Hanoi – kaoottinen mutta kiinnostava

Yhä useammin huomaan olleeni paikoissa, jotka ovat mielenkiintoisia ja joissa on kiva kuljeskella ja viettää ihanaa joutilasta aikaa, mutta joista ei saa sillä tavalla otetta, että voisin helposti kuvailla, millainen kaupunki on, mihin siellä ehkä suosittelisin menemään. On paikkoja, joista ei ainakaan parissa päivässä saa otetta. Hanoi on sellainen.

Hanoi on kaoottinen. Skoottereiden määrä on käsittämätön. Virkeänä niitä jaksaa varoa, tööttäily on vähän ärsyttävää, mutta iltaisin koko päivän sitä kaikkea kuunneltuani olin niin väsynyt, että melkein alkoi itkettää. En enää uskaltanut ylittää katua. Jäin lamaantuneena vain katsomaan, kuinka skoottereita tulee tasaisena virtana oikealta ja vasemmalta, useimmiten omilla kaistoillaan, muttei välttämättä aina. Autojen määrä on huomattavan vähäinen, ja aika moni henkilöautoista on taksi. Taksilla ajaminen on Hanoissa edullista, mutta lentokenttäkyydistä pitää varautua maksamaan parikymppiä (onhan kentälle matkaakin kymmeniä kilometrejä). Näiden lisäksi joukossa liikkuu jos jonkinlaisia poljettavia tai polttomoottorilla kulkevia virityksiä.

Autoista tuli mieleeni vielä melkoinen harvinaisuus: näimme lyhyellä matkalla kaksikin Rolls Roysea ja yhtäkkiä niitä oli kokonainen kauppa. Eipä ole moista osunut silmiin sitten Qatarin, jossa rahaa on tuhlattavaksi asti: voi vaikka rakentaa keinotekoisen saaren, Pearlin, jos huvittaa.  Sosialistisessa Vietnamissa, jossa kansa ajelee skoottereilla ja naiset myyvät perinteinen kartiohattu päässään kukkia ja hedelmiä fillarin selästä, Rollsien, saati kokonaisen kaupan, näkeminen oli aika pysäyttävää.

Olen ollut Vietnamissa kerran aikaisemmin, ja silloin kävimme Ho Chi Minh Cityssä (Saigon). Aika on toki tehnyt tehtävänsä, mutta muistikuvissani se jää kyllä kakkoseksi Hanoille. Kyse ei voi olla siitä, että Hanoi olisi kivempi, koska on pienempi ja helpompi ottaa haltuun, koska sielläkin asuu reilusti enemmän kuin puolet Suomen väestömäärästä, vaan Hanoissa täytyy olla jotain muuta.

Varsinaisia nähtävyyksiä ei ole kovin paljon, mutta joitakin olemassaolevista ehdimme hyvin parissa päivässä kierrellä. Täytyy kuitenkin muistaa, että suuren osan huomiostani veivät kaikkialla skootterin kyydissä ajelevat mandariinipuut ja muu kasvillisuus. Muiden hotellivieraiden juttuja sivusta kuunnellessani selvisi, että Hanoissa on myös kiinnostavia museoita, mutta olimme kaupungissa liian vähän aikaa käyttääksemme sitä sisätiloissa.

Erikoinen piirre Hanoissa on mielestäni se, että ravintolat ovat keskittyminä, monia vierekkäin samalla kadulla tai pienellä alueella, mutta sitten toisaalla niitä ei ole lainkaan. Toisena päivänä, kun nälkä alkoi vaivata, kävelimme kymmeniä kortteleista näkemättä ensimmäistäkään ravintolaa. Oli lopulta otettava taksi tutulle alueelle, jossa tiesi varmasti pääsevänsä syömään. Tällaisia alueita oli ainakin St. Josephin katedraalin nurkilla ja Hoan Kiem -järven pohjoisrannalla, jossa on monikerroksinen ravintolakompleksi. Esimerkiksi Cau Go -ravintolalla on pari parveketta, joilla ruokaillessa on esteetön näköala suoraan järvelle ja Hanoin, jollei koko Vietnamin tunnetuimmalle sillalle, punaiselle  The Huc Bridgelle, joka vie Temple of the Jade Mountainille. Järvessä on myös Turtle Tower, johon liittyy monenmoisia legendoja. Sen sijaan järvessä taitaa ihan oikeastikin asua kilpikonnia, suuria.

Arkkitehtuuri on mielenkiintoinen sekoitus kaikenlaista, enimmäkseen aika hurjassa kunnossa olevaa talokantaa. Siirtomaavallan vaikutteista arkkitehtuuriin on kirjoitettu sen verran hyvin täällä, etten ala tekstiä tässä referoida. Varsinaisia helmiä emme presidentin palatsin ja oopperan lisäksi nähneet, mutta jännittävä yhdistelmä kaikenlaista Hanoi kyllä on.