Villa Kep Resort sai stressikimpun rentoutumaan

Villa Kep Resort sai stressikimpun rentoutumaan

Bangkokin työviikon ja Phnom Penhin hektisyyden jälkeen tarvitsin paikan, jossa rauhoittua. Hyppäsin bussiin ja ajoin Kepiin Etelä-Kambodžaan. Siellä on Villa Kep Resort, 18 bungalowin kokonaisuus oikeasti keskellä luontoa. Kun saavuin, oli jo pimeää. Kuoppainen tie tuntui jatkuvan loputtomiin, vaikka todellisuudessa päivänvalossa matka ei ollut pitkä. Luonnon äänet tuntuivat lähes meteliltä. En tiedä, mitä sirkkoja ja sammakoita tonteilla on, koska niistä saa vain kuulohavaintoja. Portin pielessä haahuili lehmä. (Ehkä sama kaveri eksyi ulkotiloissa olevaan respaan myöhemmin. Henkilökunta hätisteli tyypin lempeästi matkoihinsa. ”He just checked out”, sanoi hymyilevä työntekijä.)

Villa Kep Resort on suomalaisomisteinen, ja sen toimintaa suunnitellaan ja kehitetään rakkaudella. Oli ilo tutustua omistajiin, jotka ovat resortilla oikeastaan aina läsnä. Heiltä saa kaikki neuvot, mitä tehdä, minne mennä, ja aika moni vain yhden tai kaksi yötä varannut jää pidemmäksi aikaa, koska täällä on toisaalta luonnon rauha, toisaalta kaikenlaista tekemistä lähiympäristössä. Oli myös kiinnostavaa kuulla, miten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tai meille itsestään selvästi vastenmielistä mutta Kambodžassa ihan tavallista korruptiota vastaan yritetään taistella ainakin resortin tasolla. Sanoivat olevansa ylpeästi kolmen tähden resort, mutta olen vahvasti eri mieltä. Liimaisin ehdottomasti portin pieleen neljännen. 

Villa Kep Resort

Villa Kep Resort

Villa Kep Resort

Villa Kep Resort

Mutta vaikka kuvittelin olevani valmis lepoon, en sitä ollut. Kuin olisi ollut patteri pöksyissä. Sama tuttu tilanne: sisäinen sähköjänikseni sittenkin tarvitsee vähän kauemmin kuin viikon toimintaa ennen kuin rauhoittuu. Kävi vielä niin huono tuuri, että satoi aika ankarasti. Usein kesäkuu on lähinnä yöllisiä rankkasateita tai puolen tunnin hanat auki, hanat kiinni -iltapäiväkuuroja, mutta nyt oli asteen verran kosteampaa. Aloin ärsyttää negailulla jo itseänikin. Oli pakko vaihtaa asennetta: viihtymiseni ei ole kenestäkään muusta kuin itsestäni kiinni. Puitteissa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Villani oli kaunis, skandinaavisen pelkistetty mutta itämaisella tvistillä, ravintolan tarjonta oli hyvää ja sopivaan hintaan, baarikin oli auki, jos sille tuli tarve, allasalue oli houkutteleva, varjon alla saattoi pidellä sadettakin, hierojan sai tilattua kotiovelle, omien maiden mangoja ja banaaneja sai napata ravintolasta välipalaksi. 

Niinpä aloin laajentaa reviiriäni. Ollaakseen pieni kylä, Kep on varsin antoisa. Otin tuktukin kylille. Kävelin rannassa, pistäydyin Grab Marketin alueella ihmettelemässä paikallista kalastusta ja torimeininkiä, istuin limulle, kävin lounaalla. Pistäydyin bussilla Kampotissa, 20 kilometrin päässä olevassa vähän isommassa kaupungissa. Vuokrasin mopon ja sadetta uhmaten kurvailin kansallispuistossa. Ja kun aurinko alkoi paistaa, olin saanut pahimmat höyryt ulos. Silloin olin valmis asettumaan romaanin kanssa altaalle ja vihdoin huokaista. Nyt saattoi loma oikeasti alkaa. Näin aikuismatkailijana myönnän nauttineeni erityisesti tässä kohden siitä, että tämä on adults only -paikka. 

Vaikka en ollut resortissa kuin viikon, ehti sinä aikana olla paikallisen suunnittelijan myymälän avajaiset ja lauantaiseen tapaan elävää musiikkia. Oli kiva huomata, miten Villa Kep Resort kerää myös ympäristön muita expatteja viettämään aikaa. Vaikka olin yksin, en tuntenut oloani yksinäiseksi. 

Kun high season taas suunnilleen marraskuussa alkaa, Villa Kep Resort on nykyistäkin viihtyisämpi. En voi kertoa kaikista suunnitelmista, koska enhän voi luvata niiden kaikkien olevan vielä valmiina. Jos Kepistä pitäisi jotain huonoa sanoa, se on se, ettei se oikein ole reiteillä mihinkään, vaan sinne pitää vasiten hakeutua. Mutta kuka sanoi, ettei niin kannattaisi tehdä? 

Superior villat touko-lokakuussa alkaen 35 $, marras-huhtikuussa 40 $
Deluxe villat touko-lokakuussa alkaen 45 $, marras-huhtikuussa 50 $

Villa Kep Resort

Villa Kep Resort

Villa Kep Resort

Villa Kep Resort

Majoituin resortissa alennettuun hintaan.

Resortin kotisivulle pääset tästä.

Next Post:
Previous Post:
There are 5 comments for this article
  1. Heidi / Maailman äärellä at 10:36

    Ihana on seurata matkaasi siellä kaukana. Mutta maltoitko sitten todella pysähtyä auringon tullen lukemaan? 😀
    Villa Kep Resort näyttää kivalta, konstailemattomalta, selvästi paikalta, jossa on helppo viettää rentoja päiviä. Muuten kelpaisi minullekin, mutta minä tarvitsen reissuilla aina sen parvekkeelta avautuvan kauniin maiseman (maisemilla hemmoteltu kun olen <3).

  2. Sandra / Terveiset päiväntasaajalta at 19:38

    Sijaintinsa ansiosta se siis pysyykin ihanan rauhallisena varmasti 🙂 ihania paikkoja löydät reissulla, oikein houkuttelevia 🙂 kyllä tuonne voisi altaalle jumahtaa viikoksi helpostikkin 😅

  3. Terhi at 00:24

    Kuulostaapa ihanalle paikalle! Kirjan lukeminen ja rentoutuminen rauhaisalla allasalueella kuulostaa tällä hetkellä erityisen houkuttelevalta.

  4. Johanna / Fin Nomads at 22:59

    Ihanan oloinen paikka! Me viihdyttiin myös tosi hyvin Kepin rauhassa. Kannattaa vierailla ehdottomasti myös Kepin luolissa ja kukkulan päällä sijaitsevassa temppelissä, jossa ei ollut meidän lisäksi ketään ja josta näki Vietnamiin asti.

  5. Anna / Muuttolintu.com at 09:45

    Näyttää tosi viihtyisältä. Hyvä jos sait sisäisen sähköjäniksen vihdoin rauhoittumaan 😀 Itse ihastuin Kampotiin viime vuonna niin etten sitten Kepiä sen kummemmin nähnyt. Näin sen rannan ohimennen matkalla sinne viereiselle Rabbit Islandille, se näytti ihan kivalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge