Type and press Enter.

Miksi ei voi vain teleportoitua? Ikuisuusmatka Réunionille

Kyllä voisi kehitys kehittyä niin, että paikasta toiseen siirtyminen muuttuisi helpommaksi. Jos hinnat pysyisivät kuitenkin ennallaan, matkustajamäärät eivät räjähtäisi käsiin ja kaikki ihanat autenttiset paikat pysyisivät sellaisina. Mutta jos nyt haluaa vaikkapa Helsingistä Réunionille, matkustaminen on ikuisuusprojekti. Ja koska minä halusin Réunionille kaikista maailman vaihtoehdoista, oli varauduttava järjettömän pitkään ja kivuliaaseen siirtymiseen.

Kolme tuntia Helsingistä Pariisiin, kentän vaihto ja odottelua vielä tunteja Orlyssa, Pariisista St Denisiin 11 tuntia. Kyllä siinä matkaa tehdessä alkoi väkisin miettiä, mikä kohde maailmassa on tämän kaiken arvoinen.

Jos ikinä matkustat Pariisin kautta jonnekin ja joudut vaihtamaan kenttää, varaudu siihen, että palvelu ei ole ihan parasta a-luokkaa. Tiettyihin lentoihin kuuluu ilmainen bussikuljetus, ja sellainen meillä oli. Helsingistä ei bussilippua saanut, eikä Pariisissa terminaalissa, johon Finnairin kone (yhteistyölento Air Francen kanssa) laskeutui, ollut minkäänlaista palvelutiskiä. Oletus: marssi bussiin, näytä boarding pass ja matkusta. Mutta kun ei lippua, piti matka maksaa. Olisi pitänyt kolmen matkalaukun (mukana sukelluskamat) kanssa vaeltaa toiseen terminaalin lipun perässä. Ei joustoa. Ulos bussista tai maksa matka. Haistakaa!

Untitled
Hotelli LUXin ranta alkaa tästä.
Réunion
Öh, rannalla havupuita, ei palmuja. Ehkä tämä sittenkin on Afrikkaa.

Réunion
Jotain sentään saa eurolla muuten niin kalliilla saarella. Réunionhan on osa Ranskaa. Siksi valuuttakin on euro.

Someterroristi alkoi valittaa Twitterissä ja sai palvelua. Kuva kuitista ja pankkitiedot sähköpostilla ja rahojen pitäisi ilmaantua tilille. Usko Air Franceen alkoi taas palautua. Ikuisuusodottelukin päättyi joskus, mutta lento ei ehkä koskaan. Miksi maailman ääriin pitää olla niin turkasen pitkä matka? Miksi lentokoneiden pitää heilua ja täristä ja vatkata niin, että oksennuspussit saattavat olla tarpeeseen? Jos et vielä ole kuullut, kerron sen taas: vihaan lentämistä. Mutta koska inhoan jokseenkin kaikkia kulkupelejä skootteria lukuunottamatta, on lentämisessä tietenkin puolensa: nopeus. Onneksi lento oli yötä vasten ja nukuin muutaman tunnin kunnolla. Kun raotin ikkunasuojusta, paistoi aurinko. Afrikka lähestyi. Réunionilla ei kyllä tunnu, että olisi Afrikassa. Se on ennemminkin eurooppalaisen ja karibialaisen saaren risteytys. Asukkaat ovat suunnilleen kaikista etnisistä ryhmistä, monet perheet monikulttuurisia ja suurin osa lomalaisista ranskalaisia. Muita kieliä ei ole kuulunut. Yksi ikävä puoli Réunionilla on: se on kallis. Seitsemässä viikossa Aasiassa totuin muutaman euron lounaisiin. Täällä 15-20 euroa on ihan normaali hinta ruoasta kuin ruoasta.

Réunion

Réunion

Mutta kaunista täällä on. Tie viistää merta ja aika pian toisella puolella kohoavat vuoret. Kaupungit ja kylät nousevat ylös rinteisiin. Viikonloppuna perheet ovat rannalla. On grillejä, varjoja, kaikenlaisia piknik-varusteita. Aika vapautuneesti kaiken ikäiset naiset esittelevät estoitta sulojaan yläosattomissa rannalla. Toisaalta rannalla on paljon perheitä. Réunion ei ole niinkään nuorten porukka- ja budjettimatkailijoiden suosiossa, mitä ehkä selittää juurikin kallis hintataso.

Réunion
Pian rannan takana saari lähtee kohoamaan, korkeimmillaan kolmeen kilometriin.

Untitled
Omalla L’Hermitagen rannalla on kivoja ravintoloita, mutta hintakilpailua ei.

Réunion

Sääkin on aika ihanteellinen, ainakin päivällä. Aurinko paistaa, lämpötila kohoaa hädin tuskin hellelukemiin, mutta ei ole kuuma, ei valu hiki pitkin selkää, vatsaa, missä se nyt ikinä voi valua. Ei tarvitse kahta, kolmea vaatekertaa päivässä. Mutta on lämmin, tarkenee juuri niissä kesävermeissä, joissa haluaa olla. Illalla sitten on viileää: mittari valahtaa nopeasti kahdenkymmenen tienoille jo kuuden jälkeen auringon laskettua. Mutta täällä onkin talvi. Näkee farkkuja ja lämpimiä neuleita. Ensimmäisenä iltana en osannut varautua ja hellemekossa tuli vähän vilu.

Tällaiset ovat ensifiilikset Réunionilta. Palaan asiaan, kun olen nähnyt vähän enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 comments

  1. Waude sä olet Reunionilla! 😀 Mielenkiinnolla jään odottelemaan lisää postauksia tuosta kaukaisesta ja itselle hyvin tuntemattomasta paikasta. Kauas on kyllä pitkä matka. On sitä tullut moneenkin otteeseen menomatkalla mietiettyä, että ihan hullua matkustaa jonnekin kohteeseen toista vuorokautta ja kolmella lennolla. Kaksi lentoa on vielä ihan inhimillistä kohtuullisella vaihtoajalla, mutta sellaiset yli vuorokauden ylittävät matkustusajat alkaa olla tosi rankkoja.

    1. Yli vuorokautta en ole tainnut koskaan matkaa tehdä, paitsi Sāo Tomélle, mutta silloin oltiin vuorokausi Lissabonissa kesken menomatkan. Mutta juu, viikko täällä ja viikko Madagaskarilla.

  2. Oi niin jänskää ja ihanaa! Reunionille ja Madagascarille olisi ihana mennä joskus. Tosin sun reitti tuntui suorastaan suoremmalta, kun mun Ottawasta Suomeen lentäminen (Ottawa-Toronto-Lontoo-Helsinki-Oulu), joten mua ei karkottaisi tuo lentomatkakaan. Juttelinkin pitkät tovit Reunionin edustajan kanssa Matkamessuilla niiden vaellusreiteistä sun muista ja vaikutti tosi mielenkiintoisilta. Lentojen ja tietty elämisen hintakin tosin pistävät vähän jarruja rattaisiin, mutta joskus tuonne on vielä päästävä. Innolla odotan siis lisäjuttuja 🙂

    1. Rantaa, luontoa, monikulttuurisuutta. Näihin on helppo Réunion tiivistää. Tykkään tosi paljon, mutta kalleus harmittaa. On oikeasti mietittävä, meneekö baariin 9 euron drinkeille. Vielä ollaan pysytty pois.

  3. Siistiä, Réunion!!! Mulla oli siellä teini-iässä kirjekaveri. (Postissa huomauteltiin, että “tässä pitäisi kuules lukea myös se maan nimi”, ja kun kehotin postitätiä tsekkaamaan maaluettelon, se vihdoin uskoi, että kyseinen maa on ihan oikeasti olemassa! 😀 ) Nyt ollaan facebook-kavereita, ja kyläilykutsu saarelle on käynyt! 🙂 Kunpa pääsisi joskus matkaan… Saaren upea luonto kiinnostaa todella paljon. Ilmeisesti siellä on jonkin verran parikkareittejä? Toivottavasti kirjoitat oikein paljon Réunionista runsaan kuvituksen kera, odotan innolla!!!

    1. Maa oikeastaan on Ranska. Tämä on eteläisin osa EU:ta. 🙂
      Joo, patikkareittejä on. Lonely Planetin mukaan järjestetään jopa 4-5 päivän vaelluksia. Mutta reittejä on kaiken mittaisia ja ilmeisesti kaikille kuntotasoille. Ja minut tuntien kuvia tosiaan tulee – jonkun makuun varmaan liikaakin.

  4. Kiva lukea tälläisistä paikoista joista saa harvemmin luettua suomalaisista matkablogeista! Innolla odottelen näitä tulevia matkajuttuja koska meillä on vielä vaihtoehtona Reunion ja Madagaskar ensi kesäiselle häämatkallemme….

    1. Ollaan viikko molemmilla saarilla. Lupaan paljon materiaalia kummaltakin.