Jos olisin järjestelmällinen, olisin suunnitellut tämänkin loman hyvin etukäteen. En ole. Siksipä olen kiitollinen majapaikkani omistajalle, joka auliisti jakoi omia vinkkejään. Lago d’Iseo oli hänen ideansa, ja koska pidin siitä, luotin toiseenkin vinkkiin: Cornello dei Tassoon. Sen hän sanoi ensimmäisenä, kun kysyin paikkaa, jossa voisi kävellä luonnossa ja nauttia hienoista maisemista.
Koska Cornello dei Tassoa ei löytynyt kartasta eikä navigaattorin Johnilla ollut hajua paikasta, lähestyin Brembana-laaksoa San Pellegrino di Termestä käsin, jonka turisti-infon toivoin antavan minulle kunnollisen kartan. San Pellegrino Terme on mielenkiintoinen paikka sen perusteella, mitä puolisen tuntia siellä haahuilin. Siinä on vanhanaikaista hienostuneisuutta. Voin vain kuvitella, millainen se on ollut, kun Grand hotel joen rannassa on ollut täydessä loistossaan, samoin kuin kasino, ja kuinka hienot rouvat ovat käyneet terveyskylpylässä ottamassa hoitoja.
Pääkadun varren vaateliikkeet ja kahvilat vaikuttivat edelleen astetta hienommilta kuin monessa muussa tienvarsikaupungissa, vaikka luksusta eivät myykään. Turisti-info ei kuitenkaan tilannettani varsinaisesti pelastanut, mutta sain käsityksen, mistä suunnilleen löytäisin etsimäni.
Ajattelin ajaa suoraan Cornello dei Tassoon, mutta San Giovanni Bianco pakotti pysähtymään. Kuinka kaunis se olikaan! Mietin, miltä tuntuisi asua postikortissa. Niin kuvauksellinen se oli. Usein haaveilen oman elämäni rauhoittamisesta, asettumisesta johonkin aivan uuteen paikkaan, johonkin stressittömään. San Giovanni Biancossa tuli olo, että siinä Alppien kainalossa joen kohinaa kuunnellessa huoletkaan eivät voi kasvaa suuriksi. Mutta kun mietin, miten eläisin kaupungissa, päätin palata kotiin mutta ehkä joskus ohikulkumatkalla palata kuuntelemaan jokea ja nauttimaan näkemästäni.
Suuri BMW takapuskurissa hönkien ajelin kohti pohjoista. Keskittyminen meni lähinnä sen toivomiseen, ettei se aja päälle, mutta huomasin kyltin. Sellainen oli, kuten turisti-infon tyttö lupasi. Mutta missään ei näyttänyt siltä kuin kuvissa. Mutkittelin serpentiiniä ylös ja mutkia sinne ja tänne, kunnes tie näytti loppuvan. Vielä pienemmän tien risteyksessä oli kyltti Tasson museolle. Käännyin sinne. Olisinhan sitten edes käynyt museossa. Tie oli entistä mutkaisempi, mutta sen päätepisteessä parkkiksella oli useita autoja. Olin siis löytänyt johonkin. Olin löytänyt Cornello dei Tasson – vahingossa.
Se on vain jalan saavutettavissa oleva pienen pieni kylä. Hidden gem niin kuin tällaisia paikkoja on tapana kutsua. Keskiaikaisessa kylässä asutaan edelleen. Kirkon kulmalla kuvaillessani tapasin vanhan miehen, joka iloisesti italiaa jutellen vei minut kirkkoon ja erityisesti halusi viedä minut museoonkin. Jonkin verran ymmärsin puhettaan, mutta aika paljon vain hymyilin kohteliaasti. Ainakin selvisi, että kirkko olisi 1500-luvulta.
Museon tyttö puhui englantia ja kertoi kylän vaiheista. Cornello dei Tasso on ollut tärkeä kauppapaikka keskiajalla. Tasson suku on myös merkittävä: se loi eurooppalaisen postisysteemin ja yksi sen jäsen, Torquato Tasso, on kunnostautunut kirjallisuuden alalla. Museota en jäänyt kiertämään, koska varsinaisesti vanhat puhelimet ja muut viestintävälineet eivät minua kiinnosta. Paria tuntia myöhemmin olisi alkanut opastettu kierroskin, mutta yksissä tuumin totesimme, etten taitaisi siitä paljon ymmärtää ja saada irti.
Cornello dei Tasso on jotenkin epätodellinen. Miten tällaisessa miniatyyrikylässä edelleen eletään ihan normaalia elämää? Mummo laittoi pyykkejä kuivumaan parvekkeellaan eikä vastannut, kun huikkasin buongiornot. Urheilullisimmat tulivat jostain takakautta portaita juosten. Ainoassa ravitsemusliikkeessä olisin ehdottomasti ottanut viinit, jollen olisi ollut autolla. Cioccolatan tilatessani odotin kaakaota, mutta sain paksua suklaakastiketta, jossa lusikka melkein seisoi pystyssä. Mikäs siinä. Istuin vielä vähän viileällä varjoisalla terassilla ja siemailin energiajuomaani, jonka voimalla jaksoin jatkaa.
Olin jostain nähnyt kuvia Averarasta. Koska muutakaan suunnitelmaa ei ollut, annoin navigaattorin Johnin johdattaa minut sinne. Brembanan laakso on Esi-Alppeja, joten jos ei olla laakson pohjalla, kiivetään rinnettä tai laskeudutaan sitä. Tämä matka tuntui lähinnä olevan nousua. Yksikseni en ole moisilla mutkateillä koskaan ajanut, mutta juhakankkusena pistelin menemään niillä osuuksilla, joilla oli jonkinlainen näkyvyys. John jutteli kaiken aikaa. Käänny oikealle, käänny vasemmalle. Reppana ei ymmärtänyt, että ne olivat mutkia, eivät risteyksiä.
Pari pyöräilijää tuli vastaan ja yksi auto yli puolen tunnin vuoristo-osuudella, ja laitumella näkyi muutama lehmä. Muuten oli täysin hiljaista. Miten hyvä tavaton sentään joku kykenee ajamaan pyörällä tuollaisissa maastoissa? Minulle meinasi tulla hiki jo Focuksen rattia pyöritellessä. Mutta jos olivat lähteneet fillarilla maisemia katsomaan, heidät palkittiin kyllä. Matka Cornello dei Tassosta Averaraan oli todella kaunis.
Averarassa kuvittelin saavani lounaan, mutta kylässä ei ole ravintolaa, ainakaan avoinna olevaa. Tien varren ristorante oli suljettu, mutta kahvilasta sain yhden parhaista panineista ikinä. Ja kyllä Averara pistäytymisen arvoinen oli. Paljon kaunista on sielläkin.
Kaksi päivää ajelua oli lopulta aika rankkaa yksin. Palautin auton suunniteltua aikaisemmin ja palasin Bergamoon. Nautin Piazza Vecchialla lasin proseccoa ja ajelin funiculalla vielä astetta korkeammalle Castello San Vigilion kupeeseen illalliselle, jolta avautui näkymä yli Bergamon.
48 comments
Mukava fiilispostaus ja ihanan idyllisiä maisemia. Matkoilla sitä tulee usein mietiskeltyä juuri sitä miten ne paikalliset elävät arkeaan. Siinä on minusta jotain niin kiinnostavaa, miten erilaisia elämiä samaan aikaan voi eripuolilla maapalloa elääkään. Minuun uppoaa sellainen pysähtynyt tunnelma, niinkuin aika olisi pysähtynyt jonnekkin viidenkymmenen vuoden taakse. Siinä on sellaista leppaista tunnelmaa johon tekee itsekin mieli jäädä. Näissä kuvissa ja kylissä sitä tunnelmaa selvästi on. 🙂
Italialaiset kylät tosiaan tuntuvat olleen satoja vuosia aika samanlaisia. Jotain uutta ja modernia tulee lisää, mutta kaikki näyttää samalta.
Olipas upeita kuvia! Todellinen hidden gem! Ikävä, että bemari puuskutti puskurissa, sillä juuri tuollaisissa paikoissa haluaisi viipyillä pitkään. Ymmärrän hyvin, että nämä ovat unelmien maisemia.
Italialainen liikenne ei oikein ole viipyilevää, vaikka itse tekisi mieli jäädä fiilistelemään.
Todella suloinen paikka! Italia on sellainen maa, josta voisi oikeasti vuokrata talon joka kesä eri kylästä ja suhailla polkupyörällä tuollaisten kaarisiltojen alta ostamaan torilta vihanneksia. Mulle kelpais myös tuollainen suklaakastike virkistykseksi 😀
Minä voisin vuokrata aina viikoksi ja sitten baihtaa kylää. Ja olla näin koko kesän. Olen vähän levoton. Tällainen olisi ihan parasta!
Kylläpä oli taas melkoisia Italian maisemia! Ja varsin houkuttelevalta näyttää myös tuo Grand Hotel! Kuulostaa kyllä niin hyvältä tuo elämän rauhoittaminen… Sitä vaan kun joutuu todennäköisesti vielä parisenkymmentä vuotta odottamaan! Mutta jossain kohti sitä ennen haaveilen viettäväni edes koko kesän Italiassa, ja ehkä tuon haaveen jossain kohti pystyy toteuttamaankin!
Grand hotel taisi olla kiinni. En tiedä, onko pysyvästi vai syksyksi jo suljettu. Kerran olin Italiassa neljä viikkoa. Nautin. Paitsi että kämppä oli kamala.
Italia on aivan ihana! Pari vuotta sitten tehtiin reissu Sveitsin kautta Lake Comolle ja lähiseudulle ja aivan huikeita pieniä kyliä oli sielläkin. Todella upeita kuvia ja hyvin vangittua tunnelmaa 🙂
Epäilemättä olette liikkuneet aika samanlaisissa maisemissa vaikka ilmeisesti vähän pohjoisempana. Samat vuoret, vaikka teillä ehkä jo jyrkempinä. On siellä vain niin kaunista!
Jestas, miten laihoja lehmiä?? Hyi hemmetti, ja satikutia omistajalle. Selkäranka ja kylkiluut paistaa! Kesä takana, ja tossa kunnossa?
Autoilu ei muuten aina ulkomailla ole kovin suloista ja meiltä lepuuttaavaa. Ymmärrän todella hyvin, miksi palautit auton etuajassa. On paljon helpompaa, jos on kaksi kuskia! Hyvin silti jaksoit : )
Enpä katsonutkaan lehmiä tuolla silmällä, mutta kyllä vain ovat laihoja! Jestas!
En aja koskaan silloin, jos en ole liikkeellä yksin. Sinänsä erikoista, koska kotona ylipäätään ajan paljon enemmän. Kun ei enää ollut mitään varsinaista määränpäätä, väsähdin. Jos olisin vielä innoissani ollut menossa johonkin, olisin luultavasti hyvinkin jaksanut. Onneksi lomalla saa tehdä, miten hyvältä tuntuu.
Ihanat paikalliset, joilta saa loistovinkkejä ja jopa tuota henkilökohtaista opastusta. Monesti vanhoilla herrasmiehillä tuntuu olevan oikein sydämen asia päästä kertomaan kylästään ja mikäpä siinä kuunnellesssa! 🙂
Kauniita maisemia ja San Pellegrino Termessä on tuota loistokkaan vanhan ajan henkeä!
Oli aivan ihanaa, että vuokraemäntäni ymmärsi, millaisista paikoista olen kiinnostunut. Turisti-infosta ei ollut muuta apua kuin kasa esitteitä. Luulisi niissä olevan asiantuntemusta ja halua saada turisti tutustumaan kaikkeen siihen ihanaan, mitä heidän alueellaan on tarjolla. Mutta ei.
Kiinnitin myös huomiota laihoihin lehmiin!
Mutta muuten, oi mitkä maisemat! En ikinä voisi kuvitella vuokraavani saatikka ajavani autoa tuolla, mutta mieluusti istuisin kyydissä tai vaikka patikoisin. Voihan ihana Pohjois-Italia! <3
En minäkään ole kauaa yksin reissussa ajanut, mutta kun senkin kynnyksen on ylittänyt, on täysi vapaus tehdä mitä vain.
Nuo maisemat! Ai että! Kaverin ottaisin kylläkin mukaan, koska yksin ajelu on minustakin pidemmän päälle rankkaa – ja tylsää. Suklaakastike olisi jäänyt multa juomatta 😀
Tykkään niin paljon reissata yksin, ettei munulle ehdi ollenkaan tulla tylsää. Meinasi kyllä jäädä suklaakastike minullakin juomatta, mutta oli vähän viileää ja kastike lämmintä. 🙂
Onpa suloisen idyllinen kylä, kuvista oikein huokuu eteläeurooppalainen kylätunnelma. Ja ihania vuorimaisemia! Italian Alpeille (tai Alpeille ylipäätään) olen hinkunut jo jonkun aikaa, mutta vielä ei ole tärpännyt reissun kanssa.
Enpä ole ennen ollut kylässä, johon ei pääse autolla. Vuoristomaisemiin tutustumassa, pikku hiljaa…
Onpas idyllisen näköinen paikka. Ja ei noissa maisemissakaan mitään vikaa ole.
Jollain tavalla itse diggaan juuri kyseisiä vuoristomaisemia. 🙂
Vuorissa on jotain todella puhuttelevaa!
Ihanan idylliseltä paikalta vaikuttaa! Tulee ikävä Italiaa.
Olen niin tyytyväinen, että menin juuri tuonne enkä mihinkään muualle. Oli ihanaa seutua!
Oi Italia Siellä kyllä riittää katsottavaa. Selailin muuten pari viikkoa sitten kirjakaupassa 150 Small Italian Towns -kirjaa, ja von suositella lämpimästi jos ei ole ennestään tuttu!
Kiitti vinkistä! Kuulostaa niin mun kirjalta!
Ei ole ajaminen Italiassa kaikista helpointa hommaa. Aika ihaniin paikkoihin olet eksynyt tälläkin matkalla! Tosin mikäpä Italiassa ei ihanaa olisi.
Minulla on viha-rakkaussuhde maahan. On siis kyllä sitä ei ihanaakin, mutta se ei liity maisemiin. 🙂
Rohkea nainen, kun tuollain lähtee päristelemään yksin! Toisaalta, sun kyydissä olleena, en yhtään epäile, ettekö sopeutuisi siihen Italian liikenteeseen 😉 Ja tottahan se on, että kun on jokin kulkupeli, on vapaa liikkumaan minne ja milloin. Siksi itsekin tykkään, että meillä on skootteri. Ei ole pelkästään songthawien ja tuktukien armoilla.
Ajan Suomessa niin paljon, ettei rattiin tarttuminen varsinaisesti hirvitä. En silti ole ajanut Suomen lisäksi kuin Italiassa ja Sloveniassa. Skootteriloma olisi niin mun unelma. On kuitenkin tosi kallista nykäistä oma Vespa esimerkiksi trailerilla Keski- tai Etelä-Eurooppaan ja toisaalta aika vaivalloista lähteä ajamaan Ruotsin tai Saksan halki. Unelma odottaa vielä toteutumistaan.
Kiva tapa reissata, ilman isompia ennakkosuunnitelmia! Toki varmasti riippuu paikasta, seurasta ja lomasta, miten haluat matkalka toimia. Tuo Grand Hotel on vaikuttavan näköinen, ei voi muuta sanoa. Kauniita maisemia 🙂
Yksin tällainen on helppoa. Minulla kuitenkin oli yksi tukikohta, josta käsin liikuin. Ei tarvinnut miettiä, mihin seuraavana yönä pääni kallistan.
Italia on kyllä aina upea paikka. Piti ihan tarkistaa kartasta että missä kohtaa tuo Bergamo on kun maisemat näytti niin samoilta kuin omalla Italian reissulla syyskuussa Gardajärvellä ja Etelä-Tirolissakin. Eikä se kaukana tietty ollutkaan. Autolla kulkeminen on tosi kivaa aina kohteissa ja itsekin on tullut ajettua autoa jo varmaan 15 eri maassa.
Gardalla en ole ollut, mutta jos on yhtä kaunista kuin Comolla ja Iseolla, pitänee sinnekin joskus mennä.
Mulla on sen italialaisen matamin uhkailuviestien jäljiltä vähän sellainen fiilis, etten välttämättä hingu ihan just nyt Italiaan, joka tietysti on ihan naurettavaa, mutta minkäs teet. Ihanaltahan tuo silti näyttää, ja tuollaisissa piilotettujen aarteiden paikoissa on kyllä oikeasti tosi epätodellinen tunnelma.
Laihojen lehmien luokse jouduin scrollailemaan uudestaan, koska en huomannut mitään, mutta laihoja olivat juu.
Minä sain taannoin yhden nonnan kimppuuni, kun annoin Homelidaysissa rehellistä palautetta kosteasta autotallista, jota studioksi erheellisesti sanottiin. Kun neljä viikkoa makasi Ikea-sohvan kuopassa, ei irronnut positiivista palautetta. Nonna haukkui valehtelijaksi. Ei esim. ollut kuulemma Ikea-sohva. Miksi sitten sellaisen esite laatikossa? Pyyhkeenkinnolisi voinut viedä ulso kuivumaan, kun ei sisällä vuorokausi riittänyt. Sen jälkeen uskoin minäkin pysyväni poissa.
Todella suloisia kyliä! Osassa kuvista on jostain syystä jotain aasialaista. Varsinkin tuo missä on joki ja silta näyttää kuin se voisi olla vaikkapa Kiinasta. 🙂
Totta. Ehkä vuoristomaisemassa on jotain universaalia?
Ooh, mitä tunnelmia – löytäisin oman sielunmasemani tuolta helposti kyllä minäkin 🙂
Ei kai tähän voi sanoa muuta kuin ihana Italia <3
Vaikuttaapa niin idyllisiltä kyliltä. Kyllä tuollaisissa maisemissa ja leppoisissa tunnelmissa stressi häviää (paitsi jos joutuu ajalemaan rasittava bemarikuski perässä :/). Haaveeni talosta Italiasta muistuttaa taas olemassaolostaan…
Kerran minulla oli asunto (kamala) neljä viikkoa. Joskus vielä. Sitten en ehkä ota kaikkein halvinta…
Nää tälläiset kylät on kyllä viehättävän näköisiä!
Ihan helmiä!
En vaan kest ä että noin kaunista on missään, vau! Italia tulikin vuosia sitten tutuksi kun meillä oli asunto Calabriassa 🙂
Calabria on vielä niitä Italian kolkkia, joissa en ole ollut. Olisikohan se hyvä 20. kerran juhlamatkalle?
Komeita tuo Grand Hotel sekä muut vanhat rakennukset ja erityisesti pikkukylien kujat! Tuo on Eurooppaa parhaimmillaan, jotain mitä Yhdysvalloissa aina välillä kaipaan.
Vanhalla Euroopalla on tosiaan eri tavalla annettavaa. Mutta epäilemättä kaikessa on hyvät ja ne huonommat puolensa.