17asuttua saarta, vain 50 000 asukasta ja vuoristoinen maasto tuntuvat melkoiselta haasteelta kulkijalle, mutta liikkuminen ei ole Färsaarilla lainkaan niin hankalaa, kuin äkkiseltään kuvittelisi. Vaikka saarien välillä ei ole kuin yksi silta, liikkuminen on helppoa. Jokainen asuttu saari on saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla, ja melkein jokaiseen kyläänkin pääsee bussilla – ei ehkä usein, mutta pääsee. Vaikka itsestä tuntui, että saarten pohjoisimmassakin kylässä on kuin seisoisi maailman ääressä, ajaa sinnekin, neljän tunnelin taakse, pikkubussi vähintään kahdesti päivässä.
Autolla
Meille luontevin tapa liikkua reissussa on vuokra-auto*. Färsaarilla ajaminen on helppoa ja vuokraamoja kentällä useita. Liikennettä on vähän, ja kaikki tiet on merkitty hyvin. Varsinaista tiekarttaa ei tarvitse, koska teitä ja risteyksiä on niin vähän. Me pärjäsimme erinomaisesti ilmaiseksi jaettavan Faroe Islands. Tourist Guide 2015 -oppaan kanssa, jota voi lukea myös verkossa (klik). Tiet ovat myös erinomaisessa kunnossa, eli autolle ei ole tarvetta asettaa suuria vaatimuksia. Koska osa teistä vie kyliin, joissa saattaa asua parikymmentä asukasta, mitään nelikaistaista highwayta ei kannata odottaa, vaan kapeimmat tiet ovat vain yhden auton levyisiä, mutta niillä on tiheään levikkeitä väistämistä varten.
Färsaarten erikoisuus on tunnelien määrä. “Olette ehkä huomanneet, että me pidämme tunneleista”, sanoi turisti-infon nainen nauraen Klaksvíkissa. Juu, olimme huomanneet. Tunneleita on saarten välillä ja saarten sisällä. Enpä ollut ennen ajellut valtameren alla, mutta tällaisia kilometrien mittaisia tunneleita on kaksi. Näihin ei kuitenkaan ihan huvikseen viitsi ajella, sillä yhdensuuntainen matka maksaa 100 kruunua (noin 13,50 euroa). Tunnelimaksut maksetaan huoltoasemille, mutta ilmeisesti vuuokra-autoilla on käytäntönä, että maksut veloitetaan luottokortilta, kun auto on palautettu. Muuten autoilu on halpaa: diesel maksoi alle euron litra, ja bensakin olisi ollut halvempaa kuin Suomessa. Saarten sisällä tunnelit halkovat vuoria useimmiten yksikaistaisina. Niissäkin on tiheään levikkeitä, joille vastaantulevaa voi väistää.
Kamalan epäekologistahan turha autolla ajaminen on, mutta myönnän: me ajoimme aika paljon. Ajelimme joskus ihan vain ajelemisen ilosta, koska kaikkialla on niin valtavan kaunista. Suuri osa teistä menee pitkin rannikkoa, jolloin näkee jylhiä kallioita ja Atlantin aaltoja. Jos taas tie halkoo saarta, se kulkee yleensä laakson pohjalla ja molemmilla puolilla kohoaa kukkuloita. Kaikkialla valuu vettä. Jos sataa, vuorenrinteet tuntuvat syöksyvän vettä kaikkialla. Kuivemmallakin säällä pieniä putouksia ja puroja lirisee ja kohisee kaikkialla. Autolla oli myös riippumaton aikatauluista ja ehdimme nähdä viikossa todella paljon.
Lautalla
Lauttareittejä on kahdeksan. Lauttaliikenne vähenee huomattavasti talvikuukausiksi. Esimerkiksi Mykinesille, jota pidetään Färsaarten must see -paikkana, pääsee vain kerran päivässä, jos oikein aikatauluista ymmärsin, ja 45 minuutin matka ajetaan vain, jos sää sallii. Me käytimme lauttaa vain kerran Klaksvíkista Syðradaluriin ja takaisin. Vuoroja on molempiin suuntiin useita päivässä, mutta jos haluaa mahtua tiettyyn lauttaan, on lokakuussakin oltava ajoissa jonossa. Mennessä kaikki kymmenen jonoon tullutta autoa mahtuivat lauttaan, mutta vaikka paluumatkaksi meitä pakattiin kolme autoa rinnakkain, osa joutui jäämään odottamaan seuraavaa. Meidän perässä otettiin kyytiin vielä muutama, ja me olimme jonossa jo puolta tuntia ennen lähtöä. Tämä siis varoituksen sanana, että ainakin illan viimeiselle lautalle kannattaa tulla ajoissa, jollei ole varautunut yöpymään.
Lauttaliikenteen hinnoittelu minulle ei avautunut. Yhdensuuntainen matka maksoi 200 kruunua (auto ja kaksi ihmistä), mikä noin äkkiseltään tuntui aika kalliilta, kun mietin, että Kalsoyn saarella ei näkynyt edes kauppaa, eli asukkaiden on käytävä Klaksvíkissa kauppa-asioillakin. Jonkinlaisia sarjalippuja oli kyllä myynnissä. Mutta missään ei sanottu, että paluumatka olisi ilmainen. Mutta ei meitä rahastettu, eikä kyllä ketään muutakaan paluumatkalla.
Bussilla
Bussilla emme ajaneet, mutta minun on puhuttava niistä silti. Nimittäin bussifirmalla on ihana slogan:
It’s sheep and easy by bus
Linjoja on 20 kaupunkien välillä, ja ainakin Tórshavnissa ja Klaksvíkissa näkyi myös paikallisbusseja. Epäilemättä jokainen Färsaaria julkisilla tutkimaan lähtevä hankkii Travel Cardin, joka maksaa viikoksi 700 ja neljäksi päiväksi 500 kruunua. Kortilla saa ajaa rajattomasti bussilla ja lautalla (Mykinesiä lukuunottamatta).
Helikopteri
Minulla on pitkään ollut haave päästä lentämään helikopterilla. Milloin helikopterin yhteydessä sanotaan sana turisti, hinnat nousevat pilviin. Réunionilla viimeksi haaveilin, mutta kierros tulivuoren yllä maksoi kuitenkin satasia, joten jätimme menemättä. Mutta kun Färsaarilla helikopteri on ihan normaali kulkuneuvo, hinnat ovat aika eri luokkaa. Halvin matka maksaa 85 DKK (noin 11,50 euroa)) ja kalleinkin 360 DKK (noin 48 euroa). Näin talvikaudella lentoja on vähän eikä meille sopivia ollut oikeastaan kuin yksi, joten varasimme liput Klaksvíkista Tórshavniin. Reilun kymmenen minuutin lennolle olisi tullut hintaa alle 30 euroa yhdeltä. Minusta se on aika halpa hinta unelmien toteuttamisesta!
Mutta unelma ei toteutunut. Liput olivat juuri sille päivälle, jolloin satoi ja tuuli niin, että mökki paukkui ja me pysyimme sisällä syömässä pitsaa. Yritimme soittaa ja kysyä, lentääkö kopteri, ja kerrottiin, että jollei tekstaria tule, lentää kyllä. Ei tullut. Vähän hirvitti, mutta menimme kentälle. Portti oli lukittu ketjuin, ja tuulipussi (vai mikä sen nimi on?) sojotti vaakasuoraan. Nämä riittivät merkiksi palata takaisin. Maksu kuulemma palautuu automaattisesti. Atlantic Airways on ottanut vasta aivan hiljattain käyttöön sähköisen varaus- ja maksusysteemin. Siihen asti kentälle vain mentiin ja maksettiin tasarahalla. Tällainen kertoo, että kyse todella on paikallisliikenteestä.
*Autonvuokra yhteistyössä Visit Faroe Islandsin ja 62N-vuokraamon kanssa.
8 comments
Vitsit, että Färsaarilla näyttää upealta! Sadun blogista jo lueskelinkin bussilla liikkumisesta, mutta kiva kuulla myös autoilusta vaihtoehtona.
Siellä ON niin upeaa! Kulkupelin valintaan varmaan vaikuttaa eniten, kauanko saarilla on ja paljonko haluaa nähdä. Viikko olisi ollut liian lyhyt julkisilla kuljettavaksi ainakin näin sesongin ulkopuolella, kun haluttiin kiertää paljon. 2-3 viikossa auto taas tulee jo aika kalliiksi, mutta silloin liikkumiseenkin on enemmän aikaa ja julkiset hyvä vaihtoehto.
[…] 18 saaren luontoparatiisi ♥ Maailman äärellä: 10 vinkkiä unelmalomaan Färsaarilla ♥ Travellover-blogin Annikan kokemuksia road trip -reissusta Färsaarilla ♥ Kaikki Färsaarista kertovat juttuni ilmestyvät tämän linkin taakse […]
Nuo meren ali menevät tunnelit ja laivat (tai ainakin se laiva, millä me matkustettiin Suðuroyn saarelle) maksetaan tosiaan vain yhteen suuntaan. Tunnelit rekisteröivät auton rekisterinumeron vain yhteen suuntaan mennessä, ja jos jostain syystä on mentävä vain siihen toiseen suuntaan, ei tunnelista tarvitse maksaa. Smyril-laivalla matka Suðuroylle oli ilmainen, mutta paluusta piti sitten maksaa hinnaston mukaan. Tavallaan olisi houkutellut kokeilla, miten Färsaarilla onnistuu luontoloma julkisilla, mutta 6 päivää oli siihen vähän liian lyhyt aika. Busseissa on se hyvä puoli, että suurin osa patikointireiteistä on yhdensuuntaisia kylästä kylään -reittejä, joten me ei voitu taas auton takia patikoida yhtään näistä reiteistä kokonaan.
Näille saarille jäi kyllä vielä tutkittavaa. Ja se turistien puuttuminen oli ihanan virkistävää. Toivottavasti isot massat pysyvätkin poissa, ja saaret saavat säilyttää sen koskemattoman fiiliksen, mikä siellä tänä kesänä ainakin vielä vallitsi. <3
Julkisilla jos liikkuisi, pitäisi vain hyväksyä, että näkee vähemmän ja suunnitella tarkemmin. Ensimmäinen on minulle ihan mahdollista, mutta suunnitteleminen oikein ei. Ehkä nyt, kun olen saarilla jo käynyt, pystyisi paremmin hahmottamaan, mitä haluaisin tehdä, mutta ensikertalaisena se olisi ollut hurjan hankalaa.
Mää ehkä ajattelen just toisella tavalla… meillähän koko reissun pointti oli päästä patikoimaan Färsaarten upeaan luontoon, mutta auton takia me ei voitu patikoida yhtään kylästä-kylään-reittiä kokonaisuudessaan. Lopputuloshan olisi ollut, että me ollaan yhdessä kylässä ja auto toisessa. Färsaarilla ei ympyräreittejä juuri tunneta, jotain lyhyempiä päästiin sitten tekemään kokonaisuudessaan. Eli jos on lähdössä patikointilomalle, niin silloin julkisilla pääsee näkemään juurikin enemmän, kun auto ei estä näiden vaellureittien kulkemista päästä päähän. Mutta suunnittelua se toki vaatii. Ja koska Färsaarilla ei koskaan tiedä, miten sää muuttuu, saattaa siellä joutua jäämään vuorille koko yöksi ennen kuin sumu hälvenee ja uskaltaa jatkaa matkaa. Siinä voi paraskin suunnitelma kääntyä äkkiä päälaelleen.
Ajateltiin eri tavalla sana enemmän. 🙂 Minä ajattelin, että enemmän on useampi saari, useampi kylä jne. Sinulle enemmän on patikoitujen kilometrien määrä. Näin karkeasti. 🙂 Olivatko reitit sitten sellaisia, että sieltä toisesta päästä ei pääse bussilla autolle takaisin? Sään muuttumisen nopeus on muuten uskomaton!
En sanoisi, että patikoitujen kilometrien määrä, vaan ennemminkin saaren monimuotoisuuden näkeminen. Se, mitä löytyy kylästä kylään kulkevalta, vuoria ylittävältä patikointireitiltä voi olla – ja varmasti onkin – ihan muuta kuin mitä näkee auton ikkunasta kylästä kylään ajaessa ja sitten niissä kylissä itsessään. En tiedä, olisiko tuon auto-bussi-patikointi-härdellin toteuttaminen ollut helppoa vai hankalaa, se kuulostaa ainakin hankalalta ja ehkä vähän turhaltakin, kun auto on vuokrattuna. Mehän siis varailtiin majoituksia jo paljon ennen kuin tutustuttiin saarten patikointimaastoihin, eli meidän osalta peli näiden kokonaismittaisten reittien kanssa oli pelattu jo heti alkuunsa! 😀 Me vaan oletettiin, että kyllä siellä ympyräreittejä on. Ei ollut. Yritin kyllä ehdottaa, että oltais voitu liftata takaisin, mutta jostain syystä Heidi ei ollut kovin innoissaan mukana tässä loistavassa ideassa! 😅