Type and press Enter.

Afternoon tea on pala brittiläistä traditiota

Iltapäiväteen historia ulottuu 1840-luvulle. Tuohon aikaan oli ihmisillä tapana syödä vain kaksi ateriaa päivässä, mutta myöhäistä illallista odotellessaan herttuatar Anna oli todennut, että kyllä iltapäivällä alkoi olla vähän nälkä. Tähän tunteeseen sopisi hyvin tee, kakut ja voileivät, jotta sitten jaksaisi illalliseen asti. Rouva alkoi kutsua myös ystäviään teelle, ja pian tapa yleistyi ylä- ja keskiluokan kodeissa. Tunnetuin afternoon tea tarjoillaan Lontoossa hotelli The Ritzissä, ja sinnehän mekin olisimme menneet, mutta vaikka yritimme varausta viikkoja etukäteen, viikonloppu oli täyteen varattu. Ensimmäinen vapaa aika oli ehkä kuukauden päässä jokin satunnainen tiistai kello 11 aamupäivällä. 

“There are few hours in life more agreeable than the hour dedicated to the ceremony known as afternoon tea.”
Henry James

Afternoon tea on niin suosittu Lontoossa, että sitä tarjoavia paikkoja on lukemattomia. Niistä on suorastaan runsaudenpulaa. Valinnanvaikeuteen oli keksittävä jokin kriteeri, ja päädyimme kauneuteen. Parhaalta näyttivät hotelli The Langhamin sali ja kattaus. Luksushotellien iltapäiväteet ovat aika kovissa hinnoissa. The Langhamissa afternoon tea lasillisella sampanjaa oli 62 puntaa (palvelumaksuineen 80 euroa, marraskuu 2017). Saiko rahalle vastinetta? Kyllä ja ei.

Afternoon Tea Lontoo

Afternoon Tea Lontoo

Afternoon Tea Lontoo

Afternoon Tea Lontoo

Afternoon Tea Lontoo

Afternoon Tea Lontoo

Sali oli juuri niin kaunis, kuin olimme odottaneet. Ruusukuvioidut astiat ja kauniit lasit kristallikruunujen alla, valkoisille pöytäliinoille katettuna, olivat kaikkineen aika ylellistä. Pianisti soitti taustamusiikkia, mutta juuri sopivasti niin, ettei kenenkään tarvinnut korottaa ääntä kuullakseen omaa pöytäseuruetta. Teellä oli perheitä, naisseurueita, pariskuntia, miespari, ja kaikki olivat pukeutuneet nätisti, mutta eivät juhlavasti. 

Parasta oli palvelu. Oma tarjoilijamme oli nuorimies, joka osasi suositella juuri oikeanlaista teetä sen mukaan, mitä toivoimme. Teetä sai kolme kannullista, ja enemmänkin olisi, jos olisimme jaksaneet juoda. Sai ottaa samaa tai joka kerta erilaista. Jouduin itse tunnustamaan, etten oikeastaan edes pidä teestä. “Haluaisitko silti tällä kertaa kokeilla jotain?” nuorimies kysyi ja myöntävän vastauksen saatuaan ehdotti very berry -nimistä erittäin marjaisaa ja kauniin punaista teetä. Kerran hän kysyi, voisiko tuoda uutta, koska vaikuttaa, että edellinen teemme on jo jäähtynyt liiaksi. The Langhamin palvelu oli huomaavaista, brittiläisen kohteliasta. Käsilaukuille tuotiin esimerkiksi pienet jakkarat, ettei tarvitse lattialla pitää. 

Mutta jotain jäi puuttumaan. 

Minusta kattauksen ydin on kerrosvadillinen herkkuja, mutta tällä kertaa jokin oli toisin. Joissain paikoissa jokaista lajia on yksi jokaiselle osallistujalle, joissain vain yksi yhteensä, jolloin on tehtävä kompromisseja ja käytävä neuvotteluja parhaista paloista. Tällaista odotimme tälläkin kertaa. Mutta suolaiset palat tarjoiltiin annoslautasina, ja kerrosvati ammotti tyhjyyttään, kunnes tuli makeiden vuoro. Mutta kun makeat tuotiin myös samanlaisina annoslautasina, vaikkakin sujautettiin telineeseen, olimme kyllä vähän pettyneitä. Eihän tämä makunautintoihin vaikuta, mutta kun odottaa yhtä ja saa toista, jää jotain uupumaan. Ehdottomasti bonuspisteitä kyllä siitä, että suolaisia vaihtoehtoja sai santsata, mikä sopii nälkäiselle. 

Seuraavalla kerralla Lontoossa haluan kokeilla afternoon teata joissain toisaalla. Rauhallinen teehetki tuntui hyvältä. The Langham oli kiva, mutta ei sellainen, että menisin uudelleen. Oletko sinä käynyt The Ritzin teellä? Tai jossain muualla? Olisiko paikkaa, jota voisit suositella?  

Afternoon Tea Lontoo

Afternoon Tea Lontoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 comments

  1. Hassua, että törmäsin tähän postaukseen juuri nyt, koska meillä on kanssa varattu afternoon tea samasta paikasta joululle, kun yövymme tuossa hotellissa :). Eli kiitos tästä! Tuo kuulostaa päällisin puolin hyvältä kokemukselta, joten uskon, että tulemme varmasti pitämään siitä. Tähän mennessä Lontoossa on tullut testattua vasta Conradin afternoon tea, joka oli hyvä, muttei mitenkään sellainen, että sitä lähtisi erikseen suosittelemaan, jos ei yövy kyseisessä hotellissa.

    1. Julkaisin jutun tänään, eli ajoitus ainakin oli siis kannaltasi hyvä! Kyllä kokemus oli hyvä, vaikka kerrosvati ei ihan vastannut odotuksia. Suolaiset olivat minusta parempia kuin makeat, ja pieniä lohikeksejä olisin vedellyt vaikka 15, jos olisin kehdannut ottaa. 🙂 En tiedä, suosittelisinko minäkään tätä erityisesti, mutta kyllä se hyvä oli, ehkä sellainen 8,5/10.

  2. Oih, en kestä. Kunpa nyt pääsisin Lontooseen. Ihan minkä tahansa iltapäiväteen ääreen! Edellisestä Lontoon-visiitistäni on jo vuosi, eli aivan liian kauan.

    Jokainen paikka tarjoilee omanlaistaan iltapäiväteetä. Siltä se ainakin näytti vuosi sitten, kun testasimme kaksi teekattausta. Toinen fanittamani The Ampersand -hotellin Science Afternoon Tea, toinen Sir Richard Bransonin Kensington High Streetin salaisen kattopuutarhan pop-up -teevenue. Jos sallit linkitän omat kokemukseni tähän? https://johannasuomela.com/2017/03/10/iltapaivateeta-ja-flamingoja-lontoossa/

    1. No nyt on asteen verran spesiaalimpi teepaikka! Ou diör mikä kattopuutarha! Kaikesta tästä olen ollut autuaan tietämätön – ja nyt syntyi pakko ja palo päästä sinne. Aika hauska myös tuo tiedeteemainen. Jännä juttu, kuinka paljon halvempi oli tuo puutarhakin kuin tuollainen aika tavanomainen vaikkakin kauniissa puitteissa ollut hotellitee, jolla itse kävin.

  3. Me olemme käyneet pari kertaa Orangeryssä, joka löytyy Kensingtonin palatsin puutarhasta. Kaikki on ollut tuolla kohdallaan, puitteet todella kuninkaalliset. Ainoa pieni miinus tulee wc-tiloista, joihin on kuljettava ulkokautta. Huonolla säällä ei kovin kätevää. Kirjoitin postauksen edellisen vierailun jälkeen. http://jasittenmatkaan.blogspot.com/2016/08/lontoon-nahtavyyksia-orangery.html

    1. Orangeryssa tosiaan sijainti epäilemättä tosi kiva. Todella paljon halvempi on tuo tee kuin viiden tähden hotellien vastaavat. Seuraavalla kerralla haluaisin lyllä Ritziin, mutta voisihan näitä testailla kaikenlaisia erilaisia muitakin.

  4. Claridge’s on myös kallis, mutta olihan siellä kaikki ihan viimeisen päälle.

    https://www.claridges.co.uk/restaurants-bars/afternoon-tea/

    Itselle tuli halu päästä sinne teelle kun Yle esitti tv:ssä useampi osaisen dokumentit hotellin vuodesta. Olisipa joskus vielä varaa yöpyäkin siellä!

    1. Uskon suurimman osan viiden tähden hotellien iltapäiväteistä olevan huippuihania. Brittiläinen palvelukulttuuri on sellainen, että korostuu noissa paikoissa erityisesti. Samoin muistan edelliskerralla Harrodsilla saamani palvelun. Ainakin minusta suurin osa iltapäiväteen viehätystä oli juuri palvelussa. Mutta jos vielä menen, täytyy pitää mielessä Claridge’s.