Type and press Enter.

Täyttikö Hoi An suuret odotukset?

“Hoi An on ihana!” “Hoi An on niin suloinen!” “Vietnamissa Hoi An on ihan parasta!” “Viihdyt ihan varmasti!” Voiko mikään kohde tällaisen suitsutuksen jälkeen enää täyttää odotuksia? 

Alkuun en saanut Hoi Anista oikein otetta. Se tuntui liiaksi turistien kansoittamalta. Keskustassa ei oikein voinut nähdä paikallista elämää, kaikki kaupat olivat olemassa turisteja varten, ja paikoin väenpaljous alkoi jo käydä hermolle. Kesäkuinen Hoi An oli myös paahtavan kuuma. Lähtö kaupungille jäi helposti vasta iltaan, jolloin 35-asteinen päivä alkoi vähän viiletä. Mutta parin päivän jälkeen Hoi An alkoi tuntua koko ajan paremmalta, lopulta todella hyvältä. Myanmarin kulttuuriviikkojen jälkeen tuli easy living -fiilis: hitaita aamuja, altaalle tai rannalle, illalla kaupungille hengailemaan. Parin päivän jälkeen turistimääriinkin alkoi tottua ja pienen, Unescon maailmanperintöluetteloonkin kuuluvan, keskustan kadut tulivat tutuiksi, mutta ei haitannut nähdä niitä yhä uudelleen. Hoi An alkoi tuntua kotoisalta. Mitä enemmän päiviä kului, sitä enemmän aloin viihtyä. Ymmärrän hyvin, että varsinkin pitkällä reissulla olevat jäävät tänne viikoksi, kahdeksi. 

Satojen lyhtyjen Hoi An

Hoi Anin tavaramerkki ovat sadat lyhdyt, jotka valaisevat sen keskustaa iltaisin. Kaiken väriset paperilyhdyt tekevät tunnelmasta jotenkin epätodellisen, vähän kuin ei ulkona oltaisikaan vaan kaikki olisi yksiä suuria rapujuhlia. Lyhtyjä roikkuu katujen yllä, puissa, seinillä. Niitä on ravintoloiden parvekkeilla, kauppojen ovilla. Niitä on kaikkialla. Mutta kun kello tulee kymmenen, lyhdyt sammuvat ja koko kaupunki tuntuu hiljenevän, käyvän nukkumaan. Vain satunnaisissa loungebaareissa ilta edelleen jatkuu. Joen vastarannalla kuulemma voi myös juhlia pidempään.  

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Ihania ravintoloita, kahviloita ja baareja

Koska Hoi An on turisteille, se myös tarjoaa palveluja, joita me kaipaamme. Kahvilat ovat viehättävä sekoitus länsimaista ja vietnamilaista tyyliä, ravintolat tarjoilevat erinomaista ruokaa erittäin edulliseen hintaan. Omat suosikkini ravintoloista oli Morning Glory. Oikeastaan ravintoloita on kaksi, Morning Glory 1 ja 2. Niissä on sama ruokalista ja vähän tympeä palvelu, mutta molemmat ovat jatkuvasti täynnä. 

Reaching Out Tea House on ihana kahvila. Siellä ei puhuta lainkaan. Tarjoilijalle voi viestiä kirjoittamalla paperille tai näyttämällä pöydällä olevia palikoita, joissa lukee vaikka lasku tai kiitos. En tiennyt hiljaisuusteemasta ennen sisään astumista. Vilkkaan kaupungin keskellä tällainen paikka on ihana keidas – jota kaikki eivät harmikseni oikein osanneet arvostaa ja hiljasuutta kunnioittaa. 

Joen rannassa on lempibaarini Cyclo Bar. Frozen margaritan mansikan maku tulee tuoreista marjoista, ei makusiirapista. Sen omistaja fiksaa kaikki tarpeet, kuten hankkii taksikyydin Da Nangiin tai lentokentälle. Jalkakäytävällä hengailee valtavan kokoinen husky, joka nauttii ohikulkijoiden huomiosta ja poseeraa kiltisti selfieissä.  

Hoi An
Morning Glory ravintolat kertovat tarjoavansa vietnamilaista katuruokaa mutta uudella otteella. Ruoka oli taivaallisen hyvää.
Hoi An
Näistä aineksista askarreltiin riisipaperin sisään rullia.

Hoi An

Reaching Out Tea House on harmonisen näköinen. Tällaisessa ympäristössä on helppo olla hiljaa tai jutella kuiskailemalla.

Hoi An

Hoi An

Hoi An
Cyclo Bar sijaitsee joen rannassa.

Hoi An

Hoi An

Tunnelmallinen ja kaunis vanha kaupunki

Hoi Anin vanha kaupunki on kaunis. Siellä on paljon vanhoja taloja, joista osa on suojeltuja, ja aluehan on Unescon maailmanperintölistalla. Vanha osa kaupunkia muodostuu muutamasta risteävästä kadusta, joita turistit vaeltavat sinne ja takaisin. Itse kaupunki on suuri, eikä vanha kaupunki ole kuin murto-osan siitä. Mutta sillä muulla ei turistin näkökulmasta ole vastaavaa vetovoimaa. Parhaimmillaan vanha kaupunki oli aamulla auringonnousun aikaan, kun kaikkialla (muualla paitsi torilla) oli lähes autiota.         

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Hoi An

Edullisia ja laadukkaita majoituksia

Vanhassa kaupungissa on vain muutama hotelli. Suurin osa sijaitsee keskustan ja rannan yhdistävän tien varressa. Tie on oikeastaan vieri vieressä hotelleja, ravintoloita, pesuloita ja turisteille vaatetta myyviä kauppoja. Oma hotellimme Hoi An Garden Palace & Spa oli parin kilometrin päässä keskustasta juuri tämän pääkadun varrella. Se oli kuin vanha mutta moderni kartano. Se oli hinnaltaan edullinen ja palvelultaan erinomainen. Vahva suositus siis. Varjon alla uima-altaalla tuli vietettyä pitkiä hetkiä. Ylipäätään hotellit vaikuttivat monen muuhun kohteeseen verrattuna todella hyvän hintaisilta ja laadukkailta myös. 

Hoi An

Shoppailijalle täydellisesti istuvia mittatilausvaatteita

Moni teettää Hoi Anissa vaatteita – niin minäkin. Omaksi luottovaatturikseni valikoitui Yaly Couture. Mittojen mukaan teetetyt puserot maksoivat alle 30 euroa. Toinen tehtiin kuvan perusteella, toisessa oli mallina mukanani ollut pusero. Olisin halunnut teettää enemmänkin, mutta sovitukset olivat tukahduttavassa helteessä aika raskaita, koska sovitushuoneessa ei ollut ilmastointia, tuuletin vain. Näillä hinnoilla on helppo antaa shoppailumopon karata käsistä. Mutta silti vaatteet maksavat niin paljon, että tekijöillekin riittää osansa. Puseroiden lisäksi ostin vielä pitkän oranssin mekon, jonka näin mallinuken päällä. Se oli täydellisen kokoinen ja lyhennettiin vain minulle sopivaksi. Täyspitkän vuorellisen leningin hinta oli 70 euroa. Mittojen mukaan olisi saanut teetettyä myös ainakin kenkiä.    

Hoi An
Kuvan liike ei liity mitenkään tapaukseen.

Entä täyttikö Hoi An odotukset? 

Kyllä täytti! Siinä yhdistyy kaikki, mitä oikeastaan lomakohteelta odotan: kaunista katsottavaa, herkullista ruokaa, hyvätasoinen majoitus sopuhintaan, turvallisuus, ystävällisyys lähes kaikkialla, ostosmahdollisuudet – ja ihana ranta, josta voit lukea täältä.

Hoi An

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

29 comments

  1. Vietnamilainen ruoka on hyvää ja edullista, myös Euroopassa usein.
    Aasiasta lähtisin luultavasti Myanmariin (vaikuttaa erikoiselta +kuvattavaa riittää) ja Sri Lankaan, siellä kiinnostaisi safari

    1. Myanmar ja Sri Lanka ovat molemmat kiehtovia – kuten minusta suunnilleen kaikki mutkin maat maailmassa.

  2. Ihania kuvia ja paikkoja. Vietnamilainen ruoka on hillittömän hyvää, ja tuo teahouse vaikuttaa niin namulta. Hoi Anissa olisi tarkoitus viikon verran viipyä ensi talvena, täytyy ehdottomasti käydä noissa paikoissa. Sattumoisin suunnitelmissa olisi myös vaatevaraston täydentäminen teettämällä vaatteita. Miten teit itse räätäliliikkeen valinnan? Olitko tyytyväinen lopputulokseen?

    1. Nyt olen melkein kateellinen! Siis että hengailet viikon Hoi Anissa.

      Valitsin räätälin ihan sattumalta. Liike näytti tyylikkäältä. Ulkona oli -10 %-alennuskyltti, mutta ei sillä noissa hinnoissa ole merkitystä. Olen todella tyytyväinen siihen, mitä sain. Oma puseroni mallina sain täsmälleen samanlaisen. Kuvan perusteella tehty on myös todella kiva. Sitä piti käydä aika monta kertaa sovittamassa. Se oli helteessä vähän rasittavaa, mutta toisaalta niin siitä tuli hyvä. Naisella, joka minun kanssani työskenteli, oli vähän tyly ote, mutta myös silmää. Ymmärsimme toisiamme, mitä haluan, ja tuntui, että hän todella yritti täyttää toiveeni. Yaly Couturen liikkeitä on Hoi Anissa kolme. Omani oli se, joka oli eniten vanhan kaupungin ytimessä.

  3. Näyttää idylliseltä, vaikka olenkin kuullut paikan olevan jo liiankin turistien täyttämä. Aasiaan pitäisi päästä. Mulla on niin hillitiön Aasia-kaipuu, että ahdistaa 😀 Etenkin näin tulevaa talvea ajatellen olisi ihana napata lennot vaikkapa Vietnamiin, jossa en ole vielä käynyt. Myös räätälille olisi käyttöä.

    1. Kyllä, siellä alkaa olla jo liikaa turisteja. Ihan liikaa. On varmaan ollut vielä ihanampi vielä muutama vuosi sitten. Mutta kyllä minä palaisin silti. Siellä oli niin helppo olla. Koko ajan jotain kivaa, vaikka ei erityisesti yrittänyt etsiä mitään.

  4. Jos ja kun Vietnamiin lähden uudestaan, Hoi An tulee olemaan suunnitelmassa taas. Vaikka on varmasti paljon muuttunut vuosien varrella niin kiva kuulla, että siellä edelleen viihtyy. Me saatiin Hoi Anissa myös loistavaa ruokaa, tehtiin myös kokkikurssi jossain joen lähistöllä olevassa ravintolassa. Vähän jäi harmittamaan, kun en teettänyt mitään vaatteita, täytynee korjata sekin asia ensi kerralla 🙂

    1. Kokkikurssi olisi varmaan kiva. Jos tuonne palaan, pitääkin osallistua. Vietnamilainen ruoka on niin hyvää. Nin monissa Kaukoidän kohteissa tulee olo, että voi kunpa olisn käynyt täällä jo vuosia sitten. Turistimäärät ovat räjähtäneet käsiin. Kiinalaiset ja korealaiset tuntuvat vallaneen monet ihanat paikat.

  5. Reissasin Vietnamissa kaksi viikkoa vuonna 2008 ja Hoi An jäi kyllä päällimmäisenä siitä reissusta mieleen. Aivan ihana kylä, ja ihania kahviloita! Hiljainen kahvila on aivan ihana konsepti, niitä pitäisi olla joka kaupungissa! 🙂

    Minä teetin Hoi Anissa kaksi villakangastakkia, ne maksoivat noin 30 euroa kappaleelta. Eihän ne minun rinkkaan mahtuneet, joten roikotin niitä rinkan ulkopuolella muovipussissa loppureissun. Ja se reissu jatkui vielä Vietnamin jälkeen Kuala Lumpuriin, Borneolle ja Balille ennen Suomeen paluuta, joten jossain vaiheessa taisin pari kertaa kirota niitä takkeja. Mutta kyllä ne Suomeen asti kuitenkin pääsivät, ja ovat varmasti vaatekappaleet, joiden eteen olen nähnyt eniten vaivaa!

    1. Nuo takit olet todella halunnut! Minun olisi tehnyt mieli teettää vaikka mitä, mutta kertakaikkiaan kuumuus esti. Ei kyennyt. Jotenkin en tajunnut edes, mitä kaikkia mahdollisuuksia olisi ollut!

  6. Hoi An vaikuttaa ihanalta paikalta! Kovasti olemme suunnitelleet talvelle Vietnamin matkaa ja Hoi An taitaa kyllä kuulua pakollisiin pit stoppeihin. Täytyy laittaa muistiin nuo kivan näköiset kahvilat :—)

    1. Matkablogeista minäkin Hoi Anin löysin. En ollut muualta kuullut tai lukenut.
      Jos et muista noita ravintoloita ja kahviloita, löydät lukuisia muita ihania. Nuo kuitenkin jättivät minuun erityisesti jälkensä ja osaan tuli palattua montakin kertaa.

  7. Aivan uusi tuttavuus tämä Hoi An minulle. Mutta pakkohan tuonnekin on joskus kyllä päästä – sen verran upealta paikalta näyttää! Koitan kuitenkin sen verran taistella kiusausta vastaan, ettei nyt ihan viikon sisään olisi lennot tuonne hankittuna 😉

    1. Minäkin tutustuin Hoi Aniin matkablogien kautta. Eikä sitä turhaan hyvänä pidetty. Ei siis välttämättä kannata viikkoakaan odotella vaan naputella Vietnamin lennot asap. 🙂

  8. Niin haaveilen Vietnamista ja Hoi Ann on yksi kohteista. Tämä juttu vaan vahvistaa sen, että se reissu pitää tehdä.

    1. Vietnamissa on todella paljon kaikkea. Menneenä kesänä olin siellä nelisen viikkoa ja vielä jäi paljon sellaista, miksi vielä palata.

  9. Hoi An on kyllä tosi kaunis, mutta meitä ahdisti vähän se turistien paljous. Tämä saattoi tosin johtua siitä, että oltiin moottoripyöräilty pitkin pikkukyliä pari viikkoa ennen sinne saapumista, ja yhtäkkiä meininki olikin ihan erilainen. Katuruoka oli välillä hintavampaa kuin muualla Vietnamissa, mutta silti totta kai edelleen törkyhalpaa 🙂 Kauniiden vaatteiden takia menisin kyllä takaisin Hoi Aniin, kun tällä kertaa shoppailu ei ollut mahdollista pikkurinkan takia.

    1. Minuakin harmitti valtavat turistimäärät. Pieneen kaupunkiin porukkaa oli yksinkertaisesti liikaa. Olisin nauttinut enemmän hiljaisemmasta. Katuruokaa en syönyt, mutta ravintolahinnat olivat yllättäen halvemmat kuin myöhemmin joissain muissa Vietnamin kohteissa. Se yllätti. Ajattelin Hoi Anin olevan sen verran turistirysä, että se näkyisi selvästi hinnoissa. Maaseutuun verrattuna epäilemättä on “kallis”.

  10. Piti tulla katsomaan sinun mielipiteesi Hoi Anista: meillä Vietnam alkoi pyöriä puheissa eilen, kun veropäätökset vihdoin putosivat postiluukusta. Harmi, että turisteja on jo liikaa, mutta toisaalta muutaman päivän voisi hyvinkin kestää, jos paikka muuten on noin ihana. Erityisesti jäi kiinnostamaan tuo aikainen aamu kaupungilla – harmi, että olen niin huono lähtemään aamuisin liikkeelle.

    1. Loistavaa, että veropäätösten jälkeen tuo tilanne! Vähän pelkään omaani.

      Hoi Anissa tosiaan on paljon turisteja, mutta ei se mitenkään sietämätön ole. Ja sen hyvät puolet kyllä peittoavat huonot. Aamuheräämiset minäkin mielelläni jättäisin muille, mutta kyllä oli aamuhetki heräämisen arvoinen.

  11. Mikä helpotus, että Hoi An täytti odotukset! En tiedä miksi, mutta jotenkin ajattelin postauksen avatessani, että ehkä niin ei käynytkään… Ja se olisi ollut surullista, sillä kaupunki on ehdottomasti listallani ollessani seuraavan kerran Vietnamissa! Kuulostaa aivan ihanalta, vaikka näin ruudun välityksellä (tämän ja muun lukemani perusteella) en kyllä jaksaisi kahta viikkoa siellä viettää. Harvassa paikassa tosin jaksan. 😀

    1. Olisi pari viikkoa minullekin liikaa, ehdottomasti, mutta viikko olisi mennyt hyvin. Oltiin vain neljä yötä, ja lähtiessä reissukaverikin oli sitä mieltö, että tällaiseen helppoon elämään ja lomamoodiin sujahtamisen jälkeen pois lähteminen ei ole helppoa. Olisin teettänyt enemmän vaatteita, jos aikaa olisi ollut enemmän. Nyt tuntui, että en enempää halunnut sitoa aikaa siihen. Niin monta ravintolaa ja syömättä, kokkikurssi käymättä, temppelit vierailmatta jne. Mutta toisaalta on mukava ajatella, että voin joskus mennä takaisin. Oli Hoi An niin kiva, että hyvin voisin mennä.

  12. Myös omalla kohdallani Hoi An ylitti odotukset ja kirkkaasti! Ihastuin ihan täysin tuohon pikkukaupunkiin, olkoonkin hieman turistinen keskuskatuineen. Kauniin kaupungin lisäksi ehdotonta plussaa oli ne rannat! Todellinen unelmakohde. 🙂 Oltaisiin kyllä voitu olla siellä samaan aikaan, nyt taas mentiin harmillisesti vähän ristiin. 🙂

    1. Hoi An on juuri siitä täydellinen, että siellä on sekä kaupunki että rannat, jotka molemmat ovat ihanat. Minulla oli suuret odotukset, koska niin moni oli kehunut. Turistien määrä oli ainoa, mihin en ollut osannut varautua. Jotenkin naiivisti kuvittelin, että kaupunkia ei vielä ole niin löydetty. Ja aika rauhallinen se olisi ollut ilman kiinalaisia ryhmämatkailijoita.

  13. Hoi An vaikuttaa aika suloiselta värikkäinen katulyhtyineen ja monine kahviloineen. Minä vaan nykyään ahdistun liiasta kamalasti uumuudesta ja tungoksesta. Pitäisi löytää sieltä uima-allasvilla, jossaisi viettää päivän kuumat ja vilkkaat hetket. Olikohan siellä sellaisia tarjolla? Auringonnoustessa ja laskiessa sitten sännätä kujille. Näin me tehtiin useimpina päivinä Balilla. Ja jos menisin, niin pitäisi varmaan etukäteen miettiä, mitä vaatteita sieltä haluaisikaan teettää. Vaikka se sovitus kuumuudessa ahdistaisi kyllä minuakin…

    1. Ihania (ja jostain syystä silti todella edullisia) pikkuhotelleja Hoi Anissa on paljon. Oman villan vuokraamisesta en tiedä. Kun nähtiin, mitä 50 – 70 eurolla/yö saa, oltiin kuin karkkikaupassa niistä parasta valitessamme. En oikein tiennyt, miten räätäliliikkeet toimivat, joten en ollut oikein varautunut etukäteen, mitä haluaisin. Mutta jos menisin uudelleen, minulla olisi nimenomaan valmiina kuvina, piirroksina tai valmiina vaatteina, että tällaista, kiitos. Olen nyt pari kertaa käyttänyt kuvien perusteella tehtyä puseroa, ja se on juuri niin ihana kuin toivoin.

  14. Kiitos hyvistä vinkeistä, Vietnam (ja myös Hoi An) kutsuu ensi viikolla!

    Tuo turistien määrä hieman mietityttää, mutta toisaalta ajattelen että jos siitä on jo etukäteen tietoinen ja osaa asennoitua, niin ehkä se ei häiritse niin hirveästi. Hoi Anilla on kuitenkin selvästi paljon tarjottavanaan 🙂

    1. Hoi An on todella ihastuttava. Olen ajatellut kyllä mennä takaisin, eikä vähiten räätäleiden takia. Pitää vain valmistautua paremmin kuin viimeksi. Turistien määrä oli ainakin kesällä hurja. en yhtään tiedä, onko tilanne sama nyt. Mutta esimerkiksi Hidden Beach, josta minulla on toinen postaus, oli varsin rauhallinen silloinkin.

      Ihanaa matkaa!

  15. […] Travellover: Täyttikö Hoi An suuret odotukset? […]