Type and press Enter.

Tavattoman tylsä vai itäeurooppalaista charmia? Vaikutelmia Chișinãusta

Ainakaan Hotels.comin tarjoamat hotellit eivät ole aivan Chișinăun keskustassa, ja meidän Budapestimmekin on noin 1,5 kilometrin päässä, vauraan oloisella omakotialueella, vastapäätä Moldovan EU-lähetystöä. Ensimmäisen iltapäivän ja illan aikana yritimme saada kävelemällä jonkinlaista käsitystä kaupungista, mutta tuntuu, ettei siitä oikein saanut otetta. Keskustakin on käsitteenä vähän erilainen, kuin mitä suomalainen mieltää keskustaksi, esimerkiksi kauppoja, muita kuin elintarvikeliikkeitä, näkyi varsin vähän. Olivat keskittyneet oikeastaan vain muutamalle kadulle. Ilmeisesti ostokset hoidetaan ostareilla ja markkinoilla tai toreilla, joista jo kirjoitinkin täällä. Oli vaikea jopa sanoa, onko kaupunki kertakaikkisen ankea ja tylsä vai onko siinä samaa erityistä itächarmia kuin esimerkiksi Minskissä tai Kiovassa.

Chisinau 017
Kaikki asuintalot ovat korkeiden aitojen ja porttien takana. Monesta pihasta kuuluu koiran haukuntaa. Tuntuu, kuin olisvat siinä vartioidessaan käyneet keskustelua keskenään.
Chisinau 022
Välillä tuntuu, kuin olisi siirtynyt ajassa joitain kymmeniä vuosia taaksepäin.
Chisinau 023
charmi
Ilmeisesti sodan jälkeen Chișinăusta ei ollut paljon jäljellä. Vanhat, kunnossa pidetyt rakennukset ovat kaikkine yksityiskohtineen kyllä upeita. Kunnossapito ei kuitenkaan ole ollut mikään itsestäänselvyys. Miten surullista.
Chisinau 042
Kun itä ja länsi kohtaavat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 comments

  1. Ihan on kotoisen nakoisia kuvia! Tulee mieleen Budapestin 9.kaupunginosa tai joku muu tuolla laitamilla oleva ns. omakotilahio. Aika ankeeta on taallakin keskustan ulkopuolella.

    Ensin tuli mieleen etta tavattoman tylsaa, yritin sitten saada mieleni kaantamaan sen itaeurooppalaiseksi charmiksi, mutten kuitenkaan onnistunut.

    Tanaan vein Guccin saappaat suutarille 6.kaupunginosassa, joka on keskustaa. Suutari sijaitsi rakennuksen sisapihalla. Jain seisomaan siihen hetkeksi ja katselin ylospain rakennusta – varmasti yksi kauneimmista nakemistani taloista, mutta aivan jarkyttavan huonossa kunnossa. Hyva ettei itku paassyt. Suutari-tati korjasi saappaat reilulla eurolla.

    Mielenkiintoista keskiviikkoa!
    Tibs

    1. Yritän tulevina päivinä todistaa, että sittenkin charmia. Suurin osa on silti luultavasti sitä mieltä, että on ankeaa. Arvostetaan niin eri asioita. Tykkään myös lasista ja teräksestä, kiillotetusta kaupunkikuvasta, mutta rosoisuudessa vain on omanlaisensa viehätys silloin, kun se ei ole jokapäiväinen ympäristöni.