Moskeija hallitsee Besiktasinkin katukuvaa. Sen ympärillä on keskusta, kuin pieni kaupunki kaupungissa. Kiertelin aikani sen kujia. Kapeita ne ehkä olivat, mutta Mondon oppaan luonnehdinta kalastajakylämäisyydestä ei minusta oikein osunut. Tokihan pienellä torilla myytiin kalaa, mutta muuten tuntui kuin olisin ollut minkä tahansa vanhan pikkukaupungin perjantairuuhkassa. Baareja ja ravintoloita oli paljon, ja tietysti kaikenlaisia kauppoja. Autot ja skootterit pujottelivat ihmispaljoudessa. Aikani kiertelin kujilla, kunnes huomasin olevani tutuilla kulmilla. Moneen kertaan kierrettäviäksi ei Besiktasista ollut, joten oli aika jatkaa matkaa.
Käsittääkseni olisin voinut jatkaa vesitse, mutta alkoi olla sen verran jo viileä, että päätin vaihtaa kumipyörille. Turvauduin taas ihaniin turkkilaisiin. Lauttasataman bussiasemalla kysyin yhdeltä kuskilta Ortaköyhin menevää autoa. Näytti lähinnä olevaa suurta katua. Kadulla oli ihan kulmilla pysäkki. Ja sitten seuraava uhri neuvomaan turistia. Heti löytyi kielitaitoinen. Kaikki autot siltä pysäkiltä kuulemma menevät, ja pysäkinkin neuvoi. Teinit osaavat tunkemisen taidon kaikkialla maailmassa. Mahduin sentään kyytiin, ja mateleva matka perjantairuuhkassa alkoi. Suunnittelin paluuta taksilla, mutta sen verran on kaukana, että ruuhkassa voi tulla turhan kalliiksi. Piti miettiä uusia vaihtoehtoja.
Ortaköyn satama-alue on uutta. Vierivieressä on kahviloita ja ravintoloita, ja ilmeisesti Radissonin ja muiden naapuruston hotellien innoittamana kaikenlainen rihkama- ja piraattikauppa on vallannut rantakorttelit. Kuulemma kaupungin toiseksi suosituin kuvauspaikka on satama-aukio, jolta saa samaan kuvaan Ortaköyn moskeijan ja Bosporinsillan. Kuva voisi olla kaunis, mutta moskeija oli harmikseni paketissa. Menin purkamaan pettymystäni The House Cafehen viinilasilliselle. Saman ketjun ravintola oli ainakin ollut mukava edellisenä päivänä ostarilla, eikä tämäkään tuottanut pettymystä, paitsi että langaton verkko ei toiminut.
Mondon mukaan Ortaköyn rannassa on vierivieressä uuniperunakojuja. Uuniperunat kuulostivat minustakin jo riittävältä syyltä mennä kulmille. Kesti kyllä aikansa löytää ne. Kuvittelin liikuteltavia kärrejä rantaan, mutta olivatkin pois lähtiessäni kiinteänä rivinä, ja joka kojusta vilkuteltiin ja huudeltiin asiakkaiden toivossa. Miten niistä olisi osannut valita?
Kello viideltä oli jo täysin pimeä. En taaskaan ehtinyt auringonlaskua katsomaan vesiltä. Siinä on kuulemma jotain taianomaista, kun aurinko kultaa moskeijoiden kupolit. Lauttalaturikin oli ihan pimeänä. Oli paras hypätä bussiin. Onneksi latasin Istanbul cardiini lisää rahaa. Voin huolettomasti ajella alle euron matkoja ympäri kaupunkia. Kotiin tekstaillessani ajoin vahingossa pysäkkini ohi, mutta sattuuhan noita.
