Cartagena – vanha kaupunki kuin karamelli

Cartagena Kolumbiassa on taas niitä paikkoja, joista on vaikea kertoa nokkelia tarinoita tai tehdä oikeastaan minkäänlaista analyysia, mikä se on kaupunkejaan. Kuitenkin tuntuu lattealta sanoa, että se on tosi kiva. Mutta kun se on. Muutaman Cartagenan tuntini perusteella jäi vaikutelma erittäin viihtyisästä, hyvinhoidetusta ja turvallisesta kaupungista, mutta enhän minä ehtinyt nähdä sitä muualta kuin muurien rajaamasta Unescon maailmanperisntökohteeksikin luokitellusta vanhasta kaupungista ja vähän taksimatkan varrelta satamasta ja satamaan.

Vanhaa kaupunkia kiertää muuri, joka ainakin suurelta osin oli käveltävissä. Kokonaan ympäri emme kiertäneet, mutta varsinkin meren puolella tuuli oli tervetullut. Jo aamupäivällä oli erittäin lämmin, lähellä iltapäivän reilua kolmeakymmentä. Muurilta oli mukava seurata kaupunkielämää. Suurella osalla kaduista ei saa ajaa autolla, vaan jalankulkijat voivat maleksia rauhassa. Autoliikenne muutenkin muurien sisäpuolella varsin vähäistä.

Cartagenaa leimaa värikkyys. Rakennukset ovat kaikissa värikartan kirkkaimmissa sävyissä ja melkein kaikki kuin vastamaalattuja. Voisin sanoa kaupungin melkein kuin hehkuvan värejä. Auringonpaisteessa se vielä korostuu.

Katukuvassa on paljon turisteja, mutta pelkkä turistirysä Cartagenan vanha keskustakaan ei ole, vaikka tokihan kaupunki vaikutti aidommalta ja arkisemmalta muurien ulkopuolella. Rakennukset eivät olleet ehkä yhtä hyvässä kunnossa, vaikka olivat uudempiakin, mutta jollain tapaa kiehtovammalta se ihan aito kaupunki tietenkin vaikutti.  Harmittelin jo ennen matkaa, että Cartagenan pysähdys on yksi lyhimpiä koko risteilyllä, ja senpä takia emme karkkiväristä vanhaa keskustaa kauemmas ehtineet. Näkyi muurien ulkopuolella kohoavan pilvenpiirtäjienkin rypäs, mikä ei liene ihme, onhan kaupungissa lähes miljoona asukasta.

Vanhalla kaupungilla olisi ollut annettavaa ostosmatkailijallekin. Mies kykeni sovituskoppiin asti, kun minä vain tyydyin pyyhkimään hikeä ilmastoidussa kaupassakin. Kun tuntee itsensä grilliporsaaksi, ei tee mieli kuin korkeintaan katsella tarjontaa. Monissa näyteikkunoissa oli ihastuttavia vaatteita, selvästi paikallista suunnittelua tai ei ainakaan missään nimessä tuttua tusinakamaa. Epäilemättä olisin päätynyt ostamaan, jos olosuhteet olisivat sallineen läheisemmän tutustumisen tarjontaan.

Muutamalla aukiolla näkyi terassiravintoloita, ja lounasaikaan sisätiloissakin olevat ravitsemusliikkeet näyttivät kaikki olevan täynnä. Ovelta jouduttiin kaikista kääntymään, jos sisään yritettiin. Noin kuumassa ei oikein nälkääkään tunne, mutta järki käski syömään. Kun emme enää jaksaneet kolkutella kunnon ruoan perään, päädyimme kohtuullisen ankean hotellin aulaan sandwichille. Se oli ainoa ruokaan liittyvä yhteinen sana, joka meillä tarjoilijan kanssa oli. Juomasanastosta löytyi myös olut.

Cartagenassa, kuten kaikissa muissakin tämän risteilyn satamissa, oli mahdollisuus maksaa dollareilla. Vaihtorahat maksettiin useimmiten paikallisessa valuutassa. Epäilemättä siinä turisti ottaa niskoilleen heikon vaihtokurssin, mutta pääseepä paljon helpommalla kuin jonottamalla pankissa tai arvaamalla, paljonko kannattaa automaatista nostaa.

Kuvat taitavat sittenkin kertoa Cartagenasta oleellisimmat. Turha on kaunista kaupunkia latistaa tyhjillä sanoilla.