Kun saavuimme Hanoihin eilen aamulla huonosti nukutun ikuisuuslennon jälkeen, ensimmäinen, mihin kiinnitin huomiota, olivat mandariinipuut. Niitä sujahteli taksin ohi oikealta ja vasemmalta. Näin myös toisenlaisia puita, jotka kukkivat violettina. Niitä sujahteli ohi samalla tavalla. Vietnam on kuuluisa järjettömästä skootterien määrästä, ja nyt aika moni kyytiläinen piti sylissä tai tarakalle oli sidottuna puu. Hanoi valmistautuu vastaanottamaan kuukalenterin mukaista uutta vuotta, joka vaihtuu keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Uusi vuosi vaikutti yllättävän paljon meidänkin matkaamme. Ehkä kerroinkin, että suunnitelmamme Halong Bayhin menosta kaatui siihen, että luin siellä olevan viileää ja myrskyisää näin talvella. Ei ihan vastannut käsitystäni risteilystä, uimisesta, auringosta. Tämän takaiskun jälkeen suunnitelma vaihtui lennoiksi Etelä-Vietnamiin Can Thohon ja Phu Quociin. Can Thon valtti olivat kelluvat markkinat, joista näkemiini kuviin ihastuin. Mutta kun ei ole markkinoita uuden vuoden takia. Yhden retkijärjestäjän kanssa olen ollut sähköpostiyhteydessä, ja hän kertoi koko Mekongjoen vedenpinnan olevan niin alhaalla, että veneretkeäkään ei ehkä järjesty. Hänen firmallaan ei ainakaan, koska kaikki kuskit varattuna tiistaina ja vapaalla keskiviikkona.
Ilmeisesti vierastyöläiset palaavat kotiin uudeksi vuodeksi. Lento Moskovasta oli täynnä, ja kanssamatkustajien tavaramäärä aivan järjetön. Koneeseen raahattiin kamaa niin paljon, kuin kantamaan pystyivät, ja matkatavarahihnalla pyöri jos jonkinlaista konttia ja boksia, joita oli perhekuntaa kohden useita. Tuloaulassa oli vastaanottajia niin paljon, että ulos pääsi vain matkalaukun levyistä käytävää pitkin.
Mutta takaisin mandariineihin. Kun päiväunien jälkeen palasimme kadulle, oli todettava, että emme olleet uneksineen pyörillä kulkevista puista, vaan niitä oli liikkeellä edelleen. Jäin vain vilkkaaseen risteykseen tuijottamaan menoa: mopojen määrää, liikennekaaosta, mandariineja.
Ihan huippupaikka seurata mandariinimeininkiä oli kadunvarsi, jossa myytiin puita. Niitä oli kadunvarressa, jotta kiireisimmät saattoivat sitoa omansa kyytiin melkein lennossa, mutta myös pientareella kapean polun molemmin puolin. Mandariinipuun valinta näytti olevan huolellista hommaa – kuin suomalainen olisi valinnut joulukuusta. Monelle kaupantekoon pysähtyneelle ei löytynyt sopivaa. En tiedä, oliko kyse hinnasta vai laadusta. Suunnilleen suomalaisen matkabloggaajan korkuisen, (okei, vähän lyhyemmän, noin 150-senttisen) puun hinta oli 450 000 dongia (noin 18,50 euroa). Saatavilla oli kaikkia puolimetrisestä pöytämallista reilusti yli parimetrisiin, aivan valtaviin. Sellaisia näkyi mm. kaupoissa. Yhteenkään optikkoliikkeeseen ei mandariinien lisäksi ollut mahtua asiakkaita sekaan.
Ja jos mandariinit ovat jo so last season, voi hommata puun pomeloilla.
Ihan varma en ole koko mandariinihomman tarkoituksesta, mutta tuoreet hedelmät tuottavat onnea – ja sitähän jokainen vuonna 2015:kin tarvitsee.
4 comments
Taipeissa alettiin myös valmistautua kyseistä juhlaa varten. Ilmeisesti maailman suurin ihmisten liikkeellepanija tämä vuoden vaihtuminen, mikäli muutamaa lukemaani artikkelia on uskominen! Itse lähdin Suomeen kun saimme kielikoulustamme 2vk vapaata juhlinnan vuoksi. Olisi ollut kiva tietysti nähdä millaista on tuo juhlinta paikan päällä, mutta Matteo ja perheen näkeminen vei kuitenkin voiton. Jonain vuonna tässä olisi kuitenkin suunnitelmana suunnata esimerkiksi Hongkongiin katsomaan juhlahumua 🙂
Mukavaa vuodenvaihdetta sinne! 😉
En epäile yhtään! Tänään lensimme Hanoista etelään, ja sama meno jatkui. Singaporessa olimme kerran kiinalaisen uudenvuoden aikaan. Chinatownissa olimme kulkuettakin katsomassa, mutta se jätti vähän kylmäksi – ja se ihmismäärä oli loputon. Saa nähdä, mitä täällä huomenna on. Ilotulitus kuulemma ainakin. Paljolti kuulemma myös juhlitaan perheen kesken. Jospa kadut tyhjenevät?
Moi Annika! Nyt vastaluen tätä postausta Can Thosta. Pyysin sua kertomaan lisää siitä. Tässähän oli paljon. Näyttää siltä että kannattaisi menmä. Kiitos!!
Moi Annika! Nyt vastaluen tätä postausta Can Thosta. Pyysin sua kertomaan lisää siitä. Tässähän oli paljon. Näyttää siltä että kannattaisi menmä. Kiitos!!