Aamulla Gili Trawangan on hiljainen. Liikkeellä ovat reippaat ja ne, jotka edellisen illan riennoista saapuessaan eivät ole niin reippaita. Nousin aikaisin, koska mies lähti sukeltamaan. Sukeltajat vaikuttivat olevan ne reippaat. Toki olisin voinut jäädä nukkumaan, mutta halusin nähdä, kuinka tällainen saari herää uuteen aamuun. Pääkadulla vastaan tuli myös niitä, jotka taisivat olla heränneet muualta kuin omasta majapaikastaan ja loivensivat oloaan tai ottivat vauhtia pullosta alkavaan päivään.
Kadunvarren liikkeetkin alkoivat heräillä vähitellen. Jossain ripustettiin vaatteita esille, toisissa alettiin laittaa aamun ensimmäisiä ruokia tai valmistauduttiin joogatunteihin. Tällaisissa paikoissa tuntuu, että pitäisi sukeltaa tai joogata, tehdä jotain aktiivista, olla osa joukkoa. Mutta kun ne eivät ole juttuni, ei auta kuin olla ihan vain näin.
Päivällä minulla oli oikeastaan vain yksi näkymä: Pearl of Trawanganin uima-allas. Päivä kirjaa lukien aurinkovarjon alla oli juuri sitä, mitä tarvitsin.
Mutta kun aurinko alkoi laskea, heräsin koomastani minä ja heräsi koko saari. Kansa valuu pääkadun varren ravintoloihin, baareihin ja night marketiin. Night marketissa ruoka näytti herkulliselta mutta tungoskin aikamoiselta. Aika moni budjettimatkailija syö mieluummin kojuista kuin menee ravintolaan, niinpä niistä aika moni oli lähes tyhjillään. Minun alkaa aina käydä sellaisia yrityksiä sääliksi ja mielelläni niitä tukisin, mutta kun näin yhden hiljaisemman ravintolan vessan, mietin, että jos keittiön siisteys on samaa tasoa, en halua siinä syödä. Oli jatkettava matkaa.
Scallywag on suosittu illasta toiseen. Sitä kehuttiin netissäkin ihan varauksetta. Päätimme kokeilla. Mutta sen tunnelma oli kiireinen kuin pikaruokapaikoissa, ruoka keskinkertaista ja mikä kamalin pettymys: suklaamousse jäi makunsa vuoksi syömättä. Parempaa ruokaa ei ole vaikea tältäkään saarelta saada, ja tunnelma on leppoisampi missä vain, väittäisin.
Yritys bilettää ainakin kymmeneen päättyi taas huonosti. Istuimme huoneemme terassille ja mietimme, että olemmehan me vielä ulkona, ainakin noin kirjaimellisesti.
6 comments
Olipa jotenkin piristävä postaus useiden blogien ‘kaikki on ihanaa’-tyylisten hehkutuspostausten joukossa! Tämä näyttää vähän sellaiselta paikalta, jossa tykkäisin olla päiväsaikaan, kun on ilmeisesti hiljaisempaa, mutta illalla en välttämättä tykkäisi kauheasta kaaoksesta ja tungoksesta. Eli oon tällainen perin vaatimaton, tahdon paratiisirannat ja kivat rantaravintolat, mutta en ketään muita sinne 😀 Olen ehkä ikuisesti tuomittu matkustamaan off-seasonin aikaan. Ja btw, mikä muuten on off tai peak season tuolla, satutko tietämään?
Jos luit edellisen, ei ollut tätäkään vähää hehkutusta. 🙂 Tuota, minä aloin oikeasti pitää paikasta. Kun sieltä piti lähteä, minua oikeasti harmitti. Opimme nauttimaan siitä omalla tavallamme. Rannat ovat ihania, ravintoloissa voi istua paljaat varpaat hiekassa. Ekan illan jälkeen en oikeastaan enää nähnyt nuorisoa tai ainakaan välittänyt siitä. Balilla on sadekausi joulun ympärillä, mutta en tiedä, onko Gileillä myös. Aussit vissiin käyvät nyt, kun heillä itsellään on talvi. En siis oikein tiedä, milloin olisi off.
Me olimme tuolla muutama vuosi takaperin low seasonin aikaan. Alkujärkytys oli melkoinen kun sitä porukkaa oli silloinkin melkoinen määrä. Siitä toivuttuani aloin jopa pitämään paikasta vaikka tuollaisia samanlaisia biitsibiletyspaikkoja toki löytyy Kaakkois-Aasian suunnalta muualtakin. Meitä siis kiinnosti enemmänkin meri, aurinko ja ruoka. Sitä saimme ja olihan se viihdyttävää pysähtyä Gili T:llä, mutta ei myöskään harmittanut lähteä ja jatkaa matkaa. Low seasonin aikaan rauhallisia kolkkia toki löytyi päiväselläkin monista auringon ottajista huolimatta, mutta en usko että haluaisin olla paikan päällä high seasonin aikaan.. Kaunis saari siltikin.
Minä aloin pitää saaresta. Alkujärkytys oli melkoinen. Siitä kirjoitinkin kokonaan jutun. Olin aikuinen ja aivan hukassa, aivan väärässä paikassa. En tiedä, milloin on low tai high, mutta nyt väkeä oli, mutta ei oikeastaan tungokseksi asti. Löysimme ihania rauhallisia paikkoja, mutta ihan siinä main streetin kupeessakin kyllä mahtui oikeastaan kaikkialle. Jopa harmitti lähteä pois!
Hyvin olet kertonut Balista ja Gili Trawangan saaresta. Minä olin siellä mieheni ja 8v tyttären kanssa huhtikuussa. Asuimme myös Sanurissa, hotelli aivan rannan vieressä. Me emme ole matkustaneet läheskään niin paljon kun sinä ja meille Bali oli ensiksi iso “kulttuurishokki” mutta sitten rakastuin täydellisesti. Huhtikuu on rahuallinen aikaa mutta silti tuntuu että oli paljon ihmisiä.
Me oltiin ainoastaan yksi yö Gili Trawanganilla ja jälkikäteen voin todentaa että oli turha lähteä sinne yhden yön vuoksi. Ja satoi vettä kaatamalla siellä,katua ei melkein oli, se oli joki. 🙂 Mutta kuitenkin oli kivä käydä, oli erilainen tunnelma kun Balissa. Olen varmasti paljon vanhempi kun sinä mutta en tuntenut vanhaaksi :), voi olla että kun olet riittävästi vanha, kun minä, vanhuus ei enää vaivaa, haahaa….
Hieno blogi ja tykkään kirjoitustyylistäsi. Voit katsoa mun Balikuvat instagramissa, alosteraker on nimeni siellä.
P.S Luin myös kertomuksesi Bruneista, wow, sanon vaan!! Jatkan täällä lukemiset kun on aikaa. Kiitos!
Ikä on vain numeroita, sanotaan, ja Gililläkin pian huomasin sopivani joukkoon ihan hyvin. Olen 41.
Voin vain kuvitella, millaista Gilillä sateella. Auts. Ei kuulu sade sinne. Vain aurinko ja turkoosi meri. 🙂 Kiva, että olet tykännyt blogista, ja vielä kivempi, että kommentoit. 🙂