Type and press Enter.

Paljon antiikkia – historiapäivä Ateenassa

Hotellissani on yksi parhaita sänkyjä ikinä, mutta myös pahin katumeteli. Korvatulpat, ja johan nukuin hyvin. Ylimmän kerroksen ravintolasta on hieno näköala Monastirakin torin yli Akropoliille, jonne aamupalan jälkeen lähdinkin. Kartan mukaan reitti on jokseenkin suora: torin poikki, roomalaisen forumin ohi ja suoraan vain. Kun olin päätynyt jonkin ravintolan terassille, oli kysyttävä neuvoa. Kyllä vain, siitä portaita ylös ja päädyn sisäänkäynnille. Hetkeksi olin unohtanut, että Akropolis tarkoittaa korkeinta paikkaa. Epäilemättä kulkukin on silloin nousujohteista.

antiikki

12 euron sisäänpääsy ei sellaisenaankaan minusta ole tällaisesta ehkä maailman yhdestä kuuluisimmasta nähtävyydestä erityisen paljon, mutta lipulla pääsee lisäksi vajaaseen kymmeneen muuhunkin paikkaan. En odottanut maaliskuun lopun olevan Akropolilla erityisen vilkasta aikaa, eikä se aikuismatkailijoiden keskuudessa näyttäisi olevaankaan. Sen sijaan kukkulan kansoittivat koululaisryhmät ympäri eteläistä Eurooppaa. Aina välillä kuului pillin vihellys, kun opettajat kokosivat joukkojaan. 

PAP10120
Propylaian, suuren portin, kautta kuljetaan temppelialueelle.
PAP10101
Parthenon

Jos kovasti on kiinnostunut historiasta ja tietää paljon antiikista, uskon Akropolin olevan antoisa. Tällaiselle bimbolle se on vanhoja rakennuksia, joista osa on säilynyt, osa säilytetty, osasta jäljellä vain muutama pala pylvästä. Ylhäällä kaupungin yläpuolella voi kuvitella olevansa osa historiaa, jollei huomioi selfieiden ottajia ympärillään. Teatterista kiinnostuneena minulle antoisinta olivat Herodes Atticuksen odeion ja Dionysoksen teatteri, jossa pidettiin draamakilpailuja ja esitettiin antiikin kirjailijoiden merkittävimpiä näytelmiä. Minulle teatterin näkeminen oli kovin juttu Akropoliilla. Vitsit, tuossa oikeasti on esitetty antiikin draamojen kantaesityksiä! 

PAP10103
Dionysoksen teatteri
PAP10079
Herodes Atticuksen odeion vuodelta 161

Areopagoksen kukkulalla istuessani ja Akropolia ja Agoraa eräältä katsellesaani mietin, miksi suuntaan seuraavaksi Agoraan, jos kerran historiantuntemukseni on peruskoulun ja lukion hissan tuntien varassa, jos en osaa yhdistää näkemiäni paikkoja suuriin tarinoihin. Menenkö, koska paikoissa “kuuluu” käydä, koska on sivistymätöntä olla Ateenassa katsomatta näitä, koska haluan päteä kertomalla, että vaeltelinpa Agorassa, kiva puisto. Ehkä näitä kaikkia, ehkä ei mitään. Nautin kuljeskella ympäriinsä, saada osani aurinkoisesta keväästä, kauniista vanhoista rakennuksista. Vaikka katuelämässä on oma viehätyksensä, ei minua haittaa, jos voin matkaoppaasta katsoa minulle jo valmiiksi valikoituja paikkoja.

PAP10126
PAP10127
PAP10129
Matkalla Akropolilta Agoraan

Agoraan olin ihan myyty oikeastaan heti: Akropolilta tullessa heti vasemmalla lipputiskin jälkeen on kirkko, joka lumosi minut. Se on pieni ja söpö ulkoa päin, ja sen freskot tekevät vaikutuksen sisällä. Mikään muu ei Agorassa olekaan säilynyt yhtä hyvin. Hefaistoksen temppelille kannatti kavuta, ja matkalla oli kaikenlaista rauniota, mutta kirkon jälkeen mikään ei yltänyt wau-efektiin. Kirkossa wau pääsi ihan ääneen suustani. Akropoliin kaltaisia nuorisolaumoja ei Agoralla näkynyt, ja koska aikuisten matkailijoiden määrä on vielä pieni, puutarhamaisessa miljöössä sai kuljeskella kaikessa rauhassa. 

PAP10132
Bysanttilainen kirkko 1000-luvulta
antiikki1
PAP10184
PAP10158
Hefaistoksen temppeli
antiikki2
PAP10147
Agrippan odeionin edustan patsaita
antiikki3
Attaloksen stoan yksityiskohtia
PAP10182

Kun olin kävellyt Agoran läpi, tulin Adrianou kadulle, joka on katu täynnä terasseja. Sunnuntaina vastaavaan aikaan lähes jokainen paikka oli täynnä, maanantaina tilanne oli toinen. Matkaoppaani mukaan paikalliset eivät käy näissä paikoissa, mutta empiiristen havaintojeni perusteella sanoisin, että kaikilla turisteilla ei voi olla iltalentoa, joten sittenkin lounas Hefaistoksen temppelinäköalalla on kelvannut monelle ateenalaisellekin. Siihenpä kävin lounaalle tänään minäkin.

Ateenassa 31.3.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.