Type and press Enter.

Julkisilla Thaimaassa – laatumatkailija tilittää

Alun perin kuvittelin lentäväni 2,5 viikon Thaimaan kiertomatkallani vain Bangkokista Phuketiin ja muuten ajavani maata pitkin bussilla ja junalla ja sitten lentäväni taas Siam Reapista Bangkokiin. Koko Angkor Wat jäi suunnitelmista ja lentojakin tuli lisää: Bangkok-Chiang Mai ja Sukhothai-Bangkok. Julkisilla ajelin Surat Thanista Ban Krutin kautta Bangkokiin ja Chiang Maista Sukhothaihin. Koska matkat olivat aika pitkiä, niiden aikana oli todella oli aikaa kirjoittaa, lukea, katsoa telkkaria… Ja koska mukavuudenhaluni yllätti minut itsenikin, en enää palannut Chiang Maihin, jätin Chiang Mai – Bangkok-lennon käyttämättä ja lensin suoraan Sukhothaista Bangkokiin. Näitä juttuja kirjoittelin asemilla, busseissa, junassa, kaikkialla, missä aikaa todellakin oli. 

5. heinäkuuta 2014 Surat Thanista Ban Krutiin (junassa 2. luokassa, noin 5,5 tuntia)

Kun rantauduin Khao Sokissa laituriin oltuani pari yötä kelluvassa Keeree Warin -bungalowissani, minua odotti auto ja kuskina saman oloinen nainen kuin Pretty Womanissa se Julia Robertsin kaveri, jonka nimeä en muista. Aika kalliilta minusta tuntui, kun Andaman Discoveriesin mies pyysi taksista 1400 bahtia (noin 35 euroa). Ei hinta lopulta kova ollut, olihan Surat Thaniin matkaa kymmeniä kilometrejä. Aika reipasta vauhtia tyttö pisteli. Turvavyön toinen pää oli penkin välissä. Aika mieluusti olisin itseni penkkiin sitonut.

Kävi junan suhteen vähän köpelösti: odotettava neljä tuntia. Asemalla oleva kahvila, joka lupasi nettiyhteyttä, oli kiinni. Laitoin matkalaukun säilytykseen ja hakeuduin taksille: johonkin asemalta piti päästä. Kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Menimme poliisin juttusille, ja kaikki selvisi. Kuski vei minut hotelliin, jossa söin liian vähän siihen nähden, että olisin perillä joskus yöllä, mutta ruoka oli kammottavaa limaa. Anteeksi. Kamalinta thai-ruokaa ikinä. Aikaa tappaakseni yritin saada jalkahoidon, sain -hieronnan, mutta ei sekään pahaa tehnyt. Maksoi ehkä 8 euroa. Ihan kohtuullista tunnin hommasta, vaikka vähän väärä olikin.

IMG_1493
Surat Thanin asemalla. Aikataulut kirjoitetaan edelleen tussitaululle.

IMG_1504

Olin kuullut thaimaalaisissa junissa ykkösluokan olevan jäähdytetty noin suunnilleen jääkaapiksi, joten otin paikan kakkoseen. En tiedä, mitä kuuteen euroon odotin, mutta on tämä aika ankea. Näistä tulee yhdet elämäni pisimmistä tunneista. Onneksi en ole aikeissa nukkua, koska se ei olisi mahdollista: varsinkin silloilla juna kolisee aivan hulluna, ja juomakauppias kulkee ämpäreineen käytävällä ja huutaa. Ruokaakin on tarjolla omalle paikalle. Ei tarvitse vaeltaa ravintolavaunuun (en edes tiedä, onko sellaista).

Sain naispaikan, mutta vaunu vilisee miehiä. Ihan sama. Ilmeisesti alkumatka istutaan. Vastapäätäni on äiti ja vauva (ylläri!), joiden luona parveilee pikkupoikaa, isää ja isoisää, joiden paikat ovat jossain muualla. Katossa on tuulettimet, joiden tehoa voit vain arvailla. Ikkunat auki mennään. Taivas on uhkaavan tumma. Jos alkaa sataa, matka muuttuu entistä kiinnostavammaksi. Moneltakohan täällä pitää käydä nukkumaan? Yläpeti vedetään alas katosta, mutta alapedin arvoitusta en ole vielä ratkaissut: ehkä nämä tuolit jotenkin kaatuvat?

IMG_1506

IMG_1510

Puoli kasilta alkoi touhuaminen: Istuimista tehtiin sänkyjä, yläsängystä otettiin patjat, peitot ja lakanat. Sänkyjen ympärille viritettiin verhoja. Ihmiset käyvät pesemässä hampaita. Sain puhuttua uuden paikan, koska EN halua yläpetille ilman ikkunaa, ilman mahdollisuutta seurata, missä olen, ja sängyssä on aika riski nukahtaa. Alapetit olivat siis kaikki varattuja, kun ostin lippua. Kolme tuntia vielä. Juna puoli tuntia myöhässä. Minua tullaan vastaan asemalle. Loistavaa. Ihan kohtuullista, että jos kämppä maksaa 150 euroa yöltä (Thaimaassa), siihen hintaan saa kyydin mukaan.

IMG_1499
Tunnustan. Jännitin junamatkaa. Minulla oli lista asemista, ja ruksasin aina, minkä ohitimme. Kuulutuksia ei ollut. Lista auttoi vähän rauhoittumaan.

Ei säätö ihan heti loppunutkaan. Täällä ei parane jäädä pois muualla kuin lippuun merkityssä paikassa, jollei puhu paikallista kieltä. Ostin siis lipun asemaa liian kauas. Vasta jalkahieronnassa lojuessani tajusin Ban Krutin olevan lähin. Mutta minulla kävi uskomaton tuuri: Sain vaihtaa paikkaa. Uudella paikallani vastapäätä oli englantia puhuva mies, joka vieläpä vaihtoi yläpetille. Olen hänelle kiitollinen. Mutta miten sen osoittaisin? Yritin ostaa oluen. Ei halunnut. Onneksi ei loukkaantunut. Ymmärsi tarkoitukseni. Nyt saan istua, näen ulos, voin seurata, missä menen. Nukahtaminenkaan ei liene paha ongelma, jos jää pois oikealla asemalla, sillä junapoikien tehtävä on herättää, mutta kun väärä asema. Viimeisin kerta saattoi tuottaa ymmärryksen, mutta en taida voida luottaa.

IMG_1512
Kolmannessa luokassa

Viimeisen kolmanneksen taitoin 3. luokassa. Officer tuli ja kehotti seuraamaan. Ei siinä muukaan auttanut. Minun epämukavuudestani puhui. Jaa. On tämä penkki ehkä mukavampi ja epäilemättä näen hyvin ulos, mutta on tämä puisine seinineen aika rujo. Enkä haluaisi valittaa, mutta täällä haisee ja on aika paljon hyönteisiä, sekä lentäviä että omilla jaloillaan käveleviä.

Kymmenen minuuttia ennen asemaani tuli taas yksi junapoika hakemaan minua. Istuin jossain kopissa loppumatkan, ja junapoikia kaksin kappalein yritti jutella, mutta eihän meillä ollut yhteistä kieltä. Kääntäjääkin yritti, mutta en oikein saanut selvää, mikä on tuo Thaimaa-ystävä. Ilmastoitu hotellin auto ja hymyilevä mies minua vastassa pelastivat illan.

IMG_1514
Kommunikointimme junahenkilökunnan kanssa oli kaikkien mielestä hauskaa, mutta ei erityisen informatiivista. 🙂

7. heinäkuuta linja-autolla Ban Krutista Bangkokiin (6 tuntia kuumassa bussissa, jonka ilmastointi oli vitsi)

Ban Krutin kylä näytti hauskalta. Jos olisin raaskinut olla hotellissa pidempään, olisi ollut kiva hengailla myös kylällä (reilun kymmenen kilometrin päässä hotellilta), mutta nyt tulin vain odottelemaan linja-autoa, joka veisi minut Bangkokiin. Tietenkin bussi on myöhässä (anteeksi kyynisyyteni, mutta täällä on perhanan kuuma odotella, eikä ole mukava miettiä, tuleeko loppumatkasta kiire, jos lähtiessä jo aikataulu pettää), mutta ehdinpähän nähdä miehen, joka oli lähtenyt kylille mopoilemaan apinansa kanssa.

IMG_1520
Ban Krutissa bussipysäkillä

IMG_1523

Kun kolme tuntia on kulunut, olen syönyt suurimman osan eväistäni (kolmesta kolmen Oreo-keksin minipaketista), laitoin valitusviestin kotiin (“Tämä ei lopu koskaan. Kuuma. Julkisilla matkustus Japanissa on kivempaa.”) ja palkitsin itseni ainoalla mukana olevalla pillimehulla. Sen kaivelu hattuhyllyltä sai tajuamaan, kuinka hikiseksi voi tulla huonosti ilmastoidussa bussissa, jossa on keinonahkapenkit. En oikein uskalla juoda enempää, koska vessahommat vähän epäilyttävät. Tämä ei vissiin pysähdy mihinkään ABC:lle.

Tiedän busseja olevan kaiken tasoisia, mutta väittäisin, ettei ihan VIP- tai 1. luokan auto ole tämä. Uhkaa katsottava iPadilta loppua (kolme jaksoa Monroeta meni jo), ja  uusimmassa Mondossa on vain epäkiinnostavia juttuja. Vali vali. Opinpahan, etten nauti bussilla ajamisesta.

Kuin tilauksesta tuli tauko. Pääsin veskiin. En muuten vieläkään tiedä, miten thai-vessassa käydään. Ulkona on niin kuuma, että hirvittää. Paljon parempi ei ole bussissa. Hiki valuu, missä kaikkialla se vain voi valua. Tyypit ostelivat kaikkea ruokaa. Juu yhtään ei haise täällä. Kevytlimuaddiktille pysähdys ei ollut suotuisa. Ostin siis pullon Est colaa ja pari Oreota lisää. Suvarnabhumille pitäisi näillä mennä. Kun vieruskaveri tuli takaisin, hänellä oli kovasti asiaa. Näytänkö siltä, että puhun edes sanasen thaita? Numeroidulla paikalla on istuttava, vaikka jokaiselle riittäisi oma rivi. Senkin opin istuttuani alkuun, missä tilaa oli. Lippu on nimittäin pelkällä thailla. Siinä on hinta 302 bahtia. Maksoin silti 312. Luulin kymmenen olevan jokin palkkio, mutta olikin kai penkkini numero.

IMG_1529
Anteeksi asiaton kuva, mutta vessajuttujakin on aikaa miettiä ikuisuuksia kestävillä matkoilla.
IMG_1403
Koska näin tällaisiakin kylttejä, päättelin, että thaiveskin reunoile kuuluu nousta, länskärivessan ei. Kyllä sanoisin, että perinteinen kyykkyveski on helpompi kuin tuollainen, jolle pitää nousta. Vähemmillä onnettomuuksilla selvittäisiin.

5,5 tunnin jälkeen kaikki ohjelmat iPadilta ovat loppuneet ja olen aivan ryytynyt. Liikenne on alkanut vähän tökkiä, tien varressa on tiheämpään taloja. Matka ehkä joskus loppuu (paitsi vielä lentokentälle, tappelu taksikuskin kanssa mittarista, odottelu ja lento, mutta kaikki, oikeastaan mikä tahansa vaihtelu olisi nyt tervetullutta).

Kuuden tunnin kohdalla olin ulkona ja neuvottelemassa taksimiehen kanssa. Se oli helppoa:
– Taxi?
– Yes, to Suvarnabhumi airport.
– 800 baht.
– No, meter.
– Meter plus 100 baht.
– Ok.
Matka kesti tunnin ja yli 70 kilometriä. Siihen nähden reilusti alle 20 euroa tietulleineen maksanut matka oli halpa. Ei mitään järkeä lähteä julkisilla keskustan kautta ja säästää siinä jokunen euro.

11. heinäkuuta linja-autolla Chiang Maista Sukhothaihin (melkein 6 tuntia, ilmastointi toimii ainakin aamulla, loppumatkasta jo kohtuullisen hikistä)

Varoittivat hotellilla, että kuuden jälkeen aamulla voi olla hankala löytää tuk tukia, joten tilasivat minulle taksin. Kuski ei tiennyt, että terminaaleja on enemmän kuin yksi. Oli jättämässä minua väärälle. Alkoi hermostua omaan tietämättömyyteensä ja uhkasi jättää minut vain johonkin. Yritin selittää, että ison laukkuni kanssa en kovin pitkiä matkoja haluaisi vaellella.

Tällä kertaa olen varautunut sellaisella eväsarsenaalilla, että voin syödä koko matkan. Bussissa ei ole veskiä. Kolmen tunnin jälkeen on kuulemma pysähdys. Ei auta kuin laittaa kuulokkeet korviin, elokuva pyörimään ja taistella tämäkin matka. Auttaa kestämään, kun tiedän, että tämä on viimeinen laatuaan.

Auto lähti pari minuuttia aikataulusta edellä. Ehkä seuraavalta pysäkiltä tuli niin paljon väkeä, että aika moni joutui seisomaan. Pitkän matkan busseihinkin voidaan myydä paikkoja enemmän kuin on istuimia. Suunnilleen tunnin ajon jälkeen suuri osa jäi pois.

Edessä oleva tv pyörittää ohjelmaa, ja ämyrit pauhaavat kohtuullisen kovalla. Tämän äänimaailman yli kuuluu amerikkalaisneitojen taukoamaton kälkätys. Kyllä, olen herännyt 5.30 ja väsynyt. Kunpa tämä joskus loppuisi… Hetken muuten katsoin yhtä ohjelmaa. Siinä tyypeillä oli sukkahousut päässä ja he puhaltelivat kilpaa luultavasti pingispalloja. Naapuripenkin nuori mies nauroi kippurassa.

Melkein kuuden tunnin kuluttua olin linja-autoasemalla 30 kilometrin päässä hotellilta. Lavataksit toimittivat taksin virkaa. Hinnat olivat kovat, tinkimävara onneton, mutta en minä siihenkään voinut jäädä.

Nyt riitti. Julkiset jäivät siihen. Onneksi lentäminen Thaimaassa on edullista: kaikki yhdensuuntaiset matkani olivat noin 50 euroa. Lensin kaikki matkat Bangkok Airwaysilla (Bangkok-Phuket, Bangkok-Chiang Mai, Sukhothai-Bangkok). Liput kannattaa ostaa ehdottomasti lentoyhtiön omilta sivuilta. Ne olivat sitä kautta noin 50 prosenttia halvempia kuin nettimatkatoimistoilla. Harvoinpa on näkynyt tällaisia eroja. Oman kokemukseni mukaan lentoyhtiöiden omat sivut ovat usein jopa vähän kalliimpia. Julkisiin verrattuna matkat lentäen melkein kymmenen kertaa kalliimpia, mutta en välitä. Säästän sitten taas kotona jostain, jos pitää.

IMG_1720
Sukhothain lentokenttä on suloinen. Enpä ole missään ennen nähnyt, että kenttähenkilökunta seisoo koneen vieressä kumartelemassa ennen liikkeellelähtöä.
IMG_1727
Olin valinnut ruokavalioksi hedelmälautasen. Sain kerralla vähän enemmän hedelmää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

8 comments

  1. Aaaa, hahhaa, vaikkei saisi naureskella toisen tuskalle, mutta kyllä tästä nousi omia muistoja mieleen! 😀

    Itse en vaihdon aikana mennyt mitään matkaa bussilla tai junalla jos sen pystyi lentämään. Vielä kun käytti Nokairia tai Airasiaa niin lento oli ehkä 10e kalliimpi kuin bussi. Pitkällä reissulla se oma eräjorma-asenne vaan katoaa ja alkaa nauttia edes hieman helpommasta matkustamistavasta. Thaimaassa juurikin nuo liikkumisen eri etapit saavat ihmisen epätoivon partaalle. Vaikka lentokin olisi 2 h niin yhteensä matkustamiseen menee helposti 6-8 h.

    Ensi taksi juna-asemalle. Sitten junalla lähimmälle lentokenttäpysäkille. Uusi taksi kentälle. Lennon odotus. Lentäminen. Taksi tai bussikuljetus hotellille… Tinkaaminen, taistelu, huijatuksi pelkääminen, aikataulujen kuseminen, kiire, myöhästyminen. Kyllä hymy hyytyy. Matkustaminen on välillä tosi rankkaa! 😀

    1. Saa nauraa. Hienohelmaisuudellenikin saa nauraa. Minuakin naurattaa. Niin lähdin sankarimatkailijana 4-5 tähden hotelleihin ja sitten kuvittelin ajavani vain bussilla. HAHAA! Halvimpia lentoja minäkin etsin, mutta tarvitsemillani reiteillä Bangkok Airways oli halvin. Esimerkiksi Sukhothaihin ei mikään muu yhtiö edes lennä. Viimeistään nyt on tunnustettava, että minussa ei ole hitustakaan eräjormaa. Ei sen puoleen, että koskaan olisin uskonutkaan sitä kovin paljon olevan.

  2. Kaakkois-Aasiassa julkisilla matkustaminen on hidasta ja epävarmaa. Kyllä sitä aina kuitenkin on perille päästy. Matkustaminen kyllä verottaa osansa reissaajan sielusta ja kropasta. Kerran nimittäin tein matkaa 21 tuntia Koh Lipeltä Koh Taolle, sen jälkeen ei kyllä tehnyt vähään aikaan mieli astua mihinkään kulkuvälineeseen.. 😀

    Intiassa junalla matkustaminen oli hidasta mutta loppujenlopuksi aika miellyttävää. Ei tarvinnut kuin hypätä junaan ja odotella seuraava vuorokausi, että oma pysäkki tuli vastaan. 🙂 Vessaan pääsi ja aina välillä joku kävi kauppaamassa teetä. Olin kuullut kauhutarinoita, mutta ei ne oikeasti ollut yhtään niin pahoja. Intian juniin verrattuna Thaimaan yöjunat on muuten luksusta, kun siellä laitetaan lakanat ja kaikki, halvemmissa luokissakin.

    1. Valkoisiin lakanoihin minäkin kiinnitin huomiota. Thaimaan lisäksi en olekaan kulkenut pitkiä matkoja junalla kuin Japanissa, Kiinassa ja Euroopassa. Japanin ja Kiinan luotijunat omaa luokkaansa. Jos kolmeasataa mennään, ei junassa tarvitse pitkiä aikoja homehtua. 🙂

  3. Komppaan Annea noihin Thaimaan yöjuniin liittyen. Aivan luksusta ja puhdasta verrattuna esimerkiksi Vietnamin saastaisiin lakanoihin ja ylipäätään niihin Vietnamin juniin.

    Jos hintaero on lähes olematon tai on kiire, niin lentämisestä tulee itselle eka vaihtoehto. Mutta jos ei ole niin hätä ja haluaa vähän nähdä maan touhuja, niin bussit ja junat ovat siihen tarkoitukseen oikein päteviä.

    1. En ole koskaan voinut olla matkalla niin kauaa, että ei olisi väliä, kuinka kauan matkoihin menee aikaa. Jos voisin seikkailla Aasiassa kuukausia, asennekin ehkä muuttuisi. Silloin olisi myös väliä, maksaako matka 6 vai 60 euroa. Voisi myös edetä hitaammin, lyhyemmissä pätkissä.

  4. Pikkubussifirmoista Thaimaassa minulla on huonoja kokemuksia, esim. ei luvattua ilmastointia ja aluksi kokoontumisajo jonnekin, jossa tunnin-parin odottelu. Linja-autoasemilta lähtevistä isoista busseista enimmäkseen hyviä kokemuksia. Ilmastointia pitävät liian kylmällä, mutta siitä selviää lisäämällä vaatetta. Kerran myöhästyin bussista, koska se oli lähtenyt etuajassa – otin bussin kiinni moottoripyörätaksilla.

    1. Ilmastointikokemukseni erilainen: kun päivä oli pidemmällä ja aurinko täydessä terässä, busseissa oli hirvittävän kuuma. Etuajassa lähtemistä hämmästelin minäkin. Ei ollut kuin ehkä kaksi minuuttia, mutta ratkaiseva aika on sekin monelle. Naureskelen ajatukselle istua ison matkalaukun, repun, käsilaukun ja eväskassin kanssa moton kyytiin…