Ruokapöytään vielä kerran – erilaisia kulinaristisia elämyksiä Kiinassa

Kyllä vain syöminen on loman kohokohtia! 

Kiinan-matkan mieleenpainuvin ateriakokonaisuus on varmasti ollut hotpot, kaikkien pippurinviljelijöiden unelma ja suomalaisen turistin turmio. Sanoin kyllä miehelle jo Kiinassa, että muutaman viikon jälkeen kotona alan jo kaivata ruokaan kunnolla makua ja silloin kaipaan hotpotia. Vielä se päivä ei ole tullut, mutta ostimme pari pussia mausteseosta, jolla saatamme päästä oikeaan tunnelmaan kotonakin. 

Toisella kerralla ruokamäärä jotenkin lähti käsistä. Koska emme tarjoilijan kanssa ymmärtäneet oikein toisiamme, kävin osoittelemassa ruokia keittiön tiskillä. Kun näin naapuripöydässä hyvännäköistä lihaa, kävin osoittelemassa sitäkin. Ylimmässä kuvassa etualalla on mausteliemikippo puikkojen alla. Meitä kehotettiin ottamaan kippo nesteineen mukaan noutopöytään, josta olisi pitänyt itse valita mausteet nesteen sekaan. Aikamme ihmettelimme tarjontaa, josta mikään ei näyttänyt tutulta. Tarjoilija joko sai tarpeekseen tai armahti meitä ja sekoitteli kippoihimme jotain. Tässä liemessä ilmeisesti ruoat piti keittämisen ja suuhun panemisen välissä kastaa – tai sitten ei, mutta naapureita matkimme. Kahden hengen ylensyönti tässä kuppilassa maksoi noin 30 euroa.

Katutasossa olevat kahvilat olivat enimmäkseen Starbuckseja tai konditoriatyyppisiä myymälöitä, joissa oli muutama asiakaspaikka. Chengdussa näytti olevan pari kiinalaisketjuakin (joiden nimiä en tietenkään muista enää), jotka olivat katutason yläpuolella ja ulospäin jotenkin taas kovin kiinalaisia, vaikkakin nimi kirjoitettu myös englanniksi. Yhdessä tällaisessa kävimme, ja sisustus kyllä yllätti! Niin viehättävä paikka!

Jotenkin nolottaa kertoa, mutta lempiravintola ei sittenkään ollut kiinalainen vaan Chiconi-tavaratalon thaimaalainen. Ruoka oli mielettömän hyvää kahdella ensimmäisellä kerralla, mutta kolmannella onnistuimme valitsemaan jotenkin huonosti. Niinpä, kolme kertaa samassa thaipaikassa Kiinassa. Syöhän muutama hotpot, niin tiedät miksi! 🙂

Yhtenä iltana sorruimme luksukseen: huonepalvelu. Kun oli kiintiö täynnä etnistä ruokaa, eikä kerran kokeiltu, nurkan takana sijainnut pitsapaikkakaan kerännyt puoltoääniä, oli clubsandwichin aika. Jotenkin kyllä tuli huono omatunto. Olisiko sittenkin pitänyt mennä hotpotille?

Viimeisenä iltana sain otettua kuvan konditoriamyymälästä, jollaisesta siis useimpina aamuina haimme aamupalan. Olen aina ihan fiiliksissä ensimmäiset kaksi päivää paikoissa, joissa näitä myymälöitä on, kunnes muistan, miksi sittenkään en varauksetta voi näitä kehua: makeat leivonnaiset ovat syntisen hyviä, mutta suolaiset, joita juuri aamulla tekisi mieli, ovat makeita – kuin pullaa kinkulla, pullaa tonnikalalla, nakkipulla jne. Valinnan vapaus, hurja määrä vaihtoehtoja, mieletön tuoksu – kaikki aivan täydellistä, kunnes isken hampaani kinkku-juustopullaan.

Oli unohdettava kaikki ei amerikkalaisille ketjupaikoille -periaatteet, kun toiseksi viimeisenä Kiinan-aamuna oli pakko saada suolainen aamupala (ja suklaakakkua, mutta sitä ei lasketa). Kiinalaisittain Starbucks oli kyllä tavattoman kallis, kun aamiainen kahdelle maksoi reilusti yli pari kymppiä. 

Ihan viimeinen aamupala lentokentän ainoassa baarissa ei muuten ollut kulinaristinen elämys. Tarjolla oli kahvia ja nuudeleita. Jonkinlaisia leipiä sai, jos ymmärsi kysyä. Chongqingin lentokentälle ei siis kannata mennä suurin makunautinto-odotuksin, mutta ei myös tax free -ostosten toivossa. Jos niistä muutamasta tavarasta löydät mieleistä, hyvä niin. Oulun kentälläkin on laajemmat ostosmahdollisuudet kuin Chongqingissa. 

Menomatkalla Chengduun emme tajunneet junassa olevan ravintolavaunua. Paluumatkalla sekin oli testattava, koska aamiaispullan jälkeen tuli melko nopeasti nälkä. Ei muuten hullumpaa ollenkaan!

Viimeinen päivä oli lämmin. Päädyimme Chongqingissa samalle kattoterassille kuin ensimmäisenä iltana. Pöytään tuotiin varmuuden vuoksi länskäreille puikkojen lisäksi toisetkin ruokailuvälineet: IKEA. Made in China. Maailma on pieni.