Enock ehdotti, että vaihtaisimme aamulle ajatellun kraaterijärviajelun vielä yhteen safariin. Kyllä vain mies tiesi, mitä haluamme. Kraaterijärviä olimme jonkin verran nähneet, eivätkä ne kuulemma kovin erilaiseksi muutu läheltä katsoessakaan.
Aamutuimaan taas lähdimme, ja tyhjältä tuntui maisema. Vain impalalaumoja ja jokunen muu näkyi. Jäimme aamupalalle keskelle avaraa savannimaisemaa, mikä oli sen puoleen virhe, että muut autokunnat luulivat meidän bonganneen jotain erityistä. Meidän siinä ruokaillessa yhdestä vastaantulevasta autosta vihjattiin, missä olisi leijonia. Lähdimme osoitettuun suuntaan, missä taas huomasimme leijonien olevan matkalla juuri sinne, mistä tulimme. Kyllä niitä kiikaroimalla heinikon suojassa näkyi, viisi ainakin. Ei ole savanni eläintarha, jossa otukset ovat useimmiten ainakin saatavilla – ja hyvä niin.
Norsulauma pelasti leijonapettymykseltä. Enpä niistä enää paljon osaa sanoa. Olen vain niiden näiden lerppakorvien lumoissa. Facebookista on pieniä videoitakin. Linkkihän on blogin alareunassa.
Kun aloimme tehdä jo lähtöä, Enock huomasi isomman kiven vieressä pienemmän, joka kuulemma ei ollut kivi vaan leijona. Siinä se makasi, komea röyhelökauluksinen urosleijona, kiven varjossa. Jokainen pään nosto sai tarttumaan kameraan, mutta eipä se vaivautunut enempiä liikahtamaan. Mies jo nukahtikin siinä lämpimässä odotellessa, mutta minun oli pysyttävä vahtivuorossa. Aloimme olla jo aika kypsiä lähtemään tien päälle, mutta Enock sanoi leijonan kohta lähtevän liikkeelle. Kun kivi ei enää varjosta, se lähtee etsimään suojaisampaa paikkaa. Puolitoista tuntia me sitä herkeämättä tuijotimme. Varsinainen avara luonto. Ei käynyt enää kateeksi niitä, jotka työkseen yrittävät saada eläimiä ikuistettua ja suurimman osan aikaa vain odottavat. Sitten odotus palkittiin! Leijona nousi ylös ja lähti liikkeelle. Luonnollisesti suunta oli meistä poispäin, mutta muutaman askelen jälkeen se vielä kääntyi katsomaan taakseen. Oli se komea! Toivoin tällä matkalla näkeväni aikuisen urosleijonan, ja sekin toive täyttyi.
Viimeiselle lodgelle ajeltiin varmaan taas nelisen tuntia. Autossa näköttämiseen meni reissusta kohtuuttoman paljon aikaa, mutta syy ei ollut kuskissa tai autossa, vaan välimatkat ovat kohtuullisen pitkiä, kylien kohdalla liikenne hidasta, ja tietkään eivät aina mahdollista reipasta vauhtia. Pysähdyimme johonkin kaupunkiin, jotta Enock voisi syödä lounasta ja me omat boksieväämme. Saimme syödä omia eväitä ravintolassa, kun ostimme juomat heiltä. Aika kauan kesti saada virvoketta pöytään, mutta syykin selvisi: pikkololla oli muita askareita, ennen kuin hän ehti lähteä kauppaan ostamaan juomia. Vasta lähtiessämme hoksasimme, että viereisessä pöydässä istui kaksi suomalaisnaista. Olimme keskellä Ugandaa, kaivoskaupungissa, joka ei tarjoa turistille mitään, ja satumme yksiin toisten suomalaisten kanssa. Ehkä he eivät kuulleet puhettamme? Ehkä kuulivat, koska olivat kuulemma katsoneet meitä herkeämättä. (Terveisiä vaan, jos satutte lukemaan tätä!)
Kuten kaikki majapaikkamme, viimeinenkin oli erinomainen. Kyaninga lodgen kahdeksan mökkiä olivat suuria. Niihin olisi majoittunut helposti enemmänkin väkeä. Parvella oli toiset sängytkin. Terassilta ja kylppärin ikkunasta oli upeat maisemat järvelle. Järven ympäri kuulemma kiertää noin 1,5 tunnin kävelylenkki, ja 24-asteiseen järveen olisi voinut mennä uimaankin, mutta jäimme vain lodgelle lepäilemään. Uima-altaan vesi oli hyisen kylmää, ja alkoi kyllä sataakin, mutta paikka oli vain kerrassaan mieletön. Siellä olisin taas voinut oleilla helposti muutaman päivän.
Pääsimme myös osalliseksi tarpeettoman ikävästä draamasta. Olimme kävelemässä kämpällemme, kun näimme maastopalon lähtevän leviämään joidenkin satojen metrien päässä meistä. Ennen kuin ehdimme sanoa kenellekään tulen olevan irti, palo oli huomattu. Lodgelta lähdettiin autoilla, ja kohta jo näkyi tulta tampattavan ja moottorisahojen kaatavan puita, jotta palo saatiin rajattua. Kuulemma ei ollut tarvetta evakuoitua, ja nopeasti tuli saatiinkin sammumaan. Ei siinä alusta alkaen monta minuuttia mennyt. Ilmeisesti palo oli alkanut naapurin huolettomasta roskien polttamisesta, mutta mitään suurta vahinkoa ei sattunut. Hotellin omistajan talo säästyi täysin.
Lodgella oli kotoisa tunnelma. Baarissa paloi tuli takassa, ja ympäriinsä vilisti viisi kissanpentua. Välillä ne vain juoksivat kilpaa, painivat, kohta yksi kiipesi verhoissa ja pari muuta oli piilosilla samoissa kankaissa. Ne saivat rauhassa touhuta kuin kotikissat ikään. Yksi oli nukahtanut sohvalle, ja siinä se nukkui pikku kerällä pitkään. Kun vielä ruokakin oli hyvää, mikä meidän sielläkin oli ollessa. Paitsi jälleen kerran aikainen aamuherätys. Ei siinä ehtinyt aurinkokaan nousta, kun olimme kyydissä taas.