Kun rekkaretki siirtyi Botswanasta Namibiaan, oli edessä yksi pisimmistä ajopäivistä. (Jos et tiedä vielä, mistä rekkaretkestä puhun, kannattaa vilkaista aiempia postauksia täältä.) Kun sellainen vielä päättyy turisteille tehtyyn huonoon bushman-performanssiin, hetken kyseenalaistin maata pitkin liikkumisen autuutta. Mieti nyt pariin pieneen nahkalärpäkkeeseen ja crockstyyppisiin muovikenkiin pukeutuneita tyyppejä johdattamassa pitkin pusikoita ja haistattamassa jotain kasveja. Puhuivat erikoista kieltä, jota sitten ei-bushman hotellin omistaja käänsi meille. Olo oli enemmän kuin hämmentynyt. Auringonlasku ja -nuosu sen sijaan olivat upeat täälläkin.
Yhden päivän ja yön vietimme myös Namibian pääkaupungissa Windhoekissa. En osaa sanoa kaupungista mitään. En saanut siitä lyhyessä ajassa mitään otetta. En oikein osannut ottaa edes kuvia, koska kaupungissa oli hyvin vähän sellaista, mistä yleensä ottaisin niitä. Hetki kaupunkielämää oli kuitenkin tervetullutta. Ostarilta sain hommattua toppatakin turvaamaan tuleviakin kylmiä öitä, ostimme SIM-kortin, joka lopulta ei oikeastaan toiminut missään, Namibia Craft Market myi ihan hyvänoloista tavaraa, ja sillä oli kiva kahvila, Joe’s Beerhousessa käyvät ehkä kaikki turistit ja Namibiassa töissä olevat länskärit, joten sinne menimme mekin. Joe’sissa saimme myös ensikosketuksen varsin eksoottisiin – mutta paikallisittain toki hyvin tavallisiin – riistaeläimiin, kuten kuduun, seepraan tai hyppyantilooppiin.
Parin vähän joutopäivältä tuntuneen (onneksi tällaisia oli matkalla todella vähän) jälkeen päästiin taas itse asiaan: oli aika viettää reilu vuorokausi valtavan kokoisessa Etoshan kansallispuistossa. Etosha on valtava: sillä on kokoa yli 22 000 km². (Vertailun vuoksi Uudenmaan pinta-ala on reilut 9000 km².) Kokonsa puolesta se on yksi Afrikan suurimpia. Meidän retkueemme majoittui Halali Campissa, jonne oli käyttämältämme portilta 75 kilometrin matka, mikä tarkoitti kahden tunnin game drivea pelkästään majapaikkaan ja sieltä pois. Etosha on niitä harvoja kansallispuistoja, joissa saa ajella omalla autolla. Siellä tiet ovat leveitä, eivät mitään kapeita kuoppateitä, jotka vaatisivat edes nelivetoa. Leirintäalueella oli kiva katsella, minkälaisia ihmeellisiä retkiautoja voikaan olla olemassa. Niistä tuntui aukeavan täysin varustettuja keittiöitä, nousevan kokonaisia makuuhuoneita. Meidän porukassa yksi asusti teltassa ja me ei-telttailijat rivitalomaisissa siisteissä ja mukavissa parakeissa.
Etoshassa on useita leirejä, mutta ainakin niihin verrattuna, mitä näimme portin vieressä, sanoisin Halalia ehdottomasti parhaaksi vaihtoehdoksi. Suurempi uima-allas näkyi toisaalla, mutta meillä oli muutaman sadan metrin päässä leiristä juottopaikka, jossa sai seurata norsu- ja sarvikuonoliveä vaikka vuorokauden ympäri – eläinten ehdoilla toki, eli jokainen ilta ei suinkaan ole samanlainen. Enhän minä oikeastaan muista ollut edes kiinnostunut kuin norsuista, ja niitä onneksi riitti. Oli ihan pikkuruisia, oli toisistaan mittaa ottavia teinejä, oli yksi, joka oli ehkä juuri löytänyt kärsänsä ja pyöritteli ja heilutteli sitä antaumuksella. Tuntui jotenkin epätodelliselta istua kivellä auringonlaskussa ja todeta olevan juhannusaatto.
Teimme myös yhdeksän tunnin game driven. Harmittelin alkuun, että se tehdään omalla rekalla, ei kunnon safariautolla, mutta hyvin meni näinkin. Auto on korkea, joten sieltä on ihan hyvä näkyvyys, ja kun kuski osaa käsitellä autoaan, olimme hyvillä paikoilla siinä missä muutkin. On muuten jännä, että sama aika maantiellä tuntuu tappavan tylsältä, mutta game drivellä epäilykset jaksamisesta olivat täysin turhat. Eläimiä nimittäin riitti. Etosha ei pettänyt. Ehdottomia kohokohtia olivat leijonat, gepardit ja tietenkin norsut. Jostain syystä oppaamme innostui niin, ettei housuissaan ollut pysyä, mesimäyrästä, joita näkee kuulemma todella harvoin. Hänelle oli kuulemma ensimmäinen kerta. Joissain reissukavereissa taas hyeena herätti eniten tunteita.
Etoshan erikoisuus on suolajärvi, joka peittää suuren osan sen pinta-alasta. Kuivalla kaudella järveä ei oikeastaan näy, mutta sadekaudella sen vesi on voimakkaan suolapitoinen. Suola tuo oman vivahteensa myös maaston väreihin.
Sitten on aika nauttia eläimistä. Erityisesti leijonat ja gebardit näimme varsin kaukaa. Vahvasti zoomatuissa kuvissa on siksi väkisinkin vähän rakeisuutta. Norsut taas olivat välillä niin lähellä, että tyypistä ei mahtunut kuvaan kuin osa päätä.
Oman overland-kokemuksesi voit varata vaikka heti Acacian sivuilta. Ainakin meidän kokemuksella firma oli luotettava ja hyvä.
6 comments
Wau mikä määrä norsuja! Ja kaikkea muutakin. Ja siellä ne vaan käppäilee muina norsuina ja seeproina niin kuin ei mitään… Gepardi olisi hienoa joskus nähdä.
Mikähän siinä Windohekissa on, kun ei sitä oikein kukaan muukaan tunnu kehuvan? Ei haukkuvankaan, mutta juuri tuo, että siellä ei tunnu olevan oikein mitään kiinnostavaa. Joskus sinne myytiin todella halpoja lentoja, mutta kun luin kokemuksia, en vakuuttunut.
Windhoek on hyvä portti muualle Namibiaan. Jos halvalla pääsee, sieltä sitten vaan auto alle ja norsuja katsomaan. 🙂 Eläimiä oli ihanan paljon, ja kun tietää, että tyypeillä on lääniä elellä, ei tullut tungettelijaolo edes. Paitsi sen kerran, kun yhtä norsua alkoi ottaa aivoon. Lähestyi paria pikkuautoa sen verran tormakkana, että autot katsoivat parhaakseen lähteä pois alta.
Etosha on hieno paikka, ja upeita kuvia olet onnistunut saamaan! Mesimäyrä tosiaan oli mahtava havainto, itse olen onnistunut näkemään sen kertaalleen, vaikka todella paljon safareilla on tullut käytyä. Tuolloinkin otuksesta saamamme kuva on surkea, vaikka mesimäyrä ihan ruokapöytämme vieressä tepastelikin – ei ollut kamera silloin valmiina.
Kiitti! Osa eläimistä oli niin lähellä, että kuvia oli helppo saada. Osa taas niin kaukana, että kiikareita tarvitsi. Siihen nähden kuvatkin ihan jees, vaikka ei ammattiputkia olekaan. En itse oikein ymmärtänyt mesimäyrän erityisyyttä, mutta yritin hihkua mukana. 🙂
Etosha oli ensimmäinen safari ajokokemukseni Afrikassa kolme vuotta sitten. Pyörin siellä pari kolme päivää, mutta en satojen kilometrien ajosta ja kymmenistä pysähdyksistä huolimatta nähnyt norsuja ja leijonia. Kaikkea muuta eläimistöä näkyikin ihan kivasti. Hyeena saaliin kimpussa oli paras. Halali campilla olin myös yhden yön — aika karu mesta, ja näköalapaikalla turret pölisi kovaan ääneen ja keskittyivät oluen ja viinin juomiseen. En tiedä johtuiko siitä että vain helmiäiskanat hyppivät esille hassusti kaakattaen ja muutama pahkasika.
Voi että, sulla kävi huono tuuri Halalissa. Meidän aikaan turret olivat varsin hiljaa, ja jos joku erehtyi pitämään ääntä, hänet vaiennettiin mulkoilemalla.
Safarihommissa on kyllä niin tuurista kiinni: välillä näkyy laumoittain eläimiä, toisinaan saa ajella näkemättä juuri muuta kuin pusikkoa.