Pandojen takia lähdimme koko matkalle. Päivän retkikohde oli siis Chengdu giant panda breeding research base. Vaikka taksilla ajelu Kiinassa on suomalaisittain älyttömän halpaa, valitsimme kahden yuanin (noin 25 sentin) bussikyydin. Päätepysäkki on hyvin lähellä hotellia, mikä vauhditti päätöstä. Kovin kaukaa emme olisi bussia etsineet. Aivan vakuuttunut en ollut ratkaisun hyvyydestä.
En tiedä, miltä vuosikymmeneltä kulkupeli oli, mutta puupenkit ja olematon jousitus eivät erityisesti lisänneet matkustusmukavuutta. Luovutin jossain vaiheessa istumapaikkani pikkulapsen kanssa matkustavalle naiselle, ja seistessä töyssyt todella tuntuivat. Välillä olin pari senttiä irti lattiasta. Matkaan meni tunti, vaikka opaskirjan mukaan se olisi vain kymmenen kilometriä. Taisi olla lukema linnuntietä mitattuna.
Olen aina vähän epäluuloinen kaikkia eläintarhoja kohtaan, koska näen eläinten huonoa kohtelua sielläkin, missä sitä luultavasti ei ole. Pandoilla näytti suurimmaksi osaksi olevan varsin suuret elintilat, eikä ollenkaan ollut sanottua, että kaikkia karhuja olisi edes nähnyt. Niillä on mahdollisuus piiloutua halutessaan. Bambut on kyllä aseteltu enimmäkseen niin, että ruokalemaan on tultava turistien katseiden alle. Ja kyllä katsojia piisasikin. Parhaista aidanvieruspaikoista käytiin tappelua kyynärpäätaktiikalla. Kiinalaiset ovat tottuneet ihmispaljouteen, eikä henkilökohtaisesta reviiristä näemmä olla ihan niin tarkkoja.
Alue on suuri, päästä päähän luultavasti ainakin kilometrin. Aikuiset pandat ovat omissa aitauksissaan yksin, teini-ikäiset porukalla, äidit pikkupandojen kanssa omissaan. ”Vauvalassa” (Sunshine nursery) huolehditaan kaikkein pienimmistä. Yksi pikkuruinen on vielä keskoskaapin tyyppisessä pesässä, kun kolme muuta nukkui yhteisessä sängyssä kukin omalla tyynyllään. Lasin läpi näitä katsellessa mietin, kuinka paljon ihmisen pitää auttaa villieläintä. Onko oikein, että ihminen puuttuu pandan – vaikka sukupuutto sitä uhkaakin – elämään näin paljon. Toisaalta tässä keskuksessa on tehty paljon hyvää. Pandoja on saatu lisääntymään, vaikka se ei vankeudessa helposti onnistu, eivätkä luonnonolot niitä uhkaa, mutta toisaalta ei tällainen elinympäristö luonnonmukainen pandalle ole. Omimmillaanhan se on vuoristossa, parinkin kilometrin korkeudessa. Mieluitenhan kaikki villieläimet saisivat olla luonnossa, mutta toisaalta aina ihminen on valjastanut eläimiä omiin tarpeisiinsa. Voisiko ajatella, että tästä hyötyisivät nyt molemmat? Näin minun on ajateltava.
Muutaman tunnin alueella saa helposti kulumaan. Näytillä on myös punapandoja, ja vapaana kulkee riikinkukkoja, mutta kovin vähälle huomiolle ne meillä jäivät. Joutsenlammelle emme edes menneet. 250 valokuvan ja eväiden syönnin jälkeen olimme valmiit paluumatkalle. Bussi ei enää puhutellut, joten antauduimme tinkimiskisaan portilla vellovan kyydintarjoaja-armeijan kanssa. Pimeä taksibisnes rehotti villinä, eikä virallisia takseja näkynyt lainkaan. 15-kertainen hinta bussimatkaan verrattuna tuntui kohtuulliselta, vaikka tiesimmekin sen ylihintaiseksi. Kun poikkesimme päätieltä lähinnä kärrypolulle aloimme jo kirota, että joko jouduimme intialaistyyppisen kepposen uhriksi, eli pakolliseen kaverin matkamuisto-silkki-mikälie-myymälään, mutta kuski olikin paikallisia ja tunsi reitit, miten kierretään tietullit. Pian paku jo pomppi polulta moottoritielle.
2 comments
Ihania, mutta tosiaan aika ihmismäinen ympäristö. Tosi söpö tuo kuva, jossa panda nojailee ujona puoliksi piilossa.
Vauvalassa olivat kuin ihmislasten sairaalassa, mutta isompien mestat aidompia. Välillä ei tyyppejä näkynyt missään, vaikka tiesin, kuinka monta pitäisi olla. Sitten pilkotti pyöreä korva puun latvasta tai pöpelikön suojasta. Niistä tuli hyvä mieli.