Vaikka kuinka olin neljän viikon Italiassa oleilun jälkeen kesällä aivan kypsä tähän maahan, täällä vain taas olen. Kuinka ihanalta olo tuntuikaan, kun olin päässyt kaupunkiin ja en kuullut enää sanaakaan suomea. Lentomatka kun oli melkoista kärsimystä…
Juna lentokentältä keskusasemalle (Termini) kesti puolisen tuntia ja maksoi 14 euroa. Rautatieasemalla kaikuivat taas kesällä jo liiankin tutuksi tulleet “Attenzione… ritardo” -kuulutukset, mutta kaikista heikkouksistaan huolimatta rakastan tätä maata, en kai muuten olisi täällä 14:ttä kertaa!
Huoneeni Boutique Hotel Trevissä on melkoinen koppi. Yksin matkustaessani otan yleensä kahden hengen huoneen, mutta täällä en raaskinut. Tämäkin minikokoinen maksoi 150 euroa yöltä, mutta on onneksi mielettömän hyvällä paikalla ihan Fontana di Trevin kupeessa. Koska ikkunat ovat sisäpihalle päin, maisema on ruma, mutta huone hiljainen, vaikka kadulla on melkoinen hulina.
Hotellilla suosittelivat Grill & Vine -nimistä ravintolaa, kun kysyin läheltä jotain hyvää, ei menu turistico -paikkaa. Hyvän ruoan lisäksi palvelu oli mutkatonta, ehkä vähän imartelevaakin, kutsuivathan minua “signorinaksi” (‘neiti’), vaikka koko kesän olin “signora” (‘rouva’). Tietävät, miten tehdä asiakas iloiseksi.
Sääennusteet lupailivat Roomaan voimakkaita sateita ja ukkosia, mutta päivä oli sään puolesta mitä mainioin: puolipilvistä ja 25 astetta. Kiertelin Piazza di Spagnan kulmilla ja haaveilin muotiliikkeiden ikkunoiden takana lottovoitosta, vaeltelin rautatieaseman Coin-tavarataloon miehen tilaaman partavaahdon perässä, jota tietenkään ei ollut, ja päädyin hotellille päiväunille. Herätessäni kuulin sateen rummutuksen ja ukkosen jyrinän. Tulihan se sittenkin.
Olen varannut illaksi lipun Vatikaanin museoihin. Täytyy myöntää, etten tarkalleen edes tiedä, mihin olen menossa, mutta oletettavasti näen Sikstuksen kappelin ja valtavan määrän uskonnollista taidetta. Varatessa tuntui hyvältä ajatukselta mennä illalla, mutta en ajatellut, että aikaeron vuoksi sisäänmenoni on kello 21.30 kotiaikaa ja ulospääsy puolen yön tienoilla (en ihan ymmärtänyt kaikkia käytäntöjä, mutta eiköhän tämäkin selviä, kunhan pääsen museolle). Työviikon päätteeksi tämä ei ehkä olekaan otollisinta aikaa taiteelle.
On rentouttavaa olla kaupungissa, jonka tärkeimmät nähtävyydet olen jo vuosia sitten nähnyt. Voin kuljeskella vailla päämäärää, vain nauttia lämpimästä syksystä ja suurkaupungin tunnelmasta.
