Heräsin ensimmäisestä Djerban aamusta alkaen aina rannalla asuminani öinä kuuden jälkeen nähdäkseni auringon nousevan. En ole aamuihminen yhtään, mutta työkuukausien jälkeen rytmi on niin vakiintunut, ettei tuntunut reissussakaan hankalalta (varsinkin kun illalla saattoi olla nukkumassa jo ysiltä ja aikaero oli puolella).
Djerban aamut olivat upeita. Ei haitannut, että oli pilvistä. Rantaa saattoi kävellä kilometrejä. Muutama hyvinvoiva kulkukoira heräili samoihin aikoihin, satunnaiset turistit kömpivät omista hotelleistaan pikkuhiljaa. Yksi pariskunta tuli vastaan hevosilla ratsastaen ja toisiaan kädestä pitäen. Tällä kaverilla oli lomaromanssien osastossa aika hyvä valttikortti itsellään: ratsastetaanko auringonnousuun, beibe? Ei ole joka hurmurilla samaa asetta käytössä.
Tiedän auringon vaarat. Mutta miksi silti joskus tekee mieli heittää vaatteet pois (ei kaikkia!) ja asettua varjon alle lämmön hellittäväksi? Ja kyllähän edelleen pitää paikkansa, että vähän väriä saanut läski on nätimpää kuin suomalainen sinertävänharmaa talvi-iho. Yhtenä päivänä oli pakko vähän levätä ja tehdä samaa kuin kaikki muut tekivät koko lomansa ja varata oma peti ja varjo.
Tiesin Soussessa hotellien vuokraavan ranta-alueen itselleen, jotta voivat rakentaa palveluja, antaa rantatuoleja asiakkailleen, mutta aidata alueita ei voi. Rannat ovat julkiksia ja kenen tahansa kuljettavissa. Sama näytti olevan Djerbassa. Mutta mihin rantatuolit päättyivät, saivat kaikenlaiset elinkeinonharjoittajat tulla. Ruokaa tai juomaa kukaan ei myynyt, koska hotelleissa on niin usein täysihoito ja ruokaa tarjolla kaiken aikaa. Pari koetteli onneaan huiveja ja koruja myymällä. Paras menestys näytti olevan hevos- ja kamelimiehillä. En oikein tiedä, mitä niistä ajattelisin, varsinkaan pikkukameleiden ja emojen roudaamisesta rannalle. Mutta toisaalta kuumassahan kamelit ovat ihmistä jeesanneet jo ikuisuuden. Eikä nyt ollut edes varsinaisesti kuuma.
Kun muu all inclusive -väki alkoi valua lounalle, me lähdettiin pääkaupunkiin samasta syystä. Kyllä houkutteli enemmän TripAdvisorissa Houmt Soukin toiseksi parhaaksi ravintolaksi rankattu Gusto. Ja mitäpä muuta olisin tilannut kuin tuoretta kalaa. Ravintolan varjoisa terassi oli mukava, henkilökunta rajallisesta kielitaidosta huolimatta ihanaa, ja paikan kruunasi taidenäyttely. Djerbassa muuten hotellien ulkopuolella puhutaan varsin vähän englantia. Koska tavallinen tunisialainen kuitenkin puhuu yleensä kaksikielisesti sekä ranskaa että arabiaa, en sittenkään sanoisi heidän kielitaitoaan rajalliseksi. Harvalla suomalaisella on kahta yhtä vahvaa kieltä. Se, että me emme ehkä osaa kumpaakaan heidän kielistään, on ehkä sittenkin omaa rajallisuuttamme?
Houmt Soukin medina oli pettymys: se on pelkkää turistikamaa, vaikka turisteja ei sen kaduilla kovinkaan paljon kulje. Medinan pitäisi olla vanha, mutta siitä puttui kokonaan se tunnelma, joka on vaikkapa Tunisin medinassa. Harmi. Mutta Houmt Soukissa oli mukavia kahviloita ja herkkuja ihan pilkkahinnalla. Yksi niistä toi valikoimillaan mieleen täysin Paulin, oman lempikahvilaketjuni. Vähän näytti, että yritysvakoilua oli tuotepuolella tehty, mutta hinnat olivat puhtaasti tunisialaiset: kaksi limua, espresso ja herkut alle 3,50 euroa.
Tänä viimeisenä Djerban iltana ajelimme vielä saaren vastarannalle katsomaan auringonlaskua. Ei se vetänyt vertoja yhdellekään aamulle, yhdellekään auringonnousulle. Löysin auringonlaskut oikeastaan vasta vuosi sitten kesällä Réunionilla. Nyt auringonnousut nousivat vahvaksi kilpailijaksi. Onko minun yritettävä vaihtaa luontainen aamun torkku, illan kukkuja -rytmini päinvastaiseksi? Sillä meiningillä voisin alkaa nauttia molemmista. Ja kuusta. Sekin on aika ihana.
7 comments
Hieno auringonnousu. Suomessa on kyllä aika paljon englantia puhuvia ja vielä Euroopan parhaimmistoa:
http://selkosanomat.fi/kotimaa/suomalaiset-osaavat-hyvin-englantia/
Lisäksi on kaksikielisiä, jotka puhuvat oikeen sujuvasti sekä ruotsia että suomea, sillä onhan Suomi vielä kaksikielinen maa, vaikka moni haluaisi ettei olisi. Muissa Pohjoismaissa useat puhuu vaan sitä oman maan kieltä ja englantia, Suomessa puhutaan usein kolmea kieltä. Monikultturismin myötä tulee paljon muitakin kieliä, ainakin Ruotsissa uskotaan että paikalliset jäävät pian vähemmistöksi omassa maassaan ja siltä siellä käydessä kyllä näyttikin koska uusia maahanmuuttajia asui hotelleissakin runsaat määrät. Kaikille ei riitä enää edes asuntoja Ruotsissa kun niin paljon on maahanmuuttoa. Moni algerialainen, marokkolainen ja tunisialainen menee/muuttaa Ranskaan töihin, just siksi kun oppivat jo lapsena ranskaa niin saavat sitten helpommin työtä Ranskasta. Olen itse matkoilla huomannut että suomalaiset osaa tosi hyvin englantia ja ruotsia, sen sijaanole huomannut ettei esim. Saksassa, Ranskassa tai Italiassa läheskään kaikki osaa vieläkään englantia vaikka työskentelisivät turismialalla. Välillä on ollut tosi vaikea kommunikoida Ranskassa ja Saksassa kun näkee ettei toinen (vaikka kassa tai lipunmyyjä) puhu sanaakaan englantia, italiaa, espanjaa tai muitakaan kieliä. Ilmeisesti Ranskassa ja Saksassa ei ole vielä nykyäänkään pakollista englannin opetusta, jota etenkin turismialalla ja lipunmyynnissä työskentelevät tarvitsisivat kovasti. Hienoa että Suomessa on pakko-opetus kahdelle kielelle. Mielestäni on vähän noloa että turismialalla työskentelee päivittäin ihmisiä ulkomailla jotka eivät osaa tai halua puhua muuta kuin sitä äidinkieltään, koska varmasti löytyisi muitakin työpaikkoja joissa ei vaadita turistien palvelemista englanniksi. Välillä puhun tahalteen englantia Italiassa ja testaan osaavatko asiakaspalvelijat englantia. Minä en edes haluaisi osata ranskaa tai arabiaa, mutta enpä oikeastaan niitä vakiokielenä puhuvissa maissa juuri matkustele, Pariisikin on ainakin vielä käymättä. Onneksi useita kieliä voi opiskella vapaaehtoisesti ja niinhän sen toisaalta pitäisikin olla, jos ihminen ei halua vaikkapa turistialalle työhön ei välttämättä tarvitse kymmeniä eri kieliä
Niin ja minä olen tiennyt suomalaisia jotka puhuvat suomen lisäksi myös arabiaa ja ranskaa, mutta ei niiden lisäksi sitten kovinkaan paljoa muita Pohjoismaissa (tai muualla Euroopassa) tarvittavia kieliä. Eivät tarvinneet niitä kieliä Suomessa mihinkään ainakaan työn tai opiskelun kannalta. No kaikkea ei sentään voi kukaan osata, mutta Suomessa asuville tärkeitä kieliä ovat englanti ja muut pohjoismaiset kielet. Tosin ranskaa osaavat voivat hakea työhön vaikka Kanadaankin Ranskan lisäksi, joten siitä on hyötyä tuolta osin
Kielten osaaminen on hieno asia. Mutta ei minusta ole mikään ongelma olla töissä djerbalaisessa ravintolassa, vaikka ei osaisi englantia. Kunhan vain toin esille kieliasian, koska se monia matkailijoita kiinnostaa. 🙂 Se, että suomalainen opiskelee koulussa englantia, ei hänestä suinkaan kaksikielistä tee. Kaksikielisen isän lapsena toki myös olen tietoinen monen suomalaisen kaksikielisyydestä. Mutta olennaisin pointtini kielikysymyksessä oli se, että ei ole ongelma matkustaa Djerbaan, vaikka ei osaisi ranskaa eikä arabiaa, vaan siellä tulee ihanien ihmisten kanssa kyllä toimeen. En suinkaan väittänyt, ettei olisi ko. kieliä puhuvia suomalaisia.
Olen ehdottomasti auringonlaskuihmisiä, ehkä myös siitä syystä että yleensä en ole kuin pakon saattelemana jalkeilla auringonnousun aikoihin aikaisin aamulla. Poikkeuksena oli parin vuoden takainen Nicaraguan reissu, kun pomppasimme kaimasi kanssa ylös reippaina aina aamukuudelta, jotta ehdimme tutkia paikkoja mahdollisimman paljon ennen pimeän tuloa, jolloin pienen piskuisella Ometepen saarella ei ollut katuvaloja eikä juuri muutakaan elämää pimeän tullen.
Vuorotöitä tehdessä Helsingissä muistan myös ihailleeni mielettömän räiskyvän värisiä auringonnousuja. Venetsiassa puolestaan tässä talven kynnyksellä auringonlaskut laguunille päin ovat kylmänsävyisen vaaleanpunavioletteja, oih! 🙂
Pakko minutkin nostaa aamulla sängystä. 🙂 Tunisiassa oli ihan mainio kahden tunnin aikaero. Oli helppo herätä kuudelta, koska se vastasi kotimaan kahdeksaa. Reissukaveri oli mukana vain pari päivää, joten oli ihan hyvä pitää hänet suunnilleen Suomen rytmissä. Ja siihen sopi ihan loistavasti aamukävelyt rannalla. Viime kesänä heräsin Venetsiassa yhtenä aamuna tosi aikaisin, jo ennen auringonnousua. En ole ehtinyt siitä kirjoittaa, mutta se oli kiva kokemus. Näistä kaikista rohkaistuneena aion ainakin yrittää heräillä auringon kanssa samaa tahtia ainakin joskus. Riippuu tietty, monelta se nousee… Jotain rajaa kuitenkin.
Oih, minustakin olisi ihanaa olla aamuihminen! Onnistun siinä ainoastaan aikaeron avustamana. Itävallan Alpit olivat outo poikkeus. Ehkäpä vuori-ilmasto oli syynä siihen, että istuin aamiaisella ihan iloisena jo seitsemältä, ja illalla oli pakko kömpiä sänkyyn jo kymmeneltä.
Tulin jokin aika sitten takaisin Ranskasta, kieltä osaamattomana. Pärjäsi hyvin englannilla, mutta ihan harmittaa, kun en osannut ranskaa paremmin. Kuulin, että Ranskassa englanninkielen opetus voi kouluissa olla aika onnetonta. Ranskassa pitkään asunut suomalainen nainen kertoi, että hänen kouluikäinen lapsensa (joka kävi siis koulua Ranskassa) osasi paremmin englantia kuin lapsen englannin opettaja.
Myös Saksassa törmää tosiaan palveluammateissakin ihmisiin, jotka eivät osaa englantia. Kyse on varmasti kielialueista. Suurilla kielialueilla ihmisillä ei välttämättä ole tarvetta opetella vieraita kieliä, kun omallakin pärjää. Ja usein myös kotimaa on niin iso, että nähtävää riittää sielläkin, eikä ulkomaille tarvitse lähteä. Toisin on meillä suomalaisilla, jos vähänkin haluaa matkustella. (Yhtään väheksymättä kotimaan matkailua).
Jotenkin uskon, että tulevaisuudessa monikielisen määrä tulee kasvamaan reilusti. Jo nyt nuoret kommunikoivat esim. nettipelin kautta paljon eri kielisten ihmisten kanssa, on mahdollista lähteä opiskelemaan ulkomaille ja matkustaminen on paljon helpompaa ja halvempaa kuin omassa nuoruudessani. Ja nuoriinhan kieli tarttuu kuin häkä. Ollapa vielä nuori!
Nostan kyllä hattua turistikohteiden (välillä rasittavillekin) myyjille, he kun tuntuvat osaavan kaikkia kieliä ainakin muutaman sanan. Kuinka moni meistä voi sanoa samaa?
Minusta hotelleissa olisi hyvä osata muutamaa vierasta kieltä, mutta ravintoloissa asiat kyllä hoituvat aina jotenkin. Jotenkin minusta on hassumpaa se, että ainakin Helsingissä on ravintoloita, joissa ei välttämättä saa palvelua lainkaan suomeksi, kuin että en saa Tunisiassa palvelua englanniksi. 🙂 Oma kielitaitoni on hävettävän huono, mutta kummasti maailmalla pärjää. Minusta tuntuu, että asiat järjestyvät aina, kun ihmisillä on hyvä tahto saada ne hoidettua.
Aamuihmisyys on minun tavoitteeni, mutta ei minusta taida siihen olla. Nytkin olen lopettelemassa töiden tekoa, ja kello lähenee yhtätoista illalla. Olen vain tehokkaimmillani iltaisin. Mutta niin ihania olivat aamuhetket Tunisiassa, että ehkä seuraavassakin reissussa yritän muistaa sen ja kammeta itseni aamun sarastusta katsomaan.