Colmar, kaunis kuin karkki. Kirje Colmarista

Hei ystävä

Colmar ja Alsacen viinialue laajemminkin oli alkanut puhutella koko ajan enemmän. Suunnittelin meneväni sinne lokakuussa, mutta kun kesälomaa oli vielä vähän jäljellä ja heinäkuussa lennot halvemmat ja säätkin varmasti paremmat kuin syksyllä, ei ollut vaikea päätös lähteä. Oikeastaan ajattelin kierrellä aluetta, asua muutamassakin eri paikassa, mutta koska majoituksen varaaminen oli jäänyt varsin myöhään ja koska rekkaretkellä olin saanut melkein päivittäin vaihtaa asumusta, ei ollut kuin yksi mahdollisuus: kahdeksan yötä samassa sängyssä (ja retkeilyä, jos siltä tuntuu). Ratkaisu oli oikea.

Colmar oli juuri niin kaunis, kuin olin kuvista päätellyt. Sen vanha kaupunki ristikkotaloineen on kertakaikkiaan hurmaava. Alsacessa on paljon saksalaisvaikutteita. Tällaiset talothan ovat tyypillisempiä Saksassa kuin Ranskassa. Ensimmäisenä päivänä rakastin kävellä autottomassa keskustassa. Kaupungissa ei ollut varsinaisesti mitään ihmeellistä, mutta kaikki oli ihmeellistä. Ilahduin valtavasti pienistä asioista, vaikkapa vanhan ikkunaluukkuja avanneen rouvan iloisesta bounjourista. Eihän siinä auttanut ujon suomalaisen kuin omalla surkealla ääntämyksellään heittää bonjourit takaisin. (Jos on bonjour vaikea ääntää, niin on myös cremant, jos paikallista skumppaa haluaa.) Kaupungissa ei ole varsinaisesti nähtävyyksiä, mutta Colmar itse on nähtävyys. Sen vain valitettavasti tietää tosi moni muukin, eikä Colmar todella ole mikään hidden gem. Se on kesäaikaan aivan järjettömän ruuhkainen.

Jos aamulla malttaa lähteä liikkeelle ennen yhdeksää, voi hetken kuvitella olevansa rauhallisessa pikkukaupungissa, mutta muuten ihmisiä on tungokseksi asti. Aivan jokainen haluaa hetken pyöriä pienessä Petite Venicessä, pienen kanavan ympäristössä. Koska se on nähty todella nopeasti, siirrytään viereiseen osaan vanhaa kaupunkia. Sen nimi on Tanneurs. Minun ihana kotini oli siellä 1500-luvulta peräisin olevassa ristikkotalossa. Kun astuin ensimmäisen kerran sisälle, oli kuin olisin astunut aikakoneeseen. Portaat olivat aivan älyttömän vinot, ja rakennuksen iän saattoi huomata kaikilla aisteilla. Asunto oli sisustettu kyllä modernisti, mutta puupalkit henkivät historiaa. Jos lattialle olisi laittanut marmorikuulia, ne olisivat valuneet kaikki seinustalle. Lattia oli niin vino, että ihan oikeasti huomasin nousevani keittiöön ylämäkeä ja laskeutuvani makuuhuonetta kohden.

En usko, että kukaan tulee kaupunkiin vain oleilemaan viikoksi. Colmar on hurjan kaunis, mutta nähtävää ei oikeasti ole kuin ehkä kahdeksi päiväksi, jos käy parissa museossa ja shoppaileekin. Varsinaisia nähtävyyksiä ei ole, on vain talot ja kanavat. Varmaan jokainen turisti käy 20 minuutin kanavaristeilyllä (8 e). Pienellä veneellä mennään lyhyt matka ensin toiseen, sitten toiseen suuntaan. Tietenkin minäkin menin, mutta en näe syytä suositella muille. Minulla kävi vielä vähän huono tuuri. En kuullut oppaan puheista oikein mitään, koska englantia ymmärtämättömät kanssamatkustajat puhuivat koko ajan oppaan päälle. Edessäni ollut 5-henkinen perhe myös sääti ja touhusi tauotta. Äiti otti itsestään ja perheestään kymmeniä kuvia, pienin henkilö milloin makasi ja uitti käsiään vedessä, milloin ilveili, ja teinityttö heilautteli kutrejaan suuhuni riittävän usein. Suurimman osan ajasta toivoin, että ajelu vain loppuisi.

Ravintolatarjonta on mittava. Terassiravintoloita on aivan valtava määrä, ja kaikki ovat iltaisin aivan täynnä. Muutamalla ostoskadulla on hyvännäköisiä liikkeitä, ja heinäkuun loppupuoli oli hyvää alennusmyyntiaikaa. Kauppahalli on yksi turistien suosikki, mutta varsin kallis. Muutaman kerran kävin ihan ruokaostoksilla siellä, ja varsinkin hedelmäkojulla sain hyvää palvelua. Syöntikypsät avocado todella olivat syöntikypsiä heti, eivät loppuviikosta. Colmar, kuten Ranska ylipäätään, on gluteenittomalle vähän vaikea, joten aika paljon kokkailin itse.

Kauppahallin terassi on myös suosittu. Sinne jonotetaan. Minäkin jonotin. Pitkän ajan jälkeen tajusin, että kukaan ei syö muuta kuin tarte flambéeta, alsacilaista versiota pitsasta. Kun seuraavaksi olisi ollut vuoroni, tajusin kysyä – ja jouduin kääntymään pois. Torstaiaamuisin markkinat levittäytyvät lähikaduille. Seurasin kojujen pystytystä oman ikkunani alla Rue de Tanneursilla. Kaikilla matkailusivuilla hehkutetaan markkinoita, mutta varsin vaatimattomat olivat. Kaikenlaista kamaa oli myytävänä (jopa sänkyjä), mutta myyjiä ehkä vain reilut parikymmentä.

Koko Colmar on täynnä tapahtumia kesällä, mutta voi että miten ankea fiilis niistä jäi. Ehkä parasta vastinetta ajalle on tiistai-iltojen folkloremeininki. Jonkinlaisia kansantansseja esitettiin pienellä aukiolla, jolle oli rajallinen näkymä myös ikkunastani. Ehdin kahdet tiistaitanssit nähdä (lähinnä kuulla), ja porukkaa vaikutti olevan paikalla jonkin verran ja meininki hyvä. Mutta sen sijaan esimerkiksi Summer Flea Marketina mainostettu kahden päivän tapahtuma oli kauhea pettymys. En tiedä sinusta, mutta minulle flea market on nimenomaan kirpputori, ja kirppari taas tarkoittaa käytettyä. Matkailutoimiston sivuilla vielä sanottiin, että täällä pääsee tinkimään. Myyjiä piti olla useilla kaduilla. Olin innoissani. Olin varannut yhden koko päivän siihen, että kiertelen ja teen takuulla löytöjä muodikkaiden ranskalaisten myyntipöydistä. Totuus oli muuta. Yhdellä aukiolla oli vanhaa tavaraa, lähinnä astioita ja pakollisia armeijan ylijäämäkamoja – niitä samoja, mitä ammattimyyjillä on ympäri Euroopan. Kaikki muut myyjät olivat kuin kaduille rantautunut Temu, siis kaikenlaista halpaa kamaa ja vaatetta, mutta ei tokikaan käytettyä, tai liikkeet toivat omia tuotteitaan vain ulos kaupasta. Olin aivan hirveän pettynyt.

Ensimmäisenä iltana lähdin etsimään avointa ruokakauppaa. Lähin oli vähän vanhan kaupungin ulkopuolella. Matkalla Park du Champ-de-Marsissa soi lattarimusa ja ihmiset tanssivat. Sama meininki oli jonain muunakin iltana, kun liikuin kulmilla. Tuntui, että paikallisten elämää elettiin vaikkapa juuri täällä, ruuhkaisen vanhan kaupungin ulkopuolella. Kaupasta tuli vielä sellainen mieleen, että vanhan keskustan suurimmasta ruokakaupasta Monoprixistä ajetaan jo 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa ulos, eikä silloin ole mitään asiaa enää sisälle. Ei parane unohtaa mitään eikä yrittää ovella anna kun haen vain tämän yhden asian -sisäänpääsyä. Ei onnistu.

Rakas ystävä, huomaan kuulostavani vähän negatiiviselta. Colmar on oikeasti ihastuttava, mutta minulle se oli uuvuttava. Koska olen ainakin jossain määrin aistiyliherkkä, ihmispaljous ja siitä lähtevä paikoin korviahuumaava meteli oli paikoin vähän liikaa. Koska asuntoni oli kuuma, jouduin pitämään ikkunoita auki kadulle, jolla oli hurjan suosittuja terasseja. Onneksi ne sulkivat kohtuullisen ajoissa. Avoimista ikkunoista taas tuli sisälle hyttysiä… mutta toisaalta avoimesta ikkunasta katselin elämää, vastapäisen talon ikkunassa tupakoivaa rouvaa (naapurikyttääjä, kuten minäkin), koiria, valokuvaussessioita viereisen hurjan kauniin talon seinustalla ja aina välillä vilkuttelin ohi ajavalle vihreälle turistijunalle.

Colmarin ehkä oudoin maamerkki on Vapaudenpatsas. Keskustan ulkopuolella automarkettien ja kodinkoneliikkeiden alueella liikenneympyrän keskellä seisoo 12-metrinen replika aidosta patsaasta, joka pystytettiin Colmarissa syntyneen Auguste Batholdin, alkuperäisen Vapaudenpatsaan veistäjän, muistoksi vuonna 2004, jolloin hänen kuolemastaan tuli sata vuotta. Itse näin patsaan vain bussin ikkunasta. Ihan patsaan lähellä on myös uimaranta La base nautique de Colmar. Pidin itseni niin kiireisenä joko retkeilemällä lähiseuduilla tai pitämällä sohvaa paikallaan, että jäi käymättä uimassa.

Minulle Colmar oli siis lähinnä tukikohta, josta käsin tutustuin Alsaciin. Pysy kuulolla. Kerron kohteista paljon lisää. Mutta yhdestä voisin kertoa vaikka heti. Kun kirpputoriksi luulemani olikin krääsämarkkinat, päätin paeta kaupungista. Kohteeni oli Château du Haut-Kœningsbourg. Sinne oli matkaa, mutta se taittui vaivattomasti. Otin ensin junan Selestatiin ja sieltä asemalta bussin numero 500 linnalle. Bussilippua (2,50 e yhteen suuntaan) näyttämällä sai alennusta linnan pääsymaksusta (maksoin 6 e, perushinta 12 e). Innostuin niin linnoista keväällä Wroclawin matkalla. Halusin päästä vertailemaan puolalaista ja ranskalaista linnaa.

Ehdottomasti minun suosikkini näistä kahdesta oli Ksiaz Castle Puolassa. Château du Haut-Kœningsbourg on kyllä vaikuttava. Se on korkealla mäellä ja enemmän linnamainen perinteisessä mielessä  ”punatiilisine” (keksitkö sinä paremman ilmauksen?) julkisivuineen, nostosiltoineen, torneineen ja sisäpihoineen. Se on myös maskuliinisempi, jos niin voi linnoista sanoa. Ei ole vaaleanpunaisia huoneita tai kauniita pehmustettuja huonekaluja. Kaikki on jotenkin jykevää ja massiivista – ja sotaisaa sisälle tuotuine tykkeineen. Sanotaanko, että ei linna kaiken vaivan arvoinen varsinaisesti ollut. Ilman ylimääräisiä viivytyksiä yhdensuuntaiseen matkaan meni noin tunti. Raiteille juuttuneen rekan vuoksi paluu vei kaksi.

Vaikka ajatuksissani Colmar on edelleen vähän uuvuttava, mietin, josko sinne pitäisi mennä joulukuussa. Kaikesta lukemastani päätellen siellä joulu ja joulumarkkinat otetaan tosissaan. Koko vanha kaupunki puetaan jouluun. Minunkin asuntoni keittiön yläkaappi oli täynnä joulukoristeita.

Joko sinä olet tutustunut Alsaciin tai alueen viineihin?

❤ Annika

P.S. Colmariin pääsee minusta kaikkein kätevimmin (ja usein parhaimpaan hintaan) lentämällä Baseliin esimerkiksi KLM:llä Amsterdamin kautta. Matka-aika on viitisen tuntia. Baselin lentokentän edestä bussi 11 vie alle kymmenessä minuutissa rautatieasemalle, josta pääsee suunnilleen puolen tunnin välein junalla Colmariin.