Type and press Enter.

Hanoi todellakin rokkaa

Hanoi on. Mietin adjektiivia kuvaamaan kaupunkia, mutta ei sellaista ole. Yhteen sanaan ei saa puristettua kaikkea sitä kaaosta, eläväisyyttä, ystävällisyyttä, liikennehärdelliä, ihanaa ruokaa, yhtä ihania ihmisiä, moottoripyörien tukkimia jalkakäytäviä, myymäläkissoja, edullisuutta. Hanoi on Kaukoidän kaupunkikohteiden aatelia.

Jossain mielenhäiriössä en lunastanut anomaani Vietnamin viisumia, joten 15. päivän kohdalla oli lähdettävä. Niin moni paikka jäi odottamaan seuraavia kertoja. Niinpä kun reissukaveri lähti kotimatkalle, jäin vain pariksi viimeiseksi yöksi Hanoihin. Otin erikoistarjouksesta Luxury Old Quarter Hotellin. Huoneeni oli outo: päivänvaloa kyllä, mutta ei ikkunaa kadulle. Sijainti aivan loistava vanhojen korttelien sydämessä mutta ei kaikkein vilkkaimpien katujen varrella ja ehkä maailman ihanin henkilökunta. Yksi esimerkiksi vei minut skootterin kyydissä korjauttamaan (taas) hajonnutta matkalaukkuani. Ehkä kilometrin matka Hanoin liikennekaaoksessa oli elämys. Siihen sisältyi melkoinen tunteiden kirjo kauhusta huumaan. Liikennesäännöt tuntuvat olevan luokkaa suurimmat ensin ja sitten punaiset. Kiertoliittymässä voi helposti ajella kahteen suuntaan. Jengillä vissiin on silmät kuin kärpäsellä, koska koko kahden viikon Vietnamissa oloni aikana näin vain yhden pienen peltikolarin.

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters
Sähköjohtohässäköistä on tullut melkein jo symboli Vietnamille.

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Kymmenen astetta viileämpi sää sopisi Hanoihin paremmin, mutta kyllähän tuota hikisenäkin kiertelee. Jossain vaiheessa päivää aina vain luovuttaa: Ei vain ole mahdollista pysyä raikkaana. Ihan sama, kuinka märäksi pusero tulee. Kahteen päivään en yrittänytkään tehdä muuta kuin pyöriä Old Quartersin kaduilla, pysähtyä välillä ilmastoituihin ravintoloihin juomaan jotain, syömään vähän ja hiomaan tulevia reissusuunnitelmia.

Viikonloppuiltaisin Hanoi rokkaa vielä enemmän

Perjantaista sunnuntaihin korttelien matkalta Old Quarters on suljettu liikenteeltä. Hoan Kiem järven kupeesta liikenneympyrältä lähtevä Hang Dao ja myöhemmin nimensä Hng Ngangiksi vaihtava katu on vieri vieressä markkinakojuja, ja muualla ravintolat ja baarit levittäytyvät kadulle asti, sisäänheittäjät kalastelevat asiakkaita, happy hour virtaa. Kuten Old quarters muutenkin, myös Night Market kaikkine humuineen on yhtä lailla hanoilaisten kuin turistien kansoittama. Hanoissa ei tule turistialuefiilistä, vaikka muutama liike selvästi turistikamaa myykin. Hanoi on oikea kaupunki.

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Hanoi Old Quarters

Kun lähdin ennen aamuseitsemää taksilla lentokentälle, oli kuin olisin herännyt eri kaupunkiin kuin mihin olin käynyt nukkumaan. Hanoin mittapuulla lähes autiot kadut olivat lähinnä hämmentävät. Jos Hanoihin vielä tulen, pitää yhtenä aamuna herätä auringon kanssa samaan aikaan ja lähteä ulos. Hetkisen voisi kulkea aika rauhassa, aistit levätä, kun mopon alle jäämisen riski olisi tavallista pienempi.

Aiempia Hanoi-juttujani voit lukea näistä linkeistä: 

Hanoi by night – monenlaista Hanoita illalla
Kaoottinen Hanoi – monenmoista ympäri kaupunkia
Hanoi valmistautuu uuden vuoden juhliin – miten mandariinipuut kulkevat skootterin kyydissä
Intercontinental Westlake – laatuhotelli Hanoissa 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

26 comments

  1. Avatar

    Ihana päästä sun matkassa näkemään hitusen enemmän Hanoita. Oma parin yön visiittini kun siellä meni sairastellessa ikkunattomassa hotellihuoneessa. Höh! Old Quarter vaikutti ihastuttavalta, näkemistä olisi riittänyt varmasti useammaksi päiväksi. Ensikerralla sitten! 🙂

    1. Avatar

      Minäkin olin Halong Bayn jälkeisen yhden Hanoi-illan niin flunssainen, että hädin tuskin jaksoin ravintolaan. Mietin jäädäkö Hoi Aniin pariksi päiväksi pidempään vai tullako Hanoihin. Hanoi voitti. On siinä oma viehätyksensä. Ikkunattomat hotellihuoneet ovat kyllä melkoinen erikoisuus, mutta ilmeisesti Hanoissa ihan tavallisia. Minun huoneessani oli lasikuilu, joka toi valoa ylhäältä päin. Kuilussa oli jotain kasveja, vähän kuin akvaario ilman vettä ja kaloja (eli ei siis yhtään niin kuin akvaario), ja sen kautta tuli valoa kyllä. Toisaalta kun en ollut ikkunallisessa huoneessa kadun vieressä, luultavasti nukuin paremmin.

  2. Avatar

    Toi on kyllä niin totta, Hanoita ei voi vain tiivistää yhteen sanaan. Se on niin paljon kaikkea. Ens kerralla haluisin viettää kaupungissa pidemmän ajan, viimeksi oltiin vain pari päivää ja siellä saisi helposti tutkaillen useammankin vielä.

    Noi on kyllä parhaita noi vietnamilaiset sähköjohtoviritelmät – en haluaisi kyllä olla kyseisessä maassa sähkömies ammatiltani.

    1. Avatar

      Sähköjohtoviritelmät ovat ihan käisttämättömiä. Eihän tuossa kuvassani ole edes pahin ollenkaan. 🙂 Olen ollut Hanoissa ennen, viime kesänäkin lyhyesti pari kertaa mennessä ja tullessa sinne ja tänne ja aiemmin muutaman päivän. Mutta eihän näin lyhyessä ajassa saa suurkaupungista oikein käsitystä, kun Old Quartersiinkin menee helposti useita päiviä. Toisaalta joskus tuollaista vähän hässäkkää ja kaaosta on kiva nautiskella pienissä paloissa. Liian pitkään ollessa alkaisi minua ehkä jo vähän stressata.

  3. Avatar

    Voi, Vietnam- matkajuttusi tulevat kuin tilauksesta. Meidät lykättiin viime talvena Saigonissa tekemään pari siirtymää mopotaksilla, voin siis eläytyä vaihteleviin tunnetiloihisi mopon kyydissä Hanoissa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä muutaman kilometrin matkalla oli ollut, sen verran kauhuissani olin. Mutta hengissä selvittiin, päässä heiluvista mopokypäristä ja jalkakäytäväkoukkauksista huolimatta. Ja olihan se elämys.

    1. Avatar

      Kypärää kyllä kaipasin. En oikein ymmärrä, miten suostuin kyytiin ilman. Toisaalta olisi jäänyt mopoilematta, koska ei tyypillä tainnut olla kypärää itselläänkään. Mutta en kyllä risteyksissä päivystävien mopotaksien kyytiin uskaltautunut – vaikka myönnän, että mieli vähän teki.

  4. Avatar

    Allekirjoitan kyllä ihan samat mietteet Hanoista (ja just tässä on Hanoi-juttu myös mulla työn alla, hirveän vaikea löytää niitä kaupunkia kuvaavia sanoja :D)! Ensi kerralla otan ehdottomasti hotellin vanhankaupungin sydämestä (viime kerralla oltiin pikkuisen sivussa kun löydettiin hyvästä uima-altaallisesta hotellista niin hyvä diili), se on vaan niin mielenkiintoinen ihan jokaiseen vuorokauden aikaan.

    1. Avatar

      Me oltiin ensimmäisellä kerralla järven rannalla. Siellä oli toisaalta ihanan rauhallista kaiken kaaoksen jälkeen, mutta kyllä sittenkin tuntuu, että Hanoissa pitää olla ytimessä. Niin paljon on nähtävää ja koettavaa, että en uima-allasta oikein osannut edes kaivata – vaikka olisi se tuossa kuumuudessa ollut aika ihana.

  5. Avatar

    Vietnamiin pitää kyllä joskus päästä, vaikka ihan vaan ruoan takia! Hanoi vaikuttaa just niin ihanan kaaottiselta kuin Aasialaiset suurkaupungit on yleensä.

    1. Avatar

      Hanoissa on ihan eri fiilis kuin muissa Kaukoidän suurissa kaupungeissa, joissa olen ollut. Se on ainakin vanhojen kortteleiden osalta omaleimaisempi. Kaupallisuus ja tehokkuus eivät vielä näy samoin kuin vaikka Bangkokissa tai Kuala Lumpurissa.

  6. Avatar

    Upeita kuvia ja hieno kuvaus Hanoista! Jotekin tuli sellainen fiilis, että viihtyisin Hanoissa 🙂 Vietnam alkaa kiinnostamaan minua koko ajan vaan enemmän ja enemmän, joten jonkinmoinen kiertomatka siellä olisi kyllä huippu joskus tulevaisuudessa. Jos sinun pitäisi listata Vietnamin TOP3 tai TOP5-kohteet, niin mitä nostaisit listalle?

    1. Avatar

      Onpa visainen kysymys! Olen olut Vietnamissa kolme kertaa ja aina vähän eri kulmilla. Kaikissa on ollut jotain todella kiehtovaa. Järjestykseen en osaa laittaa, mutta huippukohteita ovat olleet Hanoi, Halong Bay ja Hoi An. Sitten on yksittäisiä huippukokemuksia, vaikka Banyan Treen luksushotelli Huen lähellä (vielä juttu kirjoittamatta). Can Tho oli kiva kaupunki etelässä, Phu Quocille haluaisin antaa toisen mahdollisuuden. Hue ja Dalat tuntuivat alkuun tylsiltä, mutta niistäkin alkoi löytyä oma viehättävyytensä. Ho Chi Minh City on ihan erilaista suurkaupunkielämää kuin Hanoi. Mutta TOP3 olkoon siis Hanoi, Halong Bay ja Hoi An. Järjestys vaihtelee sen perusteella, millä fiiliksellä olen. Sielä on esimerkiksi Sapan uskomattoman kaunis luonto näkemättä.

  7. Avatar

    Tykkäsin myös Hanoista paljonkin, vaikka montaa päivää ei siellä ehdittykään olla. Hanoilla on jotenkin ihan oma, melkein viehättävä tunnelmansa. Vaikka se on suurkaupunki ja liikenne kilpailee hulluudellaan Intian kanssa, niin sieltä löytyy rauhallisia pakopaikkojakin vaikka järven rannalle, jos niitä kaipaa. Me oltiin liikenteessä yhtenä aamuna aamunkoitossa, ja oli ihanan rauhallista. Hanoi rokkaa, samoin Bangkok, Phnom Penhiin sen sijaan en syttynyt, vaikka annoin sille vielä toisen mahdollisuuden, ja muuten Kambodzaan rakastuinkin.

    1. Avatar

      Hanoin liikenne on kyllä älytön! Siksi en käsitä, miten tyypit hallitsevat sen. Ainoa näkemäni kolari oli hiljaisen vauhdin peräänajo, ei mitään vakavaa – onneksi. Ensimmäisellä kerralla asuttiin vähän kauempana, ja siellä oli ihanan rauhallista, vaikka ei keskustaan kestänyt kuin ehkä puoli tuntia kävellä. Mutta ihan ytimessäkin just vaikka järven rannalla on rauhallisempaa. Viikonloppuisinhan osa sii siitäkin on suljettu liikenteeltä juuri siksi, että jalankulkijoillakin olisi hetken rauha olla pelkäämättä, jääkö mopon alle. Hanoi on sellainen, että sinne on kiva palata. Bangkokiin minulla on viha-rakkaussuhde: en oikeastaan erityisesti pidä siitä, mutta koska usein lennot ovat sinne edullisimmat ja sieltä pääsee jatkamaan kaikkialla, tulee varattua lennot sinne. Ja usein haluan viipyä pari päivää, vaikkean oikeastaan teidä edes miksi. Phnom Penhiin kerta riitti. Se oli minusta näkemisen arvoinen, mutta en kaipaa takaisin.

  8. Avatar

    Tutunnäköisiä paikkoja oket kierrellyt. 🙂 Tutui että vaikka olisi kaiken jo nähnyt, niin yhtäkkiä löytyi taas jotain uutta. On monipuolinen maa tuo Vietnam.

    1. Avatar

      Vietnam on jo pelkästään maantieteellisesti niin pitkä, että siihen mahtuu monenlaista sisämaasta rannikkoon, suurkaupungeista paljon pienempiin, vuoristosta tasankoihin. Suurkaupungeissa ei koskaan voi tulla valmiiksi. Ovatpahan vielä alati muutoksessakin.

  9. Avatar

    Tämä taisi olla ensimmäinen juttu Hanoista, missä sitä kehuttiin. Olisi niin hienoa päästä Aasian kierrokselle.

    1. Avatar

      Oikeasti? Minä olen kuullut vain hyvää. Tässäkin kommenteissa pelkästään kiitelty Hanoita. Mutta onhan se niin erilainen vaikka eurooppalaisiin suuriin kaupunkeihin verrattuna. Pitää vähän sietää kaaosta. Ehkä olen sen verran pyörinyt Aasiassa, että meininki tuntuu ihan normaalilta. 🙂

  10. Avatar

    Minä haaveilen Hanoista, koska se olisi hyvä paikka taas testata omia taitojaan. Kun ensimmäisen kerran menimme Bangkokiin, järkytyin aika lailla – ihan positiivisella tavalla tosin. Kaikki se lämpö, ihmismäärä ja liikenne olivat jotain, mitä emme olleet koskaan aiemmin nähneet. Kun sitten vihdoin oppi ylittämään kadun rattaiden ja lapsilauman kanssa, tuli tunne että selviää mistä vain. Hanoi voisi hyvin olla se seuraava kohde, jossa pääsisi kokeilemaan, mihin pystyy.

    1. Avatar

      Hanoi on Bangkok potenssiin aika monta. 😀 Liikenteessä ei oikein ole sääntöjä, jalankulkija ei todellakaan ole kuningas. Lapsille se ei ehkä juuri liikenteen vuoksi ole ihan turvallinen, jos ipanalla taipumusta säntäilyyn. Jalkakäytävät ovat usein täynnä mopoja, joiden välissä saa pujotella. Mutta siinä juuri on Hanoin viehätys: poissa on suomalais-saksalainen järjestelmällisyys. 😀

  11. Avatar

    Liikenne oli kyllä Hanoissa aivan käsittämätöntä. Joskus tuntui siltä, että pitäisi ottaa taksi että pääsisi kadun yli. Muuten oli kyllä ihana kaupuki.

    1. Avatar

      Liikenne on hämmentävä. Pelottavan paljon autojen määrä lisääntynyt. Ruuhkat lisääntyvät koko ajan. Jalankulkija tuntee olonsa aika turvattomaksi helpolla. Mutta toisaalta aika pian paikallisia seuraamalla oppii tekniikan, miten kadun yli pääsee, vaikka mopojen virta tuntuisi katkeamattomalta.

  12. Avatar

    Jo pelkästään kuvien perusteella niin siistiä, kaoottista ja pelottavaa (liikenteen osalta), että vaikea edes kuvitella mitä se on paikan päällä kun on äänet ja tuoksut mukana 🙂

    1. Avatar

      Siksi sinun pitää mennä itse katsomaan! Hanoi on näkemisen ja kokemisen arvoinen.

  13. Avatar

    Kuulostaa kiehtovalta! En ole matkustanut Euroopan ulkopuolella, mutta pikkuhiljaa Aasian suunta on alkanut kiehtoa. 🙂

    1. Avatar

      Kyllä Hanoi sopii Aasian ensikertalaisellekin. Siellä on sen verran kuitenkin turisteja, että palvelua saa englanniksi, ihmiset ovat ystävällisiä ja paljon on nähtävää. Sopii perus fiilistelyynkin, kuten postauksestakin huomaat.