Type and press Enter.

Canal Grandea pitkin vaporetolla

Kiroilen Helsingissä joukkoliikenteen hintaa: 2,80 euroa kaupungin sisäisestä matkasta on aika paljon. Mutta jos Venetsiassa haluaa matkustaa julkisilla, vaihtoehtoja on kaksi: vaporetto ja traghetto. Jälkimmäisellä pääsee vain Canal Granden yli, vaporetolla ajamaan sitä pitkin. Ylitys on hapaa, mutta paikallisesta bussilipusta saakin maksaa vähän enemmän. Vaporettolippu maksaa jo 7,50 euroa. Jos sitä ajattelee vain siirtymisenä paikasta toiseen, kuten minä ajelin Lidoon rannalle, se tuntuu hurjan kalliilta, mutta jos matkustaa linja 1:n päästä päähän, eli Lidosta Piazzale Romalle, voi ajaa ehkä maailman kauneimman ihmisen rakentaman maisemareitin. Silloin hinta ei tunnukaan enää pahalta. Kun onnistuin saamaan Lidosta lähtiessä paikan takakannelta, istuin loppuun asti.

Hyppää kyytiin! Ajellaan pitkin Canal Grandea!

Aloitetaan sightseeing hotelli Danielin kulmalta. Minulla ei ole mitään sidettä paikkaan, jossa halvimmat huoneet ovat lokakuussakin siinä 700 euron paikkeilla. Mutta oikeastaan ennen sitä matkalla ei ollut mitään niin kuvauksellista tai kaunista. Siinä hotellin kulmalla kulkee suosittu gondolireitti.

Venetsia

Hyvin pian tultiin Huokausten sillalle, jonka olen ikuistanut kotini seinällekin astetta isomman kokoisena. Heti seuraavana vaporetto tulee San Marcon aukion kulmille. Dogen palatsin takaa pilkottaa Basilica di San Marco. Campanile, kellotorni, näkyy vielä talojen kattojen yli, kun jätetään avarammat vedet ja suunnataan Canal Grandeen.

Huokausten silta

San Marco

Venetsia

Minusta yksi Venetsian kauneimpia rakennuksia on Basilica Santa Maria della Salute. Siitä saa parhaan käsityksen vähän kauempaa, vaikka juuri vaporeton kyydistä. Vieressä seisomalla se vain tuntuu suurelta eikä kokonaisuutta oikein hahmota. 

Basilica Santa Maria della Salute

Pian kirkon jälkeen samalla puolella kanaalia on ainakin minusta yhdet kauneimmista palazzoista. Niiden julkisivut vain ovat upeat. 

Canal Grande

Venetian palazzo

Venetian palazzo

Aina kuulee sanottavan, miten Venetsia on niin ruuhkainen. Esimerkiksi tämä aukio ihan ytimessä on ollut aina hiljainen, kun olen siellä harhaillut. Kauniillakin säällä sen penkit ovat tyhjillään. 

Untitled

Jatketaan matkaa.

Venetsia

Venetsia

En muista koskaan päivällä nähneeni Canal Grandea tyhjänä liikenteestä. Kun kerran hyppäsin kyytiin auringon vasta noustessa, koko kaupungin vasta heräillessä, saattoi olla tyhjiä hetkiä. Mutta tämä oli jotenkin hämmentävää. Missä kaikki taksiveneet, vaporetot, gondolit? Missä kaikki ihmiset? 

Canal Grande

Canal Grande

Kun lähestyimme Rialton siltaa, alkoi näkyä elämää, ja sillan lähettyvillä normaalia vilkasta Venetsiaa. 

Canal Grande

Canal Grande

Rialto

Yksi omia suosikkejani on kala- ja vihannestori, joka iltapäivällä oli jo hiljentynyt. Se on oikeasti paikka paikallisten tehdä ostoksia, ei vain turistien viihdykettä. Kun kauppiaat ovat lähteneet, kissan kokoiset lokit tulevat osingoille. Ne ovat jo vähän pelottavan kokoisia.

Untitled

Halusin mukaan tämänkin kuvan, koska minusta Venetsiassa suunnilleen kaikki on kaunista – paitsi tämä kirkko. On uudisrakennuksissa toki sellaisia, joiden rakentamista pitäisin suorastaan rikollisena, mutta kun tämä kuitenkin on vanha. Mutta sillä on paikkansa. Poikkeuksia tarvitaan aina. 

Untitled

Matka alkaa tulla päätökseen. Rautatieaseman kulmilla on aina melkoinen härdelli. Menemisen ja tulemisen meininki, lähtöjä, hyvästejä ja lupauksia tulla takaisin. Piazzale Roma on ihan kulman takana. Sinne tulevat kaikki, jotka saapuvat kaupunkiin kumipyörillä. Siitä eteenpäin on tulijan pakko jatkaa jalan tai vesitse. Kun itse tulin tuolle aukiolle ensimmäisen kerran 14 vuotta sitten, tunsin, että olen tullut kotiin. Sama olo minulla oli taas. Venetsia on minun kaupunkini.  

Untitled

Untitled

Untitled

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 comments

  1. No tuo kirkko ei tosiaan ole kaunis! 😀 Mutta Venetsia on. En siis ole siellä käynyt, mutta lukenut varmaan jokaisen postauksen jonka olet sieltä viime aikoina kirjoittanut. Kovasti on matkakuume nousussa. Täytyyhän tuo kaupunki nähdä.

    1. Mutta sallittakoon poikkeukset, jotka saavat kaiken muun näyttämään kauniilta. 🙂 Mulla tosiaan taitaa aika paljon olla Venetsia-juttuja, kun olen kymmenkunta kertaa käynyt. Ja edelleen rakastunut.