Syyriassa on valtavan paljon nähtävää. Siellä on helppo kulkea junalla ja pitkänmatkan linja-autoilla. Myös maan sisäinen lentäminen on edullista. Itse lensimme Damaskoksesta Aleppoon ja ajoimme lyhyempiä matkoja bussilla ja junalla. Jos taas haluaa yksityisempää kyytiä, voi pitkällekin matkalle ottaa taksin kohtuuhintaan. Maksaa kahdelta suunnilleen saman verran kuin sama matka Suomessa junalla.
Damaskoksessa vanha kaupunki on ehdottomasti turistille mielenkiintoisin alue, vaikka keskusta-alue levittäytyy laajana sen ulkopuolellekin. Se on aika suuri, ja nähtävää riittää helposti pariksi, kolmeksi päiväksi. Koska kaupunki oli minulle oikeastaan ensimmäinen kosketus Lähi-itään, se teki suuren vaikutuksen. Moni kaupunki on myöhemmin ollut omanlaisensa muunnos Damaskoksesta, johon ehkä helposti vertailenkin. Vilkkaudessaan ja suuruudessaan sieltä puuttui ihmisistä samanlainen lämpö kuin pienemmissä kaupungeissa oli, tai sitten emme vielä itse olleet matkan alussa niin vastaanottavaisia.
Umayyad moskeija. Minusta moskeijat ovat erittäin tyylikkäitä, kuten tämäkin.Kristittynä naisena olin tervetullut, kun vain pukeuduin asianmukaisesti, eli laitoin pitkän, hupullisen lainakaavun päälleni. Kaapuja sai lainata sisäänkäynniltä.Damaskoksen Umayyad on yksi suurimmista ja kauneimmista moskeijoista, joissa olen käynyt.KAmera sai ystäviä, ja kuvaan oli tungosta.Umayyad moskeijan kulmilta on sisäänkäynti valtaviin basaareihin, joita Syyriassa kutsutaan soukeiksi.Soukit ovat paikallisia ostareita. Damaskoksen souk on valtava, kymmenien korttelien kokoinen, ja sieltä saa aivan kaikkea. Ihmetystä herättivät mm. erittäin seksikkäät, suorastaan pornot naisten alusvaatteet, joita myytiin aivan avoimesti, ei mistään tiskin alta pyydettäessä. Siis maassa, jossa naiset kulkevat hunnutettuna.
Syyriassa ihastuin Lähi-idän keittiöön. Elissar-ravintolaa suosittelivat sekä Lonely Planet että menolennolla vieressäni istunut damaskolaisherra, jota jututin kotikaupunkinsa parhaista paikoista. Tällainen on aika tyypillinen ravintolasali Damaskoksessa. Ruoka oli kaikkien suositusten arvoista, eivätkä hinnatkaan upeista puitteista huolimatta edes meidän vihreän kortin paikkojen tasolla.Souq MAdhat Basha / Ali Al Jammal / Al Mustaqueem Streetistä vanhasta kaupungista. Katu on niin pitkä, että se vaihtaa nimeä muutaman kerran.
Uudempaa DamaskostaSyyrialaisetkin tuntuivat olevan innokasta jalkapallokansaa. MM-kisat näkyivät katukuvassa, ja suosikkijoukkueilta vaikuttivat Saksa ja Brasilia.Ruuhka-aikaan ei kannata ylittää katua kuin liikennevaloista. Liikennekulttuuri eroaa suolmalaisesta aika tavalla. Ai mikä on kaista? Kolmikaistaisella saattaa olla helposti viisi autoa rinnakkain ruuhkassa.Linnoituksen (citadel) ohittava pääkadun hulinaa oli mukava seurata kahvilan pieneltä parvekkeelta.
Damaskos on kaikessa kaoottisuudessaankin turistille helppo kohde, vaikka Lähi-itä ja muslimimaat eivät olisi tuttuja. Uskonto toki näkyy katukuvassa, mutta kesäkuumallakin ilma on niin kuiva, että kuumuuden kestää, vaikka asianmukaisen peittävästi pukeutuisikin. Minulle Damaskos oli ensimmäinen kosketus näille kulmille, ja kuten ehkä olet blogistakin huomannut, ihastuin niin paljon, että samoilla seuduilla on tullut pyörittyä aika paljon myöhemminkin.
Voi että, tästäkin tuli kovin elävästi muistot lapsuuden Damascus-ajoilta mieleen. Souq ainakin näyttää ihan samalta kuin 15 vuotta sitten ja tuon toiseksi viimeisimmän kuvan sisäänkäynti. Harmi, ettei Syyriaan voi lähitulevaisuudessa varmaankaan lähtea käymään.
Lumouduin Syyriasta. Ihmiset olivat ihastuttavia, ruoka erinomaista, elämänmenon seuraaminen hienoa. Niin murheellisena kuuntelen uutisia ylipäätään koko Lähi-idän/Pohjois-Afrikan alueelta.
2 comments
Voi että, tästäkin tuli kovin elävästi muistot lapsuuden Damascus-ajoilta mieleen. Souq ainakin näyttää ihan samalta kuin 15 vuotta sitten ja tuon toiseksi viimeisimmän kuvan sisäänkäynti. Harmi, ettei Syyriaan voi lähitulevaisuudessa varmaankaan lähtea käymään.
Lumouduin Syyriasta. Ihmiset olivat ihastuttavia, ruoka erinomaista, elämänmenon seuraaminen hienoa. Niin murheellisena kuuntelen uutisia ylipäätään koko Lähi-idän/Pohjois-Afrikan alueelta.