Hyvästi Bali – mutta matka jatkuu. Yksin.

On ollut monenlaisten hyvästien aika. Matkakaveri piti hyvästellä eilen. Lähti kohti kotia. Sovitteli mielessään jo pilkkihaalaria, että tarkenee töiden jälkeen lojua terassilla. Tänään on hyvästeltävä Bali. Kuinka nopeasti saattoi vajaat neljä viikkoa kulua! Siihen mahtui viikko etätöitä ja surkeita nettiyhteyksiä, retkiä Ubudiin, Gili Trawanganille, Bruneihin ja viimeksi vielä Candidasaan. Kotikulmilla Sanurissa elämä rajoittui aika pienelle alueelle talo, rantakatu, pääkatu -akselilla. Rentoa, iisiä lomailua. Välillä tällaistakin.

Seuraavat kolme viikkoa ovat erilaiset: olen yksin, kuljen paikasta toiseen koko matkatavara-arsenaali mukanani ilman tukikohtaa. Rannalla oleiluun ei enää tarvitse niin jättää aikaa. Olen ladannut akut, nyt on virtaa taas pistellä menemään.

Tietenkin vähän jännittää. Malesia ei ole tuttu kuin 15 vuoden takaa viikosta Langkawilla ja muutaman vuoden takaa samasta ajasta Kuala Lumpurissa. Mutta jos viime kesänä pärjäsin melkein saman ajan Thaimaassa, eiköhän tämä ole vähintään yhtä hyvä kokemus. Ajattelin aloittaa Borneolta, jatkaa Penangin kautta Langkawille ja ehkä sen jälkeen mantereelle, mutta saa nähdä. Ajatus siitä, että melkein puolet matkasta on aivan auki, on itse asiassa aivan mielettömän ihana. Näin en ole koskaan ennen ollut reissussa. Onkohan tämä tunnetta vapaudesta, rajattomista mahdollisuuksista? Luultavasti.

Olen alkanut tarvita näitä omia aikojani. Tarve lienee vähän voimakas sana, mutta koska mahdollisuus on, en halua jättää sitä käyttämättä. Kotiin palaa aina hitusen parempi versio matkalle lähteneestä. Siihen ainakin luotan. Siihen taitaa luottaa matkakaverikin, koska on sanonut minulla olevan subjektiivinen matkustusoikeus, johon hallitusneuvotteluissa ei ole puututtu. Tuleehan tuolla matkan varrella varmasti hetkiä, jolloin toivoisin, etten olisi yksin, että voisi heti jakaa jonkin jutun toisen kanssa. Tulee siellä ikävä hyviä keskustelujakin, kun omat jutut eivät enää jaksa naurattaa. Vaikka tällaisia (käytiin pari päivää sitten noin 60 kilsaa Candidasasta länteen):
– Mihin me oikeastaan ollaan menossa?
– No eikö me sinne Tulambeniin?
– Me ohitettiin se ainakin 20 kilsaa sitten.
– Ai? Eikö siinä pitänyt olla niitä kaikkia sukellusfirmoja?
– Oli siinä. Sä ajoit niin lujaa, ettet vauhdissa huomannut.
Ei olisi skootteriajelu samanlainen yksin – mutta silti haluan ajelemaan. Olin aivan filiksissä.

Osa tulevasta Malesian-matkastani on yhteistöitä malesialaisten turisti- ja matkatoimistojen kanssa. Blogeissa on käyty keskustelua suuntaan ja toiseen yhteistöistä, esimerkiksi bloggaajan juttujen luotettavuudesta, jos itse ei ole maksanut matkoja. Avaan nyt omia ajatuksiani vähän. Tämän jälkeen en välittäisi moiseen enää ryhtyä. Koko keskustelu on ainakin minun kohdallani jotenkin älytöntä. Olin menossa Malesiaan joka tapauksessa. Lennot olivat ensin, yhteistyöt paljon sen jälkeen. En siis lähde matkalle siksi, että joku muu sen maksaa – ja vaikka lähtisin, olisiko sillä eroa?

Suurin osa kohteista, joihin minua viedään, on sellaisia, mihin menisin muutenkin. Kokemukseen ei ole merkitystä, kenen pussista se silloin on, varsinkin kun kyse ei ole mistään, mihin minulla ei olisi omillani mahdollisuutta. Entä ne aktiviteetit, joihin en omillani menisi? Kyse ei ole rahasta, että jättäisin menemättä, koska budjetti ei venyisi, vaan siitä, että nelikymppiselle minulle ei olisi tullut mieleen sitoa itseäni vaijeriin ja ajella ilmassa viittäkymppiä saarelta toiselle. Zipline ei ole ollut rohkeusalueellani, mutta jos minä näin siihen uskaltaudun, itseni ylittäminen on maksajaa oleellisempaa. Lepakkoluolaan en menisi vaikka maksettaisiin, olisin saattaanut sanoa vielä viikko sitten ennen ohjelman vahvistusta, mutta nyt menen. Ajatus ei muuten ole yhtään vähemmän vastenmielinen, vaikka retki sponssattu onkin. Mutta jos minulle halutaan se näyttää, minä haluan sitä katsoa. Se kuuluu jo hyviin tapoihin.

Entä majoitus? Mitä sitten, kun sponsoroitu hotelli on heikompitasoinen kuin hotellit, joissa tavallisesti majoitun? Toki otan vastaan sen, mitä saan, enkä ala kysellä enempää tähtiä, mutta jos hotellilla on kolme ja omissani lähes poikkeuksetta neljä tai viisi, ei ehkä ole epäilystä, että ihailen kaikkea varauksetta, vaikka se minulle ilmaista onkin. Näin ei ole kaikkien majoitusten kohdalla, mutta osan on.

Tällaisia mietin matkalla seikkailuihin. Olen innoissani!

Pysy mukana ja seuraa Travelloverblogia somekanavilla: Facebook, Twitter, Instagram, Bloglovin’ 

Kuvat ovat satunnaisotoksia Balilta.