Type and press Enter.

Ehdoton kohokohta! Saada silittää pandaa!

Toinen kerta pandakeskukseen oli ehdottomasti koko matkan kohokohta: pääsimme silittämään pandaa. Aamukymmeneltä on aika, jolloin voi ilmoittautua silitysjonoon ja maksaa omasta muutaman minuutin vuorosta ihan reilun summan yuaneja.

Tiedän. Villieläimiä. Eivät ihmisen parhaita ystäviä ja lemmikkejä, kuten kissat, koirat, puput, marsut… En minäkään täysin vailla eettistä pohdintaa pandan silittelyyn ryhtynyt. Edelleen tuntuu siltä, että tein tavallaan väärin, mutta toisaalta maksulla on suuri merkitys pandakeskuksessa tehtävälle työlle.

panda

Kovin vähän panda oli minusta kiinnostunut.

Ennen omaa vuoroani ehdin seurata pandaa ihmisten ympäröimänä. Se retkotti penkillä samassa asennossa kuin se röhnöttäisi ruokailemassa luonnossa. Se pureksi kaiken aikaa omenaa (pandojen suurta herkkua) tai hunajaan kastettua bambua eikä oikeastaan kiinnittänyt mitään huomiota vieressään istuvaan ihmiseen, vaikka tämä vähän turkkia paijasikin. Liian tuttavalliseksi käyvään kosketteluun puututtiin heti. Meille puettiin suojatakit ja muovikäsineet, jotta emme levittäisi omia bakteerejamme pandoihin. Yhden eläimen ei myös tarvinnut olla koko paijaustuntia ihmisten kosketukselle altistettuna, vaan kaveri vietiin pois ja toinen tuotiin tilalle.

Halipanda aika rennon oloisena mutustaa omenaa välittämättä, kuka seuraavaksi istuu viereen valokuvattavaksi ja vähän koskettelemaan.
panda
Pallokorva omassa tarhassaan

panda

panda

Tiedän. Tämä kaikki tehtiin ihmistä varten. Uskon silti, että pandakeskus toimii eläimiä varten. Pandat ovat tärkeitä Kiinalle, niiden suojeluun panostetaan. Tietenkin herää kysymys, miksi juuri pandat. Onhan hirvittävästi muitakin lajeja, jotka tarvitsisivat suojelua ehkä pandaakin kipeämmin. Mutta niin vain on, että pyöreäkorvainen, pörröinen karhu miellyttää ihmistä uhanalaista lepakkoa tai nilviäistä enemmän. Lienee perin inhimillistä.

Oliko muutama minuuttini pandan kanssa hintavien merkkifarkkujen hinnan arvoinen? Oli. Se ei ollut pehmeä ollenkaan, karkean piikikäs lähinnä, mutta niin suloinen, että tällä muistolla mennään pitkään. Pandojen vuoksi lähdimme koko tämäkertaiselle Kiinan-matkalle, joten olihan pyöreän korvan koskettaminen koko reissun tähtihetki!

EDIT: Viisi vuotta myöhemmin tietoisuuteni on lisääntynyt ja en luultavasti olisi enää maksanut silittämisestä. Olisin tehnyt jonkin, luultavasti tosin aika paljon pienemmän, lahjoituksen pandojensuojelutyöhön. En pidä ajatuksesta pandojen tuomisesta Suomeen, niiden avulla kansainvälisen politiikan tekemisestä ja taas yhteen eläintarhaan sulkemisesta. Chengdussa vaikuttivat olot kohtuullisen hyviltä ja ainakin osalla eläimistä oli mahdollisuus myös elellä poissa ihmisten katseilta. (4.9.2017)  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

10 comments

  1. Aivan mahtava fiilis varmaan silitellä pandaa 🙂 Voi vitsi, ei yhtään nouse matkakuume kun lukee blogiasi, joka muuten on todella ihana 🙂

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    1. Kiitos Elisa! Jos matkakuume nousee, olen onnistunut välittämään joitain fiiliksiä.

  2. Pandat ovat aina olleet minunkin suosikkeja, ja aivan mahtavaa nähdä kuvia karvapalloista, sekä kuulla kokemuksistasi heidät tavattuasi ihan lähietäisyydeltä!

    Ainoa kerta, kun itse olen Pandan nähnyt, oli 2001 Berliinin eläintarhassa, mutta valitettavasti näin silloin vain pienen osan nallea, sillä se oli suurelta osin katseilta piilossa kasvillisuuden takana.

    1. Minä olen tainnut nähdä kolmesti aikaisemmin: Pekingin, Lontoon ja Wienin eläintarhoissa. Wienissä oli silloin syntynyt Fu Long, mutta pikkupanda pysytteli puunrungossa piilossa eikä näyttäytynyt kertaakaan, vaikka kävimme eläintarhassa viikonlopun aikana muistaakseni kolmesti. Olen hulluna pandoihin. 🙂

  3. Tosi söpöä ja kuvista välittyy aito innostunut fiilis! Näyttää mahtavalta! 🙂

    1. Jep, eipä ehtinyt poseerata kameralle. Piti käyttää pandan ihailuun ja silittelyyn kaikki mahdollinen aika.

  4. Liikuttavaa, ihanaa jos sillä pandan olosuhteet paranee.

    1. Todella niin toivoisin, ettei silittelyä ole järjestetty vain ihmisen vuoksi.

  5. ÄÄÄÄÄ! Mahtavaa päästä pian ihastelemaan pandoja tuonne 🙂 Tuntuuhan se ihan hupsulta jonottaa ja maksaa, mutta pandojen suojelun eteen mitä vaan 🙂

    1. Se oli yksi upeimpia kokemuksia ikinä!
      (Yritän tulevalla viikolla, tai viimeistään ennen joulua kuitenkin, saada kuvat noihin pandajuttuihin. Palleroiden katsominen lisää pakkoasi entisestään!)