Olin ollut kolme päivää Phnom Penhissä ja asunut ihastuttavassa The Pavilionissa, joka oli keidas aasialaisessa suurkaupungissa. Olin tutustunut uudelleen tuohon kaupunkiin, joka oli muuttunut aivan valtavasti kymmenessä vuodessa siitä, kun viimeksi kävin. Nuo kolme päivää olivat enimmäkseen pilvisiä mutta kosteita ja siksi lähes tuskaisen kuumia. Neljäs päivä oli aurinkoinen. Näin sinistä taivasta enemmän kuin viikkoon yhteensä koko matkalla siihen mennessä. Kuljeskelin kaupungilla, kävin rauhoittumassa Wat Phnom -temppelillä ja iltapäivällä hyppäsin tuk tukiin tietämättä oikeastaan, mihin olin menossa. Ja perillä itkin onnesta.
Annahan, kun kerron koko tarinan.
Lippalakkipää ajoi minut Mekongin rantaan ja kehotti hyppäämään veneeseen. Siellä istui jo pariskunta, jonka olin nähnyt lähtevän hotellilta vähän ennen minua. Saatiin ihan parhaat paikat veneen perältä. Muutama muukin tuli mukaan. Oli aika lähteä seilaamaan Mekongille. Ties kuinka monta kertaa olen siitä haaveillut ja parhaimmillani päässyt lyhyelle risteilylle Luang Prabangissa. Vielä joskus toteutan pidemmän ajelun. Tällä kertaa vain kelluisin Mekongissa yön yli. Mutta eipä mennä asioiden edelle.
Ajelimme rauhassa pitkin jokea. Samoja näkymiä oli tarjolla oikeastaan kuin Phnom Penhin jokirantaa kulkiessa, ennen kuin oltiin vähän kauempana. Siellä oli jotain muuta kuin kaupunki, johon illalla syttyvät neonvalot. Mekongin vastaranta on kalastajille. Joen ylittävillä lautoilla matkasi autoja, kansalaisia varmaan matkalla töistä kotiin, keula ja takaosan penkkirivi täynnä oranssikaapuisia munkkeja. Mutta sitten me rantauduimme minun paratiisiini.
Siinä se oli. Minun bungalowini. Se kellui Mekongissa. Sen vastarannalla näky koko Phnom Penhin silhuetti. Sen terassiin löivät Mekongin aallot. Se keinui koko ajan vähän. Kerroin, että oli sään puolesta kaunein päivä siihenastisella matkallani. Näin ensimmäistä kertaa auringon laskevan. Ja itkin. Se hetki oli täydellinen. Tiedostin toki, että ravintolassa muutaman metrin päässä olivat risteilyveneeni muut matkustajat. Mutta en edes huomannut heitä. Leijuin omassa kuplassani. Taivas vastarannalla alkoi vaihtaa väriä.
Muiden vielä nauttiessa illallista tuijotin vain vastarannalle, miten aurinko alkoi värjätä koko horisontin oranssiksi. Tuntui, että se näytelmä kesti ikuisesti. Se tokikin vaati mojiton. Sain hetken aikaa jakaa kokemukseni Toryn ja Adamin, ihanan kanadalaispariskunnan kanssa, jonka tapasin veneellä. Lähtiessään he vilkuttivat pitkään. Mitä kauemmas vene lipui, sitä enemmän tajusin, että Floatation oli yksin minun. Ilta pimenee näillä leveyksillä aikaisin.
Tilasin illallista. Siitä olisi riittänyt takuulla vaikka kahdelle, mutta en osannut rajata. Kaukoidän suosikkini olivat kaikki listalla: pomelosalaatti, satay-vartaat ja vietnamilaiset kevätkääryleet. Ihana ruoka, Mekongin vastarannalla syttyvät neonvalot, hiljaksiin keinuva terassi, jatkuva laineiden liplatus. Niin. Joku voisi ajatella, että kaikki menee melkein kuin hukkaan, kun olen täällä yksin. Tavallaan se joku on oikeassa. Mutta toisaalta minusta me jokainen ansaitsemme omat Floatation hetkemme. Ne hetket, jolloin saamme tehdä ihan itseksemme juuri sitä, mitä rakastamme. Minulle se on kellua Mekongissa, syödä taivaallista ruokaa, juoda ehkä ihan vähän liikaa viiniä, kuunnella laineiden lyömistä omaan terassiini, istua ulkona puolilta öin pyjamassa ja kirjoittaa tätä. Se on parasta, mitä mitenkään osaan ajatella juuri nyt.
Mutta kyllä Floatation olisi ihan parasta pariskunnalle. Toki. Hääpäivän viettoon tämä olisi täydellinen. Mutta minä olen elänyt itseni kanssa 44 vuotta. Sekin on ihan hyvä saavutus. Minullekin Floatation oli täydellinen.
Yhteistyössä Maads
10 comments
Näyttää upealle! Täytyy laittaa muistiin tuo Floatation. Edelleen on Kambodza käymättä, vaikka se on keikkunut listallani jo pidempään.
Olin juuri yksin Balkanilla ja koin siellä samanlaisen tunteen, josta kirjoitinkin blogiin Dubrovnik-postauksessa. Tuntuu, etten ole pitkään aikaan kokenut yhtä paljon suuria tunteita kuin tuolla yksinmatkallani. Toki on hienoa jakaa elämykset jonkun kanssa, mutta toisaalta joskus nauttii vielä enemmän kun ne saa kokea yksin ja ihan omalla tavallaan. Juuri se oli minun matkani suola. Mieheni ei koe asioita yhtä vahvasti kuin minä ja joskus noissa flow-tilanteissa se jopa himmentää omaa nautintoa. Isoimmat matkafiilikset ovat tainneet minulla olla niillä soolomatkoilla.
Phnom Penh on mielenkiintoinen aasialainen suurkaupunki, vielä aika autenttinen.
On niin erilaista matkustaa yhdessä tai toisen kanssa. Tunnistan itseni kyllä myös tuosta, että yksin voi intoilla enemmän. Ei ole vastuussa toisen fiiliksistä. Positiivisista ei tarvitse olla vastuussa ja toisaalta negatiivisten ei tarvitse antaa lannistaa.
Vau, kuulostaapa ja näyttää kauniilta paikalta. <3 Nuo on hienoja ainutlaatuisia hetkiä reissuilla, jotkin pienet jutut, jotka tekee juuri jostain hetkestä ja paikasta erityisen.. Matkaamisen parhaita puolia. ^_^ Alkoi myös Phnom Penh kaupunkina kiinnostamaan yhä enemmän, vaikka hyvin erilaisia kuvauksia siitä onkin kuullut. Kerkesimme omalla reissulla vain Siem Reapiin ja temppeleille, mutta ehkä seuraavalla kerralla!
Phnom Penh on minjusta kiehtova kaupunki. Siinä on vielä autenttisuutta, vaikka onkin muuttunut viimeisenä kymmenenä vuonna todella paljon. En tunnistanut samaksi kaupungiksi. Minulla oli kiva hotellikokemus myös keskustassa, mutta ei mikään toki vetänyt vertoja tälle. Muistelen iltaa lämmöllä edelleen.
Tuo paikka näytti ja kuulosti kyllä todella upealta! Olisi kyllä kiva käydä pitkästä aikaa katsomassa, miltä Phnom Penh nykyään näyttää. Kävimme vierailemassa kaupungissa asuneen kaverin luona reilut viisi vuotta sitten. Tuolloin ensimmäiset korkeat talot olivat rakenteilla. Vaimo kävi vielä uusintavierailulla seuraavana vuonna. Tykkäsimme kaupungista kovasti, vaikka liikenne aiheuttikin sydämentykytyksiä. Hotellikokemuksia meillä ei kaupungista kertynyt, koska majoittuminen tapahtui kaverin kotona. No, nyt hän ei enää asu Phnom Penhissä, joten majoitus on mietittävä seuraavalla vierailulla uusiksi. Tämä uiva majapaikka olisi kyllä upea kokea. Olen myös tuon toisenkin mainitsemasi hotellin jo kirjannut vinkkinä ylös.
Minulla on edellisestä käynnistä kymmenen vuotta, ja muutos on siinä ajassa aivan valtava. Viisi vuotta sitten kehitys on ilmeisesti ollut kovasti jo käynnissä. Kaupungin koluamiseen Floatation ei ole erityisen hyvä, sehän on Mekongin vastarannalla, mutta omaan rauhaan, hiljaisuuteen ja rentoutumiseen se on ihana. Phnom Penh kuitenkin on aika hengästyttävä kaupunki.
Kuvailemasi olotila on juuri se, minkä takia sitä matkustaa ja mitä reissuillaan tavoittelee. Kun kaikki osuu kohdilleen ja ihan hengästyy maailman mahtavuudesta ☺️❤️
Juuri näin. Näitä kokemuksia ei voi odottaa tulevan aina ja kaikkialla, mutta näihin hetkiin tiivistyy paljon onnea.
Tykkään niin kovasti näistä sinun ajatuksistasi miten puet sanoiksi niitä tuntoja, kun viihtyy ihan itsensä seurassa ja osaa nauttia juuri siitä hetkestä. Ja kuitenkaan ne ajatukset eivät sulje pois sitä mahdollisuutta etteikö kokemusta voisi toisessa hetkessä jakaa jonkun kanssa.
Kiitos, Virpi. Missään nimessä se, että viihtyy yksin, ei tarkoita, etteikö matkailu toisen kanssa olisi yhtä kivaa tai välillä kivempaakin. Nykyään kuitenkin osaan jo nauttia siitä, että aina ei ole mahdollista olla seuraa ja voin lähteä maailmalle yksinkin. Välillä yksin oleminen on rankkaakin. Halusin kuitenkin tällä(kin) jutulla kertoa siitä, että vaikka jokin paikka vaikuttaisi enemmän pariskuntahommilta, ei mikään estä nauttimasta yksinkin.