Pohjois-Irlannin komealla rannikolla

Meidän olisi pitänyt viettää Pohjois-Irlannissa paljon pidempään kuin neljä yötä. Eihän tuo aika olisi riittänyt pelkkään Belfastiinkaan, ja halusimme nähdä vähän muutakin. Pohjoisrannikkoa olin kuullut kehuttavan, joten vuokrasimme päiväksi auton. Se oli kätevää Cityn lentokentältä, johon pääsi nopeasti bussilla keskustasta, ja sieltä helposti maantielle tarvitsematta ajella ensi metrejä vasemmanpuoleisessa liikenteessä keskustassa.

Kävi sen puoleen huono tuuri, että sää muuttui melkeinpä helteisestä niin kamalaksi, kuin se Brittein saarten kesässä voi muuttua: kaatosade, noin 12 astetta ja tuuli myrskylukemissa. Turistisimmat nähtävyydet tällä rannikolla ovat Giant’s Causeway ja Carric-a-Reden Rope Bridge. Belfastista päin tullessa riippusilta on ensin. Satoi kaatamalla, lippuluukulla olisi pitänyt odottaa 20 minuuttia, että pääsisi edes luontoon. Suomalainen sisu ei tainnut olla meillä mukana, koska lähdimme jatkamaan matkaa.

Ei tainnut sade vaikuttaa turistien määrään, koska Giant’s Causewaynkin parkkis oli täynnä. Aika hyvin osaavat täällä luontokohteetkin rahastaa: pelkkä sisäänpääsy luontoon yli kymmenen euroa aikuiselta. Sillä rahalla sai pysäköidä, kävellä ja käydä vessassa.

Giant’s Causeway on merkillisiä kivimuodostelmia rannalla ja polkuja niiden välillä. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, etten oikein ymmärtänyt, miksi paikka on niin suosittu, mikä tekee siitä niin halutun, että Belfastista tehdään sinne lukuisia bussiretkiä (edullisia, 16£) päivässä ja vähintään sama määrä turisteja tulee omilla autoilla. Epäilemättä sääolotkin vaikuttavat arviooni, mutta samalta kivet olisivat näyttäneet auringossakin.

Koko rannikko on kaunis. Se on jylhää, kallioista ja aika karua, ja sitä kaikkea voi katsella ilman pääsymaksua. Ajelimme rannikkoa Coleraineen asti ja samaa reittiä takaisin, eli suunnilleen sata kilometriä Belfastista suuntaansa. Matkalla on linnanraunioita, lampaita, pieniä kyliä, loma-asuntoja rannalla ja paljon vain vihreää nummea. Aika samanlaista on luonnoltaan Skotlanti, mutta sekä Belfastista että muusta Pohjois-Irlannista jäi tunne, että tänne on palattava.

Paluumatkalla sade laantui ja pääsimme riippusillallekin. Lähellä sulkemisaikaa ei ollut enää jonojakaan. Maisemat olivat taas upeita, mutta itse silta – no niin, katso itse. Taiwanilaisten (ihan ilmaisten) siltojen jälkeen oloni tuntui aika huijatulta. Täällä oli sillan pielessä vaksit katsomassa, että varmasti olemme maksaneet 5,60 punnan liput. Näiden kavereiden palkkaanko pääsymaksut menevät? Jylhät kalliot ja niihin myrskyävä meri olivat kyllä hienot ja näkemisen arvoiset.