Type and press Enter.

Luontoon! Cirque de Cilaos (Réunion)

Réunion on rantoja. Ehdottomasti. Se on saari, pieni saari Intian valtameressä. Tänne tullaan viettämään rantaelämää. Réunion on kuitenkin muutakin. Ei tarvitse mennä kauaskaan rannasta, kun maasto lähtee kohoamaan. Suurin osa saaresta on paljon merenpintaa korkeammalla. Cirquesit ovat monelle se, miksi saarelle tullaan: täällä voi vaeltaa, kiipeillä, ajaa maastopyörällä, mitä nyt tehdään, kun korkeuserot ovat suuria. Cirquesit ovat vuoria, kallioita, luonnon omia amfiteattereita. 

Aloitimme Cirqueseihin tutustumisen ajamalla Cilaos-nimiseen kylään. Tarkoitus oli ajoittaa itsemme sinne ennen turistitoimiston sulkeutumista, jotta saisimme vähän Lonely Planetia tarkempaa tietoa reiteistä, mikä olisi sopivan pituinen ja leppoisa kahdelle sunnuntaikävelijälle. Mutta koska todella oli sunnuntai, toimisto meni kiinni arkea aikaisemmin.

Cilaos

Cilaos

Cilaos

Cilaos on söpö. Pikkuruinen ja suloinen. Ei se edelleenkään saanut saarta Afrikalta vaikuttamaan, mutta ehkä on vain alettava uskoa, että Réunion on sekoitus niin kaikenlaisia kulttuureja, että siinä sopassa maantieteellinen sijainti on ihan sivuseikka. Pääraitin ravintolat olivat täynnä, terassit pullistelivat turisteja, luonnollisesti ranskalaisia. Kaikki täällä on ranskaksi tai ranskalaista – paitsi minä.

Cilaos

Cilaos

Cilaos

Kevyen lounaan jälkeen oli pakko jo lähteä maastoon, jos meinattiin ennen pimeää ehtiä sieltä myös pois. Koska mitään kunnon infoa ei ollut ja suoraan pääkadulta oli kyltti Cascade Bras Rougelle, lähdimme seuraamaan sen osoittamaan suuntaan. Parin sadan metrin jälkeen oli toinen kyltti: tunti ja vartti menisi vuoristossa vesiputouksen (cascade) tavoitteluun (keneltä? keskimäärin?).  Vähän mietitytti, onko putouksessa vettä näin kuivalla kaudella, mutta ei pitkälle tarvinnut kävellä, kun alkoi kuulua jonkinlaista veden pauhua. Jos jokaisesta putkesta lirisi ja sieltä täältä kallion kolosta lorisi, maakin oli paikoin varsin märkä, oli todennäköistä, että putouksessakin jotain vettä olisi.

Cilaos

Cirque de Cilaos
Monenlaisissa maisemissa polku kulki.

Cirque de Cilaos

Cirque de Cilaos

Cirque de Cilaos

Maisemat olivat kauniita. Cilaosin kylään oli autolla noustava yli kilometriin mutkatietä, mutta kaikki ratin vääntäminen alkoi ylhäällä tuntua merkitykselliseltä. Ei luonto tai maisema edelleenkään ehkä afrikkalaista ollut, aika samanlaista tuntuu näkyneen muuallakin, mutta ei se kauneutta vähennä. Reitti oli helppokulkuinen, portaita ja polkua – menomatkalla tietenkin lähes pelkästään alaspäin. Joku välillä ohitti juosten, mutta kaikenlaista väkeä oli liikkeellä urheilullisista farkkuihin, mutta kaikilla hyvät kengät. Reittejä on myös näistä reilun tunnin suuntaansa olevista työpäivän mittaisiin, jokaiselle kunnon, kiinnostuksen ja haasteiden tarpeen mukaan.

Cirque de Cilaos

Cirque de Cilaos

Cirque de Cilaos

Jossain laskeutumisen vaiheessa alkoi kuulua lasten kirkunaa mutta vieläkin kovempaa veden pauhua. Oli oletettava, että putous on eikä enää kovin kaukana. Polku kapeni ja jyrkkeni, mutta sitten, siellä se oli. Ei tarvinnut miettiä, kannattiko lähteä.

Cirque de Cilaos

Cirque de Cilaos

Vähän jännitystä ja kapealle reunamalle – ei todellakaan tarvita vuohen tai vuorikauriin kiipeilytaitoja tai tasapainoa – syömään eväitä. Vaikuttavin, upein, jylhin paikka eväille minun elämässäni.

Cirque de Cilaos

Astetta enemmän eräjormaa tarvitsi se, joka oli pystyttänyt pienen telttansa kalliolle. Kuinka taas kadehdin häntä. Voisiko minustakin vielä kehittyä sellainen? Mutta minä keräisin vessapaperini talteen, en jättäisi niitä luontoon…

Paluumatka olikin hikisempi, koska se oli lähes pelkästään nousua. Puiden varjossa oli jopa viileää, olihan lämpötila vuorella selvästi rannikkoa alhaisempi. Aurinkoisilla osuuksilla taas aurinko lämmitti mukavasti. Hihattomassa paidassa ja ohuiden ulkoiluhousujen lahkeet käärittynä oli juuri mukavaa tehdä matkaa.

Viiden tienoilla Cilaos oli kuin eri kaupunki: kaikki oli kiinni, kylänraitti hiljainen. Ehkä se aktivoituu taas seiskan jälkeen, kun ravintolat jälleen avaavat ovensa. Täällä saa olla tarkkana, että on nälkäinen oikeaan aikaan.

Ei matka varsinaisesti rankka ollut, mutta sen verran illalla tuntui jaloissa ja ahterissa, että seuraava päivä oli paras pyhittää parhaan rannan etsimiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 comments

  1. En tiedä minkälaiset supervehkeet sulla on kuvausta varten, mutta nää sun kuvat on kertakaikkisen hienoja.

    1. Kiitos ihan kamalasti! Mulla on Olympuksen minijärkkäri, ei tosiaan mitään prokalustoa. Ehkä jokunen kymmenistä ja taas kymmenistä kuvistani onnistuu. 🙂

  2. Voi niin upean nakoista! Piti ihan toissa alkaa lukemaan, siksi puuttu osa kirjaimista, sori! Olen tiennyt Reunionista vain sen, etta siella on hyvat vaelluspolut ja nayttaa kylla kivalta. Sellaiselta trooppiselta, muttei liian kuumalta. Millaiset lampotilat siella nyt on?
    Tuonne olisi ihana paasta. Katsoin viikonloppuna jonkun matkakohjelman Madagascarista, koska se on yksi haavekohde ja ne sai sen nayttamaan aika malsalta paikalta..!! Se tosin oli sellainen off the beaten path tyyppinen juttu, mutta blah. Toivottavasti sun tulevat jutut Madagascarista palauttaa mulle paremman kuvan siitakin saaresta! Mutta postaile nyt ihmeessa enemman Reunionilta, se kuulostaa oikein kivalta 🙂

    1. Täällä on nyt noin 25 asteen molemmin puolin. Vuorilla vähän viileämpi, muttei kylmä ollenkaan. Illalla voi laittaa vähän pitkähihaista, mutta napavarusteitta pärjää hyvin.

      Toivon todella, että Madagaskar olisi myös hyvä, sillä täällä olisi kannattanut olla heti alkuunsa pari viikkoa. Mutta kun ei taas tiedetty…

  3. Upea kaunis kohde! siellä on ihan mahtava luonto

    1. Luonto tosiaan on Réunionin kiinnostavin puoli. Ja osaavathan ranskalaiset tietenkin ruokaakin laittaa…