Minun Buenos Aires -oppaani oli hotellilta saamani ilmainen kartta. Sen sponsori vaikuttaisi olevan Free Walks -kävelykierrosfirna. Kartasta löysin kuvan La Bocasta ja siitä löytyi ilmainen (tippipohjainen) keskustakävely. Vähän arvelin, että historialliset monumentit jäisivät omineni kiertämättä, joten kävely kuulosti loistavalta.
Mutta ei se ollut mikään kävely vaan yhden miehen tauotonta puhetta. Ensimmäiseen puoleen kilometriin meni tunti ja vartti. Kokonaisuus oli kuulemma 12 korttelia. Ei kovin hyvä 2,5 tuntiin. Varmaan oli ihan kiinnostaviakin juttuja, mutta näissä tilanteissa muutun poissaolevaksi. Mieleni etsii pakoreittiä tai ainakin haaveilee katoamisesta. Yksi hyvä kohta olisi ollut upean Cafe Tortonin kohdalla, mutta sinne oli jono. Olisin paljastunut, jos olisin jäänyt jonottamaan.
Kierros loppui Plaza de Mayolle. Puhekone antoi siinä vinkkejä, mitä mihinkin suuntaan on, jos siitä aukiolta lähtee kävelemään. Kuulin sanan tango. Kai Argentiinassa pitää edes hetki nähdä tangoa? Kaupalliseen show’hun en ollut kiinnostunut menemään, mutta kuulemma 11 korttelin päässä (kyllä, taas kerrottiin matka kortteleissa – niin tehtiin hotellillakin, kun reittiä neuvottiin) olisi sunnuntaisin jengi aukiolla (Plaza Dorrego, San Telmon kaupunginosa) tanssimassa.
Koko 11 korttelin matkan Calle Defensa oli yksiä suuria markkinoita. Myynnissä oli kaikkea mahdollista, kuten markkinoilla yleensä. Epäilemättä osa oli käsityötä, mutta valitettavasti suurin osa kaikesta tästäkin tavarasta on sellaista, mitä oikeastaan kukaan ei tarvitse. Myöhäisellä lounaalla oli pakko ottaa mojito rauhoittamaan vähän hermoja ja tyhjentämään päätä puhetulvasta.
Aukiolla markkinoita oltiin sulkemassa. Ei mitään tangoon viittaavaakaan. Kysyin terassin sisäänheittäjältä – vielä hymyn tapaista irvistäen, koska mielessäni olin jo kuristanut puhekone-Fernandon -, että miten tangon taian mahtaa olla. Kasilta kuulemma alkaa. Osoitti selkänsä taakse, missä aukion kulmalle alkoi jo kerääntyä porukkaa. Imaisin kammottavan makuisen juomani (en tiennyt, että moinen mahdollista, mutta esansseilla oli daiquiri pilattu) ja hakeuduin asemiin aukiolle. Sillä jo Julio Iglesiasin näköinen mies veti tanssi-iltaa. Eri maista tulleet turistit saivat näyttää hetken omaa kansallistanssiaan. Marokkolaiset saivat raikuvimmat aplodit.
Lähempänä kasia alkoi tango. Julio esiintyi upean daaminsa kanssa. Mutta vaikuttavinta oli katsoa pyörätuolissa olleen naisen ja hänen kavaljeerinsa tanssia. Tango kuuluu kaikille. Se oli upeaa. Vieressäni maassa istunut nuori nainen alkoi vaihtaa kenkiä. Varvastossut vaihtuivat korkoihin. Minulla oli jo yö, sisäinen kello edelleen Suomen ajassa. Jotenkin siinä aukiolla ei hetkeen tapahtunut mitään, joten lähdin. Parin korttelin päässä taksia etsiessäni näin baskityyppisen pintxo-paikan. Se veti huomioni, ja väsymys jäi hetkeksi. Kun ehkä tuntia myöhemmin ajoin taksilla Plaza Dorregon ohi, siellä todella tanssittiin. Toivottavasti varvastossutyttö löysi tanssittajan.
Mutta siis puhekoneesta vielä, että kyllähän minä kaupungin historiasta kuulin vaikka mitä, arkkitehtuurin kerroksista, väestöpohjasta. Näin upeita rakennuksia, tajusin, kuinka eurooppalaiselta kaikki näyttäkään. Kuulin aika väljästä aikakäsityksestä, kaikkialle maalattujen huivipäisten naisten tarinan, aborttilakien tiukkuuden ja vaikka mitä muuta. Että ei kierros siis läpeensä huono ollenkaan ollut. 33 astetta, kirkas taivas, aurinko, reistaileva mikrofoni ja taukoamaton puhe vain olivat minulle juuri tuolloin liikaa, kun pahimmillaan seistiin vartti vain kuuntelemassa. Että siis mene ihmeessä kävelykierrokselle, mutta varaudu.
10 comments
Mä tykkään käydä tuollaisilla kaupunkikierroksilla. Kertaakaan ei ole oppaalla ollut mikrofonia tosin. Paras kierroksen vetäjä on sellainen, joka saa pidettyä ryhmän energisenä ja kiinnostuneena niin että ei joudu katsomaan sitä kelloa ja pohtimaan pakoreittejä 😁
Tuo ryhmä oli niin valtava, että mikrofonista olisi ollut todella hyötyä. Todellakin hyvää opasta kuuntelisi vaikka koko päivän, mutta sitten on näitä uuvuttajia. 🙂 Minä aina ajattelen, että kävelykierroksella näkisi paljon, mutta nyt jouduin siinä(kin) suhteessa pettymään. Mutta siis ei tietenkään pitäisi valittaa, koska ilmaisiahan nämä ovat. Toki minäkin tippiä annoin, mutta vähemmän kuin olin alunperin ajatellut.
Jälleen pelkkää valitusta sun tarinasi. Kertoisit nyt edes joskus positiivisesti asioista ja paikoista kun kerran työkses muka matkustat…
Voi tsiisus mikä kommentti. Miten niin valittamista. Eikö ole hyvä, että kerrotaan rehellisesti, ettei matkoillakaan jokainen asia ole aina joka hetki ah niiin ihanaa.
Niin. Vaikea on kaikkia miellyttää. 😊 Mahtavaahan olisi, jos kaikki olisi aina vain ihanaa. On varmasti blogeja, joissa kaikki on vain kivaa. Minä olen valinnut alusta asti sen tien, että kerron monenlaisista kokemuksista.
En minä ole koskaan sanonut matkustavani työkseni. Tämä on ihan vain kallis harrastus. Joskus käy niin, että osuu retkelle, joka on pettymys. Miksi minä valehtelisin, että ihana oli? Postauksessa on paljon myös positiivista, mutta ikävää, ettet sitä huomannut. Niin se vain on, että aion vastedeskin kertoa sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Useammin bloggaajia syytetään kaiken hehkuttamisesta kuin realismista. Minunkin juttuni ovat kuulemma häiritsevän kehuvia. Yritä tässä nyt sitten olla. 😊 Mutta muista, että ei sinun tarvitse juttujani lukea, jos tulee paha mieli. 😊
Aina silloin tällöin ajattelen, että opastus olisi kiva, saisi tietää enemmän ja niin päin pois. Sitten kuitenkin huomaan vilkuilevani jo pakotietä. Oppaat kun tuntuvat keskittyvän usein ihan vääriin asioihin eivätkä niihin jotka minua kiinnostavat. Kuulostaa siis tutulta.
Tuliko sulle sellainen tunne, että Buenos Aires on kyllä monessa mielessä eurooppalainen, mutta jotenkin siellä on aika pysähtynyt. Sellaisella positiivisella tavalla se on jäänyt menneisyyteen, sellaisiin päiviin, jolloin kontrastit olivat vielä monin paikoin aika suuret. Talo siellä, toinen täällä aika ränsistyneessä kunnossa, ei se ole niin justiinsa vaikka ollaan ihan hyvälläkin paikalla. Mutta valkoiset pöytäliinat ja viimeisen päälle puetut tarjoiljat, silloinkin, kun ravintola ei ole edes mikään ykkösluokan paikka. Ja niin edelleen. Huippumoderni trendikkyys loistaa poissaolollaan.
Jos annat luvan, lainaan tätä kommenttiasi jossakin tulevassa postauksessani. Kiteytät niin hyvin sanoiksi sen, mitä en itse osannut. Juuri tuollainen olo minullekin siellä tuli! Olin ehdottomasti liian lyhyen aikaa. Olisin tarvinnut muutaman päivän lisää saadakseni paremmin kiinni siitä, mitä oikeastaan ajattelin. Kun lähestyin kaupunkia taksilla, tuli jossain vaiheessa New York -fiilis. Ei siis Manhattanin pilvenpiirtäjät mutta Soho, Brooklyn -akseli. En kehdannut tätä sanoa ääneen aikaisemmin. Mutta nyt kun otit puheeksi eurooppalaisuuden tunteen, niin kyllä vain New York -vibat menevät kai tässä samassa. Ehkä juuri tästä syystä BA tuntui jotenkin tutulta mutta kuitenkin – tietenkin – ihan vieraalta, enhän ollut siellä ennen käynyt.
Ilman muuta annan luvan, lainaa vaan! Hauska kuulla että fiilikset on samanlaiset.
Noin yleisemmin se on varmaan monella paljon matkustaneella niin, että uutta kohdetta vertaa joskus tiedostamattaankin aiemmin nähtyihin. Olin juuri Guamilla, ja siitä tuli mieleen tietynlainen pikku-Havaiji.
Se on just noin. Ehkä se auttaa saamaan jotain kiinnekohtaa, jotain mikä helpottaa uuteen tutustumista. Ihmiselle on muutenkin luonteenomaista kaikenlainen luokittelu.