Type and press Enter.

Ensi kertaa Roomassa ja paavi Pietarinkirkolla

Lokakuussa 2005 Rooma oli aurinkoinen ja lämminkin. Koko Italia ja italialainen kulttuuri olivat minulle silloin vielä varsin vieraita, olinhan ollut maassa vain kerran aikaisemmin, samana kesänä viisi päivää Venetsiassa. Tärkeimmät nähtävyydet kiersimme, ja Rooma tietyllä tavalla teki vaikutuksen, mutta toisaalta oli myös pettymys. Esimerkiksi Pantheonin aukiolla ravintolan terassilla silmä kyllä lepäsi, mutta kaikki ruoat olivat pakasteita.

Jotenkin suhtautumiseni kaupunkiin on edelleen hirvittävän ristiriitainen: Toisaalta tuntuu, etten varsinaisesti ole kiinnostunut menemään sinne uudelleen, mutta silti lähden konserttimatkalleni erittäin innostuneena. Keväällä, kun mietin, missä päin Italiaa haluaisin kuukauden asua, mietin yhtenä vaihtoehtona Roomaa. Tuntui, että olisi mielenkiintoista tutustua yhteen miljoonakaupunkiin perin pohjin, huomattavasti turistien kulkemien reittien ulkopuolelta. Merenranta kuitenkin vei voiton.

En ollut seitsemän vuotta sitten vielä kovin kiinnostunut kaikesta siitä, mitä Rooma tarjosi. Matkustamisen myötä mon asia on muuttunut mielenkiintoiseksi. Colosseum oli vain jotain vanhaa ja romahtanutta, Forum Romanum samoin. Nyt moiset ajatukset hävettävät. Valokuvat ovat keskimäärin aika luokattomia. Silloinen kamerani oli kaunis, pieni ja linjakas, mutta kuvien ja kuvaajan laatu epämääräinen. 

Mutta muisto, jonka tältä matkalta haluan jakaa ennen paluutani Roomaan, on paavin pitämän messun näkeminen. Silloin paavina oli vielä Johannes Paavali II. Olimme aamupäivällä hotellilla, kun huomasimme televisiosta, että paavi johtaa jumalanpalvelusta Pietarinkirkon aukiolla. Emme uskoneet ehtivämme nähdä enää mitään, mutta lähdimme kuitenkin kävelemään Vatikaaniin. Menot olivatkin täydessä käynnissä. Paavi on kuvassa punaisen katoksen alla. Suurilta screeneistä pystyi seuraamaan, vaikka olimme tuhansien ihmisten takana ja aika kaukana. Ehtoollista oli jakamassa kymmeniä pappeja. Ihmismassan keskelle muodostui käytäviä, joita pitkin papit kulkivat.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.