Type and press Enter.

Hammamet on väsynyt, mutta kyllä se herää

Hammamet on väsynyt. Se kaipaisi kovasti turisteja, mutta jos se väsähtää entisestään, ei ole mitään syytä palata. Vielä olisi mahdollisuus. Mutta turistien olisi palattava pian. 

Ymmärrän Hammametin viehätyksen. Sillä on kilometreittäin hiekkarantaa. Sillä on rantahotelleja, ilmeisesti monen tasoisia ja hintaisia, jokaiselle sopiva. Sillä on eläväinen keskusta. Hammamet on turistikohteisiin tottuneelle tutunoloinen, tavallaan turvallinen valinta, mutta sillä on oma afrikkalais-arabialainen fiiliksensä, joka lisää viehätystä. Eikä tarvitse kävellä monta korttelia pois keskustasta, kun näkee tavallista elämää. Hammametia ei ole rakennettu turisteja silmällä pitäen. Se ei ole Playa de las Americas, hiekkaan noussut turistikylä. 

Untitled
Kävelin hotelliltani La Badirasta vajaat neljä kilometriä keskustaan rantaa pitkin. Suurimman osan ajasta ranta näytti tällaiselta. Minusta se oli kaunis, vaikka oli harmaata, vaikka vähän ripotteli vettä. Melkeinpä haluaisin palata ja nähdä, kuinka ihana ranta on auringonpaisteessa. Minulla kävi säiden puolesta Hammametissa huono tuuri. Heti palattuani kotiin alkoi taas täysi kesä.
Untitled
Vain kerran piti pukea kengät jalkaan ja kiertää kadun kautta lyhyesti. Sitten saatoin laskeutua taas rannalle. Vain sillä kohdalla ranta oli huonommassa kunnossa. Ai niin, ja kerran piti oikaista yhden hotellin ravintolan poikki, kun en halunnut merestä kahlata.

Untitled

Untitled
Moskeijat kuuluvat katukuvaan, luonnollisesti.

Untitled

Untitled

Untitled

Autenttisuudella on toki sekin puolensa, jota kaikki eivät ole valmiit näkemään. Olemme tottuneet ostamaan lihat pakattuna marketista, valveutuneimmat ehkä suoraan tiloilta, mutta kivasti ja siististi kuitenkin kuolleena. Mutta ihan siinä Hammametin keskustassa, pari korttelia rantakadulta, saa torilta kanat päineen, luineen ja henkineen. Samoin puput. Kokin lisäksi on siis itse oltava myös teurastaja (tai myyjä hoitaa sen, en tiedä. En halunnut ottaa selvää.) Ei tarvinnut kovin kauas mennä, kun villoineen ja sorkkineen saattoi ostaa myös vuohen tai lampaan. Niiden päiviltä päästämistä en halua ajatella. 

Mutta Hammamet myös tuhlaa omia mahdollisuuksiaan. Medinat, vanhat kaupungit, epäilemättä houkuttelevat turisteja. Minä olen keskimäärin hulluna niihin, mutta Hammametin medina on rihkamatavaratalo pahimmasta päästä. En halua huonosti väärennettyjä kopiotuotteita, ei sen puoleen että hyvinkään jäljennettyjä. En halua ostaa dinaarin rihkamaa. En halua vastata “miksi ei?” -kysymyksiin, että katso nyt, mitä roskaa oikeasti myyt. 

Untitled
Ostosten tekemisen kaksi ääripäätä: paikalliset ruokamarkkinat elävine eläimineen…
Untitled
… ja medinan rihkamamyynti.

Untitled

Keskusta on enimmäkseen siisti, mutta vähän kauempana näkyy tunisialaisen jätehuollon taso. Keskustan liikenteessä on suomalaiselle epätyypillinen kaaos, eikä suojatien kunnioittamiseen todella kannata luottaa. Mutta taksit laittavat mittarin päälle pyytämättä, mikä on yksi todellinen mukavuustekijä missä tahansa kohteessa. Pisteet myös sille, että kulkukoiria ei ole. Muslimimaissa niitä ei kyllä yleensäkään ole, mutta koska monessa paikassa ne ovat jo melkoinen riesa, tulipahan kiinnitettyä huomiota tähänkin.

Untitled

Untitled

Mutta kun aurinko laskee, Hammamet herää. Silloin on mukava istua vaikka Sky Barin terassilla suoraan medinan takana aukion reunalla ja katsella, miten perheet ja pariskunnat tulevat ulos ja koko kylä alkaa elää ihan eri tavalla. Rannan tuntuman ravintoloissa saa erinomaisia kala-annoksia kympillä, pullon hyvää tunisialaista viiniä 15 eurolla. Hyväksi havaittu on esimerkiksi Selian-niminen valkoviini. Alkoholia ei kaikista ravintoloista saa, mutta mistä saa, tarjolla on myös drinkkejä ja olutta. 

Jos haluaa piknikille rannalle katsomaan auringonlaskua, on paras jättää alkoholit ostamatta. Se ei vain kuulu tapoihin. (Yhdessä keskustan marketissa näin sitä kyllä myytävän. Tien toisella puolella Sky Barista.) Sen sijaan keskustan lukuisista leipomoista saa kaikenlaisia makeita ja suolaisia herkkuja dinaarilla tai vähän yli (40 senttiä tai vähän yli). 

Untitled
Kalastajaveneet ovat suosikkejani kaikkialla. Tämä ranta veneineen on ihan Hammametin keskustassa, muurein ympäröidyn medinan edessä.

Untitled

Untitled

Hammamet on matkustamisen arvoinen. Sieltä saa erittäin laadukasta majoitusta noin 150 eurolla yö ja vaatimattomampaa suunnilleen kymmesosalla ja kaikkea siltä väliltä. Sillä on peruslomailuun paljon annettavaa, mutta erityisesti se on sijainniltaan aivan mainio joko omatoimiseen tutkimusmatkailuun tai järjestetyille retkille lähialueiden neljään Unescon maailmaperintökohteeseen: Hammametista on alle 70 kilometriä pääkaupunki Tunisiin ja sen upeaan medinaan. 150 kilometrin päässä on Sousse, toinen kiva rantakaupunki ja sen medina. El Jemin amfiteatterille ja Kairouanin muslimeille pyhään kaupunkiin tehdään yhdistelmäretkiä. Retki olisi vaivattomin tapa tutustua niihin, mutta luin joltain matkailupalstalta omatoimisen päiväretkenkin olevan ihan mahdollinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

12 comments

  1. Aikoinaan (90-luvun alussa) Hammamet oli oikein kiva ja eläväinen paikka. Rannalla oli muutamia hotelleja, mutta useampi oli vasta rakenteilla. Ranta oli, ja on kuvien perusteella edelleen, todella kaunis. Ja sitä riittää! Meri on auringossa turkoosin sininen. Toukokuussa kahteen viikkoon osui vain kaksi pilvistä päivää. Maantieteellinen sijainti on tosiaan myös ihanteellinen. En muista, että ihan noin likaista olisi silloin ollut syrjemmälläkään keskustasta. Tai voi olla, että aika kultaa muistot. 🙂 Sen muistan, etten minäkään oikein Hammametin mediassa viihtynyt. Tunisin medina on todellakin paljon hienompi, taisimme siellä eksyäkin.

    Aika hiljaiselta näyttäisi nyt kuvien perusteella. Harmillista, että turistikato näkyy noin selvästi. Toivottavasti matkailijat löytäisivät paikan tulevaisuudessa uudestaan.

    1. Minua surettaa niin tunisialaisten kuin turkkilaistenkin tavallisten ihmisten puolesta, miten politiikka ja terrororismi vaikuttavat turismiin ja sitä myötä toimeentuloon niin monessa paikassa. Nyt rantarivissä oli aika paljon hotelleja, melkein voisin sanoa olleen täynnä. Mutta ranta oli kiva, sitä jatkuu kilometrikaupalla. Lokakuussa säät jo vähän epävakaiset. Mutta heti lähtöäni seuranneena päivänä todellinen kesä palasi, lämpömittari kapusi 30 asteeseen. Kävi vain huono tuuri ajoituksen kanssa. Vain Hammamet-päivät olivat epävakaiset. Loman alkupuoli oli lämmin ja aurinkoinen.

  2. Meidän marketilta missä tehdään ostokset saa eläimet myös päineen kaikkineen, mutta ei sentään villoineen kuitenkaan tai elävinä.. 🙂 Nämä Tunisia-postaukset on kyllä ainakin itselleni aiheuttaneet aikamoisen Tunisiakuumeen. Näyttää olevan niin nättiä, erityisesti noissa medinoissa. Ihan vaan tuon rannan takia voisin muutaman yön tuolla yöpyä. Ei ole Välimerellä ollenkaan itsestäänselvyyksiä rauhalliset rannat, ainakaan omien kokemusten perusteella. Tosin siellä olen kyllä pääasiassa vaan turistirysissä matkaillutkin. Toivon, että turistit taas nopeasti alkaisivat löytämään tuonne, jotta paikka pysyy käymisen arvoisena!

    1. Tunisia on todella ihana matkailumaa. Se on monipuolinen ja ystävällinen, värikäs ja herkullinen. Se antaa kulttuurin ystävälle, mutta myös rantojen rakastajalle. Minä myös niin toivoisin, että turistit palaisivat. Tänä vuonna olen ollut kahdesti viikon ja molemmilla kerroilla todennut, että paljon menettävät ne, jotka eivät Tunisiaan mene. Tiedän kamaluudet, joita on tapahtunut, mutta vastaavia on tapahtunut monessa Euroopan maassakin, eikä siksi jätetä matkustamatta vaikka Ranskaan.

  3. Tämä herätti jotenkin surullisen, ehkä vähän haikean tunteen. En ole Tunisiassa käynyt, mutta jotenkin tuo kuvaus hiljentyneestä, aiemmin vilkkaammasta kohteesta on vähän surumielinen. Kuvat näyttävät kuitenkin upeilta, kiinnostavilta. Voisin niiden perusteella kyllä tuonne matkustaa. Tällä hetkellä, kun katselen ikkunasta, kuinka Helsingin keskusta peittyy paksuun lumivaippaan, voisin ihan vaan noiden rantakuvien perusteella hypätä tuonne. Epäilemättä paikka on aivan upea aurinkoisella säällä, kun harmaanakin on noin kaunis. Mutta oikeasti kiinnostaisi tuo kulttuurikin. Pohjois-Afrikassa olen käynyt vain lapsena Marokossa. Olen kyllä reissannut muissa arabimaissa, mutta pitäisi tuotakin osaa maailmasta nähdä. Mukavaa, kun sinä kartoitat näitä paikkoja niin tiheään tahtiin, että me muut voimme valita helmet päältä 😀

    1. Pohjois-Afrikan maat ovat minusta todella kiinnostavia. Tunisia on niistä maallistunein ja modernein, mitä esimerkiksi islamiin tulee.

      Suru on juuri se tunne, joka minutkin on sekä Soussessa että nyt Hammametissa vallannut. Kun näen potentiaalin, voin kuvitella, millaista on ollut, mutta samalla sen, että jos alamäki jatkuu, ei ole kohta mitään palaamisen arvoista. Yritän näillä jutuilla omalta osaltani tehdä parhaani osoittaakseni, että Tunisiaan todellakin kannattaa matkustaa!

  4. Minullekin välittyy tästä surumielinen tunnelma ja ymmärrän paikallisten hädän. Jos hotelleja joudutaan sulkemaan, on matkailun syöksykierrettä vaikea katkaista. On hienoa, miten kerta toisensa jälkeen tuot esille Tunisian ja Turkin tarjoamat mahdollisuudet matkailumaina. Jos tuolla kerran on noin hiljaista, voisi kuvitella, ettei sinne ole syytä enää kenenkään terroristinkaan hyökätä. En nyt tämän perusteella ala suunnitella matkaa juuri Hammametiin, mutta olet tuonut Tunisiaa hyvin esille ja esimerkiksi keväinen kirjoituksesi Sidi Bou Saidista sai kiinnostuksen heräämään.

    1. Terroristit saivat, mitä halusivat. ei ole sen todennäköisempää isku Tunisiaan kuin isku mihin tahansa päin Eurooppaa. Tunisiassa on toki poikkeustilalaki vielä voimassa, mutta se ei näy turistille mitenkään. Vain joitain rajaseutuja on syytä välttää. Nyt en taida olla matkustamassa Turkkiin tai Tunisiaan vähään aikaan, koska on niin paljon muita suunnitelmia, mutta sydämessäni niille on paikkansa, pysyvä.

  5. Komppaan edellisiä kommentoijia siitä, että surullinen tunnelma maailman menolle tulee tästä postauksesta. Rahan ja vallan halu, mitä me täällä Euroopassa väitetään uskonnoksi, ajaa kansoja ja yksilöitä surulliseen asemaan 🙁 Muistan vielä kymmenkunta vuotta sitten, kun useana talvena katselin mahdollisuuksia lähteä Tunisiaan golfaamaan ja tutustumaan Unescon kulttuurihistoriallisiin kohteisiin samalla kertaa. Tällä hetkellä sinne ei ole mielenkiintoa, vaikkakin samat kulttuurihistorialliset kohteet sieltä edelleen löytyy. Toivottavasti turistit kuten minäkin löydämme vielä tiemme Tunisiaan. Oma mielenkiintoni ei ole vähentynyt terrorismin takia vaan yksinkertaisesti sen syystä, että monet paikat ovat alkaneet ränsistymään (ei positiivisella tavalla) turistien loistaessa poissaolollaan. Eipä silti, on tuollakin paikalla pitkä historia ilman turismia. Mutta nykyään kaupunki kaipaa siellä ollutta turismia, minkä perään sinäkin kuullutit.

    1. Minusta on surullista, että niin monet ajattelevat samalla tavalla kuin sinä: tiedetään, että maalla olisi tarjota vaikka mitä, mutta sinne ei mennä, koska joskus on jotain sattunut. Ajattelu on täysin ymmärrettävää, mutta sittenkään ei ole. Itse koen, ettei missään oikeastaan ole erityisen turvallista nykyään, ja on ihan äärimmäisen epätodennäköistä, että yhtään missään sattuisi omalle kohdalle mitään – jollei nyt Aleppoon tai Mosuliin päätä ehdottomasti lähteä. Tunisiassa en koe joitain autioksi jääneitä hotelleja lukuum ottamatta minkään vielä ränsistyneen.

  6. 90-luvulla tuli käytyä Soussessa. Kairouanissa ja jossain muualla kävin omatoimiretketkellä.
    Reilut neljäkymmentä vuotta palloa kierretty. Vieläkin pidän Tunisiaa surkeimpana matkailukohteena missä olen eläissäni käynyt.
    Sää ei ollut myöskään Tunisian puolella matkallani.

    1. Taitaa olla maa paljon muuttunut. Toisaalta harvassa maassa ne suosituimmat rantakohteet ovat antoisimpia. Kävin viime vuonna Tunisiassa kaksi kertaa ja ihastuin maahan todella. Siellä on niin paljon nähtävää, kun vaan lähtee pois rantapaikoista.