Type and press Enter.

Bled on suosittu eikä syyttä

Omalta kylältäni (Ribcev Laz) Bohinjin laaksosta ajeli 40 minuuttia kauniissa maisemassa bussilla Blediin, yhteen Slovenian tunnetuimmista turistikohteista. Bled on järvi ja myös sen rannalla oleva kaupunki. Ikonisimmiasaa kuvassa Bledistä on järvi ja sen keskellä pieni saari ja saarella kirkko. Kuulin, että se olisi Slovenian ainoa järvessä oleva saari (saaria koko maassa kaiketi vain viisi). Kun kerroin suomalaisilla olevan omia mökkisaaria, se epäilemättä kuulosti aika erikoiselta.

Bledissä kaikki kulkevat ulkoiluvaatteissa. Jos kylmällä säällä on vetänyt jalkaan farkut, kengät ovat mallia ulkoilu, samoin takki. Olin mokkasiineissani poikkeus. Hienostelemaan Blediin ei tulla, paitsi ainoaan viiden tähden hotelliin, Grand Hotel Topliceen, järven rantaan.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Kaupunki itsessään ei ole kovin kaunis. Sen rakennukset ovat enimmäkseen moderneja ja aika harmaita (lue: rumahkoja), mutta järvimaisema on ihana. Rannassa on kiva vain kävellä, ja huomaamatta taittuu kilometri jos toinenkin. Julkisilla tullut pääsee ympäri myös pienellä katujunalla ja vuokrafillarilla. Kahviloita ja ravintoloita on paljon. Koska sää oli pilvinen ja viileä, helteessä unohtunut ruokahalu palasi moninkertaisena. Terassit olivat kuin luotuja kaakaon juomiseen.

Untitled

Kuinka olinkaan kaivannut slovenialaista fine diningia, jossa hyvään hintaan saa huippua ruokaa. Söin lounasta* Vila Bledissä, hotellissa, jonka terassi olisi ollut upea, mutta tuuli pakotti sisälle. Vähän ankeista sisätiloistaan huolimatta ravintola tarjosi huippukokemuksen noin niin kuin ruoan ja juoman mutta myös palvelun suhteen.

Hovimestari oli ihana. Alkuruoka oli suoraan alkuruokien taivaasta: juustosufflé, parsaa, jotain kantarellien tapaisia sieniä. Saisinko näitä saman tien kolme, kiitos. Kun ihana herra kaatoi viiniä, hän kysyi normaalin desin annoksen kohdalla, onko riittävästi. Kyllä kiitos. Oletko varma? No en. Ja sitten kaatoi sen toisenkin annoksen. Slovenialaiset valkoviinit ja skumpat ovat niin saaneet minut puolelleen. Viinintuottajat ovat vain niin pieniä ja kansa pitää omista viineistään, että niitä päätyy ulkomaille vietäväksi vain kovin vähän.

Pääruokataimen oli hyvää, muttei yltänyt alkuoruoan tasolle. Jälkiruoan kohdalla kävimme tällaisen keskustelun:
– Do you like chocolate? Chocolate or not too much chocolate?
– I love chocolate.
– Then I make something for you.
Jestas, mikä jälkiruoka! Souklaamoussekakku, sorbettia ja jotain vaahtoa. En tiedä ainesosia enkä välitä. Maku riitti. Jälkiruokien aatelistoa.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Kirkolle keskellä järveä pääsee soutuveneellä. Vaihtoehtona on soutaa itse tai ostaa kyyti 14 euron hintaan. Veneet lähtevät sitä mukaa, kun niiden kyydissä on kymmenkunta ihmistä. Vene odottaa saarella ja tuo saman porukan takaisin. Pikku saari on söpö, mutta ei erityisesen vaikuttava. On kirkko ja kellotorni. Vaikka en ole uskonnollinen, toivoisin kirkkojen pysyvän hiljaisina rauhoitumispaikkoina, mutta tässä oli vähän teemapuiston mininkiä: alttarin edessä roikkuu naru, josta vetelemällä kuka vain voi soittaa kirkon kelloa. Uskotaan kaikkien toiveiden toteutuvan, jos soittaa kelloa ja toivoo samalla. Tulee melkoinen hihkuna, kun sitä vuorotellen vedellään ja läheiset räpsivät kuvia. Vahtimestari yritti rauhoitella huonolla menestyksellä. Myös kellotorniin voi kiivetä, 99 porrasta, mutta vaikka torni on korkea, puut ja ikkunoiden verkot peittävät hienoa näköalaa järvlle. Pääsylippu kirkkoon ja torniin on 6 euroa. 20 euron retkeksi pitäisin tätä vähän ylihintaisena, mutta koska saari ja kirkko ovat tunnetuinta Blediä, ei saarelle menoa oikein arvaa tekemättäkään jättää.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

* Lounaan tarjosi Slovenia Tourist Board
Lisätietoa Sloveniasta slovenia.info

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

21 comments

  1. Bled on ihana! Sieltä reunamilta löytyy myös oikein soma ja idyllinen pientaloalue, jossa tyyliin kanat kipittävät pihoilla. Majoituimme siellä itse pari vuotta sitten airbnb kautta ja viihdyimme todella 🙂

    1. Kuulostaa kivalta! Olin vain päiväretkellä, joten pyörin ihan vain siinä rannassa. Osui Blediinkin enimmäkseen pilvinen sää. Kun aurinko näyttäytyi, koko maisema muuttui niin ihanaksi!

  2. Voi Slovenia! Mun piti lähteä sinne tänä kesänä rakastumaan, mutta lomapäiviä ei ollutkaan tarpeeksi siihen hommaan, en halunnut lähteä sinne vain muutamaksi päiväksi. Ensi kesänä sitten toivottavasti! Noi Bledin maisemat on kyllä niitä, mitä haluaisin päästä tsekkailemaan, samoin muita luontokohteita. Mulla on vähän sama juttu siinä, että vaikka en itsekään ole uskonnollinen, niin jotenkin häiritsee, jos kirkkoja tai muita muutetaan turistirysiksi. Kööpenhaminassa mua häiritsi se, että paikalliset tykkäsivät lenkkeillä siellä yhden hautausmaan halki. En mä vaan olisi.

    1. Slovenia on todella ihana! Kirjoitin tätä ennen Bohinjista. Siellä todella olisi luontoa kaikenmoista. Sloveniassa kuluu helposti viikko jos toinenkin. Että sen puoleen kannattaa lähteä ajan kanssa. Toisaalta välimatkat ovat lyhyitä, joten rajatummassakin ajassa ehtii paljon.

      Jotenkin minäkin haluaisin pitää pyhän pyhänä, vaikka ei sitä minulle olisi. Turkissa kävelin hautausmaalla saadakseni hyvät kuvat kalliohaudoista. Silloinkin tuli tungettelijaolo, vaikka kävelin nätisti, hissukseen, en tietenkään haudoilla, mutta toisaalta olen käynyt Hietaniemessä katsomassa Taiteilijakukkulaa, vaikka ei siellä omia läheisiäni ole. Lenkkeily ehkä sittenkin vielä enemmän.

  3. Nyt on maisemat ja ruoka varsin kohdillaan!

    Ihastuin noihin slovenialaisiin viineihin ja matkamessuilla, ja odotan kovasti että pääsen niihin enemmänkin tutustumaan – Alkon hyllyllä kun niitä harvemmin näkee. Ensi viikolla onkin Slovenian suurlähetystön tilaisuus winetastingilla. Onhan se vähän eri juttu kun näissä maisemissa maistelu, mutta jotain silti. 🙂

    Kokki kuulostaa aivan loistavalta! ♥

    1. Slovenialaiset tuottajat ovat niin pieniä ja kansa tykkää omista viineistään. Siksi niitä riittää vientiin niin vähän. Alkon valikoimassa vain ihan muutama, mikä on sääli.

      En pääse tilaisuuteen, mutta onneksi en kuuden Slovenia-päivän aikana jäänyt ihan osattomaksi. 🙂

  4. Minulla oli Bledistä itseasiassa positiivisempi kuva ennen tätä postausta. 😀 Siis ennakkotietämys oli tuo järvi ja kaunis maisema, mutta en ihan arvannut, että siinä olisikin sitten kaikki! Onneksi ympäri Sloveniaa taitaa kuitenkin olla niin paljon upeita paikkoja, ettei haittaa jos juuri Bledissä ei niin älyttömästi mitään muuta ihmeellistä ole. Voi elämä tuota kirkon kellon soittamista. Ei turisteja pitäisi tuollaiseen hommaan päästää. Eihän sitä kukaan kestä kuunnella. 😀

    1. Sama juttu! Minäkin luulin Bledin olevan yhtä idylliä! Kaunis se oli, mutta ei mikään satumaa. Kyllä jättäisin minäkin kellojen soittamisen hommaan pestatulle tyypille (tai vaikka koneelle). En halunnut ottaa kuvaa koko härdellistä. Tuo yksi onnellinen soittaja riitti.

  5. Yhdyn Elinan kommenttiin, olin myös ajatellut, että Bled olisi kauttaaltaan idyllisempi, vanhoja rakennuksia jne. Mutta kelpaisi silti, maisemat ovat upeat ja tuo ruoka… nam x) Sloveniaa haluaisin muutenkin päästä kiertelemään. Tai no ”haluaisin päästä”… itsestänihän se on kiinni. Niitä must see -paikkoja on vaan listallani niin miljoona, ettei oikein tiedä, mistä päästä sitä sumaa lähtisi purkamaan.

    1. Must see -paikkoja pitää vaan poimia yksi kerrallaan. 🙂 Slovenia on hieno. Pidä ihmeessä se listallasi korkealla. Minä olen ihan myyty. Kyllä minä sinne vielä palaan, vaikka kolmesti olen jo ollut.

  6. Bled on ollut toistaiseksi vasta ”vaihtoehtoasteella”, hävisi äänestyksen Postojna Cavesille. Aion kyllä joskus tuonne mennä varmasti, sillä niin moni on paikkaa kehunut. Slovenia muutenkin on aivan huippu, siellä oikeastaan kohtaa länsi- ja itä-Euroopan parhaat puolet. Tämäkin postaus antoi viitteitä siitä, että tuntemukseni Bledistä on oikeat.

    1. Hyvin kiteytetty, että Sloveniassa kohtaavat itä ja länsi, ja nimenomaan hyvällä tavalla. Slovenialaisissa on myös paljon samaa kuin suomalaisissa. Ihmiset ylipäätään ihania, kaikki toimii, luonto kaunis, hintataso mainio.

  7. Bledin maisemat ovat tosi kauniita! Me käveltiin järven ympäri, muttei ehditty tuolle kirkkosaarelle tai sisälle linnaan. Uskon palaavani Blediin seuraavalla Slovenian-matkalla, koska haluaisin tutustua maan tuohon kolkkaan (Triglavin kansallispuisto, Bohinj, Vintgar jne.) muutenkin paremmin.

    Jälkiruoka näyttää mainiolta. Me syötiin vain perinteistä Bledin kermakakkua, jota mielellään tarjotaan turisteille. Ja syö sitä paikallisetkin. Mieleen jäi ravintolaan ilmestynyt joukko 10-vuotiaita poikia, jotka tarjoilijan varmistettua maksukyvyn, näyttivät käyttävän viikkorahansa kermakakkuun. Uskon silti, että jälkiruokasi oli parempi.

    1. Bohinjista (joka siis on järvi Triglavin kansallispuistossa) kirjoittelinkin ihan hiljattain. Se oli ehkäpä Blediä kauniimpi vielä. Minulla jäi myös menemättä linnaan. Katselin sitä vain vastarannalta.

      Mainitsemastasi jälkiruuasta näin kuvia ja kuulin puhuttavan. On nimenomaan Bledin alueen paikallisherkku. Jotenkin se ei saanut minua vakuuttuneeksi, että pitäisi maistaa. En tiedä, mitä menetin. 🙂

  8. Olen ihan samaa mieltä: Bled ei ole suosittu turhaan. Ihana paikka. Mä en edes kiinnittänyt huomiota siihen, että talot olisivat keskustassa olleet ankeita, koska majoituimme leirintäalueella. Bledin ympäristössä kävellessä talot olivat tosi nättejä, suorastaan hämmästyttävän hyvin pidettyjä. Me muuten jätimme tuon kirkkosaaren väliin, koska siitä tuli vähän liian turistipyydysfiilis. Soudeltiin saaren ympäri vain soutuveneellä juhannusaattona. 🙂

    1. Soutelua juhannuksena Bled-järvellä – kuulostaa aika kivalta. Nyt kun olen nähnyt paikan, voin nähdä teidät siellä soutelemassa. Kirkkosaarelle olisi voinut muuten rantautua omallakin veneellä. Mutta eihän se sen turistisuutta kyllä vähentäisi. 🙂

  9. Slovenialainen viini kyllä kiinnostaisi itseäkin – todella harmi, että tuollaisten marginaalimaiden on niin vaikea murtautua tänne monopolimarkkinoille… Kerro hei lisää skumpasta! Suosiiko paikallinen maku tuollakin kovinkin makeaa?

    1. Slovenin kohdalla ei niinkään ole kyse siitä, etteivätkö saisi viinejään kaupaksi. Tuottajat ovat pieniä ja omat markkinat vetävät. Ei ole oikein resursseja myydä ulos kovin paljon.

      Skumpat ovat mun makuun aivan täydellisiä: kuivia, raikkaita, voimakkaammat kuplat kuin proseccossa, pienemmät kuin cavassa. Tällainen oli täysin epäammattimainen luonnehdintani. Siis että ei mitään ruski sampanskojea ollenkaan!

  10. Meille kerrottiin, kun olin ekan kerran Sloveniassa, että Bled-järven saari on ainoa Slovenian saari ja en tosiaankaan meressä ole ainuttakaan saarta nähnyt.

    1. Googlailin ja löysin joitain muitakin saaria. Oli yksi meressä, yksi järvessä ja kolme joessa. Ainoa järvisaari siis. Suomalaiselle kyllä aika vieras ajatus: maa lähes ilman saaria. 🙂