Istrian sisämaan suloisia pikkukyliä

Istria on vieri vieressä pieniä, söpöjä kyliä. Aika kuluu mainiosti kiertelemällä kylästä toiseen. Eivät ne ensimmäisen jälkeen – jos silloinkaan – tarjoa uusia järisyttäviä elämyksiä, mutta ne ovat minusta todellakin vierailemisen arvoisia. Helpointa liikkuminen on autolla tai jollain muulla moottoroidulla. Pyöräilijöitäkin näkyi paljon, mutta noin niin kuin mukavaan matkantekoon ehkä suosittelisin kuitenkin vuokra-autoa*. Koin Istriassa ajamisen helpoksi. Tiet ovat enimmäkseen hyvässä kunnossa. Tienviittoja on myös hyvin, jos suunnilleen tietää, mihin ilmansuuntaan ja minkä suuren kaupungin suuntaan pitäisi olla menossa.

Seuraa vinkkivitonen: Jos kukkulalla sijaitsevan kylän ulkopuolella, siinä välittömässä keskustan läheisyydessä, on parkkipaikka, aja sille. Se voi olla ilmainen tai maksullinen (maksullistenkin hinnat todella maltillisia). Jos olet yksityisautoilun kuningas tai kuningatar, kuten minä, haluat tietenkin ajaa autollasi ytimeen asti. Silloin voit löytää itsesi pujottelemasta noin auton levyisiä keskiaikaisia mukulakivikatuja ja miettimästä hyvää selitystä vakuutusyhtiölle. Sitikkani selvisi naarmuitta, mutta varsin kylmällä puhaltaneesta ilmastoinnista huolimatta siinä rattia veivatessa tuli aika hiki. Tositarina Buzetista.

Buzetissa eivät paljon turistit pyöri noin ylipäätän, paitsi joku suomalainen hullu autolla. Yhden kamerakaulan näin lisäkseni ja yhden pyöräilijän, joka vaikutti siltä, ettei jaksa metriäkään enää. Oli siellä hotelli ja pari terassia, mutta varsinaista nähtävää ei oikeastaan. Parasta oli katsella ihan tavallista kyläelämää, jota ei sitäkään kyllä runsaasti tällaisessa pikkukylässä ole. Buzetin vanha osa on kukkulalla, uusi osa sen alpuolella, mutta jälkimmäinen on kuin mikä tahansa uusi pikkukaupunki melkein missä tahansa, eli ei mitenkään kiinnostava.

Kovin suositulta sen sijaan vaikutti Hum. Se sanoo olevansa maailman pienin kaupunki, mutta eivät ole tuon sloganin keksijät tainneet vierailla vaikkapa Färsaarilla, jossa parinkymmenen ihmisen kylät olivat ihan normaaleja. Lounasaikaan en suosittele menemään Humiin. Sen ainoan ravintolan terassi pullisteli väkeä, ja töykeä henkilökunta oli aivan kypsä tekemään työtään. Tungin jonkun pariskunnan pöytään (ystävällisesti kysyen toki), koska ilman ruokaa olisin alkanut muuttua yhtä hymyttömäksi kuin henkilökunta.

Roc-nimisen kaupungin kanssa kävi vähän hullusti. Parkkipaikkaa etsiessäni huomasin noin 1,5 minuutissa ajaneeni koko kaupungin ympäri ja olevani päätiellä taas. Tietenkin olisin voinut kääntyä takaisin, mutta jotenkin tuntui, että kylät alkoivat vähän kokea inflaatiota. Samanlainen kirkontorni nousi Rocinkin keskeltä kuin kaikista muistakin kylistä.

Oman asuinpaikkani, Motovunin, voittanutta en pikkukylistä löytänyt. Siellä kuitenkin näki kivasti myös pikallista elämää. Mutta söpöydessä sille veti vertoja Groznjan. Se on suloinen, vanha kylä, mutta nykyään erilaisten käsityöläisten ja taidegallerioiden kansoittama. Sen ainoa vika on, että se on aika pieni. Moninkertaisesti suuremmassakin olisin niin tykännyt vaellella. Groznjan toki tuntuu vähemmän autenttiselta kuin vaikka Motovun. Sen taide ja käsityö on minusta aika laskelmoitua turistinäkökulmasta, mutta eipä siinä mitään pahaa ole, että tehdään töitä, joiden ajatellaan myös myyvän.

Groznjanissa on useita ravintoloita ja kahviloita, ja sen sokkeloisuuteen oli helppo vähän eksyä. Kun kolmatta kertaa huomasin ohittavani saman paikan olevinaan matkalla takaisin autolle, oli pakko kysellä vähän vinkkiä. Mutta mitäpä tuo haittasi. Oli ihana kesäpäivä, ja avonaisesta ikkunasta kuului vähän epävireistä viulunsoittoa. Terassilla sai tuorepuristettua mehua, ihmiset hymyilivät ja taidegalleria myi kauniita portikortteja.

Tunnetuinta Istriaa on epäilemättä rannikko, mutta suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös sisämaahan. Välimatkat ovat lyhyitä, joten yhdenkin päivän autoilulla ehtii paljon. Viipymällä yön jossain näkee tietenkin enemmän. Viivyin itse kolme yötä ja olisin ollut pidempäänkin, mutta mieli paloi näkemään merta. Koko reissun ensimmäisten Fethiyen-päivien jälkeen en ollut nähnyt merta kuin sisälahdella Izmirissä ohimennen. Kaipasin merelle. Oli meren aika.

*Autoilu yhteistyössä Kroatian matkailutoimiston kanssa