Kun yritin kartalta paikantaa milloin mitäkin, vaikutti, että Beyoglun kaupunginosa on valtava, ja se on jaettu pienempiin osiin, esimerkiksi Cihangiriin, joka ilmeisesti on tällä hetkellä erittäin muodikas. Joitain alueita etsin, esimerkiksi katua, jolla Imagen jutun mukaan on paljon antiikkiliikkeitä. Varsinaisesti en ole vanhasta tavarasta kiinnostunut, mutta kuvissa seutu näytti hauskalta. Muuten oikeastaan vain harhailin. Käännyin kadunkulmasta aina sinne, missä näytti kiinnostavimmalta. Arvasin jossain vaiheessa kuitenkin päätyväni taas johonkin, mikä vaikuttaa tutulta. Tällainen hallittu eksyminen on minusta ihan parasta.
Aurinkoinen, syksyinen aamupäivä oli erinomaista kävelyaikaa. Viileä aamu ei haitannut, koska Istanbul on mäkien ja kukkuloiden kaupunki. Kesän kuumimpina kuukausina en itse kaupunkiin tahtoisi: ylös alas mäkien ja portaiden kapuaminen ottaisi voimille.
Beyoglu on viehättävä kaupunginosa kapeine katuineen. Koirat haukkuvat ohi ajavia skoottereita, kissat lepäilevät laiskoina, kuten kissojen kuuluu. Kaupat levittäytyvät jalkakäytäville. Yksi koira päivysti lihakaupan edessä kuin piirretyissä. Tunnelma oli verkkainen. Oli mahdotonta ajatella olevani miljoonakaupungin ytimessä. Ehkä tässä on taas yksi niistä syistä, miksi olen niin Istanbulin lumoissa.
