Choben kansallispuisto oli ensimmäinen varsinainen kohteemme. Ennen kansallispuistoa ja ihan mielettömiä eläinkokemuksia päästiin ottamaan tuntumaa rekkaelämään. Ensimmäinen ajopäivä ei ollut pitkä, mutta uutuudenviehätyksessään oikeastaan aika jännä. 40 minuutin ajon jälkeen autosta kuului voimakas suhina ja kaikki tehot katosivat ylämäessä. Muutama suomalaiskansallinen kirosana kävi mielessä, että tähänkö me nyt tussahdettiin ennen kuin oikeastaan päästiin edes liikkeelle. Väärä hälytys. Matka jatkui.
Botswanan rajalla oli koko reissun järeimmät muodollisuudet. Terveyspisteen luukulla mitattiin kuume. Seuraavaksi desinfioitiin kengät, koska Botswana tekee paljon työtä suu- ja sorkkataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Tullirakennus oli älyttömän kätevä: samassa tilassa molempien maiden tiskit: oikealta leima ulos Sambiasta ja vasemmalta sisään Botswanaan. Lopuksi vielä vietiin kaikki kamat läpivalaistavaksi. Rekan papereita säädettiin tunti. Näillä kokemuksilla ei ole varsinaista uutisarvoa, mutta ne antavat vähän käsitystä siitä, millaista on matkustaa maata pitkin rekalla Afrikassa. Sen verran erilainen on meininki kuin mihin yleensä olen reissussa tottunut.
Choben kansallispuisto oli meille ihan mieletön. Koin siellä niin ikimuistoisia hetkiä, etten usko unohtavani niitä koskaan. Iltapäivän aktiviteetti oli lähteä lautalla joelle. Kylmälaukkuun pakattiin vähän viiniä tai muuta virvoketta sen mukaan, mitä kukakin oli kaupasta itselleen hankkinut. Alkumatkasta ei näkynyt mitään. Sitten vähän jotain krokotiilia ja lintua, jotka eivät minussa vielä herättäneet erityistä kiinnostusta. Aloin jo vähän harmistua. Botswanassa on maailman suurin norsupopulaatio, ja nytkö niistä yksikään ei aio näyttäytyä? Toiveeseeni vastattiin: yksi yksinäinen elefantti tuli joelle juomaan ja heiluttelemaan korviaan. Samaan aikaan rannassa telmi pikkuruisia paviaaneja. Aivan älyttömän suloisia – ja niin inhimillisiä.
Väitellen alkoi tapahtua. Tuli kasa virtahepoja. Haukotteleva hippo on muuten melkoinen näky! Myöhemmin yksi saman porukan hippo nousi pystyyn makailtuaan paikoillaan ilmeisen pitkään. Se mätkähti nenälleen kuin humalainen. Koko lautallinen porukkaa huokaisi ääneen. (Katso video tästä.) Pian naureskelimme puhveleille ja niiden hännystelijöille, valkoisille lehmähaikaroille, jotka seurasivat omaa puhveliaan herkeämättä. Linnut saavat helposti ravintoa, kun puhvelit pelottavat hyönteiset liikkeelle maasta.
Oma kohokohtani oli uivat norsut. Jokea lähti yhtäkkiä ylittämään norsuja kahteen suuntaan. Ne uivat muutaman yksilön jonoissa. Rannalla norsuja oli kymmeniä. Kuinka monta valokuvaa ihminen tarvitsee nousuista? Entä uivista nousuista? Entä muista eläimistä? Näitä kysymyksiä kyselin itseltäni aika monesti matkan aikana. Mutta pitihän kuva olla siitä, kun kärsä on ylhäällä veden pinnalla, koko norsu melkein kuin uppeluksissa, norsu pinnalla mutta kärsä vedessä. Tieteen Kuvalehti kertoo uivista nousuista näin: ”Norsu liikkuu melko sulavasti vedessä siitä huolimatta, että sen massiivinen vartalo ja etenkin raskas luusto minimoivat nosteen. Siksi norsu ui syvällä ja joutuu käyttämään kärsäänsä snorkkelina. Uidessaan norsu liikuttaa kaikkia neljää raajaansa yhtä aikaa.” Vähän valkoviiniä ja uivia norsuja. Voisiko reissumuija olla onnellisempi?
Ei auringonlaskukaan joella ihan kylmäksi jättänyt… tai auringonnousu.
Aamu oli hyytävän kylmä. Näillä seuduilla talviyöt (meidän kesällä eteläisessä Afrikassa on siis talvi) voivat olla todella kylmiä, ja kun aamulla ennen auringonnousua lähdetään avonaisella autolla game drivelle, on paras pukea päälle lämpimimmät vaatteet, joita mukana on. Choben kansallispuisto oli meille upea myös aamulla. Oli kuduja, impaloita, paviaaneja ja kirahveja. Oli seeproja. Oli ensin maassa makailevia ja myöhemmin liikkeelle lähteneitä leijonia. Oli norsuja. Oli myös valtavasti lintuja, joista osa porukastamme oli valtavan innostuneita.
Kuten paikallisilla on tapana sanoa, eläimillä ei ole rajoja. Ne eivät tarvitse passeja tai viisumeja liikkuakseen. Niinpä toisinaan eläimiä näkee, toisinaan ei. Meidän hyvä tuurimme onneksi jatkui vielä monta kertaa. Seuraava kohde oli yksi ehdottomista kohokohdistani. Pysy siis kuulolla.
Rekkaretken kaikki postaukset löydät tästä linkistä.
6 comments
Chobe on hieno paikka, niin joella kuin maallakin. Jokisafarit ovat ehkä omia suosikkejani, sillä niillä pääsee näkemään eläimiä hieman toisenlaisista näkökulmista. Ja kyllä, on upea auringonnousu (ja / tai lasku).
Vedestä käsin nähtynä eläimet ovat useimmiten aktiivisia, mitä nyt virtahevot saattavat vain makailla.
Mun safarikokemukseni rajoittuvat yhteen aamusafariin Nairobissa, ja se teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Hiukan erilainen tunnelma kuin jossain eläintarhassa… Nyt alkoi tuntua siltä, että myös jokisafari pitäisi ehdottomasti kokea! Upeita kuvia.
Mä olen ollut safariajeluilla jonkin verran ennen tätä matkaa sekä maalla että vedessä. Eläinten näkeminen nimenomaan omassa ympäristössään on se juttu. Eläintarhoissa en ole käynyt enää aikoihin enkä taida enää käydä. Minusta ei ole ihmisoikeus nähdä villieläimiä.
Avan ihania kuvia eläimistä! Olisipa minullakin voimia kanniskella järkkäriä, juuri tuollaisista tuloksista olen haaveillut aina. Aila
Harvoin ovat eläimet niin lähellä, että kännykällä saisi otettua kuvia. Näistä varsinkin leijonakuvat ovat tosi kaukaa. Oma ”pitkä putkeni” ei ole kovin hyvä, ja siksi kuvat ovat tosi helposti tärähtäneitä. Onneksi satojen otettujen joukossa on aina muutama onnistunut.