Type and press Enter.

Atlantin aaltoja ja autioita hiekkarantoja São Toméssa

Päiväntasaaja, saari, meri, helle. Mieleen tulee lähteä rannalle. Hotellimme on rannalla, mutta varsinaista hiekkarantaa sillä ei ole. Lähimmät ovat saaren pohjoisosassa, saavutettavissa autolla. Tällä kertaa emme turvautuneet helpoimpaan eli vuokra-autoon, vaan lähdimme matkaan siten kuin paikallisetkin. Hotellilla meille suositeltiin taksia ja nyökyteltiin epäuskoisesti, kun sanoimme haluavamme liikkua keltaisella taksilla eli jaetuilla pikkubusseilla. Asumme Pestana São Toméssa, saaren ainoassa viiden tähden hotellissa. Vaikka hotelli suinkaan ei ole tähtiensä arvoinen, luksuksesta verraten kaukana, sen asiakkaat eivät ilmeisesti kimppatakseja harrasta.

Keskustan taksimeininki näytti ensikertalaiselle aika kaaokselta. Markkinoiden sivulla ja takana oli kymmeniä eri kokoisia keltaisia, vanhoja ja eri tavalla kolhiintuneita menopelejä. Ei auttanut kuin lähteä kyselemään. Mielellään meille olisi tarjottu yksityistaksia, mutta pidimme päämme. Ihan ystävällisesti suostuttiin neuvomaan myös kimppataksien lähtöpaikka.

Vanha Hiace täytettiin ääriään myöten. Pakussa oli kuskin lisäksi selvästi apupoika, joka vielä ennen lähtöä juoksutti matkustajille evässämpylöitä jostain lähettyviltä. Kun pääsimme matkaan, poppikoneet alkoivat raikaa paikallista letkeää musiikkia, hienhaju kirveli silmiä, avonaisista ikkunoista tuuli sen verran, ettei olo ollut tukala. Pikkuihmisten mielestä olimme hurjan eksoottisia, varsinkin vaaleatukkainen mieheni, ja minä havaitsin olevani menopelin ainoa nainen, joka käyttää rintsikoita. Mutta tämä on Afrikka!

PAP35820
Lagoa Azul

Jäimme pois Lagoa Azulin kohdalla. Päädyimme pienen pienelle rannalle olemaan kaksin. Paikalla mennessämme olleet opas ja kolme asiakasta lähtivät pian tulomme jälkeen. Meri oli yllättävän viileä siihen nähden, että olemme päiväntasaajalla, mutta toisaalta Atlantti on aika suuri. Mutta ainakin vesi virkisti, eikä se varsinaisesti kylmää ollut. Oleiluun ranta oli vähän huono, kun ei siinä ollut kivikossa edes pyyhkeen kokoista paikkaa makailuun.

PAP35821

PAP35826
Kalastaja rantautumassa.

Oli lähdettävä etsimään parempaa. Päätien varressa kohdalle tuli mototaksi ennen keltaista kimppakyytiä. Kuski lupasi niin edulliseen hintaan viedä meidät Guadaloupeen, jossa ajattelimme lounastaa, joten kapusimme kyytiin. Ilman kypäriä, kolme päällä kiinalaisella moottoripyörällä. Afrikka. Liikenne onneksi on vähäistä ja melko asiallista, tiet töyssyiset mutta kuski varovainen.

Matkaoppaan mukaan Guadaloupessa on hyvä ravintola, mutta se ja toinenkin mainittu olivat kiinni. Kysyimme poliisilta, tietäisikö tämä ruokapaikkoja. Kaveri pyysi seuraamaan. Kävelimme samalle Celvas-ravintolalle, jonka suljettuja portteja poliisi kolisteli ja rämisteli aikansa, huutelikin. Siinä me olimme, kaksi valkoista poliisisaattueessa pyrkimässä ravintolaan. Oli tilanteessa jotain koomista.

PAP35832
Guadaloupen kaupungissa

Takaisin mototaksien kokoontumispaikalle ja neuvottelemaan pääsystä Dos Tamarindos rannalle. Päädyimme kahden prätkän taktiikkaan, koska matkanteko kolmantena metallisella taakkatelineellä ei ole erityisen mukavaa. Ratkaisu oli erinomainen, sillä päätien töyssyjen jälkeen alkoi varsinainen louhikon ja kinttupolun risteytys. Maantien varressa oli aika paljon elämää: vuohia, kanoja pieniä possuja.  Omalla autollani en olisi moiselle tielle ikinä suostunut ajamaan.

Ranta oli hieno. Se oli autio. Siellä me taas olimme, kaksin valkoisella hiekkarannalla. Valitettavasti useat meitä ennen paikalla olleet olivat jättäneet hirvittävän määrän tyhjiä tölkkejä ja pulloja. Suuri roskatynnyrikin oli, mutta siihen oli harva osunut. Vasta kun teimme lähtöä pois, paikalle tuli kaksi nelivetomaasturia ja pyyhkeistä päätellen väkeä omasta hotellistamme. Rannan rauha oli mennyttä.

PAP35835
Dos Tamarindos rannalla

PAP35841

Jos muuten ikinä päädyt tänne, muista varata vesipullon lisäksi myös paluukyyti, sillä rannalla ei ole mitään palveluja, päivystäviä kuskeja tms. Meitä tuli kavereista hakemaan vain toinen. Toiselta oli kuulemma moto hajonnut – ja taas ajelimme kolme päällä, mies tavaratelineellä, ja pompottelimme koko sen louhikkopöpelikköosuudenkin. Olimme maksaneet toiselle etukäteen ja tälle ajattelimme maksaa vasta lopuksi. Tyyppi kuitenkin vain heilautti iloisena kättään ja lähti uusi asiakas kyydissä jatkamaan tienaamista. Ilmeisesti pojat olivat jakaneet rahat ja kokeneet saaneensa kylliksi. Niin, neljä euroa. Yhteensä. Afrikka.

PAP35848

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Saari vaikuttaa kyllä aivan äären mielenkiintoiselta! Kauniit ranta- tai luontomaisemat ja rosoiset edellisen juttusi kaupunkikuvat ovat just niitä mahtavia kontrasteja minkä kuvaamiseen ja ihmettelyyn ei varmaan kyllästy koskaan.

    1. Niinpä. Ja ihan parasta vielä se, että turismi ei ole jättänyt jälkiään, vaan meno saarella on varsin koskematonta.

  2. Mopotaksi ei varsinaisesti kuulu suosikki liikkumavälineisiin. Joskus sellaiseen on kuitenkin turvauduttava.

    Nuo paikallisbussit ovat hauskoja, tai ainkin unohtumattomia kokemuksia. Vähän siinä hymy on herkässä, kun syliin tunkee kanoja.

    Bussinkatolla tai kuorma-auton lavalla en ole vielä koskaan matkustanut, mietin vaan, että pitäisikö sellaistakin kokeilla.

    1. Sama juttu moottoripyörätaksien kanssa. Minusta ovat pelottavia ja turvattomia. Hiljaisilla maanteillä ja ruuhkattomassa kaupungissa vielä ihan jees.

      Meillä ei pakuun osunut eläinkuntaa, mutta kaikenlaista kamaa porukalla oli mukana. Mutta kun meno on riittävän autenttista, kai siellä voi jokunen kana tai vuohikin reissata mukana.

      Aina olen minäkin sisälle mahtunut – ja taidan keski-ikäisenä rouvasihmisenä yrittää mahtua vastedeskin. 🙂