Pitkään matkaan mahtuu suuria tunteita

Pitkään matkaan mahtuu suuria tunteita

Haluaisin pitkässäkin reissussa nauttia jokaisesta päivästä kuin se olisi loman ainoa, viimeinen ikinä ja kaikkein ikimuistoisin. Tulevana lauantaina on aika palata kotiin. Olo on hirveän haikea. Olisin halunnut jäädä. Näitä ikimuistoisia päiviä oli valtavasti, mutta mukaan mahtui niitäkin, jolloin kaikki ei mennyt ihan parhain päin. Instagramini laahaa perässä. Se on Kambodžassa, vaikka aika moneen paikkaan ehdin vielä sen jälkeen. Mutta olemassaolevista kuvista haluan nostaa esille joitakin, kertoa tunteista ja ajatuksista, joita pelkkä kuva ei välitä. 

Sanoin, että haluaisin. Aina voi haluta. Hongkongissa koin pahimman alamäen. Ensimmäisen vuorokauden makasin käytännössä peiton alla. Menin ulos vain sen verran, että kävin illalla syömässä dim sumeja suoraan hotellia vastapäätä olevassa ravintolassa ja seuraavana aamuna hakeakseni noutoruokaa 50 metrin päästä Starbucksista. Toisen päivän iltana pystyin tekemään pienen kävelyn, söin Mäkissä (en ikinä lomalla) ja palasin sänkyyn. Matkabloggaajakaverit päättivät Facebookissa auttaa naista ylämäessä ja melkeinpä ohjelmoivat minulle kaksi seuraavaa päivää. Ne olivat ihanat, ja olin niin onnellinen päästyäni taas vauhtiin. Siksi tämä kuva Dragon’s Backilta on minulle erityisen tärkeä. Olin voittanut melko pahan reissuväsyn. Jos luette tätä, tiedätte, keitä tarkoitan. Kiitos! 

Untitled

Nousin sängystä, lähdin kahdeksan kilometrin Hong Kong trailille ja koin oloni Dragon’s Backilla ihan voittajaksi. Se oli totaaliuupuneelle hieno hetki.

Untitled

Oma pitkä matkani oli tavallaan paradoksi: halusin lähteä yksin, olla yksin, mutta tietenkin kaipasin myös seuraa. Koska en majoitu hostelleissa, samanhenkisen reissuseuran löytäminen ei ole helppoa. Niinpä vietin pitkiä aikoja itsekseni, mikä tuntui välillä todella hyvältä. Etsin paikkoja, joissa muita turisteja ei oikeastaan edes ollut tai jos oli niin vain satunnaisia. Oli ihana kävellä rannalla, jolla ei ollut ketään. Niitä rantoja löysin sekä Thaimaasta että Malesiasta. Mutta silti postasin tämän keinukuvan omassa Facebookissani ja kysyin, istuisiko joku viereeni. Aika moni onneksi olisi istunut. 

Untitled

Untitled

Täysin hiljainen ranta Malesian itärannikolla. Kävelin tätä, kun yövyin Terrapurissa.

Untitled

Borneolla oli rantaparatiisi, Hibiscus Beach Reatreat. Vain kolme villaa, yksityinen ranta. Joskus rannalla kaksi ihmistä lisäkseni, usein ei heitäkään. Tänne haluan joskus uudelleen – seurassa tai yksin, ei väliä.  

Paljon opetti matka ystävyydestä. Harvassa olivat ne, jotka pitivät mitään yhteyttä. Viestittelin aiheesta yhden maailmanympärimatkan tehneen kaverin kanssa. Hän oli matkalla pari kuukautta pidempään, mutta huomasi saman: matkalla olijaa ei oikeastaan ole olemassa. Se tuntuu aika pahalta. Alanko olla olemassa taas lauantaina? 

Mutta opin myös heittäytymisestä. Tapasin Khanomin rannoilla Thaimaassa tšekkiläisen naisen, jonka kanssa vietimme pari iltaa pitkälle aamuun syvällisiä keskustellen ja välillä tähtien alla meressä viiniä juoden. Menen käymään hänen luonaan syyskuussa. Toisaalta lähdin kymmeneksi päiväksi kiertämään Myanmaria ihmisen kanssa, jonka olin tavannut vain kerran, ja sillä kerrallaan emme puhuneet muuta, kuin että ehkä voisimme tavata Aasiassa, kun olemme siellä samaan aikaan. Kun tiemme Bangkokissa lentokentällä erosivat, tiesin, että samaa tietä me jollain tavalla kuljemme vastakin – ja olemme jo kulkeneet. Kiitos Anna-Katri, että tulit elämääni. Olkoot nämä kuvat malja ystävyydelle, joka kestää sen, että olen enemmän maankiertäjä kuin kotoilija. 

Untitled

Tämä oli lempipaikkani Khanomissa. Sinne vein myös uuden ystäväni.

Untitled

Kippis kattojen yllä Mandalayssa (laseissa oikeasti mehua)!

Untitled

Ystävyydelle!

Suuria tunteita liittyi lähtöön. En ollut koskaan ollut näin kauaa reissussa. Mutta vielä suurempia liittyy paluuseen. Rahat olisivat riittäneet jäädä pidemmäksi aikaa, mutta vasta liian myöhään ymmärsin, että olisin tarvinnut pari kuukautta lisää. Neljän kuukauden irtiotto ei ollut sittenkään tarpeeksi. Mikä sitten on tarpeeksi, sitä en tiedä. Blogin jonkinlainen slogan on ”Koska matkustaminen tekee minut onnelliseksi”.  Ja nämä kuukaudet olin onnellinen – vaikkapa liehuessani ykkösissä The Venetianissa Macaolla.

Pariisi tai Macao – ihan sama. Mutta maailma <3

 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen, suomenkielinen postauksesi alla olevasta add-linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin, Vagabondablogin tai Skimbacon kautta. Voit lisätä linkkisi mihin tahansa näistä blogeista, ja se näkyy kaikissa. Muista lisätä postaukseesi linkit emoblogeihin ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen.

Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.

IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä. Kirje saattaa mennä roskapostikansioon.


Next Post:
Previous Post:
There are 32 comments for this article
  1. Daniel at 05:14

    Rohkea olet, kun tällaisen postauksen kirjoitit. Thumbs up!

    En ole somettaja, mutta Whatsup on aivan mainio keksintö. Kuvat, videot ja viestit kulkevat maanosasta toiseen tuosta noin vaan ja ilmaiseksi, kunhan wifi löytyy. Minulle Whatsup on mainiota illallisseuraa, kun löytyy joku kaveri, jolla on aikaa chattailla. Postikorttien sijaan tulee läheteltyä kuvia kavereille sekä malliin ”katso kuinka hieno” että ”katso kuinka hassu”, ja matkoillahan kuvattavaa riittää. Vastauksia tulee niin, että kun palaa taas hotellille ja wifin ääreen, niin piippauksista ei tule loppua. Että sikäli ihmettelen, miten ystäväsi unohtavat sinut, kun olet reissussa. Muistuttele niitä olemassaolostasi!

    Kun kirjoitit, kuinka pitkälle matkalle olet lähdössä, mietin, että jaksaako sitä tosiaan. Minulle tulee noin kahden viikon jälkeen yleensä ikävä kavereita ja tuttuja ympyröitä, vaikka matka olisi kuinka mielenkiintoinen. Toisaalta jo muutaman kotona vietetyn päivän jälkeen olisin taas valmis lähtemään kahdeksi viikoksi maailmalle…

    Tervetuloa kotiin!

    • Annika Author at 17:16

      Olen ajatellut avata blogissa matkailuun liittyviä monenlaisia puolia, myös huonompia. Eihän reissussa oleminen ole pelkkää juhlaa aina. Ole kiitollinen ystävistäsi. Aarteita ovat!

    • Annika Author at 17:18

      Elämäntilanteet ja ihmiset muuttuvat. Minä sain yksin lähtemisen rohkeuden vasta, kun yhdessä oli nähty ensin kymmeniä ja taas kymmeniä maailmankolkkia. Nyt yksin meneminen on oikeastaan henkireikä.

  2. sarrrri | La Vida Loca 2.0 at 09:16

    Kaunis teksti. Harmi ettet voinut jäädä pidemmäksi aikaa. <3

    Itse haaveilen vuoden pituisesta matkasta, jotta voisin olla yhdessä paikassa aina pidempään – esim. kuukausi Balilla, toinen Thaimaassa, kolmas Costa Ricassa. Tuota vähän pidempää viipymistä kaipaisin varmasti varsinkin, jos olisin matkalla yksin. Kaksin jaksaisi vähän kovempaakin tahtia.
    sarrrri | La Vida Loca 2.0 recently posted…Bangkokin trendikkäin ravintola: 80/20 BKKMy Profile

    • Annika Author at 17:23

      Huomasin saman nyt, että oli kiva viipyä. Malesiassahan olin kuukauden, josta alkuun kolme viikkoa Borneolla. Huomasin, että yhdessä paikassa on hyvä olla vähintään 3-4 yötä. Siinä ehtii vähän jo fiilistellä. Joskus voisi taas asettua ihan vaikka taloksi viikoiksi. Mutta siihen tarvitaan superkiinnostava paikka. Muuten tuli polttelee peffan alla.

      En ennen haaveillut vuodesta, mutta myönnän, että nyt kyllä. Jospa senkin aika vielä tulisi.

  3. Milla / Satumilla at 14:10

    Tervetuloa kotiin Annika <3 Onneksi ensi kuussa jo odottaa matka uuden ystävän luokse ja kyllä ne kaikki vanhatkin olemassa olosi taas huomaavat ihan varmasti 🙂 Neljä kuukautta arjessa menee niin nopeasti, että moni varmasti huomaa ajan kulun ihan jo siitä, että olet taas Suomessa. Toivottavasti tärkeimmät ystävät säilyvät ja ymmärtävät vaikka asiasta vähän suoraan avautuisitkin. Itse matka kantaa sinulla niin pitkään sydämessä, että älä huoli vaikka kotiin palaat. Neljän kuukauden aikana hankitut "eväät" kantavat vielä vuosienkin päästä <3

    • Annika Author at 05:49

      Noiden eväiden vuoksi sitä tulee reissuun aina uudelleen ja uudelleen lähdettyä. On totta, että neljä kuukautta on hirveän lyhyt aika. Se on sitä kotona mutta on myös reissussa. Juurihan minä lähdin. Mutta kun alan kelailla taaksepäin, huomaan, että yhtä ja toistaan niihin kuukausiin on mahtunut. Eikä montaa viikkoa tarvitse odottaa, kun hyppään koneeseen taas! Tšekki ja viinijuhlat kutsuvat!

  4. blogilukija at 14:21

    Kiitos jälleen kerran kun jaat osan onnestasi ja muitakin koettuja tunteita meille niin koskettavasti…on ollut hienoa olla matkassa mukana näin lukijana.

    • Annika Author at 05:50

      Kiitos paljon! Kommenttisi ilahduttavat. Suomalaiselle toisen onni on jotenkin vaikea asia. Siksi sanasi lämmittävät todella paljon.

    • Annika Author at 05:51

      Minulle yksin oleminen on koko ajan helpompaa. Mutta tietenkin sen tekee helpoksi se, että tiedän, etten ole elämässäni yksin. Kun nyt matkalla alkoi tulla toisenlaisia tunteita, siitä tuli vaikeita hetkiä välillä.

  5. Heidi / Maailman äärellä at 16:00

    Tervetuloa takaisin kotiin Annika <3. Olet rohkea nainen, kun lähdit tälle matkalle yksin. Minulta katosi rohkeus mentyäni naimisiin. Siihen asti yksin matkailu oli ihanaa. Nykyään tarvitsen jonkun toisen aina jakamaan matkakokemukset. Yksi päivä yksinäisyyttä välillä on hyvä. Enemmästä en selviydy. Ihana oli seurata seikkailuasi ja tiedän, että ihan varmasti pian niitä on tulossa lisää :).
    Heidi / Maailman äärellä recently posted…Kesän lopun haikeudessaMy Profile

    • Annika Author at 05:54

      Tämä on kyllä jännä juttu, että ennen yksin matkustanut jotenkin luopuu siitä puolison löydettyään. Tavallaan ymmärrän, että jaettu ilo on moninkertainen ilo. On se sitä useimmiten minullekin. Mutta sitten taas se vapaus, joka yksin kulkemiseen liittyy, on sellaista, että olen onnellinen opeteltuani sen taidon. Ensimmäiset viikonloppu,aikani yksin olivat varsinaista taistelua. Onhan minull ollut niitä viikkoja, jolloin rinnalla on ollut reissukaveri, mutta ehkä 2,5 kuukautta olin ihan omillani.

    • Annika Author at 05:55

      En ajattele itseäni mitenkään rohkeaksi. En tee extreme-juttuja. Ihan tavallista lomailua. En koe, että siihen tarvittaisiin rohkeutta. Ehkä kuukausia oman itsen kanssa oleminen on jonkinlainen rohkeuspisteidenkeruujuttu, mutta kaikkeen tottuu. Ihan lyhyistä pikkumatkoista aloitin.

  6. Terhi | VAGABONDA at 20:06

    Ihana teksti, täynnä tunteita! Mä tiedän, että mulle iskee pidemmällä matkalla jossain vaiheessa aina reissuväsymys, ja siksi tulevalle reissulle ollaan jo päätetty lepotauko, jolloin ollaan pidempi aika yhdessä paikassa. Silloin ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa jos ei jaksa tehdä koko ajan jotain, vaan voi halutessaan laiskotella niin paljon kuin sielu sietää. Mä olen muutenkin hitaan matkustamisen kannalla, pidemmän päälle parin päivän välein tapahtuvat siirtymiset rasittaa liikaa ja matkustamisen ilo hiipuu.
    Nauti viimeisistä reissuhetkistä ja hyvää kotimatkaa!
    Terhi | VAGABONDA recently posted…Autolla Eurooppaan – eikä takaisin tulla!My Profile

    • Annika Author at 05:58

      Mulle pitkät viipymät samassa paikassa ovat vähän vaikeita. On tuli tennareissa. 🙂 Osasin väsymystä odottaa. Olisin vain toivonut sen tulevan muualla kuin Hongkongissa. Se voisi tulla jossain, missä ei olisi niin hirveästi nähtävää ja koettavaa. Sinulla on edessä kyllä eeppinen matka. Ihanaa!

  7. Riitta Reissaa at 20:14

    Rohkeaa ja antoisaa reissata yksin. Itse nautin ennen kovasti yksin reissaamisesta, mutta nykyisin haluan jakaa kokemukset jonkun samanmielisen kanssa samantien. Ja onhan se turvallisuustekijäkin.
    Olen interrail-sukupolvea, joka tutustui toisiinsa junissa ja asemilla, rannoilla ja diskoissa. Huomaan, että Euroopan kierros on siirtynyt Aasiaan… Aina vaan paranee!
    Antoisaa reissua ja tervetuloa koto-Suomeen kun aika koittaa!

    • Annika Author at 06:00

      Interrail oli nuorten juttu. Taitaa tosiaan olla, että nykynuorten reili on pari kuukautta Aasiassa. Minä tein ekan reilun viime kesänä, nelikymppisenä. Se oli kyllä siistiä! Mutta epäilemättä aika erilaista kuin nuorilla. Sama juttu on Aasian-matkailussa. Nuorille on hostellin, joissa on helppo tutustua. En vain näillä kilometreillä oikein enää sellaiseen taivu.

  8. Hanneli at 07:25

    On vaikea kuvitella, miten itse reagoisi, jos olisi matkalla pitkään. Vasta kokemus antaisi siihen vastauksen. Siksi on tosi hyvä, että tuot esiin näitä suuriä tunteita. Olen ihan varma, että joku toinenkin saa tästä tekstistä apua omiin fiiliksiinsä. Varsinkin jos ei ole yhtään varautunut, ettei se matkustaminen olekaan pelkää iloista hetkeä.

    Mä en ole koskaan haaveillut pitkästä irtiotosta, sillä olen tällainen arjen rakastaja. Matkustaminen on henkireikä, ja ajatus siitä, että arkea pitäisi elää siellä missä on lomalla, on kauhistus. Mulla arki kuuluu kotiin😀
    Hanneli recently posted…5 matkavinkkiä merelliseen SatakuntaanMy Profile

    • Annika Author at 08:19

      Tuo on kiinnostava näkökulma, että arki kuuluu kotiin. Mutta kun on pitkään poissa, on pakko elää pyykkipäiviäkin. Toisaalta pitkästä reissusta ei haittaa, jos silloin tällöin käyttää pari tuntia arkihommiin. PArin viikon retkellä ei kyllä huvita edes nyrkkipyykin pesu.

  9. Susannastravels at 00:10

    Hyvät kuvat ja myös aihe. Ranta näyttää sellaiselta jossa olisikin kiva uida, meinaan kun olen itse nyt ollut aivan täydellä rannalla jossa on myös pikkukiviä. Tykkään enemmän hiekkarannoista, joissa myös pohjassa hiekkaa. Minustakin tuntui viime kesänä haikealta ja siltä että jotain jäi kesken kun lähdin Italiasta ja nyt taas tänä kesänä olen täällä viihtynyt, olisi pitänyt tulla jo keväällä. Olin liian kauan mm. Keski-Euroopassa, jossa en viihdy niin hyvin

    • Annika Author at 08:24

      Aika monilta rannoilta oli tuossa kuvia, ja postauskaan ei oikeastaan rantoihin liittynyt. 🙂 Mutta totta, hiekkarannat ovat kivikkorantoja kivempia. Olen moesti ajatellut, että pitäisi olla uimakengät, mutta koskaan en saa ostettua.

  10. Henna / Kulkutautiset at 09:19

    Pitkä matka on ihan oma taiteenlajinsa, sen olen huomannut. Taitaa olla aika vaikea ennustaa, miten nuo tuntemukset ja reissuväsymykset kenellekin iskevät. Meillä 7 kk matkalla pahin väsymys tuli neljäntenä kuukautena eli noin matkan puolivälissä. Siihen varmaan osaltaan vaikutti Intia. Olimme sitä edeltävästi juosseet tukka putkella ympäri Afrikkaa, joka sekin ajoittain tunteiden vuoristorataa aiheutti, ja siitä väsyneinä säntäsimme Intiaan – tervetuloa pahemman luokan reissuväsymys. No, siitä suosta kyllä noustiin, mutta kotiinpaluu tuntui silti mukavalta, olimme valmiita lähtemään kotiin. En muista huomanneeni, että kaverit eivät olisi pitäneet yhteyttä, mutta sen huomasin, että ihmiset eivät tuntuneet sitä raskaamman luokan reissuväsymystä ymmärtävän. ”Tehän olette lomalla!” Aivan varmasti se, että olet reissannut yksin, on vienyt tunteita vielä enemmän äärilaidasta toiseen.

    Tsemppiä kotiinpaluuseen, kyllä sinne arkeen taas jotenkin solahtaa! 🙂
    Henna / Kulkutautiset recently posted…IgTT: Minireissumiehen matkat – Toinen vuosiMy Profile

    • Annika Author at 08:29

      Intia itsessään on niin hegästyttävä, että pidempi aika siellä saisi minut takuulla uupumaan. En ollut missään ns. vaikeissa kohteissa, joihin Intian laskisin. Todella ei voi ennustaa, missä väsy tulee ja miksi. Olin edennyt hitaasti, ei isoja matkaan liittyviä tunnekuohuja tai ponnistuksia, ei fyysisiä eikä henkisiä. Mutta kai se liittyy yksin olemiseenkin jollain tavalla. Kun koko ajan kaikesta on vastuussa yksin. Toisaalta kun ei ollut paikkoja, joissa olisin halunnut toiseen turvata.

  11. Lena / London and beyond at 14:19

    Ihanaa Annika, että sait selätettyä reissuväsyn ja matkailu alkoi taas tuntua kivalta ❤️ Olen seurannut ruudun takaa sinun ja Anna-Katrin reissuja, ja on ollut ihana olla matkassa mukana. Mukavaa kotimatkaa!

    • Annika Author at 08:36

      Kiitos, Lena, avusta silloin, kun sitä todella tarvitsin. Pakkasin reppuun eväät ja lähdin. Kiipesin Dragon’s Backille. Aalhaalla rannalla join siiderin ja kävin uimassa ihan voittajana. 😀

  12. Noora | Kerran poistuin kotoa at 22:33

    En ole koskaan ollut noin pitkällä reissulla, mutta samoja tunneskaaloja on mahtunut jo parin viikon matkoihini. Singaporessa oli reissun ensimmäisenä aamuna todella hankalaa saada itseään liikkeelle. Oli outo maanosa ja kaupunki. Peiton alla oli kivaa, kunnes nälkä äityi liian suureksi. Hyvä ruoka takasi paremman mielen ja siitä se pikkuhiljaa lähti. Mutta aina pitää antaa itselleen aikaa mönkiä peiton alla, jos siltä tuntuu.

    Matkabloggaajien tapaaminen on mahtavaa, varsinkin reissun päällä. On jännää, miten ennestään lähes tuntematon ihminen tuntuukin yllättävän tutulle 🙂
    Noora | Kerran poistuin kotoa recently posted…Matkailu yllättää – parhaat löytöni matkan varrelta!My Profile

    • Annika Author at 08:37

      Ensimmäinen aamu uudessa paikassa on minulle melko usein hankala. Mutta jos olen illalla miettinyt valmiiksi, mihin menen, mitä teen, lähden aika paljon reippaammin, kun tiedän, mitä kivaa on tulossa. Nälkä on tietenkin myös hyvä motivaattori. 🙂

  13. Elisa / Eliza Does Oz at 07:49

    Ihanan rehellinen kirjoitus! Matkailu ei tosiaan ole aina pelkkää juhlaa, ja varsinkin pidemmälle reissulle mahtuu mukaan monenlaisia tunteita. Matkaiijaa ymmärtää usein parhaiten vain toinen matkailija – malja ystävyydelle, todellakin! 🙂

    • Annika Author at 19:46

      On totta, että vaikkapa reissuväsymystä ei taida oikein ymmärtää sellainen, joka ei ole ollut koskaan pitkällä matkkalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge