Kun taannoin kirjoitin Unescon maailmanperintökohteista, jostain takavasemmalta se tuli taas: puuttuminen. Kommenteissa toistettiin ajatusta siitä, että jos ei ole käynyt jossain kohteessa, se paikka jotenkin puuttuu. Kuin kohteessa käymätön olisi jotakin vailla. (Se ilmaistaan siis jotenkin niin, että minulta puuttuu noista kohteista vielä viisi.) Samassa yhteydessä hyökkäsi toinen, ehkä vielä suurempi kammotukseni kohde: bongaaminen. Kuinka kukakin bongaa jotain kohteita – tai vastaavasti on bongaamatta.
Mitä matkailuun tulee, minulta ei puutu mitään.
Näkemättä on paljon, mutta se on minulle täysin eri asia. Tietenkin rahaa voisi olla enemmän, siis jos nyt jotain pitää puuttua. Ilman lottovoittoa moni kohde, joihin haluaisin, taitaa jäädä haaveeksi vain. Mutta ei voi väittää, ettenkö tätäkin asiaa yrittäisi ratkaista: edesmenneen isäni loton alusta eli vuodesta 1970 käyttämät lottonumerot ovat minulla kestona. Viime vuonna voitin 16 euroa (ja laitoin Lottoon 104 euroa, että se niistä Rovos Rail -ja Galapagos-rahoista). Mutta yhtään kohdetta en silti ole vailla.
Varmaan tämä kuulostaa hurskastelulta. Hyvähän se on sanoa, kun muija on käynyt 108 maassa, sanoisi joku. Ehkä juuri siksi tästä puhunkin tajuttuani, mitä matkailu minulle merkitsee. Kaikenlaiset sulat hatussa menettävät matkan varrella merkityksensä. Edelleen jos joku kysyy tai käytyjen maiden määrästä puhetta tulee, kerron kyllä, koska kyllähän se minusta jotain kertoo. Crazy travelling girl, joka ei malta säästää pahan päivän varalle tai laittaa sukan varteen eläkevuosille, koska polte maailmalle on liian kova.
Sanoin joskus vitsillä haluavani käydä sadassa maassa ennen kuin täytän 40. Olisiko minua haitannut, jos niin ei olisi käynyt? Ei. Eikä niin sen puoleen käynytkään. Toki tuo “tavoite” täyttyi ennen kuin olin täyttänyt 41 – mutta tekikö se minut jotenkin erityisen onnelliseksi? Ei. Mutta kokemukset ja elämykset matkan varrelta tekivät kyllä. Aihe tuntui olevan paljon tärkeämpi muille kuin minulle itselleni.
Nyt sohaisen muurahaispesää. Lähes kerjään verta nenästäni. Tunnen vannoutuneita bongaajia. Heidän motiivinsa lähteä matkalle on maa-, alue-, oblast-, territorio-, kunta-, lentokenttä-, maaraja-, golfkenttä- tai mikä lie piste. Päämäärä on kerätä pisteitä. Mitä enemmän, sen parempi. Voi saada ruksin taas jollakin listalla yhteen ruutuun – jotta se ei enää puutu. Syy lähteä on bongaaminen. Maailma on jaettu erilaisissa pistesysteemeissä satoihin tai tuhansiin alueisiin, joista saa pisteitä ja joita fanaattisimmat sanovat maiksi (koska se kai kuulostaa paremmalta kuin piste). Ei ole väliä, kiinnostaako kohde, kunhan voi sanoa itselleen (ja muille), ettei puutu enää.
Kirjoitin taannoin istuneeni viinipullon kanssa kambodžalaisella saarella ja tunteneeni syvää kiitollisuutta. Tämä on se, mitä tälläkin tekstillä yritän sanoa. Jos jokavuotinen Kanarian-matka tekee onnelliseksi, pitää minusta pyrkiä pääsemään sinne joka vuosi. Toisaalta tuntuu, että koko elämä on jatkuvaa tavoittelemista jostain, ja useimmiten enemmästä (lukuunottamatta ainakin naisilla paino): tykkäyksiä somessa, enemmän palkkaa, enemmän pisteitä. Ehkä Kanarialla kävijä on saavuttanut sen kiitollisuuden, jonka saavuttamiseen minulla meni ehkä se sata maata.
Tietenkin elää ja matkailla voi ja pitääkin jokaisen haluamallaan tavalla. Aina voi kilpailla: kallein auto, kaunein tyttöystävä, suurin talo, parhaat tulot, eniten pisteitä. Minusta vain tuntuu melkein henkilökohtaiselta loukkaukselta, milloin maailmalla ja matkailulla on lähes pelkkä välinearvo. Että maailma itsessään ei ole kaikessa monimuotoisuudessaan merkittävä. Eihän se minulle mitenkään kuulu, miten kukakin aikansa ja rahansa kuluttaa, mutta juuri bongaamisideologian ja puuttumisajattelun vuoksi minusta vain tuntuu, että rahat menevät hukkaan. (Vai saako niistä pisteistä niin kovat kickisit?) Minusta olemme maailmalle velkaa sen, että yritämme edes vähän ymmärtää sitä. Ja koska maailman ääriin mennään yleensä lentämällä, teemme maailmalle siinä aika tavalla hallaakin. Jos mennään vain hakemaan pisteitä, voisiko ajatella ympäristön joutuvan maksumieheksi aika turhaan?
Taidan tulevanakin kesänä ostaa pullon viiniä, istua pimeässä katsomassa tähtiä ja olla kiitollinen juuri siinä paikassa, juuri siitä hetkestä, jonka maailma on minulle tarjonnut.
Kumpaa koulukuntaa sinä olet: Puuttuuko sinulta vai oletko kiitollinen siitä, mitä olet jo kokenut? Bongaatko vai onko maailma sinulle vain suuri mahdollisuus, jossa väkisinkin näkee uutta, kun lähtee kotoa ja silmät auki kulkee?
Osittain tätä samaa pohdiskelin jo muutama vuosi sitten tässä jutussani.
44 comments
Hei! Mistä viimeinen kuva on?
Heippa! Se on Vernazza Cinque Terressä Italiassa. Kun tulee polkua Monterosson suunnasta, avautuu tällainen näkymä.
Mikä siinä Kanariassa on niin hävettävää??
Ei minusta mikään. Omilla ennakkoluulolaseilla luit, jos sellaisen käsityksen tekstistäni sait. Se oli vain esimerkki jostakin kohteesta. Tilalla olisi voinut olla ihan mikä tahansa kohde, johon suomalaisilla on tapana usein matkustaa.
Bongaan mielenkiintoisia paikkoja ja maailmanperintökohteita itseni vuoksi. Koska ne kiinnostavat minua ja nyt vielä jaksan, vaikka en samalla tavalla kuin nuorena niin kuitenkin. En bongaa maita, missä olen käynyt vaan kohteita, mitkä haluan vielä nähdä. Muutama vaativampi kohde harmittaa, koska en usko, että enää pystyn sinne lähtemään nykyisen kuntoni ja perussairauksieni takia esim. Machu Picchu. Mutta, jos puuttuu, niin puuttuu itseltäni. Ei näyttämisen vuoksi.
Harmittaa, kun ns. ruuhkavuosina meni 25 vuotta, jolloin en päässyt juuri matkustamaan mihinkään. Entisen puolisoni mielestä se oli turhaa ja kallista. Näin jälkikäteen huomioituna, ne rahat menivät hänen menevään elämäänsä. Toisaalta kyllähän silloin lasten kasvatus antoi sisältöä elämään ja oli tärkeintä, vaikka nuorena olinkin ehtinyt aloitellut ‘maailmanvalloittajan uraa’.
Hiilijalanjälkeni myös huolestuttaa minua, mutta toisaalta elän muutoin vaatimattomasti, joten huonosta omasta tunnosta huolimatta sallin itselleni 2-3 matkaa vuodessa. Voin sitten vanhempana muistella niitä, kun en enää jaksa ja pysty, jos vielä olen elossa.
Kokemusten kerääminen on minusta ihan eri juttu kuin listojen ja taulukoiden vuoksi matkustaminen. Ymmärrän murheesi, että jokin sinua kiehtova kohde jää näkemättä terveyssyistä. Palava halu nähdä jokin kohde olisi kuitenkin unelmien täyttämistä, ja se taas elämän suola. On harmillista, jos perheessä intressit eivät kohtaa ja siksi joutuu kokonaan luopumaan omista toiveista. Kompromissejahan elämä toki on, mutta tarinasi teki minut surulliseksi.
Kerään itse kokemuksia eikä koskaan ole ollut tarkoitus laskea maita vaan miettiä mitä kaikkea kivaa on tullut nähtyä ja koettua. Ennen kyllä ajattelin että miksi kukaan menee samaan paikkaan uudestaan kun voisi kokea jotain uutta. Mutta nyt jos joku paikka kolahti kunnolla niin miksi en menisi uudestaan😁 tuntuu että minulta ei mitään puutu mutta jos saan lisää kivoja kokemuksia maailmalta niin vielä parempi! Tosi kivoja kuvia muuten tässä postauksessa 😊
Minäkin pitkään ajattelin, että aina pitäisi olla uusi paikka juuri siksi, että näkisi maailmaa mahdollisimman paljon. Nykyään nautin myös vanhoista tutuista, koska eihän mitään maata tai kaupunkiaan voi läpikotaisin tuntea. On ihanaa toisaalta myös vain nautiskella ilmapiiristä ja fiilistellä tuttuja kulmia.
Kiitti! Yritin valita kuvia ympäri maailmaa erilaisista kohteista. Ihan vain koska ne tekevät minut onnelliseksi.
Joo joskus vaan kiva palata paikkaan josta tuli se hyvä fiilis ja niinkun tietää mitä saa kun sinne menee ja voi vaan vaikka relaa! Itsellä tällä hetkellä ehkä dubai🌴
Vaikka on kiva nähdä uutta, on joskus kiva mennä paikkoihin, joissa tuntuu, kuin tulisi kotiin. Minullakin on muutama sellainen.
Ei, en bongaa eikä minulta puutu mitään. Kernaasti kyllä menen uusiin paikkoihin ja minua kiinnostaa esim monet Unescon maailmanperintökohteet. En kuitenkaan ajattele, että minun pitäisi nähdä niitä jonkun listan mukaan. En myöskään halua millekään autiolle saarelle tms vain siksi että se on jollain listalla.
Mutta sellainen ajattelu että maailma on kuin joku peli jossa kerätään pisteitä, on minulle täysin vieras. Tai vaikka rajoja/golfkenttiä/maakuntia/whatever. Näin esim hiljattain eräällä foorumilla listan maailman vaarallisimmista kaupungeista ja siihenkin sitten kommentoitiin että montako nähty ja moniko puuttuu…
No tietenkin! Pitäähän voida todistaa olevansa rohkea. 😀 Myönnän, että kyllä minä teen Facebookissa kaikenlaisia klikkaa, monessako olet käynyt -testejä, koska ne ovat minusta hauskoja. Ja vaikka en bongaaja ole, olen hyvin usein TOP 5 prosentissa, mikä yllättää minut joka kerta. Ja aina katson, että voi että, tuolla ja tuollakaan en ole käynyt, olisipa ihana.
Unescoista minäkin tykkään. Ovat yleensä todella mielenkiintoisia. Menen kyllä katsomaan, jos lähettyvillä olen. Mutta en Unesco-listan kanssa suunnittele seuraavia matkoja.
Kiinnostava aihe. Ennenkuin aloin lukemaan matkustusblogeja, ei maabongaus ollut millään lailla tuttu. Minulle matkallelähtö tapahtuu aika lailla niin, että joku kohde vaan alkaa tuntua kutsuvalta, ja sinne sitten saatan alkaa tehdä matkasuunnitelmia. Paikka voi yhtä hyvin olla aiemmin käydyssä maassa tai sitten uudessa maassa. Luultavasti haluan sitten nähdä vähän eri kulmia ko. maasta. Juuri muutama tunnin kuluttua lähdetään 4 viikoksi Vietnamiin, jossa olin myös edellisenä vuonna. Myös ennestään tuttuihin paikkoihin on joskus kiva palata.
Aika samanlainen on minunkin tapani. Toisaalta lentojen hinnatkin ratkaisevat kohteen aika usein. Saatan laittaa loma-ajan Skyscanneriin ja laittaa matkakohteeksi ”kaikkialle”. Usein varaan lentoja niin myöhään, etten enää voi valita pelkästään oman halun mukaan, koska kassa ei kestä. Aivan ihanaa Vietnamin-matkaa sinulle! Viime kesänä olin siellä kahteen otteeseen kaksi viikkoa ja pari kertaa olin ollut ennen. Hieno maa!
Matkustan eri maihin – sekä uusiin (“bongaa piste”) että vanhoihin vähän fiiliksen ja lentolippujen hintojen suhteen sekä erityisesti käytettävissä olevan vähäisen vapaa-ajan suhteen.. Pidän myös bucket-listaa – sen myönnän, kuten maa-, lentokone ja lentoyhtiölistaa. Useissa maissa olen käynyt useamman kerran, ja jossain jo toistakymmentä kertaa – esim. Saksassa. Bucket listaa voi joku kutsua “puutelistaksi” – ihan sama, itse haluan nähdä ja kokea tiettyjä asioita ennen kuin multaa laitetaan suuhun. Tänä vuonna suunnitelmissa on käydä useamman viikon matka “puuttuviin” Silkkitien maihin – Turkmenistaniin ja Uzbekistaniin. Itse lähden matkalle kokemaan kulttuuuria , ihmisiä ja elämyksiä, en niinkään “puutosta helpottamaan”.
Minusta bucket list on lähinnä unelmalista. Jos kokee, että jotain puuttuu, se on eri juttu. Minusta unelmat eivät ole puutteita, ne ovat vain haaveita, jotka haluaa joskus toteuttaa, mutta oikeastaan pärjää kyllä ihan hyvin ilmankin. Kyllä minullakin on lista maista, joissa olen käynyt. Ehkä ihan siksikin, että en niitä kylmiltään luettelemaan pystyisi. Mutta jos olisin halunnut, olisi listalla paljon enemmänkin kohteita. Yli 20 kertaa Italiassa olisi helposti vaihtunut vaikka mihin, mutta kun minä halusin Italiaan. 🙂 Jos lentokone- tai lentoyhtiölistasta tulisi määrittelevä tekijä, puhuisin bongaamisesta, siis että valitsisit matkan sen perusteella, että saisit taas uuden pisteen listalle.
Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä juttu. Mun blogi on perustettu ajatukselle “50 maata ennen kuin täytän 50” mutta en siitäkän huolimatta näe itseäni puhtaana maabongarina. Esimerkiksi tänä vuonna olen toistaiseksi varannut matkoja maihin, joissa olen jo kertaalleen käynyt, mutta nyt vuorossa ovat uudet kohteet kuten Rooma ja Zakynthos. 🙂 Eli mäkin tahdon matkustaa pitkälti fiilispohjalta enkä antaa minkään maamäärätavoitteen rajoittaa. Tein vastikään bucketlistin, enkä ajattele että ne kohteet puuttuvat elämästäni vaan että ne ovat ne suurimmat matkaunelmat, joista toivon toteuttavani elämäni aikana mahdollisimman monen.
Ps. Ihania kuvia tässä jutussa, kuvastaa upeasti maailman monipuolisuutta.
En tiedä, menenkö enää maihin, joissa en ole vielä käynyt. Ainakin kaikki tähän mennessä varaamani (niitä taitaa olla neljä) ovat vanhoja tuttuja. Jos useita kertoja vuodessa käy ulkomailla ja vieraat maat ja kulttuurit kiinnostavat, 50 maata tulee täyteen kyllä, vaikka niitä ei mitenkään tavoittelisi. Minun bucket listini on niin kallis, etten ilkeä listaa tehdä. En halua, että minun pitää luopua muista elämyksistä niiden vuoksi. Tasapainottelua. Kompromisseja. Eilen kyllä oivalsin, että yksi kohde, josta vähän olin haaveillut, ei ollenkaan ollutkaan niin kallis, kuin luulin. Ehkä maailma tarjoaa vielä muitakin yllätyksiä.
En bongaa eikä minultakaan mitään puutu. Oon kiitollinen siitä että edes pystyn matkustamaan, ja vielä näin paljon. Vaikka silloin tällöin siitä pitää itseään muistuttaa. Maabongausta en ole itse ikinä harrastanut, toki valitsen itsekin mielelläni uusia paikkoja, mutta toisaalta yhden maan sisäänkin voi mahtua niin paljon. Ja tykkään sukeltaa syvemmälle maahan ja sen kulttuuriin pelkän pintaraapaisun sijaan, ja siksi mielellään reissaan samassa maassa useamman kerran. Mutta kai maabongareillakin se harrastus lähtee siitä samasta rakkaudesta matkustamiseen mikä itsellä on.
Valitettavasti minusta tuntuu, etten turistina pysty tutustumaan kulttuuriin ollenkaan niin paljon kuin haluaisin. Olen joutunut hyväksymään sen, että näen vain pinnan. Mutta kun käy samassa maassa monesti ja näkee eri paikkoja, huomaa toki moninaisuutta, mutta valitettavan pinnalta silti. Siksi pitäisi malttaa viipyä pidempään. Mutta kyllä minulla edelleen on palo nähdä uutta, vaikka sitten kahden viikon matkalla neljä eri kaupunkia samassa maassa kuin olla koko matka samassa.
Mun mielestä asioita voi aivan mainiosti laskea myös muussa mielessä kuin ajatellen “puuttumista”. Ei minultakaan mitään puutu. Mutta pidän kyllä kirjaa siitä, kuinka monessa maassa olen käynyt (kuten sinäkin) – ja myös esimerkiksi siitä, paljonko milläkin reissulla on mennyt rahaa mihinkin asiaan tai vaikkapa mitkä kaikki elokuvat olen elämässäni nähnyt. Jotkut meistä tykkäävät ns. tilastoida asioita ja kuulun tähän porukkaan. Minulla on ties mitä Exceleitä olemassa. 😀 En laske sitä, mitä puuttuu, vaan nimenomaan toisinpäin. Mutta vaikka laskisinkin, niin mitä sitten? Ehkä sanalla puuttua on joillekin negatiivisempi, vakavampi, klangi kuin itselleni. Esim. juuri nyt multa puuttuu tässä sohvalla maatessani vettä lasista, mutta ei se ole niin vakavaa. 🙂
Mitä matkustamiseen tulee, niin joku matkustaa levätäkseen uima-altaalla (vaikka saman voisi hoitaa kotikaupungin kylpylässä tai ihan vain levätä omassa sängyssä), toinen käydäkseen museoissa (vaikka niitä on Suomessakin), kolmas kävelläkseen vierailla kaduilla (kotikaupungistakin löytyy vieraita katuja aivan taatusti, ei niin pientä kaupunkia olekaan ettäkö joka kadun olisi ehtinyt kyllästymiseen asti kiertää), neljäs kokeillakseen erilaisia ruokia kuin kotipuolessa (näitä voi tehdä myös kotona tai mennä ravintolaan kotimaassa), viides kenties täyttääkseen syystä tai toisesta syntyneen hartaan toiveensa käydä jokaisessa maailman maassa (tätä, kappas, ei voi tehdä muuten kuin matkustamalla) ja kuudes sitten taas jostakin ihan muusta syystä. Pointtini on, että en usko, että kukaan matkustaa *vain ja ainoastaan* Excel-taulukointi mielessään – kokemuksia, jonkinlaisia, varmasti jokainen hakee. Kokemushan se on se ns. bongauskin, aivan kuin ne muutkin matkustamisen motiivit – mitä ikinä kenelläkin sitten ovatkaan.
Ihmisluontoon kuuluu olennaisena osana asioiden ja esineiden luokittelu, ryhmittely ja kokoaminen erilaisiksi kokonaisuuksiksi, ja mielestäni ns. maabongaus edustaa vain yhtä ilmiötä tästä. Myös tämä jaottelusi bongaajiin ja ei-bongaajiin kuuluu samaan sarjaan. Itse en näe syytä tehdä vastakkainasettelua ensisijaisesti muista syistä matkustavien ja ns. bongaajien välillä – mutta moni näkee, eikä siinä tietysti mitään. Lokeroinnissa kannattaa tietysti vain muistaa, että itsekin voi joutua toisten asettamana kaikenlaisiin lokeroihin, joihin ei välttämättä haluaisi. Luulen, että jokunen maabongariksi itsensä kokeva voi tässä kohtaa kokea niin. 🙂 Ja jottei tule väärinkäsityksiä: en itse koe olevani maabongari. Kunhan nyt vain pohdin tätä luokittelun mielekkyyttä.
Tiedän useita HC bongaajia, ja heitä kuunnellessa ei oikeasti tule oloa, että heitä motivoisivat kokemukset vaan nimenomaan pisteet. “Lennettiin sinne päiväseltään hakemaan piste”, saattaa joku sanoa tai kertoa, miten ajavat 15 tuntia päivässä kolme viikkoa ympäri Amerikkaa, että saisi kerättyä mahdollisimman monta osavaltiota. En kiistä, etteivätkö nämäkin olisi jonkinlaisia kokemuksia, mutta niitä eivät taida motivoida kohteet ja kokemukset vaan nimenomaan pisteet. Keskusteluissa nousee aina esille se, mitä puuttuu. Mihin pitää mennä seuraavaksi, että saisi sen ja sen pisteen. Kuten postauksessa kirjoitin, en vain pysty tällaista ymmärtämään, koska tuntuu, että maailmalta voi saada niin paljon, kun sitä tutkii avoimin mielin ilman ulkoisia tavoitteita.
Luokittelu tosiaan kuuluu olennaisena osana ihmiseen, ja bongaaja – ei bongaaja-jaottelussa en halua kenenkään ajattelevan minun kuuluvan bongaajiin, koska minulle sillä on niin negatiivinen kaiku. Mutta tosiaan tämä on ihan vain mielipiteeni. En osaa selittää, miksi suhtaudun bongaamiseen niin negatiivisesti. Kirjoitinkin, että se on minulle kuin henkilökohtainen loukkaus, että minulle rakkaalla maailmalla on joillekuille vain välinearvo. Tällä perusteella minut ehkä luokitellaan kategoriaan vähän kajahtaneet, mutta sekin sopii. 🙂
Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos tästä! En harrasta matkabongausta, mutta en koe että minulta mitään puuttuisi. Aina joku on matkustanut enemmän – mutta näinhän se menee joka elämän saralla. Tosi itsekin mielelläni valitsen uusia kohteita, mutta toisaalta myös suosin lähimatkailua ja mielelläni myös palaan tuttuihin, hyväksi koettuihin paikkoihin. Matkustaminen tekee minutkin onnelliseksi, mutta ajatus siitä että olisi jotenkin puutteellinen jos ei ole nähnyt kaikkia paikkoja joltakin “listalta”, tuntuu kyllä hyvin absurdita.
Kiitos. Ehkä tosiaan vähän yritin herätellä ajatuksia. Ei bongaajan mieli tietenkään mihinkään käänny, mutta halusin avata omia ajatuksiani siitä, miksi näinkin paljon matkustaneena vierastan keräilyä ja miten ajattelen matkailua nimenomaan kokemuksina ja elämyksinä ilman välinearvoa. Aina tosiaan joku on matkustanut enemmän, jollakulla on parempi palkka tai kauniimpi vartalo. Aina voisi kokea alemmuutta kaikesta. Olen varsin mestari kyllä siinäkin. Mutta kiitollisuutta ja olemassaolevaan tyytyväisyyttä olen oppinut ainakin juuri matkailussa.
Me ihmiset olemme niin monenlaisia, yhtä motivoi yksi syy, toista toinen. Ja hyvä niin. Itse matkustan fiilispohjalta ja vähän halpojen lentojenkin mukaan. Uusia maita kiinnostaisi nähdä, mutta usein palaan maihin, joissa viihdyn. Aikaa ja rahaa kun on rajallisesti, niin ihan joka kerta ei viitsi ottaa riskiä, vaikka tiedän senkin, että usein se riski kannattaa:)
Upeita kuvia!
Kiitos. Halusin kuvia mahdollisimman eri paikoista maailman monimuotoisuutta korostaakseni. 🙂
Tuo on hyvä näkökohta! Siis että tuttu, hyväksi havaittu paikka tuo ainakin onnellisuutta. Uudesta ei koskaan voi olla varma. Ihan todella harva paikka on ollut minulla sellainen, että eipä olisi maksanut vaivaa mennä. Että sen puoleen riskit kyllä kannattavat. Tietenkin on eri mieltymyksiä. Minä olen kiinnostunut lähes kaikesta. Siksi riski, etten pitäisi, on minimaalinen. 🙂
Kuten kaimani Unelmatripistä kirjoitti: “En laske sitä, mitä puuttuu, vaan nimenomaan toisinpäin.” Musta on aivan upeaa, että olen päässyt matkustamaan elämässäni juuri sen verran kuin olen, maita en ole laskenut (nyt alkoi tehdä mieli laskea!), mutta tiettyjä haaveita on senkin edestä. En näe, että nämä haavekohteet olisivat sellaisia, joita minulta _puuttuisi_ vaan ne ovat vaan vielä kokematta.
Tällä hetkellä haaveena olisi päästä joskus lentämään Emiratesin A380:llä, koska se lentää kahdesti päivässä nykyisen kotimme yli. Toinen haave olisi päästä uudelleen Karibian suuntaan koska Barbados oli niin ihana, ja lähimatkailuhaaveita merkkaan itselleni ylös Google Mapsiin sitä mukaa kun nappaan erilaisia vinkkejä netistä ja kavereilta.
Juuri tuo ajattelu, että käymättömyys olisi jonkinlainen puute, on minulle todella vieras. Syyt siihen, miksi johonkin haluaa matkustaa, voivat minullakin olla mitä kummallisempia. Usein halu voi lähteä yhdestä valokuvasta. Kodin yli lentävä lentokone on ihan huippuhyvä syy myös. 🙂
Kiva, että otit tämän suorittamisajatuksen esille. Olemme jo vuosikausia keskenämme laskeneet leikkiä paikkojen ja erilaisten nähtävyyksien suorittamisesta, koska emme missään nimessä ole liikkeellä bongataksemme tai suorittaaksemme tai laskeaksemme jotain. Meille on tärkeintä mennä paikkaan, jossa tavalla tai toisella on kivaa. Talvella se yleensä tarkoittaa lämmintä, esimerkiksi Espanjan Costa del Solia. Olemme kodinvaihtajia ja saamme kutsuja eri paikkoihin. Niistä on kiva valita paikkoja, jotka näyttävät kiinnostavilta. Usein ei ole kysymys maasta tai edes paikkakunnasta, vaan kodista, ympäristöstä, liikkumismahdollisuuksista ja ihmisistä, jotka kutsuvat. Näistä oleskeluista yleensä tulee myös riittävän pitkiä, kun ei ole kiirettä mihinkään. Kolme viikkoa Wienissä, kymmenen päivää Tarragonassa, kuukausi Sloveniassa Triglavin vuoristossa, kuukausi Baijerissa, pari viikkoa Berliinissä – tällaiset ajanjaksot tekevät matkailusta kiireetöntä, eikä ole koko ajan mentävä pää pyörällä. Juuri nyt aloittelen toista viikkoani Granadassa, enkä taida lähteä ihan just mihinkään, kun sattuu satamaan. Alkuperäinen bongausajatuksesi on kyllä sikäli tuttu, että joskus olen laskeskellut, kuinka monta Euroopan maata vielä “puuttuu”. Eipä juuri puutu, mutta ehkä voisin Norjassa ja Irlannissa vielä käydä, niin sitten olisi kaikki bongattu. Bulgariaa en viitsi laskea mukaan. Ei kiinnosta.
Kodinvaihto on varmasti hyvä tapa tutustua myös uusien paikkojen arkeen, koska oletettavasti kaikki asunnot eivät ole ihan ytimessä turistialueilla vaan siellä, missä ihan tavalliset ihmiset asuvat. Silloin tulee liikuttua, luulisin ainakin, minullahan ei ole kokemusta, muuallakin kuin siellä, missä kaikki muut turistit.
P.s. Bulgaria on todella kiva!
Itsellä ei niinkään ole tärkeää tuo bongaaminen, mukavaa tietysti on jos ei ko. kohteessa tai maassaa ole käyty. Mutta lähinnä sen vuoksi, että jälleen on jotain odotettavaa. Toisaalta onhan minullakin blogini etusivulla käytyjen maiden lukumäärä, ei siksi että niillä kerskailisin vaan joillekin yhteistyötahoille on jostain syystä tärkeää, että käytyjä kohtaita on enemmän kuin yhden käden sormilla laskettavissa.
MIelestäni lähteminen on tärkeää ja uusien elämysten löytäminen…
Minustakin se, että on käynyt aika monessa paikassa, kertoo läjinnä minusta ja siitä, millainen matkailija olen. Yhteistyöasioissa en olekaan törmännyt, että käytyjen maiden määrällä olisi merkitystä. Ehkä olen täyttänyt kriteerit. 🙂
Olipas Annika ajatuksia herättävä postaus, tykkäsin tästä näkökulmasta kovasti. Enpä ole koskaan ajatellut, kun olen sanonut jonkun kohteen puuttuvan itseltäni. Nyt ajattelen sen ihan erilailla kuin aikaisemmin. Kysyit, kumpaan koulukuntaan minä kuulun olen kyllä silti enemmän kiitollinen kaikista kokemuksistani ja matkakohteistani, jossa olen käynyt.
Ehkä puuttuminen tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa, kuten Jenni omassa kommentissaan aiemmin sanoi. Bongaamisideologiassa puuttuminen todella on puuttumista, että tyytyväinen ei oikein voi olla, jollei ole “käyty hakemassa pistettä pois”, mikä on minulle ihan käsittämätön ajatus. Ei uuden näkemisen palossa mitään pahaa ole, mutta jotenkin vain näen, että maailma ei ole suoritus, josta saa sulkia hattuun, vaan se olisi enemmänkin elämysmatka, jossa reitin varrella on monenmoisia rasteja.
Tosi hyvä postaus! 🙂 Oli sitten kuka minkälainen kokemuksien tai pisteiden kerääjä niin mielestäni tämä oli jokaiselle hyvää luettavaa 🙂 Mä en ole ikinä ollut maabongari ja parhain juttu on mulle matkailussa uuden löytäminen. Palaan esimerkiksi Indonesiaan uudestaan ja uudestaan, ihan vain siksi, että sieltä olen löytänyt itselleni jotain ainutlaatuista. Samoin ensi kuussa palaan Kappadokiaan, koska paikka teki niin suuren vaikutuksen. 🙂 Ihanaa huomata välillä pohtivansa samoja asioita ja sitten nähdä kun joku pukee ne sanoiksi. Ollaan kiitollisia kaikesta mitä on 🙂
No mutta enivei, hyvä postaus.
Kiitos! Paljon matkustavat varmaan kelailevat aika samanlaisia juttuja, varsinkin jos suhde matkustamiseen on jotenkin samanlainen. Bongaaja tietty kelaa vähän eri tavalla. 🙂 Minullakin on niitä maita, joihin palaan yhä uudelleen. Olen myös vähitellen alkanut suunnitella kesän parin kuukauden Kaukoidän reissua, ja ei siihenkään ole kai tulossa yhtään maata, jossa en jo olisi käynyt. Osa paikoista tulee olemaan uusia, osa entisiä tuttavuuksia. Ja mitä Kappadokian tulee, se nyt vaan on ihana. Minulla olisi siellä ystävän häät kesällä, mutta valitettavasti en taida päästä Kaukoidästä menemään.
Yritän saada joka vuosi ainakin yhden uuden maan listalleni (kyllä, lasken maita, olen ns.lista-ihminen:)) mutta en ole koskaan ajatellut, että minulta puuttuisi jotain. Päinvastoin, olen iloinen kaikista niistä kohteista, joihin olen päässyt käymään. Ne ovat avartaneet maailmankuvaani ja saaneet arvostamaan niitä pieniä arkisia asioita, joita sanomme itsestäänselvyyksiksi. Paljon tulee matkusteltua samoihin maihin, mutta miksipäs ei, jos jostain maasta tykkää. Viikko sitten mietittiin siskoni kanssa, että mihin päin Turkkia lähdetään seuraavaksi. Parina edellisenä syksynä käyty Istanbulissa, mutta nyt voisi mennä jo muualle 🙂
Uudet paikat tuovat aina uusia kokemuksia ja opettavat taas vähän jotain lisää. Toisaalta koska mikään paikka ei koskaan ol läpikotaisin tuttu, oppisi uutta, vaikka kävisi aina samassa kohteessa. Viime vuosina minäkin olen joka vuosi käynyt jossain uudessa maassa, parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten sen sitten ottaa, niitä on ollut vuodessa 12, kun ollaan tehty erilaisia kiertomatkoja. Nykyään haluan edetä hitaammin, en ahnehtia valtavasti yhdessä kohteessa lyhyenä aikana. Tänä vuonna taitaa olla niin, että vanhoja jo käytyjä koluan.
Tapoja on todella monia, myös matkailun suhteen. Mutta silti yritän aina ajatella että jokainen tavallaan, se miten itse matkailen, ei välttämättä ole jollekin toiselle sopiva tapa ja taas toisin päin. Vaikka itse haluankin vierailla uusissa kohteissa ja laskeskelen maapisteitä, en pistebongaus koskaan tule sen eteen, ettenkö haluaisi nähdä ja kokea maata oikeasti. Pieni visiitti minulle ei riitä, haluan jotakin syvempää, jotain mitä muistella.
Juuri niin, jokainen tavallaan, siten mikä itselle tuntuu parhaalta. Minäkin tuulettelin omia ajatuksiani, koska vierastan bongaamista niin paljon. Toki omatkin vierailuni jossain kohteissa ovat olleet todella lyhyitä. Esimerkiksi Liechtenstein on niin pikkuruinen, että sen läpi ajaessa ei ehkä huomaakaan maarajojen jo moneen kertaan muuttuneen. Mutta en minä lentäisi päiväksi Liechtensteiniin vain saadakseni sanoa käyneeni siellä. Sellainen on minusta hölmöä tuhlausta.
Kyllä täälläkin ennemmin kokemuksia keräillään kuin uusia maita ja kohteita listalle 🙂 toki uusissa maissa on ihan mieletöntä päästä käymään, mutta ihanaa on palata myös vanhoihin lempipaikkoihin. Lisäksi meidän matkustustyyli on todella hidas ja saatetaan viettää yhdessä maassa kevyesti kolme kuukautta. Tässä ajassa ehtisi varmasti kiertää kymmenen muutakin maata mutta silloin ei ehtisi päästä samalla tavalla sisälle paikalliseen elämään ja jättää aikaa rentoilulle. Itse en ole ikinä tavannut ketään yli-innokasta maabongaria joten ehkä tämä ajatusmaailma on jäänyt muutenkin vieraaksi. Mielenkiintoinen ja vähän erilainen lähestymistapa tässä jutussa kyllä! 🙂
Minä olen ollut maabongareiden vaikutuspiirissä sen verran, että ideologia on tullut tutuksi – ja samalla jäänyt kovin vieraaksi. Jos pisteet olisivat minulle tärkeitä, en varmaankaan olisi käynyt yli 20 kertaa Italiassa tai jättänyt käymättä vaikkapa Bangladeshissa ja Nepalissa hengaillessani kuukausia Kaukoidässä. Toistaiseksi vain kaikki muu on tuntunut kiinnostavammalta. Ehkä jonain päivänä tulee syy, miksi innostun niistäkin. Sitä odotellessa hengailen jossain toisaalla.
Jaa-a. Aika usein joku kysyy, että kuinka monessa maassa olen käynyt. Yleensä en osaa vastata. Onhan niitä aika paljon, mutta lukumäärä ei koskan pysy mielessä, kun ei sillä ole minulle merkitystä. Nyt laskin työhuoneessani olevat liput, niitä on 73. Että onhan siinä maita. Ja on aina kivaa ostaa kotiinpalattuaan uusi lippu rivin jatkeeksi. Se on minun listani. Silti se lukumäärä aina unohtuu, että se siitä bongaamisesta.
Minua suuresti huvittaa lukea sellaisia matkablogeja, ihan suomalaisiakin, joissa näiden listojen täyttämisestä ja pisteiden keräilystä näyttää tulleen melkein pääasia. Matkustaisinko oikeasti jonnekin tuhansien kilometrien päähän tylsään paikkaan vain siksi, että saisin yhden lipun lisää sinne rivistöön? No en takuulla. Toisaalta on niinkin, että jos joskus Riminiin päädyn, niin ihan varmasti käyn San Marinossa ja ihan vaan siksi, että se on oma itsenäinen valtionsa. Itse asiassa voisin lähteä Riminiin ihan vaan siksi, että pääsisin käymään San Marinossa. Mutta en minä silti sinne lähtisi sen lipun takia, vaan siksi, että tuollainen kuriositeetti olisi kiva nähdä, kuulla ja kokea ihan paikan päällä. ”Lennettiin sinne päiväseltään hakemaan piste”. No joo, Burmassa kävin juuri tällä tavalla, päiväseltään Bangkokista. Mutta en minä kyllä mennyt hakemaan sieltä mitään pisteitä, vaan Shwedagon Payan, kun se oli kuvissa niin uskomaton. Ja vielä minä lennän sinne jonain päivänä uudestaan, paremmalla ajalla, vaikka siitä ei enää pistettä tulekaan.
Mutta sitten on sellainen harmaa alue, joka ehkä on jonkun mittapuun mukaan vähän bongaamistakin. Japanista esimerkiksi ajattelin, että tuskin minä siitä varsinaisesti pitäisin, mutta kun Finnair aloitti lennot Nagoyaan ja möi lippuja hyvällä tutustumishinnalla, niin minähän lähdin sinne, koska kyllähän nyt Japanissa pitää joskus käydä… Yllätyksekseni tykkäsin kovasti ja melkein heti kotiinpalattuani varasin lennot Tokioon!
Ja sitten on näitä reissuja, että lähden Jenkkeihin ja tahdon sieltä käsin käydä jossain ihan uudessakin paikassa. Sillä tavoin päädyin Panamaan, joka oli siinä mielessä vähän huono valinta, että Panama-Miami-Amsterdam (jossa oli koneenvaihto) osoittautui huumereitiksi, ja profiloinnin tuloksena minua kuulusteltiin tunnin verran Miamin kentällä aikamoisen tiukkasävyisesti. Kun oli vielä iltalento, ja laukku oli ollut koko päivän hotellissa säilytyksessä, niin minä olin aivan varma, että sinne oli joku lasti käyty piilottamassa. No, mitään ei sitten kuitenkaan löytynyt, mutta aikamoiset muistot tuostakin jäi ja kun vihdoin pääsin hotelliin, oli vähän sellainen fiilis, että onkohan se Setä Samuli täällä vahtimassa tekemisiäni, hotellivarauksesta kun olivat ottaneet kopion sen kuulustelun aikana. Silti oli hienoa nähdä Panaman kanava ihan livenä.
Tuttuun ja hyväksi havaittuun kohteeseen on helppo palata esimerkiksi silloin, kun rankan työputken keskelle saa mahtumaan weekend breakin. Ei silloin tahdo alkaa selvittää oudon paikan käytäntöjä, lentokenttäkyytejä, hotellien sijainteja, ruokapaikkoja, valuuttoja, turvallisuutta… Vaan silloin lähden vaikka Prahaan tai Berliiniin rentoutumaan. Kun kulmat ja käytännöt ovat tuttuja, voi vaan chillata.
Sitten minusta löytyy vielä se vuosittainen Kanarian-matkaajakin. Las Palmasissa (niin, ja Lontoossa ja mielellään myös Madridissa) on käytävä ainakin kerran vuodessa, syötävä samoissa erinomaisissa ravintoloissa, asuttava samoissa mukaviksi havaituissa hotelleissa…
Että tällainen hybridi, jota ei saa mahtumaan oikein mihinkään lokeroon. Jos minulta jotain puuttuu, niin aikaa ja rahaa, että voisin käydä kaikissa niissä paikoissa, jotka tahdon nähdä, ja uudestaan niissä, jotka tuntuivat ekalla kerralla niin kivoilta, että niihin haluaa vielä toisenkin kerran!
Niin, meillä on jokaisella erilaiset tapamme, ja sillä, että kerron omani, onnistuin loukkaamaan sellaisia, jotka nimenomaan matkustavat joihinkin kohteisiin vain pisteiden vuoksi. Olen ajatellut, että jos oma jokin tapa tai arvo on tärkeä, ei loukkaantuisi siitä, että toinen on eri mieltä vaan ehkä yrittäisi vakuuttaa muut oman ideologian erinomaisuudesta. Minusta esimerkiksi lento vain päiväksi Myanmariin on ihan sulaa hulluutta. Maassa kun on niin paljon muutakin nähtävää kuin Shwedagon. Yangon pelkästään on niin paljon muuta. Toisaalta toisen postauksen kommenteissa joku sanoi lentäneensä viikonlopuksi Berliiniin saadakseen asua tietyssä hotellissa ja se oli minusta pelkästään tosi cool. Että voisin minäkin päättää, mitä mieltä olen. 🙂 Mutta kaikki, mikä liittyy bongaukseen on minulle melkoinen nounou.
Ollaan ehkä istuttu joskus samalla Nagoyan-lennolla. Muistaakseni 399 olivat liput, kun reitti aloitti. Ja seuraavana kesänä palattiin Japaniin mekin. Reissukaveria oli Japani kiehtonut jo pidemmän aikaa, ja hän sai minutkin innostumaan.