Tilinteon aika. Mitä maailma minulle opetti (itsestäni)? 

Tilinteon aika. Mitä maailma minulle opetti (itsestäni)? 

Lähes neljä kuukautta sain nauttia vapaudesta, elää elämäni parasta aikaa. Blogin sloganissakin taitaa lukea, että koska matkailu tekee minut onnelliseksi. Matkalta palaaminen ei. Olo on haikea, vähän vaikeakin. Aika paljonkin vaikea. Suorastaan vittumainen. 

Mutta nämä kuukaudet olivat uskomattoman hienoja. Niihin ei mahdu Mt. Everestin valloitusta, uimista (epäeettisesti) delfiinien kanssa, sampanjaa ja Michelin-ravintoloita. En lähtenyt huippukokemuksia hakemaan. Sanoin lähtiessäni leppoistavani, liikkuvani, lukevani, kulkevani hitaasti. Oli minulla laihtumisenkin tavoite, mutta unohdetaan se. Jatketaan sen kanssa sitten kotona. Mutta todellakin leppoistin. Opin vihdoin itselleni parhaan tavan matkustaa: monta yötä samassa paikassa. Moni kohde, vaikkapa Vientiane tai Hue, tuntui ensimmäisen päivän jälkeen tylsältä, mutta kun neljän yön jälkeen oli aika jatkaa matkaa, tuntui, että olisinhan minä vielä jäänyt. Muutenkin tällainen rauhallinen eteneminen antaa aikaa hengähtää. Ei haittaa, jos pari päivää sataa, jos jonain päivänä ei vain huvita tehdä mitään. Aina tulee parempi sää, parempi vireystila. 

Untitled

Loman luksushetki: oma rantavilla Banyan Tree Lang Cossa

Untitled

Pitkän Vientiane – Vang Vieng-bussimatkan jälkeen lounashetki uima-altaalla

Untitled

Kun moneen päivään näin ensimmäisen kerran sinistä taivasta

Untitled

Kun aloin oivaltaa, että Vientiane ei todella ole tylsä kaupunki

Opin entistä enemmän sietämään yksinoloa. Oikeastaan yksiä parhaista kokemuksistani olivat ne, kun olin jossain melkeinpä täysin yksin. Tyhjällä rannalla vain minä ja ravut. Melkein tyhjällä rannalla minä, auringonlasku ja viinipullo. Jälkimmäisestä yhdistelmästä kysyin kyllä kavereilta Facebookissa, onko se jo vähän säälittävää. Ei kuulemma ollut. Sama pullo mukanani jatkoin seuraavana iltana, ja silloin osasin jo oikeasti nauttia. Näitä hiljaisia kolkkia Kaukoidässä on kyllä. Ne pitää tietää tai niihin päätyä vahingossa. 

Jano nähdä koko ajan uusia maita on sammunut. Vanhoissa tutuissakin on niin paljon nähtävää. Olisihan tässä ajassa bongaillut vaikka mitä, jos siltä olisi tuntunut. Laos oli ainoa maa, jossa en ollut käynyt ennen, mutta onneksi menin nyt. Se oli ihana. Kuten kaikki muutkin. Olisiko sittenkin asennekysymys, mitä odottaa? Olihan Mirin kaupunki esimerkiksi vähän tylsä, mutta on minusta itsestäni kiinni, antaako sen häiritä vai viihdytänkö itseäni sillä mitä on. 

Aika usein olin tilanteessa, että parin päivän päästä olen aikeissa lähteä maasta, mutta en tiedä yhtään mihin, tai että lentolippu on kyllä seuraavalle päivälle, mutta hotellia ei. Tällainen epävarmuudensietokyky on kasvanut hurjasti. Katsotaan, miten se heijastuu arkeen vai heijastuuko mitenkään. Heittäytymistä pitäisi harjoitella enemmän. Yksi hyvä oli kyllä lähteä kymmeneksi päiväksi Myanmariin kerran tapaamani ihmisen kanssa.

Haluaisin sanoa oppineeni ymmärtämään, kuinka paljon vähemmälläkin tulee toimeen, kuinka voi olla onnellinen vähemmällä tavaralla. Mutta vaikka silmät monenlaiselle taas  avautuivat, ei maailma ihmistä noin vain muuta. Toisaalta turistina suurin osa meistä kulkee vain alueilla, joilla kontakti ihan tavallisen kylänmiehen elämän kanssa jää todella ohueksi. Tiedän, että kotona on ihan järjettömästi kamaa, josta voisin luopua. Mutta koskaan ei tunnu olevan aikaa. Jos on vapaata, karkaan maailmalle. Vihaan kaaosta, joka esimerkiksi työhuoneessani yleensä on. Mutta sitten menen muualle tekemään hommia. Konmaritan joskus toiste. Vähemmän kyllä olen viime vuodet mitään ostanut aiempaan verrattuna. En ala edes hurskastella, kuinka nyt arvostan omaa elämääni, suomalaista yltäkylläisyyttä ja kuinka alan lahjoittaa puolet palkasta joko kuukausi nälkää näkeville, kuinka en valita enää mistään. 

Untitled

Kun sen verran kirkastui, että meri oikeasti alkoi näyttää turkoosilta Koh Rongilla

Untitled

Sininen hetki rannalla Kambodzassa

Untitled

Hikisenä mutta onnellisena lamauttavaa reissuväsymystä selättämässä

Untitled

Pitkä päivä vaihtumassa illaksi. Reissuväsymyspäivä, osa 2, ja väsynyt reissutyttö lautalla Hongkongissa

En olisi halunnut palata. Yritin saada pari kuukautta lisää vapaata. En saanut. Syyt olivat minusta väärät, mutta näin tämä menee. Sain paljon. Olisin halunnut enemmän. Ei kyse ole siitä, että olisin onneton Suomessa, onneton töissä. Mutta olin onnellisimmillani maailmalla. Rahat olisivat riittäneet pidempäänkin olemiseen. Kerran elämässä -juttuja ei tule usein. Jos sen olisi voinut saada olemaan vielä parempi, miksipä en olisi pettynyt, kun en voinutkaan.

Pakko on kiittää myös kotijoukkoja. En tiedä, kuinka monessa perheessä annettaisiin lähteä maailmalle. Toisaalta lähtisin, vaikka siihen ei lupaa annettaisi. Mutta näin on tietenkin parempi. Ja ehkä oli ihan jännää, kun pari kertaa sai pari viikkoa etukäteen tietää, mihin päin maailmaa tulla kulkemaan hetken rinnalla. Mahtaako koira kaivata palaajaa? Ehkä se on jo tottunut, että menen ja tulen. 

Me kaikki unelmoimme eri asioista. Minun unelmani on nähdä maailmaa. En kaipaa extreme-elämyksiä. Tai ehkä kaipaankin, mutta tiedän omat rajoitteeni. Olisi ihanaa olla se, joka laskee kaikki kosket, kiipeää kaikki vuoret, pyöräilee maailman ääriin. Mutta en ole enkä halua sitä niin paljon, että alkaisin elää sitä varten. Näin on hyvä. Matkustan minulle sopivasti. Rakastan sitä. Ai niin, ja olen oppinut vihaamaan kiinalaisia ja vietnamilaisia turisteja ja kaikkia niitä, jotka eivät kunnioita ympäristöään. Mutta tästä avaudun lisää joskus myöhemmin. 

Oppeja tulee takuulla mieleen myöhemmin lisää. Juuri nyt nautin hiljaisuudesta. Sitä kaipasin kotoa eniten. Jääkaappi pitää pientä hurinaa, mutta muuten ei kuulu mitään. Suihkuunkin voin mennä suu auki. Onhan puhdas vesi ihan luksusta. Avautumispostaukset päättyvät tällä erää tähän. Matkajuttuja tulee vielä Vietnamista, Kambodzasta, Macaolta, Hongkongista ja Laosista.  

Untitled

Dimsumit tekevät aina onnelliseksi!

Untitled

Montakohan annosta vietnamilaisia kevätrullia onkaan tullut syötyä?

Untitled

Joka maassa näin temppelin jos toisen. Tämä oli minulle upein kaikista.

Untitled

Kuala Terengganu. Oletko kuullut? En minäkään ollut. Mutta sen Chinatown tuntui kodilta.

Postauksen kuvat ovat täysin randomisti pitkin reissuani. Ne ovat kaikki hetkistä, jotka tekivät minut onnelliseksi. 

Next Post:
Previous Post:
There are 10 comments for this article
  1. Annika – Tarinoita Maailmalta at 09:13

    No ei ihmekään, että olisit halunnut jatkaa matkaa – reissusi vaikuttaa just hyvältä mun makuun! Joskus vielä haluan itsekin kokeilla hitaasti, nautiskellen matkailusta, mutta eihän näillä Pohjois-Amerikkalaisten lomamäärillä sellaisesta voi edes haaveilla. Mutta joskus vielä, ja sen eteen on jo suunnitelmakin olemassa!

    Aivan ihania kuvia ja tunnelmia 🙂

    • Annika Author at 22:43

      En minäkään tätä ihan kertyneillä kesälomilla saanut tehtyä. 🙂 Mutta joo, loma- ja vapaakulttuuri ovat siellä varmaan ihan erilaiset. Työ haittaa harrastuksia, vai miten se sanotaan. Tämä oli minulle kyllä unelmien täyttymys. Tai vielä paremmin olisivat täyttyneet tietenkin, jos olisin voinut vielä jäädä. Ei paluu kyllä ehkä helpommaksi olisi muuttunut, mutta nyt jotain vain jäi pahasti kesken.

  2. Marimente at 11:49

    Slow travel – ehdoton kyllä! Aivan uskomattomia fiiliksiä reissusi varrelta ja sinun kirjoituksesta välittyy aito, palava rakkaus matkailua kohtaan. Olen myös omalla kohdallani todennut, että hitaasti tunnustelemalla ja makustelemalla saan uudesta (ja myös aiemmin nähdystä) ympäristöstä eniten irti.
    Marimente recently posted…Basilicatan Matera – maailman vanhin kaupunki?My Profile

    • Annika Author at 22:48

      Niin, jonkinlainen rakkaussuhde meillä on, minulla ja maailmalla.

      En usko olevani vielä ihan valmis slow-matkailija. Aika reippaasti sittenkin liikuin. Mutta hitaammin kuin ennen. Sillä tavalla halu nähdä uutta ei ole kadonnut. Mutta yksi yö siellä, toinen täällä -meininkiä en enää halua. Silloin ei vain jää aikaa fiilistelyyn.

  3. Merja / Merjan matkassa at 17:15

    Mielenkiintoista lukea fiiliksistäsi pitkän reissun jälkeen. Minulla kun ei toistaiseksi ole kokemusta kuin kahden viikon matkoista (ellei kuukauden kielikurssia teininä lasketa mukaan). En osaa sanoa mitä itse ajattelisi matkan jälkeen; tulisiko haikeus vai olisiko hyvillään, että pääsee kotiin. Sen näkee sitten aikanaan. Mieli tekisi 3-4 kuukauden irtiottoon työelämästä. Alustavasti siitä on miehen kanssa ollut puhetta ja ehkäpä lähivuosina saamme tuon reissun tehtyä. Maailmanympärimatkasta en haaveile vaan mielummin muutaman kuukauden reissuista, joiden aikana ehtisi tutkia jotain maanosaa tarkemmin. Leppoistaminen kuulostaa hyvältä suunnitelmalta.
    Merja / Merjan matkassa recently posted…Viinitilaretki MallorcallaMy Profile

    • Annika Author at 22:51

      Osa tunteista ehkä jää tulematta, jos matkustaa kumppanin kanssa. Osa liittynee yksin olemiseen. Toisaalta tien päällä kuukausia, yhdessä 24/7 voi sekin herättää paljon tunteita. Minä luovuin nyt maailman ympäri menemisestä taloudellisista syistä. En ollut valmis säästämään niin paljon, koska en halunnut jättää mitään matkoja tekemättä. Kaukoitä valikoitui nimeomaan hintatasonsa vuoksi mutta myös siksi, että tiesin olevan turvallista ja helppoa matkustaa yksin.

  4. Susanna at 02:57

    Hyvä aihe, hitaasti matkustelu on parasta. Kyllästyin ja väsyin itse siihen kun vuosi sitten kesällä vaihdoin paikkaa päivän ja viikon jälkeen. Uusia kohteita on kiva nähdä, mutta laukun raahaus kuumuudessa ja muu sellainen on aika ärsyttävää ja rasittavaa. Siksi on välillä kivempi pysyä yhdessä tai muutamassa kohteessa. Se on kyllä hankalaa silloin jos majoitukset on loppuunmyyty, etenkin kesä on sitä aikaa että lähes kaikki myydään

    • Annika Author at 19:47

      Jos matkustaa pahimpana sesonkina, on kyllä hyvä varata majoitukset etukäteen, ettei tule ongelmatilanteita. Olen turvautunut taksiin, kun matkalaukun kanssa kuljen. Ei ollenkaan tee mieli raahata missään lämpötiloissa.

  5. Sanna Wallenius at 16:53

    Ihanan rehellisen tuntuisesti kirjoitit. Tärkeintä on reissata juuri niin kuin itselle sopii. Mä esimerkiksi tiedän, etten pystyisi olemaan noin kauan erossa perheestä. On aika outoakin tajuta, kuinka hitsautunut sitä on omaan jengiin. Yhdessä reissaaminen ei tunnu mitenkään vaikealta tai rasittavalta. Mutta ehkä juuri noiden oivallusten vuoksi aion kyllä kokeilla lähitulevaisuudessa itsekseni matkustamistakin. Luulen, että viikko tai parikin riittäis mulle.

    • Annika Author at 19:44

      Kyllä minä ihan rehellinen olen, en vain sen tuntuinen. 🙂 En matkusta yksin päästäkseni karkuun perhettä tai että reissukaverin kanssa olisi vaikeaa tai rasittavaa, päin vastoin. Aika paljon rankempia monet asiat ovat yksin. Yksin matkustaminen ei sulje pois matkustamista toisen kanssa. Se on oma juttunsa. Saan siitä omalla tavallaan enemmän, kun taas toisen kanssa saan enemmän eri asioita. Nyt kun olen matkustanut yksin aika paljon, kaipaan sitä. Oman itsensä kanssa oleminen tekee oikeasti hyvää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge