Type and press Enter.

Ngapali Beach – paratiisi ilman politikointia

Olen nähnyt valkoisia hiekkarantoja, niitä sellaisia, joita paratiisirannoiksi kutsutaan. Meri on turkoosi, palmut huojuvat vienossa tuulessa. Näitä rantoja on täydellisissä kuvissa vielä vähän täydellisemmäksi käsiteltyinä. Näillä rannoilla on vähän korneja rantabaareja, joista saa muvimukissa iloisenvärisiä drinksuja. Ngapali Beach ei ole sellainen. 

Ngapali Beach on luultavasti turkoosivetinen silloin, kun se ei myrskyä. Viiteen vuorokauteen en nähnyt sen rauhoittuvan. On se aika vuodesta. Mutta en usko kenenkään voivan kyseenalaistaa sen kauneutta, kun vaahtopäät lyövät rannan kiviin, kun meri osoittaa voimansa. Rannat eivät ole autiot. Niillä on hotelleja ja niihin kuuluvia baareja, muutama rihkamakauppias. Mutta ainakin lokakuun lopulla niitä voi sanoa uneliaiksi. Ja tällaisessa luonnonmukaisemmassa on minusta sittenkin niin paljon enemmän luonnetta kuin kiiltokuvissa. 

Ngapali Beach
Ngapalissa on paljon koiria, mutta ne ovat enimmäseen omissa oloissaan.

Ngapali Beach

Untitled

Ngapali Beach

Ngapali Beach

Hotelleilta saa vuokrata fillareita, mutta vespatytölle ainoa oikea tapa liikkua oli sähkömopo. Niitä vuokrattiin pitkin rantakatua kohtuulliseen kahden euron tuntihintaan. Hotellin shuttle vei useita kertoja päivässä rannalle tai kylille, ja parilla eurolla matkan ajoi myös lavataksilla. 

Koko rannanmitan kulkee päätie, jonka varressa on ravintoloita ja kauppoja. Toki toisissa myydään turistikamaa, mutta kaikkialla on tunne, että on elämän keskellä, siis myanmarilaisen elämän. Turistille on tarvittavat palvelut, mutta olemme osana paikallista elämänmenoa. Ngapali ei ole turistikylä keskellä ei mitään. Turismi on kehittynyt sinne, missä asutus on ensin ollut. Mainostekstien kalastajakyläfiilistä en kyllä tavoittanut, mutta skootterilla asuinalueillakin pärrätessä oltiin kyllä tavattoman kaukana kiiltokuvasta, mutta vaikka nähtiin köyhyyttä, en puhuisi kurjuudesta. Turismi vaurastuttaa koko yhteisöä. Mutta koska länsimainen skootterityttö selvästi ei ollut näillä poluilla totuttu vieras, tuntui väärältä ottaa kameraa esille. En halunnut antaa itsestäni tirkistelijän vaikutelmaa. 

Ngapali Beach

Ngapali Beach

Ngapali Beach

Ngapali Beach

Ngapali Beach

Ngapali Beach
Luang Prabangissa (Laos) munkit lähtevät keräämään joka aamu almuja auringon noustessa. Nousin katsomaan sitä muutamana aamuna. Päivä oli selvästi pidemmällä, kun nämä munkit lähtivät omalle kierrokselleen.

Omalla hotellillamme oli kulmakunnan ihanin uima-allas, mutta ei omaa hiekkarantaa. Rannalle pääsi hengailemaan hyvien palvelujen äärelle, kun vain kysyi hotellilta, jolla näytti olevan vapaita rantatuoleja palmun varjossa. Kun siinä sitten osti juomat ja ennen lähtöä söi lounaan, kaikki olivat tyytyväisiä diiliin. Hotelleja on rannalla muutaman keskittymissä. Väleissä on sitten asutusta tai autiutta. Ngapalin rantoja ei suinkaan ole ainakaan vielä rakennettu täyteen. 

Skootterilla saattoi ajella myös katsomaan esteetöntä auringonlaskua lentokentän viereiselle kalliolle. Thandwen lentokenttä on yksi suloisimmista. Ei sillä kirahveja ole Sukhothain kentällä Thaimaassa mutta pastellinsävyiset lennonjohtotornit ja kiitorata, joka päättyy 20 metriä merestä. 

Ngapali Beach

Ngapali Beach

Ajelimme myös Thandwen kaupunkiin. Kartasta päätellen se olisi ollut pieni ja hiljainen, mutta kun osuu mopolla keskelle torin hälinää, tulee ajatelleeksi, että vaaleanpunaisen skootterin olisi saattanut voida laittaa parkkiin johonkin vähän aikaisemmin. Ostosten tai ravintoloiden takia ei Thandween kannata mennä. Rannalla on turistin tarvitsemia palveluja enemmän. Tunnin kylävierailulla emme esimerkiksi nähneet yhtään ravintolaa tai kahvilaa. Mutta jos haluaa nähdä paikalliselämää ilman turisteja, Thandwe on must see -kohde. Ihmisten katseista huomasi, että kovin paljon ei turisteja näille kulmille osu, vaikka matkaa hotellilta oli kolmeakymppiä kulkevalla mopolla ehkä puoli tuntia. 

Nyt myönnän oman tyhmyyteni. Olin tuskaisen tietoinen muslimivähemmistön kohtelusta Myanmarissa. Tiesin valtavasta pakolaisaallosta Bangladeshiin. Mietin, pitääkö minun ottaa tällaiseen poliittiseen asiaan kantaa ja olla matkustamatta maahan. Sijoitin virheellisesti rohingya muslimien alueen maan pohjoisosaan, koska maantieteentuntemukseni oli liian heikko. Lyhyt maaraja Bangladeshin kanssa on nimenomaan Rakhinen osavaltiossa, eli juuri siellä, missä Ngapali Beach. Tämä selvisi Hesarista kotimatkalla Bangkokissa. Tuntui vähän, kuin joku olisi mätkäissyt turpaan. Tieto vei hetkeksi ilmat pihalle. Olin ollut keskellä julmaa ihmisoikeuskatastrofia. En tietenkään ollut tajunnut mitään, huomannut mitään. Moskeijan kyllä näimme, mutta lamppu ei syttynyt siitäkään. 

Tehtyä ei tekemättömäksi saanut. Kaikki tapaamamme ihmiset olivat ihania. Meistä pidettiin hyvää huolta, rohinguya muslimeista ei. Tuntui pahalta. Nyt en osaa sanoa, likasiko tieto muistoni vai miten minun pitäisi suhtautua viiteen ihanalta tuntuneeseen päivään Ngapali Beachilla. Toisaalta miten paikallista yhteisöä auttaa, jos turistit kaikkoavat? Ei mitenkään. Suomalaisesta näkökulmasta kaikissa Kaukoidän maissa loukataan ihmisoikeuksia. Tähän voimme vaikuttaa vain poliittisilla toimilla ja tukemalla kansalaisoikeusjärjestöjen työtä. Kotiin jääminen lisää vain köyhyyttä. 

Thandwe

Thandwe

Thandwe

Thandwe

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Ihana ranta, ja ihana vespa 🙂 Meidän oli tarkoitus tammikuussa suunnata Myanmariin. Suunnitelmat meni toistaiseksi jäihin rohingya -tilanteen takia. En pääosin usko yksittäisten ihmisten boikotoinnin voimaan tällaisissa asioissa. Kunpa se olisikin niin yksinkertaista, että matkustamatta jättämisellä voisi auttaa. Silti rupesin miettimään, voinko hyvällä omatunnolla lomailla ja siemailla drinkkiä kun ihmisiä raiskataan ja poltetaan ja maassa muhii kansanmurha. Jotenkin järkyttää se tilanne siellä kauheasti. Ei se Myanmarin matka kokonaan ole poissuljettua, mutta pitää nyt vähän miettiä..

    1. Tiedätkö, noita samoja me mietittiin, mutta tyhmyyksissämme sijoitettiin alue toisaalle. Oli niin oma moka. Minä en usko boikotoinnin voimaan, mutta juuri tuo, mitä sanoit: voiko olla ajattelematta, voiko nauttia, jos tietää. Tilanne on ihan hirveä. Mutta mitenkään se ei näkynyt edes kaupungissa. Vähän mietin, millaista palautetta postauksesta tulee, koska ihmiset ovat valveutuneita.

  2. Mä olin myös luullut, että pahimmat iskut muslimiväestöä kohtaan olisi olleet nimenomaan pohjoisessa. Näitäkin kuvia kun katsoo, niin vaikea uskoa, että mitään kriisiä olisi lähimailla. Ihan kamala juttu kaiken kaikkiaan nuo vainot. Olen sinisilmäisesti luullut, että buddhalaisuus on jotenkin rauhaa rakastava uskonto aina ja kaikkialla, mutta eipä se niin olekaan, kuulemma radikaalimunkit mukana myös. Koko sana on ihan absurdi: radikaalimunkki.
    Ikävä fiilis varmasti jäi, mutta eihän se matkailijan läsnäolo muuta asioita poliittiselta kannalta suuntaan tai toiseen, sen sijaan jollekin se voi tuoda leivän perheelle.

    1. Puet sanoiksi minunkin ajatuksiani. Mutta kuten kaimasi tuossa edellisessä kommentissaan totesi, jos tietää, mitä ympärillä tapahtuu, voiko ihan rennoin mielin olla ja elää leppoisaa turistin elämää. Tavallaan olen iloinen, että olin ymmärtänyt väärin, että sain nauttia lomastani ihan itsekkäästi, käyttää paikallisia palveluja, jättää edes jotain omasta hyvinvoinnistani alueelle. Mutta tietenkin olen äärimmäisen pettynyt omasta typeryydestäni, etten ottanut riittävästi selvää. Mutta. Sitten olisin mennyt muualle. Silloin olisivat nekin eurot valuneet toisaalle. Että mikä tässä olisi ollut paras ratkaisu?