Reilun kahden miljoonan asukkaan Havanna on aika paljon muutakin kuin minut hurmannut vanha kaupunki. Siksi oli oikeastaan rikos koko kaupunkia kohtaan viettää siellä vain neljä päivää. Se olisi ansainnut viikon, parikin, jotta sen laajuudesta ja ominaispiirteistä olisi saanut edes jonkinlaisen käsityksen. Olen tyytyväinen, että tajusin majoituksia varatessa ottaa puolet öistä vähän kauempaa turisteista, keskeltä tavallisten havannalaisten elämää, vaikkakin vain kuuden kilometrin päästä Plaza Viejalta, vanhan kaupungin ytimestä. Calle K:lla lähellä meren rantaa oli ihana katsella parvekkeelta sinistä merta ja toisaalta katsella taloja, käydä paikallisten suosimassa ravintolassa. Tiedän jonkun taas ajattelevan, että eihän se huvilakaupunginosa nyt mitään oikeaa, rosoista Havannaa ole, että miksi et mennyt laitakaupungille, etsinyt slummeja ja auttanut köyhiä. Esitän vastakysymyksen: miksi olisi pitänyt?
Havannan keskusta yltää laajana ja aika samanlaisena kauas. Joistain kuvistani en erottaisi, ollaanko vanhassa kaupungissa vai kauempana oikeastaan kuin katujen leveydestä. Etäämmällä ihmisiä on myös vähemmän, turisteja vain satunnaisia, mutta sama leppoisa kuubalainen fiilis seuraa mukana. Vanhat autot pöläyttelevät savupilvensä milloin eivät ole sammahtaneet risteykseen ja isäntä hääri konepellin alla.
Mutta sitten satuimme vahingossa johonkin, mikä ei vaikuttanut ihan todelliselta. Jos jonkinlaista katutaidetta, kierrätystaidetta, muraaleja ja mä-en-tajua-nyt-yhtään-taidetta on maailmalla eteen sattunut, mutta Callejón de Hamel oli ihan omalla tasollaan. Lahabana.com luonnehtii Callejón de Hamelia näin:
The narrow two-block long alley between Aramburu and Hospital streets in Centro Habana has over the years become a shrine to Afro-Cuban religions through the art created by Salvador González. The buildings are lined with brightly-colored paintings, murals, sculptures and objects, which depict rituals and deities. Also, rumba groups play here every Sunday.
Siinä kahden korttelin välissä oli nähtävillä kaikki maailman värit ja ehkä kierrätystaiteeseen sopivat materiaalitkin. Paikkaa googlailemalla ehdottomasti eniten on puhuttanut sunnuntain rumba, ei niinkään taide. Iltapäivällä siis soitto soi ja paikalla on paljon myös paikallisia. Minulle se näyttäytyi yksityiskohtien tulvana, valokuvaajan unelmana, mutta en ollut sillä tuulella. Koin, että siellä olisi pitänyt hengailla jonkin aikaa tottuakseen. Ottaa mojito, ehkä toinenkin. Mutta en päässyt fiilikseen. Jollain tavalla ihastuin, mutta jäin silti kylmäksi. Sunnuntaifiiliksen haluan kokea, jos vielä palaan Havannaan.
8 comments
Eiköhän paikallisia auta jo sekin, että asut, syöt ja juot siellä. Vaikka jätätkin slummit väliin! Ehkä parhaiten kaikista blogipostauksistasi on jäänyt mieleen Väärin matkustettu. Kuinka monta kertaa minäkin olen matkustanut ihan väärin kaikkien muiden paitsi omasta mielestäni. Mutta täytyy myöntää, että minullakin oli lähellä, etten ruvennut ihmettelemään kaverin roadtripia (Olivat halunneet nähdä Jäämeren, joten lähtivät Helsingistä extempore ajamaan, kolme miestä, kukin ajoi viisi tuntia ja 15 tunnissa pääsivät perille. Kuulemma ihmettelivät maisemaa hetken, ottivat pari valokuvaa, kävivät kaupassa ostamassa eväitä paluumatkalle ja ajoivat sitten takaisin.) Ei minua varten, mutta kuten todettu – mikäs minä olen sanomaan, että väärin matkustettu.
Havanna näyttää kyllä kuvissa kauniilta. Nyt pitäisi enää päättää, lähteekö vuodenvaihteessa vai helmikuun lopulla ja sitten saada selvitettyä, miten USA:n immigration suhtautuisi siihen, että ostaisin Helsinki-Havanna-Miami-Helsinki -yhdistelmän…
Vuodenvaihteessa lennot ehkä kalliimpia kuin helmikuun lopulla, paitsi jos Finskin suoria mielit. Eikö helmikuulla ole vielä hiihtolomia? Mutta mennä kannattaa – tai riippuu tietty, mistä tykkää, mutta minut Havanna hurmasi.
Slummiviittaus oli oikeastaan siksi, kun yhdessä Facebook-ryhmässä sain aika paljon kuraa niskaan tavastani matkustaa. Pitäisi vain ajatella köyhiä ja kommunismia ja olla odottamatta mitään palvelua, kärsiä hiljaa ruokamyrkytys, kun ei paikallisilla ole varaa ostaa saippua… Tätä perusmeininkiä. 🙂
Kiitos tästä postauksestasi, tekisi mieleni taas matkustaa Havannaan, mutta tuskin menen sinne enää, koska maailmalla on monta paikkaa, jossa en ole vielä käynyt. Varasin matkan Pariisiin elokuuksi.
Tuo on niin positiivinen ongelma: liikaa paikkoja, joissa haluaisi käydä. 😀
Todella mielenkiintoinen postaus. Itse en ole päässyt matkustamaan vielä Kuubaan, mutta toivottavasti toteutuu lähitulevaisuudessa. Onneksi voin ihailla postauksesi valokuvia ja jatkaa blogisi lukemista.
P.s. Tapasimme viime talvella matkailumessuilla ja haluaisinkin kiittää sinua kaikista todella arvokkaista neuvoista joita annoit blogiini liittyen. Olit aivan oikeassa, että blogi kannattaa siirtää Bloggerista Wp:hen. 😊
Heissan kaima, anteeksi, tämä kommentti on jäänyt jostain syystä vastaamasta. Ah, Havanna. Se oli niin hurmaava!
Kiva kuulla, että olet kokenut neuvoni hyödylliseksi. Jo toki muistan, että bloggaamisjutuista puhuimme!
Kiitos tästä Callevieja de Hamel -vinkistä! Tämän perusteella menimme sinne juuri sunnuntaina, ja meininki (ja tungos!) oli jotain todella spesiaalia. Koska kuja oli ihan majapaikkamme vieressä, kävimme siellä myös arkipäivänä, ja oikeastaan tykkäsin silloin enemmän, kun sai ihan rauhassa katsella ja kuvata. Minut paikka lumosi täysin!
Kiitos, kun kerroit. On aina mukava kuulla palautetta, jos joku on saanut blogista idean tai muun vinkin ja mennyt sen perusteella käymään jossain. Ihana kuulla, että pidit siitä. Oli se kyllä jänskä paikka.