Type and press Enter.

Tammikuisen hiljainen Bari

Jo lentokentällä Münchenissä Barin koneelle jonottaessani mietin, mitä ihmettä olen taas tekemässä. Tyypit tungeksivat, kuin jonoja ei heidän maassaan tunnettaisi lainkaan. Desibelit nousivat italotasoille. Viha-rakkaussuhteeni Italiaan on rakkaussuhde aina kotona, kun kaiholla kaipaan kujia, pikku baareja, kirkkoja, satamia, aurinkoa, merta, viiniä ja spagetti alle vongolea. Ei se vihasuhde puhtaasti koskaan ole, mutta joskus maassa ollessani turhaudun ja ajattelen, ettei koskaan enää – ennen kuin seuraavalla kerralla.

Saituus yllätti lentokentällä. Olin lukenut taksin keskustaan maksavan noin 25 euroa. Jos shuttle-bussilla kerran pääsee neljällä, otan sen. Luin shuttlen ajavan rautatieasemalle, mutta ei minulla ollut mitään käsitystä, missä asema on suhteessa hotelliini. Kävipä kuitenkin niin, että bussin ikkunasta näin kyltin hotelli Palacelle. Edelleen saituuteni valtaamana päätin kävellä matkan. Olipa briljantti idea! Lähteä nyt suunnistamaan vailla mitään karttaa. Ystävällinen pelikaupan myyjä kuitenkin osasi sanoa minun olevan oikealla reitillä. Näytti, että suoraan vaan. Epäinhimillisen aikaisin (4.25 herätys, 6.30 lento) alkaneen päiväni valopilkku seisoi yhdessä ohittamassani risteyksessä: kaksi turkkiin pukeutunutta ja hyvin vanhaa signorinaa istui pienen pienessä ja erittäin vanhassa viininpunaisessa Fiat 500:ssa. Auto oli parkissa suojatiellä, eikä siinä tainnut olla rouvien mielestä mitään erityistä. Kunpa olisin kehdannut ottaa kuvan. Näky on verkkokalvoillani, mutta en saa sitä välitettyä.

PAP05036

bari

Hotelli Palace löytyi, respan herra oli kohtuullisen ynseä, mutta huone viihtyisä. Facebookiin laitoinkin jo kuvan näköalasta parvekkeelta. Sillä voisi päästä aika pitkälle the worst view ever -kisassa. Tammikuussa oleiluni parvekkeella on olematonta, joten tätäkään ei voi pitää minään varsinaisena takaiskuna.

Vanha kaupunki alkaa parin korttelin päästä hotellilta. Sen kujilla ja aukioilla oli autiota. Voin vain kuvitella, miltä täällä näyttää elokuussa, eurooppalaisena lomasesonkina. Oikeastaan on aika mielenkiintoista olla täällä juuri nyt. Harvat kadulla kulkijat olivat arkisissa askareissaan kulkevia barilaisia. Vanha kaupunki näyttää olevan enimmäkseen ihan tavallista asutusta – tai sitten ajankohta hämää: ensi kosketukseni vanhaan kaupunkiin osui vieläpä siesta-aikaan. Näytti kuitenkin, että talojen kivijaloissakin suurin osa ovista johti ihmisten koteihin. Avonaisista ovista näkyi lähinnä keittiöitä (sisäänkäynti suoraan keittiöön, ei mitään eteisiä) ja siivoavia naisia (torstai siivouspäivä?). Yhdessä asunnossa mummoikäinen nainen teki käsin pastaa. Kaulin viuhtoi. Yritin ottaa hänestä salaa kuvaa, mutta olin samalla jäädä vastapäisen talon parvekkeelta heitettyjen siivousvesien alle.

bari2

bari3

Vanha kaupunki on kovin tyypillinen italialainen vanha keskusta. Pidän niistä yleensä ja pidän myös tästä. Hiljaisena, talvisena, siinä on jotain erityistä viehätystä. On myös helpompi kiinnittää huomiota kaikenlaisiin yksityiskohtiin kuin jonossa kulkiessa. Omalemaista luonnetta en kaupungille ole vielä tavoittanut. Katsotaan, ehdinkö näin lyhyessä ajassa.

Barilaiseen keittiöön sen sijaan pääsin tutustumaaan. Suunnittelin pikaista lounasta jossain baarissa. Näin jo itseni syömässä tietynlaista leipää, jonka nimeä en tietenkään muista. Sellaista ohutta, vähän kuin rieskaa, jonka sisukset pursuavat proscuittoa, juustoa, rucolaa, ehkä tomaattia. Toisin kävi. Päädyin nauttimaan kolmen ruokalajin lounaan ja neljänneslitran viiniä pieneen osteriaan (Osteria da Enzo). Antipastolautanen, paikalliserikoisuus perunaa, riisiä ja simpukoita sekä kala. En ikinä totu siihen, että kala tulee pöytään sellaisenaan, ilman lisukkeita. Olen aina kammonnut ruokaa, joka tuijottaa. Tältä oli silmät (ja tietysti sisälmykset) kyllä poistettu. Ruoka oli maukasta, ylensöin, ja kaikki tämä 15 eurolla. Aukioiden trendikkään näköiset paikat myivät pastaa 12 eurolla. Pitänee etsiä tällaisia aarteita muinakin päivinä.

bari1

bari4

Vanha kaupunki (citta vecchia) on yllättävän pieni. Yritin eksyä sinne, kuljeskella vain suuntaan, joka näytti kivalta, mutta vähän väliä huomasin olevani joko tutuilla nurkilla tai vanhan kaupungin reunalla. Vanha satama oli niin söpö, kuin olin ajatellutkin: sinisiä veneitä, kalastajia, optimistijollalla harjoitteleva pikkuihminen. Lungomarelta löysin penkit ja lyhtypylväät , joita näkyy paljon, jos tekee missä vain kuvahaun hakusanalla Bari. Ei tammikuinen sadetta enteilevä tuuli ja kymmenisen astetta lämmintä tietenkään ole ihan optimaalinen sää rantakadulla kävelemiseen, mutta toisaalta nautin, kun ei sielläkään ollut kuin minä ja alkuasukkaita. Koko päivänä näin vain yhden selvästi kaltaiseni turistin. Näin sesongin ulkopuolella suuri osa aukioiden terassiravintoloista on kiinni, mutta en epäile yhtään, ettenkö saisi loppulomankin syödäkseni (ja juodakseni).

PAP05067

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 comments

  1. Avatar

    Turistikauden ulkopuolella matkustaminen on kyllä parasta, jos siihen on vain mahdollisuus. Kiitos tästä pienestä palasta Italiaa, kuljin itsekin kapeilla kaduilla mukanasi yrittäen eksyä! Ja täytyy vielä todeta että tuntemattomien ihmisten kuvaaminen ON vaikeaa, yritän petrata siinä itsekin mutta monta hyvää kuvaa on jäänyt ottamatta siksi että ei kehtaa ja/tai uskalla.

    1. Avatar

      Tuntuu epäkohteliaalta ottaa kuva lupaa kysymättä, varsinkin siis silloin, jos kohde näkee kameran ja aikeeni. Salaa onkin eri juttu. Joskus olen onnistunut ihan hauskoja saamaan. 🙂 Eilen yritin eksyä Alberobellossa, tänään Polignano a maressa.

  2. Avatar

    On kyllä ihmeellisiä nuo pelkät kalat lautasella ilman lisukkeita. Tuttu juttu ja ihmetyttää edelleen. 🙂

  3. Avatar

    Ruokalistalla ei ollut edes contorneja, lisukkeita. Toisaalta suurin osa kalastakin jäi syömättä alkupalojen ja primo piattin koon vuoksi. Jotenkin nämä tavat vain kotona ollessa unohtaa.

  4. Avatar

    Aivan järjettömän kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Tiedän hyvin tuon viha-rakkaus tunteen, sillä itselläni on samanlainen Kiinan kanssa 😀

    1. Avatar

      Kiitos! (Rikoin taas sääntöjä: kaikki eivät Instagramista)
      On jännä juttu, miten jokin maa houkuttelee kerta toisensa jälkeen, vaikka siellä ollessa moni asia ottaa päähän. Tietenkin suurin osa kokemuksista on aina positiivisia, emme kai me näihin maihin muuten palaisi, sinä Kiinaan, minä Italiaan.