James Bond saari ja muuta Phang Ngan lahtea

Koko sunnuntain satoi. Aamupalan ajan oli jo harmaata, mutta sitten se alkoi. Ensin tuli kaatosade, sitten hissukseen, taas kaatamalla ja vasta auringon ollessa laskemassa lakkasi kokonaan. Tiesinhän minä, että täällä on sadeaika, mutta useimmiten sateet ovat hetkellisiä ja aurinko tulee taas esille. Kaksi päivä myös tuudittauduin kuumaan ja kosteaan auringonpaisteeseen.  Laiskottelin koko päivän hotellilla. Yritin olla parvekkeella, mutta sama olisi ollut istua pihalla sateessa. Koska lauantai-iltana olin jo käyttänyt huonepalvelumahdollisuuden, en tohtinut enää toiste. Myöhään iltapäivällä oli pakko liikehtiä ruoan perässä. Taitaa off season tehdä sen, että monessa paikassa mainostetaan alennuksia ruoan hinnasta. Valitsin sellaisen, jossa kaikki thai-ruoat maksoivat 2,50. Hyväähän se oli, taas kerran. Pieni koti-ikävä tuli, kun mies soitti kuvapuhelun (Facetimella). Taisi olla koira uupunut, kun ei etsinyt minua iPadin takaa. Tarjoilijapoika sanoi “Yes, Sir” kaikkiin pyyntöihini. Illansuussa oli aika mukava mennä allasbaariin yhdelle, kun sain koko allasalueen vain omaan käyttööni. Kaikki muut olivat kai kaikonneet sadetta sisätiloihin.

Koska en kertakaikkiaan viihdy tällaisessa paikassa paikallani, varasin veneretken. Kaikenlaisia arvosteluja luin retkistä. Toiset kehuivat, toiset pitivät kammottavana, koska joka paikassa on niin paljon kiinalaisia. Joidenkin mielestä retket ovat vain rahastusta, joillekuille ainoa oikea tapa lähteä vesille on vuokrata oma vene. No, minulla ei ole rahaa omaan veneeseen. Netissä näytti olevan perusretkiä 1200 – 3500 bahtin hintaan. Otin hotellin retkitiskiltä keskihintaisen. Ero on kai enimmäkseen siinä, kuinka suuri joukko yhteen veneeseen otetaan ja kuinka lujaa se kulkee. Nauratti, kun retkinainen kehotti ottamaan mukaan “sexy bikini”. Taitaa olla mummohousuisen syytä jäädä rannalle.

Ajattelin ensin olla katsomatta arvosteluja etukäteen tästä firmasta, ettei ala harmittaa jo etukäteen tai ettei vire ole valmiiksi negatiivinen, mutta tietenkään en pystynyt. Phang-nga exploration oli onneksi saanut Tripadwisorissa vain neljää ja viittä tähteä.

Itse retkessä ei ollut mitään erityistä, mutta päivä oli mukava. Sää parani sunnuntaista huomattavasti: vain yksi kunnos sadekuuro yllätti James Bond -saarella. Phang Nga lahden saaristo on kaunis: vihreitä kumpuilevia saaria ja yksittäisiä pikku kumpuja. Meri oli aika rauhallinen, ja jopa minä pärjäsin ilman lääkkeitä. Nimenomaan merenkäynnin vuoksi en lähtenytkään Phi Phi -saarelle, vaikka niin alkuun ajattelin. Kuvista päätellen se olisi ehkä ollut maisemiltaan valokuvauksellisempi. 

Vene ei ollut mitenkään ylibuukattu. Nais- ja miesporukoita, pareja, yksi kiinalainen lapsiperhe, yksi äiti ja teinitytär – ja minä. Jotenkin tuntui, että minuun ei osattu suhtautua. Jokaista kahta vierasta kohti oli yksi kaveri, jonka tehtävä oli hoitaa melominen ja pitää huolta, että omilla asiakkailla on juotavaa. Oli erikoista, että yksin matkaava sai kaikkein ujoimman. Suuri osa melojapojista vitsaili ja piti seuraa omilleen, minun kysyi vain kohteliaasti, haluaako ma’am juotavaa tai ruoan päälle kahvia. Sopihan se minulle, en ollut tullut merelle seurustelemaan. 

Mihin melomista siis tarvittiin? Koko retken ydin oli kaksi luolaa, joihin meidät vietiin kumisilla kanooteilla. Ihan kauniita paikkoja, ei siinä mitään. Ensimmäinen oli vielä ihan tilava, mutta toiseen piti mennä niin, että makasimme kanootissa. En pystynyt katsomaan, missä asennossa tyyppi pystyi melomaan. Lienee tuo treenannut hommaa makuullakin.  Ilmeisesti osuimme aina hyvään aikaan kaikkialle, koska useimmiten muut olivat vasta tulossa, kun me jo lähdimme pois. Hauska oli katsoa kiinalaisryhmiä, joiden rouvat istuivat kanootissa päivänvarjojen alla. Ehkä heillä oli suunnitelma niiden varalle, kun menivät luoliin. 

Pari sadekuuroa yllätti: yksi rankka James Bond -saarella ja vähäisempi, kun olimme hetken pienellä rannalla. Nopeasti laskettiin veneeseen seinät ja roudattiin turistit takaisin veneeseen. Minusta koko homma oli hyvin organisoitu. Joillain retkillä tarjotaan boksilounas, mutta meillä oli lämmin ruoka seisovassa pöydässä. Vaikutti, että ainakin osa siitä valmistettiin alakerrassa matkan aikana. Tarjolla oli myös hedelmiä, vettä, kokista ja mehua. Ylimääräistä säätämistä ei juuri ollut. Risteilyisäntä, vai miksi häntä nyt sanoisi, oli vähän päällekäypä kysellessään naisporukan “hanien” perään ja kerjätessään tippejä melojillle. Kovin ihmettelin myös paikalla koko retken ollutta kuvaajaa, mutta yllättävän moni osti 40 euroa maksavan videon, joka editoidaan jokaiselle seurueelle erikseen. Ei retki nyt kuitenkaan mikään once in a lifetime -kokemus ollut, tai mikä minä olen sanomaan, saattoihan se joillekuille olla.

Paluumatkalla jäin pois Patong Beachilla. Erikseen pyytämättä kuski jätti ostarille, johon oikeastaan olin menossa. Olin taas etsimässä iilimatosukkia mutta huonolla menestyksellä. Sadeviitan ostin. Ilmeisesti Phuketissa kaikki on kallista, koska saman verran maksoin kuin oli hinta jostain vastaavasta Partioaitassa. Vajaat pari kilometriä kävelyä Patongissa noin muuten riitti vahvistamaan käsitystä, että se ei ole paikkani. Taisin kävellä vähän pois vilkkaimmilta alueilta, koska “taksi, tuk tuk” -huudot loppuivat ja kesti kauan, että sain lennosta napattua. Vähän näköjään on neuvotteluvaraa (400:sta 300 bahtiin), mutta saa varautua, että kuski ei tiedä, mihin mennä, mutta ei myös kysy neuvoa.  Lupaustensa mukaan olivat lähettäneet Elephant Hills’istä faksin, jossa kerrotaan noutoaikani. Aamulla siis jatkuu matka Khao Sokin kansallispuistoon. Neljä päivää Phuketissa oli minulle kylliksi. Jos hotellini olisi ollut ankea, fiilikseni koko paikasta olisivat aika huonot, mutta nyt kokemus oli ihan mukava. Kaipaamaan saatan kuitenkin jäädä vain Mövenpickin uima-allasaluetta.