Type and press Enter.

San Sebastian – hieno kaupunki, väärä ajoitus

San Sebastian on juuri niin kiva kaupunki, kuin kaikki siellä käyneet ovat sinulle ehkä kertoneet. Minäkin pidin siitä. Mutta olisin pitänyt enemmän, jos olisin ollut siellä joskus toiste tai jos en olisi ollut yksin. Kun suunnittelin Baskimaan road tripiä, halusin ajoittaa joulun ja uuden vuoden suuriin kaupunkeihin, jotta en istuisi jonkin pikkukaupungin hotellissa yksikseni, koska ihmisiä olisi suuremmalla paikkakunnalla kuitenkin kaikkialla ja saisin ehkä juttuseuraa pintxobaarissa. Kävi sitten niin, että olin hotellissa yksikseni isossa kaupungissa pienen sijaan. Pyhien aikaan ollaan ystävien ja perheiden kanssa, ja ystävien kanssa ei suinkaan olla kaupungilla vaan pidetään kotibileitä. Joskus myöhään yöllä sitten valutaan kaupungille. Minä valuin siihen aikaan jo sängyn pohjalla sikeässä unessa.

Minulle San Sebastian jäi tästä syystä vähän vieraaksi. Oma reviirini oli tosi pieni. Hotellini Hotel de Londres y de Inglaterra oli onneksi ihana ja aivan loistavalla paikalla. Kun menin parvekkeelle, näin oikeastaan jo niin paljon, ettei olisi tarvinnut lähteä edes ulos. Ja aika usein en lähtenytkään. Seurasin aamulla koiria leikeissään, päivällä tuulen noustua surffareita, alkuillasta auringonlaskua, illalla pimeyttä ja valoja. Uuden vuoden aattona menin hotellin puolityhjään baariin, otin lasin sampanjaa ehkä siinä yhdeksältä ja kohotin maljan ihan vain minulle.

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastianin rannat

Parasta San Sebastianissa olivat minusta rannat. Niitä on keskustassa kolme: kaksi luonnon muovaamaa ja yksi ihmisen tekemä. Ne olivat talvellakin kuin kaupunkilaisten olohuoneita. Aamulla ranta täyttyi vapaana juoksevista, leikkivistä, onnellisista koirista omistajineen. Rantakadun täyttivät hölkkääjät ja kävelijät. San Sebastian on aktiivinen kaupunki. Turistioppaissaankin se mainostaa hyviä liikuntamahdollisuuksia, ja kun katsoin ihmisiä, ylipainoisten määrä oli esimerkiksi Helsinkiin verrattuna huomattavan vähäinen. Jos suomalaisia pidetään avantoinemme outoina, meillä sentään hileiseen järveen mennään saunasta. Rannan sports clubeilta tuli uimalakkisia senioreja ja lakittomia adoniksia paikoin ihan jonossa, kävivät uimassa ja hölköttelivät takaisin. Veden lämpötila oli noin 13 astetta. 

Ensimmäiset surffaajat näin matkalla pintxo tourille. Märkäpukuinen, paljasjalkainen mies kantoi lautaansa siinä keskipäivän lounasruuhkan aikaan jalkakäytävällä ja autojen välissä kohti Zurriola rantaa, sitä ihmisen tekemää. Pian näkyyn alkoi tottua. Kun aallokko alkoi iltapäivällä nousta, märkäpukuiset miehet muuttuivat ihan normaaliksi näyksi ja heitä oli vesillä kymmeniä kaikilla rannoilla. Paikoin näin talvella myrsky nousi sellaisiin lukemiin, että vain harvat uskaltautuivat vesille, mutta aallot löivät rantaan niin voimalla, että tv-kuvausryhmäkin oli tullut paikalle.   

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

Vanhan kaupungin kujat ja pintxobaarit

Sanotaan, että San Sebastian on Baskimaan ruokapääkaupunki. Vasta matkani jälkeen olen kuullut jo parikin kertaa kolmen Michelin tähden Arzakista, josta saa menun juomineen noin 250 eurolla. Niin paljon minusta ei kulinaristia kuitenkaan löydy, vaan nautiskelin edelleen vain pintxoista ja txacolista pystybaareissa. Vanha kaupunki tuntui pienemmältä kuin Bilbaossa, ja tosiaan aika moni paikka oli kiinni. Vaikka kello ei ollut vielä kahdeksaa, sai välillä kulkea kuin tyhjässä kaupunginosassa. Pyhät! Tästä syystä sanoin, että ajankohta ei ollut ihan paras. Toisaalta jos olisi ollut seuraa, tällainen hiljaisuus ei olisi haitannut. Mutta tulipahan elettyä terveellisesti: illalla ajoissa nukkumaan ja aamulla kävelylle tai juoksulenkille.  

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

San Sebastian

Yhteistyössä Turespaña ja San Sebastián Turismo & Convention Bureau

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

22 comments

  1. Meillä on maaliskuun alkuun varattu kahdenkeskinen hääpäivämatka juurikin tuonne mielessä syömät ja juomat. Pöytä on varattu mainitsemastasi Arzakista, joskin harkitsimme myös Mugaritzia. Muuten aiomme keskittyä pintxoihin ja toisiimme. Meillä sattuu olemaan muuten sama hotellikin kuin sinulla, tosin otimme halvemman huoneen kaupunkinäköalalla. Me harvoin panostamme hotelliin, mutta aina ruokaan :).

    1. Miettikää kerran vielä hotellihuonetta. Jos upgrade ei kovin kallis, maisema meren puolella on niin ihana, että siitä vähän kannattaa maksaa. Toisella puolella taloa ei ole oikein muita kuin toisia taloja aika lähellä. Maaliskuussa kaupunki on luultavasti paljon eläväisempi kuin oli pyhien aikaan. Teille tulee epäilemättä hieno reissu!

  2. Me käydään hotellihuoneessa usein vain piipahtamassa, varsinkin kun ollaan kaksin. Ei ole siis tarvetta maisemille :). Käytetään nekin rahat syömiseen. Mistä tuli mieleeni kun kerran tulin yksinreissulta Köpiksestä ja toin lapsille pienet tuliaiset, poitsumme tokaisi että hän luuli äidin käyttävän kaikki rahansa ruokaan ja viiniin :D.

    1. 😀 Ruoka ja viini ovat oikein hyviä sijoituskohteita nekin. Hiljaisessa San Sebasianissa olin todella iloinen itse maisemastani, kun olin yksin. Istuin lämpimänä päivänä avoimen oven edessä ja nautin piknikiä.

  3. Melkoisen idylliseltä rantakohteelta näyttää tuo San Sebastian! 🙂 Pystyn kyllä samaistumaan tuohon, kun joistain kohteista ei vain pysty nauttimaan niin paljoa yksin, kuin jonkun läheisen seurassa. Toisaalta ainakin minulla yksin reissatessa toistuva toisiin reissaajiin tutustuminenkin käy pitkällä reissulla raskaaksi. Jos viikolla on tutustunut jo kouralliseen uusia ihmisiä, niin se päivä kun saa nauttia kohteesta vain omassa rauhassa saattaa tuntua ihan taivaalliselta.

    1. Luulen, että pyhät tekivät oloni ja myös ympäristön erilaiseksi. Toinen ajankohta ei luultavasti olisi saanut minua tuntemaan oloani näin orvoksi. Kesällä yksin fiilis olisi luultavasti ihan toinen. Mutta taas talvella kaupungissa oli jotain aidompaa, ja siksi pidin siitä juuri näin. Kuten huomaat, fiilikseni ovat hyvinkin ristiriitaiset.

      San Sebastian on suurehko kaupunki, mutta minä pysyttelin tosi pienellä alueella. Hotellin edessä avautui heti ranta, parin sadan metrin päässä vanha kaupunki. Korttelin päässä toiseen suuntaan alkoivat ostoskadut, mutta tajusin vasta lähtiessäni, että enhän käynyt siellä muuta kuin ostamassa uuden muistikortin kameraan. 🙂

  4. Mä niin toivon, että saan toteutettua matkan tänne tänä vuonna, viime vuonna sitä jo ystävän kanssa suunniteltiin, mutta ei vielä päästy toteutukseen asti. Sun hotelli oli kyllä aika jees – mä oisin saattanut vaan unohtua siihen parvekkeelle katselemaan niitä koiria 🙂

    1. Myönnän, että katselin parvekkeelta koiria aika paljon. Laskeuduin myös rannalle, kävelin parin kilsan matkan edestakaisin muutaman kerran – ja katselin koiria. Toki ehkä myös surffareita, mutta enimmäkseen koiria. Ja välillä söin. Aika leppoisa meininki.

  5. Hyvällä paikalla hotelli kun on noin nätit maisemat. Kiinnostaisi kyllä käydä tuolla päin. Ehkäpä tosiaan toisena ajankohtana olisit nauttinut eri tavalla reissusta. Pyhinä voi tosiaan tulla tuommoinen ristiriitainen fiilis, varsinkin jos yksin reissaa. Leppoisalta reissusi kyllä silti kuulostaa 🙂

    1. Talvi oli hyvä aika mennä, mutta tosiaan yksin reissussa olevalle pyhät olivat hankalat lähinnä siksi, että kaikki oli kiinni Mutta San Sebastian on kiva, oli vaikka myrskyssä.

  6. Näyttää todella ihanalta kaupungilta, mutta minäkin matkustaisin tuonne mielelläni seurassa ja myös lämpimämpänä ajankohtana. 😀 Tuo hotelli ja parveke rannalle on kyllä ihanan. Rannalla juoksevia koiria on niin ihana katsella, että varmaan minullakin olisi mennyt niitä ja ihmisiä katsellessa tovi jos toinenkin. Täytyy pitää San Sebastian mielessä. 🙂

    1. Matkalla ollessa on ihanaa, kun ei ole velvollisuuksia ja voi vain vaikka pysähtyä katsomaan koiria.
      Minusta lämpötila oli kaupunkilomailuun oikeastaan ihan täydellinen, mutta toisaalta minusta Grönlanti on loistava matkakohde. Makuja on niin monenlaisia.

  7. Vaikuttaapa ihanalta kaupungilta talvisaikaankin. Hotelli oli myös ihana. Mutta joo, hyvin kyllä ymmärrän ettei kohde ehkä ole se nautittavin sooloreissulle.

    1. Voi että kun minua on nyt tulkittu väärin. Pitää tarkistaa, kuinka epäselvä olen puheissani. Ei kohteessa ole mitään vikaa soolomatkalle, vain ajoitus pyhiin oli vähän huono. San Sebastian sopii kaikille, myös soolona oleville tytöille.

  8. Ah, Pohjois-Espanja <3 Tekstistä ja etenkin kuvista tuli ihan mieleen Pohjois-Espanjan toinen helmi, Galician A Coruña. Olen suunnitellut Pohjois-Espanjan touria tälle vuodelle, San Sebastian on pakollinen stoppi reitillä!

    1. Aikaa oli sen verran vähän, että pysyttelin Baskimaassa, koska halusin myös sisämaahan. Lännempänä olisi varmasti ollut myös tosi paljon nähtävää.

  9. Vau mitä aallot tuossa kuvassa! Onnistuneeseen matkaan vaikuttaa niin monta asiaa. Vaikka paikka olisi ihana, joku toinen asia voi olla juurikin pielessä. Mulle kävi niin vuosia sitten, kun kiersin yksin Balkanin maita, että en löytänyt oikein mitään todella ihastuttavaa. Myöhemmin olen nähnyt kuvia ja lukenut kertomuksia siitä, mitä kaikkea ihanaa noissa maissa on. Olin kiertänyt ihan vääriä paikkoja ja jättänyt esimerkiksi parhaimmat luontokohteet kokonaan väliin. Mutta joo, mielelläni heräisin tuosta kuvan hotellihuoneesta ja raottaisin parvekkeen ovea merelle päin. 🙂

    1. Voi ei. Minä olen aika huono ottamaan paikoista selvää etukäteen, ja sitten helposti käy juuri noin, että huomaan jälkikäteen, mihin olisi kannattanut mennä. Noin suurtilaus pettymyksiä en ole kokenut. Ehkä pitäisi taas alkaa vähän enemmän lueskella etukäteen. Varmasti olisi San Sebastianissakin ollut paljon muutakin. Funiculalla toki olin menossa yhdelle kaupungin kukkuloista, mutta juuri uuden vuoden päivänä se ei kulkenut.

  10. Ihanat näköalat sulla on ollut. Baskimaa ei mulle tuttu, mutta se on ehdottomasti listalla. Tykkään Espanjasta ja sitä pitäisi päästä kiertämään muutakin kuin Barcelonan ja Madridin verran. Luulen, että pyhien aikaan mikä tahansa kohde olisi vaikea yksin, ainakin mulle. Soolomatkailua en ole sanan varsinaisessa merkityksessä kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä. Aina kun ei loma-ajat ja matkakohteet osu yksiin matkakumppaneiden kanssa.

    1. Minua ei Barcelona viehätä, Madridista pidin kyllä. Paljon paljon nuorempana olen ollut saarilla, sekä Kanarialla että Välimeren puolella, mutta eivät nekään oikein puhuttele. Halusin ikään kuin antaa vielä yhden mahdollisuuden Espanjalle ennen kuin hylkää sen kokonaan. Baskimaa sai innostumaan ihan uudella tavalla. Ehkä takaisin sinne, ehkä jonnekin muualle.

  11. Harmi, että juhlasesonki ei ollut paras ajankohta tuonne yksin reissaamiseen. Mutta vaikuttaa kyllä muuten oikein viihtyisältä kaupungilta rantamaisemineen ja pikkukujineen. Ja nuo surffiaallot – kyllähän niitä kelpaisi tuijotella omalta parvekkeelta, ja mikä jottei vähän lähietäisyydeltäkin! 😀

    1. San Sebastian oli kyllä viihtyisä ja tarjosi ravintoa niin keholle kuin silmille. Monella tavalla. Jos joskus menet, ota kiikarit mukaan. 😉