Seikkailu alkaa Kööpenhaminasta

En oikeastaan koskaan ole ajatellut haluavani Färsaarille. Jos ihan näin meidän kesken tunnustan, luulin saarten kuuluvan Norjalle. Kun sain tilaisuuden keskustella Visit Faroe Islandsin edustajan kanssa taannoin Helsingissä, kyselin ihan muina naisina, onko saarilla yhtä kallista tai kalliimpaa kuin Oslossa. Ilmeisesti Oslon maine superkalliina on yleisesti tiedossa, eikä kysymystäni pidetty ihan niin merkillisenä, kuin olisi voinut kuvitella. Mutta sitten kaksi kuvaa muutti kaiken. Aloin vimmatusti haluta Färsaarille.

Samassa tilaisuudessa Kilroylla työskentelevä kaveri esitteli omaa Färsaarten-matkaansa. Hän oli ollut kesäaikaan, ja silloin joka kylässä suunnilleen oli jonkinlaista festaria. Mutta en minä niille lämmennyt. Mutta näin kuvan lunneista. Ne tepastelivat kalliolla vain muutaman metrin päässä ihan muina lintuina. Olen nähnyt lunneja vain veneretkellä Islannissa, kaukana luodolla. Mutta jo silloin rakastuin. Lunnista tuli suosikkilintuni. Toinen kuva oli omakotitalosta, jonka katolla mies leikkasi ruohoa. En kestä. Ruohokattoisia taloja. Kuin jostain toisesta todellisuudesta. Bonuksena vielä ihmettelin parlamenttitaloa, joka seisoi rannalla kuin vanha makasiini. Ihan oikeasti tuollaisessa paikassa tehdään tärkeitä päätöksiä. Olla nyt kansanedustaja punaisessa puutalossa.

Nyt reilua kuukautta myöhemmin olen matkalla saarille yhteistyössä Atlantic Airwaysin ja Visit Faroe Islandsin kanssa. Lentoyhtiö tarjosi lennot Kööpenhaminasta ja matkailutoimisto neljän yön yöpymisen Føroyar hotellissa (Tripadvisorin mukaan paras Tórshavnissa, saarten pääkaupungissa) ja auton vuokran. Lopun ajan olemme saarilla omalla rahalla. Mitä enemmän lueskelin ja katselin kuvia, mitä kaikkea saarilla on, sitä enemmän ihmettelin, etten ole suunnannut sinne aikaisemmin. Lokakuussa kesäsesonki on ohi (päättyy jo elokuulle) ja moni paikka kiinni, monet esimerkiksi retkifirmat panneet pillit pussiin, mutta haitanneeko tuo. Suurin pettymys kyllä oli, että lunnitkin ovat lentäneet tiehensä. Siitä toipuminen on hankalinta.

Halvimmat lennot Kööpenhaminaan lähtivät aamuvarhaisella. Iltalento saarille taas illalla. Onneksi tavarat (Kamaa muuten on! Kerrastoa, villapaitaa, fleeceä, pipoa, hanskaa. Ei muuten olla menossa aurinkolomalle.) sai säilytykseen ja keskustaan on lyhyt junamatka. Aika olisi ollut kohtuuton kentällä notkuttavaksi.

Ensimmäinen havainto Kööpenhaminan keskustassa: aivan kamala kusenhaju. Ihmisiä on liikkeellä vain vähän. On lauantaiaamu. Tivolin kulmalla mies työntää snagarikärryä. Halloween on valtaamassa katukuvaa. Pissanhajun syykin paljastuu: edellinen yö on pyhitetty kulttuurille. Että tanskalaisetkin nauttivat taiteesta humalassa ja nurkkiin pissien kuten suomalaiset? Ja minä kun luulin heidän vain siemailevan siististi roseeviiniä Nyhavnin ja sen lähistön tyylikkäillä terasseilla.

Meillä ei oikeastaan ollut muuta päämäärää kuin ajan kuluttaminen. Se onnistui hyvin herkuttelemalla ensin aamupalalla, sitten imemällä ämpärillinen kaakaota ja lopuksi vetämällä smørrebrødöverit. Mormor-niminen kahvila aivan Amalienborgin linnan kupeessa oli kuin mummola. Oli se vähän kuin rihkamakauppakin. Ja museo. Se oli kaikkea, mitä esimerkiksi oma kotini ei ole, mutta sen kuopalle kuluneessa nojatuolissa melkein kuvitteli olevansa mummolassa, kun vastapäisellä tuolilla lojui tilkkupeittokin.

Kun astuimme kahvilasta ulos, kuului kopsetta, kuin hevonen tulisi takavasemmalta. Kuninkaallisen kaartin karvaiset tötteröhatut marssivat tahdissa kuin Lego-ukot kohti jokapäiväistä kello 12:n vahdinvaihtoa. Jokaista kengän kopsetta myöten hiottu vahdinvaihtonäytelmä ei tarjonnut varsinaista spektaakkelia ja aika pitkiä aikoja vain odoteltiin, kun yksi porukka marssi sisään rakennukseen ja minuuttien kuluttua ulos. Syy ei selvinnyt.

Mutta sillä aikaa alkuun tiukkailmeinen ja turistit kunnioittavan etäisyyden päässä pitänyt poliisi selosti, mikä rakennuksista on kenenkin asumus, miten kuningattaren talossa on kattoremontti, missä juhlitaan, syödään ja juodaan ja miten keskellä aukiota seisovan patsaan esikuva joi itsensä hengiltä. Sitten hän nappasi yhden turistin kainaloonsa, laittoi koppalakkinsa tämän päähän ja hymyili naisen ystävän kameralle.

Sisään- ja ulosmarssin jälkeen marssi jatkui vartiokopilta toiselle, ja silloin sotilaitakin pääsi katsomaan lähempää. Voi miten nuoria poikia he olivatkaan suuret hatut melkein silmillä. Herättivät kylmässä säässä äidillisiä tunteita. Kai niillä on pitkät kalsarit?

Yritimme löytää Kööpenhaminan parhaat smørrebrødit. Katsottiin Googlesta: best smørrebrød Copenhagen. Hakutulos numero yksi johdatti paikkaan, jonka ulkona olevassa ruokalistassa ei ollut voileipiä. Seuraava oli niin täynnä, ettei jääty odottamaan. Mutta etsiminen kannatti: löysimme aivan helmen, Torvehallernen, kauppahallit Norreportin metroaseman vieressä. Lauantai oli tuonut kaupunkilaiset ostoksille ja syömään pieniin kuppiloihin. Hyväntuulisessa tunnelmassa viihtyisissä halleissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta vain ulkokojujen luona oli tilaa syödä. Miten tanskalaiset kykenivät nauttimaan ruokansa ulkona? Skumppapullojen voimalla? Niitä näkyi ruokapöydissä.

Onneksi muistimme vapulta Cafe Brooklynin, smørrebrødpaikan Nyhavnissa. Keittiömestarin leipävalikoima oli tietenkin taas loistava. Ensi viikonlopuksi pitää löytää uusi herkullinen leipäpaikka. Muuten jalat (ja makuhermot) kuljettavat taas Brooklyniin. Nyhavniin tulemme joka tapauksessa. Se vain kerta kaikkiaan on niin viehättävä ja viihtyisä. Puen vielä enemmän päälle, kietoudun huopaan ja istun lasilliselle infrapunalämmittimen alle. Ehkä viikon päästä tanskalaisilla ei enää näe sortseja.

Mutta ennen sitä seikkailen Färsaarilla.

Jos haluat pysyä mukana reaaliaikaisesti tai muuten vain seurailla Travelloverin edesottamuksia, klikkaa itsesi mukaan somekanaville: Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin!