Sanurista Kutaan – ja äkkiä takaisin

Onko ruoho vihreämpää toisaalla? Viime kesänä Phuketissa asuin rauhallisella Kata Beachilla ja vierailu Patongille riitti. Oikeastaan jo läpi ajettaessa tiesin valinneeni oikein. Täällä Balilla vuokratalo on Sanurissa, joka ainakin tähän aikaan vuodesta on todella rauhallinen. Ei sentään unelias, mutta turisteja ei ole liiaksi, mikä tarkoittaa, että palvelun tarjoajiakin on maltisesti. Heille jaksaa jokaiselle vielä hymyillä ja sanoa ei kiitos. “You need a taxi?” No thank you. “You need transport? Tomorrow?” Thank you, not even tomorrow. “Come and look my shop!” Mikä kauppa? Naiset istuvat puun alla rannalla, kauppaa ei näy. “Massage? Manicure? Pedicure?” Kyselyt tulevat kuin nauhana, tietyin väliajoin, ja kaikille riittää kärsivällisyys sanoa ei kiitos.

Mutta tuli tarve ostoksille. Liian moni kesämekkoni on kokenut ränsistymisen ja loppusijoituksen roskiksessa, ja surkeana pakkaajana muutenkin mukaan tuli liian lämpimiä vaatteita (ts. T-paitoja ja mekkoja, joissa hihat, liian kuumaa tänne). Sanurin tarjonta ostospuolella on aika vähäinen. Otimme siis taksin Kutaan, josta minulla oli ennakkoluuloni. Ajattelin sen Balin Patongiksi – enkä paljon erehtynyt.

Nyt Sanur alkoi vaikuttaa oikeasti uneliaalta, mutta toisaalta ihan paratiisilta tällaiselle enemmän rauhassa viihtyvälle. Kaiken tarjoajaa tulee oikealta ja vasemmalta, ja kärsivällisyys alkoi olla sen verran koetuksella, että välillä oli vain helpompi kääntää pää pois. Ostosmatkailijalle Kuta epäilemättä on hyvä: On ostareita, isoja ja pieniä, on monenlaista tarjontaa kaikille kukkaroille. Myydään aitoa ja räikeitä väärennöksiä. On kaikki amerikkalaiset ketjuravintolat niitä kaipaavalle (myönnän, syötiin Johnny Crocketissa, mutta todettiin, että nasi goreng olisi ollut paljon parempaa).

Sanurissa rantahotellit ovat oikeasti rannalla. Hotellin ja rannan välissä on vain kapea kävelytie. Mutta Kutassa hotellin ja rannan välissä on vilkas tie. Tosi kivannäköisiä paikkoja oli, sitä en kiellä, mutta rannasta en erityisesti välittänyt. Kymmenen metrin välein on kylmälaukuista kyhättyjä baareja ja surffilautojen vuokrausta. Kun näyttää nenänsä rantaan, tulee ensimmäinen myymään jotain. Rantatuolit vaikuttaisivat olevan yleisesti vuokrattavissa. Edes kalliilla hotelleilla ei ollut omia. Lautailuun ranta vaikutti kyllä hyvältä, tai ainakin paljon oli porukkaa vedessä. Käveltiin aika pitkään pitkin rantaa tai rantakatua, ja mikään ei oikeastaan muuttunut. Sanurissa on rantaklubeja, joista saa varjon ja pedin, jos ostaa juomaa tai ruokaa paikasta. Samalla saa usein myös veskin ja suihkun.

Jos taas olisin partyanimal, nauttisin epäilemättä Kutasta ihan tosissaan. Kyllä vain näkisin itseni rantakadun klubeissa, joissa voisi bilettää uima-altaan ympärillä ja ehkä altaassakin epäilemättä aamuun asti. Mutta en ole. Päivälläkin terassit olivat kivoja, niillä saattoi pistäytyä limulla tai drinksulla, mutta se riitti. Ei jäänyt kaihertamaan, etten nähnyt iltamenoa.

Ison lentokenttätien varressa on Bali Galleria ostari, jossa poikkesimme paluumatkalla. Ei muuten olisi kannattanut. Ei tarjonnut ainakaan meille mitään. Liikkeitä oli niukasti. Ruokaa ja leivonnaisia jos olisin ollut vailla, olisin ollut oikeassa paikassa. Ostarin viereinen luksusmerkkejä myyvä tavaratalo on suunniteltu kiinalaisille. “5 prosenttia halvempi kuin Kiinassa”, saattoi lukea kylteissä. Ja koska merkkikama on Kiinassa ihan tosi kallista, eipä tarvinnut edes alennusmyynneissä uskoa saavansa mitään edes eurooppalaiseen hintaan.

Miten kotoisaa olikaan palata illaksi Sanurin rantaan kivaan ravintolaan, syödä jättikatkarapuja valkosipulilla, katsoa merta, joka oli paennut pitkälle, tarkkailla, miten koiraemo yritti vähitellen vieroittaa kolmea maailman suloisinta pentuaan. Tällainen matkailija minä taidan olla.