Type and press Enter.

Kullan kimallusta päivin ja öin mielettömässä Shwedagon Payassa

Olimme nähneet jo muutaman uskonnollisen paikan ennen saapumista Shwedagonille. Noin neljän euron pääsymaksu oli täkäläisittäin kallis, mutta oli lohdullista huomata, että maksu oli vain ulkomaalaisille. Tiesin näkemieni kuvien ja kuulemieni juttujen perusteella temppelialueen olevan paljon suuremmankin pääsymaksun arvoinen, mutta ei mikään juttu tai mikään kuva tehnyt oikeutta kaikelle kullan kimallukselle tai millekään muullekaan. Enempää ei oikeastaan kannata edes yrittää sanoa. Ensimmäiseen viiteentoista minuuttiin ei muuten ollut sanojakaan. Katsoimme ympärillemme vain sanattomina ja lähestulkoon mykkinä. Suusta kuului vain jotain huokailua. Nyt tiedän, mitä tarkoitti kadun varressa näkemäni Welcome to the land of gold -kyltti.

Bangkok ja Yangon 542

Bangkok ja Yangon 545

Bangkok ja Yangon 554

Bangkok ja Yangon 559

Bangkok ja Yangon 575

shweda

Bangkok ja Yangon 556
Pojat ovat poikia, temppelissäkin. Näillä kavereilla oli kauko-ohjattava auto.

Jos joskus satut näillä kulmilla liikkumaan, varaudu riittävällä määrällä vettä. Temppelialueen sisällä ei myydä mitään. Katetuissa sisääntulokäytävissä on saatavilla kaikenlaista väärennetyistä Angry Bird -paidoista afrikkalaisen näköisiin rumpuihin, mutta mitään suuhunpantavaa ei ole saatavana. Meillä tietenkään ei ollut juotavaa, ja lämpötila oli 36, taivas jokseenkin pilvetön. Jouduimme välillä käymään ulkopuolella ostoksilla, että jaksoimme ylipäätään olla. Varauduin temppelin portilla maksamaan vedestä ja limusta rutkasti ylihintaa, mutta lähes kolme litraa juomaa maksoi reilun euron. Näin Myanmarissa. Varaudu myös kengillä, jotka on helppo pukea ja riisua, koska mihinkään uskonnolliseen ei ainakaan tähän mennessä ole saanut mennä kengät tai edes sukat jalassa. Liian tarkka ei siis parane jalkojen puhtaudesta olla… Ihan parhaissa kengissäkään ei siis kannata matkaan lähteä.

Illalla ohi kulkiessa valaistut pagodat näyttivät upeilta. Koska Shwedagon oli yhdellä kertaa mahdoton käsittää, menimme sinne uudelleen, mutta tällä kertaa pimeässä. Koska ilma oli viilennyt eikä maa enää polttanut jalkoja, oli helppo ymmärtää, miksi ihmisiä oli moninkertainen määrä verrattuna päivävisiittiimme.

Bangkok ja Yangon 2 126

Bangkok ja Yangon 2 133

shweda1

Länsituristeja näkyi jokunen, mutta vain muutama. Sen verran harvinaisia vaaleat ihmiset ilmeisesti sielläpäin ovat, että parikin nuorta halusi tulla kuvattavaksi mieheni kanssa. Yksi nuorimies jäi juttelemaan. Halusi harjoituttaa englannin taitojaan. Hän kertoi käyvänsä pagodalla aina kun on aikaa, ja nimenomaan keskustellakseen ihmisten kanssa. Hänen kielitaitonsa ei kuitenkaan ollut niin hyvä, että olisimme voineet haastatella meitä askarruttavista asioista.

Usein haluan katsoa asioita itsekseni, vain elämyksellisesti, mutta Myanmarissa tuli usein tunne, että opas tai muu selittäjä olisi ollut kiva. Niin paljon jäi kysymyksiä. Esimerkiksi miksi temppelialueella joidenkin patsaiden kohdalla kävi mieletön kuhina ja taas joidenkin muiden ohi vain käveltiin. Miksi jotkin patsaat tai Buddhan kuvat olivat niin paljon suositumpia kuin toiset?

shweda2

shweda3

Pois lähtiessä ajattelin käydä naistenhuoneessa pesemässä jalat. Ajattelin siis jotain lavuaariviritelmää, mutta pesu olikin hoidettu talon puolesta. Lattialla oli matalareunainen allas, jossa seisottiin vuorotellen. Henkilökuntaan kuuluva nainen viskeli napolla vettä jaloille. Kuivausmahdollisuutta ei ollut. Palvelu oli maksullinen, tai ainakin jokainen antoi naiselle rahaa. Oma 500 paikallista ollut setelini (noin 50 senttiä) näytti olleen ylimitoitettu, mutta minulla ei ollut pienempää. Edelläni ollut antoi 20.

Upea paikka, kertakaikkiaan, myös pimeässä. Auringon valossa kullan kimallus oli ehkä sittenkin vaikuttavampaa, mutta oleminen illalla helpompaa. Muistaakseni kymmeneen asti oli auki. Auringon nousukin voisi olla vaikuttava täällä, mutta kolmatta kertaa emme kuitenkaan enää tarvinneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.