Vuosien ja kilometrien karttuessa huomaan kummasti, miten monenlaiset asiat muuttuvat – myös matkailussa. Shoppailija onkin alkanut ostaa enemmän elämyksiä kuin vaatteita, rusketusta olennaisempaa onkin suojautua ja vähän miettiä sekä terveyttä että ihon vanhenemista, ja matkalaukussa on useammin maastoon soveltuvat tossut kuin korkokengät (vaikka kyllä minä niitä enemmän käyttäisin, jos kauneuden lisäksi olisivat mukavia). Tämä näkyy jonkin verran myös reissukohteissa ja etenkin siinä, mitkä ovat niitä mieltä kaihertamaan jääneitä tänne haluaisin vielä uudelleen -kohteita.
On siis käynyt niin, että minä olen löytänyt luonnon.
Vähän meni liioittelun puolelle nyt kyllä, mutta jokin on muuttunut. Enää en ole niin kaukana luonnosta kuin olen ollut. Saatoin toki puoli tuntia sitten eksyä Helsingin Keskuspuistoon, jonka reunalla olen asunut yli kymmenen vuotta, eli on minun ja luonnon suhteessa vielä vähän harjoittelemista. Mutta monet parhaista matkamuistoista ovat paikoista, joissa olennaisinta on ollut luonto.
En osaa sanoa, mistä se alkoi. Olisiko ollut Taiwanista? Matkamessuilla kertoivat luonnonpuistoistaan ja omasta luontoilufilosofiastaan: “We don’t hike. We walk.” Se tuntui hyvältä. Réunionilla luonto kutsui yhä enemmän. Kaikenlaisia pieniä elämyksiä on mahtunut matkan varrelle. Sveitsissä olen ajatellut, miksi en voisi olla kuin nuo kauniit, hoikat, voimakkaat, tervehenkiset ulkoilmaihmiset. Mutta kun en ole.
Monien kaukomaiden luonnon rehevyys ja vihreys, sademetsien kosteus, Madagaskarin apinat, Ugandan gorillat. Kaikki nämä ovat olleet hienoja elämyksiä. Mutta ne kohteet, joihin huomaan haikailevani takaisin, ovat ihan toisenlaisia. Ne ovat jopa karuja. Färsaaret ja Grönlanti tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Grönlannin viehätys on lumen ja jään eksotiikassa. Heinäkuussa voi olla viisi astetta lämmintä. Ei tarvitse kuin ajaa pieni matka Nuukista bussilla, kun vähän korkeammalla on vielä lunta. Jäälautat purjehtivat lähellä rannikkoa. Lentokoneesta Grönlannin yli lentäessä näkee lähinnä valkoista ja joitain railoja. Tuo ikijää on eksoottista – ja hirveän surullista, mitä sillekin on tapahtumassa. Tahtoisin nähdä muutakin kuin Nuukin, mutta lennot muualle olisivat olleet liian kalliita ja majoituksen saaminen mahdotonta, jollei varaa kuukausia etukäteen. Olen kuullut sanottavan, että Ilulissat olisi maailman kaunein paikka. Kiehtoisi myös nähdä Grönlanti talvella.
Mutta Grönlantiakin enemmän tahtoisin palata Färsaarille. Viikko ei riittänyt millään kaikkeen, mitä siellä olisi koettavana. Lokakuussa sääolot myös rajoittivat luonnossa liikkumista. Kun sumu alkaa nousta, on paras olla turvallisesti ihmisten ilmoilla. Kaatosadekin vei vuorokauden. Mutta se, mitä ehdimme nähdä, oli uskomattoman kaunista. Tällainen karu kauneus vetoaa näemmä minuun nykyään jopa enemmän kuin vaikkapa Kaukoidän värien runsaus ja luonnon sakea vehreys.
Haluaisin nähdä uudelleen, miten ihmisen ja koiran saumaton yhteistyö toimii, kun on aika ajaa lampaat takaisin kotiin. Haluaisin pitämään sadetta kalastajamökkiin meren rannalle, juomaan kaakaota Torshavnin keskustaan, elämään paikallisten arkea, koska Färsaarilla ei mitään ole tehty erityisesti turisteja varten. Sitten on vielä kaksi asiaa, jotka ensimmäisellä kerralla jäivät kokematta ja jotka ehdottomasti haluaisin vielä tehdä: Haluaisin nähdä lunneja. Ne olivat lokakuussa jo muuttaneet etelämmäksi. Haluaisin myös lentämään helikopterilla. Koska helikopteri on Färsaarilla osa normaalia joukkoliikennettä, lentäminen on halpaa. Meillä oli jo liput, mutta myrsky peruutti lennon.
Minne sinä kaipaat? Mikä kohde on jättänyt sinuun jälkensä niin, että tahdot takaisin?
Jos nämä kohteet jäivät kiehtomaan, voit lukea lisää Grönlannista tästä ja Färsaarista tästä linkistä.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen, suomenkielinen postauksesi alla olevasta add-linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin ja Vagabondablogin kautta. Voit lisätä linkkisi kumpaan tahansa blogiin, ja se näkyy molemmissa. Muista lisätä postaukseesi linkit emoblogeihin ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen. Tämän kuukauden teema on Tänne haluaisin palata.
Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.
IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä. Kirje saattaa mennä roskapostikansioon.
18 comments
Minä pidän eniten luonto+rantakohteista ja sellaisiin kaipaan takaisin. Kaupungeissa tulee olle luontoa, ei pelkkiä harmaita taloja ja katuja. Voin myös paremmin silloin kun on puita ja tuoksuvia kasveja, en silloin jos olen täysin puuttomassa kaupungissa kuten Belgiassa on sellaisia monta. Olen luopunut korkokengistä koska ne painoivat liikaa matkalaukussa ja esim. sandaaleilla on helpompi kävellä. Yksi kohde johon voisin haluta lähteä vaikka joka kesä on Sardinia ja muut Italian saaret, miksei myös Kreikka
Minä viihdyn myös asfalttiviidakossa. En tarvitse vihreyttä, jos asennoidun kaupunkiin. Pelkät rantakohteet enää harvoin minua puhuttelevat. On mukavaa, jos voin yhdistää olemiseen kaupungin ja luontoa, jotain tekemistä ja näkemistä. Ja mitä kenkiin tulee, kaikilla on mukavampi kävellä kuin korkokengillä, mutta en haluaisi aina luopua kauneudesta. 🙂
Kiitos vierailusta, tämä uusikin teksti on mainio! Hienot maisemat kyllä, meillä vain vaimo on enemmän lämpöisten paikkojen tykkääjä, joten ei taida Grönlanti ihan heti onnistua. 🙂
Minä luulin pitkään, että ainoa oikea suunta on lämpö. Kuinka väärässä olinkaan!
Näin valokuvauksellisiin paikkoihin tykästyneenä: samaa mieltä! Jotenkin vain vaimoke ei saanut 3v Namibian asumisessakaan tarpeekseen lämmöstä, joten se on useinmiten tavoitteena. Onneksi niiltäkin alueilta löytyy kauniita paikkoja. 🙂
Ehdottomasti kaunista on kaikilla leveysasteilla. Pohjoisen karuus on erilaista, ja olen onnekas ja onnellinen, että olen sitäkin voinut kokea.
Olen huomannut aivan saman, että vuosien myötä on alkanut kiinnostaa aivan eri asiat niin matkailun kun ihan arjenkin suhteen. Ennen haikailin suurkaupunkeihin, mutta nyt arvostan rauhaa ja luonnon läheisyyttä. Kuten tänä aamuna, kun hipsin yöpaidassani talomme nurkalle kerämään luonnonkukkia maljakkoon ja vastassani oli lauma lampaita. Minut nähdessään ne juoksi kiireesti karkuun oliivilehtoihin ja samalla jossain kiekui kukko. Se hetki sai aikaan sellaisen onnen tunteen, mitä tuskin olen koskaan kaupungissa asuessani kokenut.
Vaikka pidänkin enemmän vehreästä luonnosta, haluaisin kyllä joskus päästä Grönlannin ja Färsaarten karuihin maisemiin. Suureksi harmikseni kumppaniani ne eivät kiinnosta, lähinnä kai kylmyyden vuoksi. Olisin kyllä ajatellut, että tanskalainen haluaisi ehdottomasti nähdä oman maansa kaukaisemmat alueet, mutta ei…
Maalaat aamustasi niin ihanan kuvan, että lähes halkean kateudesta. Voin niin kuvitella tuon tunteen. Minä olen tyytyväinen kaupungissa ja rauhassa, rannalla ja luonnossakin, jos majapaikka on mukava. Mutta on jännä, miten erilaisissa paikoissa oma olo on erilainen. Vieläkin, vaikka matkasta on jo kuukausi, tunnen, miten hyvä olo minulla oli Gozolla. Siellä oli rauhallista, luontoa, kiireetöntä elämää.
Luulisi tosiaan, että tanskalainen olisi kiinnostunut omista saaristaan. Toisaalta minulla kesti 43 vuotta päätyä Lappiin. Että ei kiinnostus omaan maahan sittenkään ole itsestäänselvyys…
Grönlanti on kyllä kaunis. Mulla on sama juttu kuin sulla, minäkin oon lähivuosina löytänyt luonnon. Maailmassa on kyllä niin monta kohdetta jota kaipaan ja suurimmat ikävät olen kokenut Vietnamiin ja kyllä viime kesän Balkan vei aika hyvin mun sydämen kanssa.
Maailmassa on ihan liikaa paikkoja! On näkemättömiä ja sitten näitä, joihin tekisi kamalasti mieli takaisin. Ja kuinka paljon helpompaa olisi, jos tykkäisi vaikka vain eurooppalaisista suurkaupungeista tai trooppisista saarista. Valikoima pienenisi heti. Mutta kun piti vielä mennä luontokin löytämään. 🙂
Osaan niin samastua tähän. Ennen matkustin pääasiassa kaupunkeihin shoppailemaan, sitten aloin vähitellen haluta muutakin. Islanti oli varmasti se maa, joka oikeasti teki musta ennen kaikkea luontomatkailijan, vaikka toki reissaan edelleen myös kaupungeissa. Luonnosta arktinen, karu luonto on oma suosikkini. Patagonia oli huikea, ja ehkä oma suosikkini maailman arktisessa karuudessa on Etelä-Amerikan eteläkärjestä löytyvä Beaglen kanaali. Siellä päätin, että mun pitää päästä lähivuosina käymään Etelämantereella! Elokuulle on onneksi tiedossa yksi (toivottavasti) mahtava reissu Euroopan karuille kolkille 🙂
On hienoa huomata, miten ihminen on kehittyvää tyyppiä. 😀 On mahdollista vaihtaa omia huonoja tapoja parempiin, huomata, että ennen merkityksettömältä tuntuneet jutut ovatkin oikeastaan aika hyvä juttu ja tajuta sekin, että kuluttaminen tavaraan ei ehkä sittenkään tee onnelliseksi – vaikka onhan uudet kengät kumminkin aika kivoja. 😉
Olen toisaalta aina tykännyt sekoittaa ranta- ja kaupunkilomakohteet, nykyään huomaan miettiväni onnistuisiko hotellimajoittumisen sijaan jokin muu, ehkä jopa telttamajoitus. Tosin kahden pienen kanssa mennään vielä hyvin mukavuus edellä lomilla, että suurimmat omat unelmat vielä odottavat toteuttamista sen osalta. Toisaalta kun joskus kuvittelin miten lasten kanssa jumittuisi paikoilleen niin sen verran tässä on kehitytty, että matkustaminen onnistuu (toki muuttaa hiukan muotoaan) lastenkin kanssa, ehkä jopa paremmin 😉
Grönlannissa en ole ikinä käynyt, mutta selkeästi pitää lisätä listalle.
Minäkin tykkään kohteista, joissa voi yhdistellä monenlaista tekemistä. Aika usein pienellä liikkumisella saa mukaan kaupungin, rannan ja luonnonkin. Toisaalta olen aika liikkuvaista sorttia, eli sen puoleen lyhyessäkin ajassa näkee vaikka mitä. Noilla karuilla saarilla tietenkin valikoimasta pitää vähän tinkiä, kun kaupungit ovat pieniä ja rantakelejä ei ole. Toisaalta minulle riittää meren katseleminen. On ihan ok olla vaikka kevyttoppatakki päällä, kuten Grönlannissa. 🙂
Kuulostipa kiehtovilta molemmat kohteet. En tosiaan itse ole mikään reipas ulkoilmaihminen, mutta kaunis, ja usein karu kauneus, sykähdyttää. Luonnossa kävely on mukavaa ja kaupungeissakin tykkään käveleskellä puistoissa. Ne kai tavallaan edustavat kaltaiselleni kaupunkiasukille luontoa. Vedellä on rauhoittava merkitys ja erityisesti rakastan merta ja sen tuoksua, maalta katsellen tosin.
Minä haluaisin olla sellainen reipashenkinen vuorille kiipeävä outdoor-tyyppi – mutta en ole. Kaltaiselleni wanna be -ulkoilijalle nuo kohteet olivat loistavat. Luonnossa voi olla sen verran kuin haluaa, kauniisiin kohteisiin pääsee melko lähelle myös autolla, eli mistän tuntikausien vaelluksista ei tarvitse pitää nähdäkseen asioista, joita vaikkapa näissä kuvissa on.
Minulle on käynyt aivan samoin, olen niin sanotusti löytänyt luonnon ja muuttunut matkailijana. Olen kyllä aina tykännyt luonnossa olemisesta, mutta vasta matkoilla olen tajunnut kuinka paljon upeaa luontoa minulla on näkemättä. Ja tämä varsinkin Suomessa jossa olisi sitä kyllä ollut aikaa käydä ihastelemassa. Nuorempana tuli matkustettua lähinnä rantojen ja viihteen perässä, nyt usein luonnonpuistojen. Tuo Grönlanti on jäänyt itselle vähän kaihertamaan kun Islannissa ollessani olisi ollut mahdollisuus siellä käydä. No, joskus vielä…
Jep, rannat, shoppailu ja vielä nuorempana bilettäminen. Nyt taidan olla kasvanut ulos noista kaikista. Kyllä minä rannoista edelleen tykkään, mutta en itseni grillaamisesta. Meren läheisyys on tärkeä, on kyse sitten paratiisirannasta tai Grönlannin karuista kallioista.