Vitoria syöpölle ja juopolle (siis ruokaa ja viiniä nautiskelijalle)

Baskit ottavat ruoan ja juoman vakavasti. Gastronomia on usein toistuva sana, milloin puhutaan baskeille tärkeistä asioista. Aloitin pitxoihin tutustumisen Bilbaossa, mutta Vitoria vei nekin ihan uudelle tasolle. Täällä ollaan myös erityisen ylpeitä oman alueen Rioja-viineistä. Sanovat, että saksalaisilla on Mersunsa ja että samalla ylpeydellä baskit suhtautuvat viineihinsä. Ja päästiin Vitoriassa siis itse asiaankin: ensimmäinen viinitasting.

Plaza de Abastos on etäisesti kuin San Miguel Mercado, madridilainen maailman ihanin kauppahalli. Se on pienempi, mutta myy elintarvikkeita sekä kokkailuun että paikan päällä syötäväksi. Tiskeiltä voi ostella mieleisensä ja istua herkkujen kanssa alas syömään. Kauppahalli oli lounasaikaan vilkas, mutta syömisen sijaan pääsin keskittymään viinien maisteluun. Eguren Ugarten viinitalolla on siellä pieni myymälä, jossa järjestetään myös tastingeja. Paikkaa pitää ihana Silvia, joka puhuu paljon, kertoo hurjasti Rioja Alavesan viineistä ja kannustaa keskusteluun. Mikään asiantuntija ei tarvitse olla osallistuakseen. Sylvien, kuten muidenkin viinin kanssa työkseen tekemisisssä olevien, filosofia on minusta ihana: paras viini on se, josta juoja itse pitää eniten. Ei ole merkitystä, mistä maasta viini on tai mitä lajiketta, onko se kallis vai halpa, kunhan se maistuu hyvältä. Niinpä minäkin sain ihan rauhassa olla täysin ummikko punaviinien suhteen.

Maistelimme kuutta eri viiniä. Osa oli bulkkiviinejä, joita tehdään 100 000 pulloa vuodessa, mutta osa sellaisia, joiden erä on vain 800 pulloa. Pääsinpä kokeilemaan tämänkin kauden nuorta viiniä, joka oli tullut myymälään edellisenä päivänä. Punaviinien karttajana en osaa sanoa niistä mitään, mutta valkoisissa on olen huomannut koko matkan ajan ja nyt maistelussakin, että niissä eivät tuoksu ja maku vastaa toisiaan. Sylvien sanoin valkoviinit ovat valehtelijoita. Makealta ja hedelmäiseltä tuoksuva viini voi olla maultaan hyvinkin voimakas.

Viinitasting on näillä kulmilla minusta varsin edullista: 7,50 eurolla saa maistella kolmea, kympillä kolme viiniä ja niihin paritettuna suklaata, ja kallein setti on 15 euroa.  Silloin maistellaan viittä ja mukana on myös näitä harvinaisempia. Jos poikkeaa vain ostoksilla, saa toki myös maistaa, ettei tarvitse ostaa sikaa pullossa, mutta tasting on hyvä varata etukäteen vaikka sähköpostilla (silvia@egurenugarte.com).

Bilbaossa elin pari päivää pelkillä pintxoilla. Vähän samalla meiningillä jatkoin, mutta silmäni avautuivat niiden monimuotoisuudelle. Pintxot ovat useimmiten leivän päälle rakennettuja ja cocktailtikulla koossa pysyviä pikku annoksia. Perusbaareissa näkee tikkuun seivästettynä myös esimerkiksi oliiveja. Yhden annoksen hinnat ovat halvimpien paikkojen alkaen eurosta kalliimpien reiluun kolmeen euroon. Toistaiseksi en ole törmännyt kalliimpiin. Kyselin, mikä oikeastaan on tapaksien ja pintxojen ero. Vastaus oli jotain muuta kuin odotin: pintxoista maksetaan, tapaksista ei. Tämä on siis ainakin ollut alun perin se ero: juoman hintaan sisältyvät pikkupalat ovat tapaksia, erikseen maksettavat pintxoja – ja jälkimmäiset ovat erityisesti pohjoisen Espanjan, esimerkiksi Baskimaan, juttu. Ystävät kokoontuvat baariin, ottavat lasin viiniä, muutaman herkkupalan ja seurustelevat. Siksipä oma oloni on ollut yksikseni vähän orpo.

Viinien maistelun jälkeen alkoi olla nälkä. Oli myöhäisen lounaan aika, ja Toloño-niminen paikka täynnä muitakin herkkusuita. Toloño avasi silmäni sille, mitä kaikkea pintxot ovat silloin, kun ruoanlaitto otetaan tosissaan. Tiskillä oli toki perinteisiä leipäversioita, mutta sain maisteltavakseni yhtä ja toista vadilta, kiposta, jalallisesta lasista. Kerroksittain lasikippoon rakennettu annos oli jotain sientä ja voittanut viime vuonna pintxo-kilpailun. Mitä sanoinkaan vakavasti ottamisesta… Hinnat olivat täällä kolmea, neljää euroa. Makukokemukset olivat mielenkiintoisia, mutta nämä gourmetpintxot eivät kiilanneet omiksi suosikeikseni.

Lounas jatkui Sagartokissa. Ravintola oli ihana. Kadulta tullessa etuosassa on perinteisen oloinen pintxo-baari ja peremmällä ravintolasali, jossa sai pikkupalojen lisäksi tuhdimpaakin ruokaa. Seikkailuni uudenlaisten pintxojen parissa jatkui. Vaikka muoto poikkesi täälläkin leipäversiosta, maut olivat jotenkin minun suomalaiseen makuuni paremmin sopivia. Ruokailijoille tuotiin toki kokonainen leipä siihen kaiken oheen, että ei ilman leipää tarvinnut jäädä. Espanjalaiset kuulemma rakastavat leipää ja yhä enemmän artesaanityyppisiä valkoisen pullaleivän sijaan. Sagartoki on myös mainio cocktail-baari. Seurasin, miten Raul-niminen tyyppi rakensi drinkkejä, ja tiesin, mistä minut löytää illalla. Paikassa on vain yksi huono puoli: se on aika kallis. Drinksu ja neljä palaa lohta maksoi 19 euroa. Lohi oli parasta ikinä saamaani ja juoma juuri toiveitani kuunnellen tehty, eli ei hinta minua kaivelemaan jäänyt.

Vitoria osoittautui siis sekä kauniiksi (lue lisää täältä) että myös herkulliseksi!

Yhteistyössä Turespaña ja Euskaditurismo